Päivä: 8.10.2013

Elämä on jatkanut kulkuaan. Kuukaudet ovat kuluneet ja elämäni on tasoittunut. Tai no miten sen kukanenkin näkee. Onko se tasoittunut vai ei, on varmaan tulkinnallinen juttu, ja riippuu tulkitsijan tempperamentista. Itse koen elämäni rauhoittuneen. Tuntuu, kuin se olisi loksahtanut pyörähtelemään oikeille jengoille. Elämän ilo ja merkitys ovat palanneet.

Uuden suhteen myötä elämääni on tullut enemmän elämää. Kuljemme paljon matkoilla ja tapaamme runsaasti ihmisiä. Vietämme aikaa ystäväni tuttavien ja sukulaisten sekä omien tuttavieni ja sukulaisteni seurassa. Erakoitumisele ei enää löydykään aikaa. Minusta on tulossa sosiaalisissa tilanteissa sulavasti keinahteleva jagulaari. Yllättäen nautin tilanteesta. Sosiaalisuus ja uudet ihmiset ympärillä eivät ahdistakaan, niin kuin aluksi olin ajatellut sen tekevän. Nautin uusien ihmisten tapaamisesta.

On tuskallista huomata omat rajoittensa. Toivoisin niin, että olisin perinyt äitini emännöinnin lahjat. No, en ole perinyt! Kuinka hauskaa olisikaan järjestää päivälliskutsuja tai muita vastaavia pienimuotoisia tilaisuuksia ruuan ympärillä. Ruuanvalmistus kyllä onnistuu, mutta kokkaamisen jälkeen pieni keittiöni on kuin Hiroshima atomipommin jälkeen. Kun edelliseen lisätään olemattomat kattaustaitoni, niin kutsujen järjestäminen ei juurikaan houkuttele. Mutta kai ihmien voi kehittyä? Toivon, että sanonta: ihminen oppii juuri sen mitä hän haluaakin oppia, on totta! Olisi ihanaa järjestää päivälliskutsut ystäville. Sellaiset ”candel light supper”-tyyliset hienostuneet juhlat Hyacinth Bouguetn malliin.