Koko syksy on mennyt. Aika on valunut kuin hiekka tiimalasissa. Olen ollut väsynyt ko syksyn. Väsynyt ja viluinen. Muisti kulkee klimpeissä ja sanat ovat hukassa. Olen lihonut lähes 30 kiloa vuoden aikana. Kaikki kilot, jotka vaivalla laihdutin, tulivat takaisin. Henkiset ihmiset sanovat, että elämme uuden aikakauden alkua ja siihen kuuluvat juuri nämä oireet. Lääkäri otatti verikokeen ja sanoi, että minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Totuus on varmaan jossain tuossa noiden kahden ulkopuolisen totuuden välissä.
Mieli ei voi huonosti. Se odottaa jotain. Aivan kuten henkiset tuttavani ja lääkäri sanovat, olen astumassa vajaatoimintaisen kilpirauhaseni kanssa uuteen aikaan. Osittain olen sen jo tehnytkin lupuessani talosta. Luovuin ainoasta arvokkaasta maallisesta omaisuudesta, jonka omistin. Tuntuu, kuin valtava taakka olisi nostettu selästäni. Tuntuu, kuin olisin nakannut isoja mustia kiviä täynnä olevan repun ojaan, ja jatkanut matkaani keventyneenä. Vielä täytyy taakkaa keventää. Tunnen sisälläni, että kuormaa on vieläkin liikaa. Uudelle ei vielä ole tilaa.
Silti voin jo sanoa, että näin tasapainoisena ja tyytyväisenä en matkaani ole kulkenut aikoihin.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 