Päivä: 5.11.2013

Marraskuun alku.

Leuto syksy.

Tuuletusikkuna auki vuorokauden ympäri.

Sateen ääni tunkeutuu avoimesta ikkunasta sisälle.

Rauhoittaa,

tyynnyttää levotonta sielua.

Iltaisin sängyssäni keskityn kuuntelemaan.

Kykenen melkein erottamaan yksittäisten pisaroiden äänet,

kun ne iskeytyvät parvekkeen kaiteeseen,

kuin uhratakseen elämänsä yhteisen edun eteen.

Nukahdan sateen ropinaan.

Tuudittaudun kollektiiviseen tajuntaan pisaroiden viihdyttäessä tärykalvojani.

Pimeässä,

peittoni alla,

koen olevani turvassa,

piilossa pahalta.

Olen lämpimässä,

vaikka ulkona, ikkunani takana

sade viskoo pisaroita parvekkeelleni, ikkunoihini

kastellen ja muuttaen koko minua ympäröivän maailman harmaaksi

myös päivällä.

Kotonani, peittoni alla,

nukkumaan mennessäni,

rakkaimpani vierelläni,

minä olen turvassa.

Pahaa, kavalaa maailmaa ei ole.