Päätä särkee. Olenko syöny väärin? Olenko nukkunu liikaa? Liian vähän? Sen tiedän, että ulkoillut olen tarpeeksi. Hapenpuutteesta päänsärky ei johdu. Elämä on vihdoin pysähtynyt paikoilleen. Enää ei ole kiire minnekään. Onko sekään hyvä? Mikä minulle on hyväksi? Olen itsekin eksyksissä itseni kanssa. Sisäinen navigaattorinin ei kerrokaan suuntia. Ainoa asia mikä on selvää on se, että haluan kiireetöntä elämää luonnossa kamerani kanssa. Rakastan näitä aamuja, jolloin saan suunnitella tulevan päiväni fiiliksen mukaan. Olen hötkyillyt ja riuhtonut jo liian kauan, tuhlannut elämääni vauhdilla.
Kiireettömyydessä ja rauhassa mietityttää vain se että niin helposti vetäydyn. Kotona ja metsässä yksin tai hanin kanssa on ihanaa. Ihmissuhteet jäävät, en koe niitä tarpeelliseksi. Yksin on hyvä, kukaan ei kritisoi, eikä moiti. Omassa yksinäisyydessä on hyvä olla. Mutta onko se minulle todella hyväksi? Huijaanko itseäni uskottelemalla, että mun on parempi erakkona? Siinäpä miettimistä vuorotteluvapaan ajaksi.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 