Pariisin terroristi-iskut puhuttavat! Ja minä onneton mietin, miten on mahdolista, että itsensä räjäyttäneen miehen vierestä on löytynyt passi. Jos mies on räjäyttänyt itsensä, eikö passikin olisi silppuna? Miten kätevää, että itsensä räjäyttänyt sattui olemaan syyrialainen. Toisen terroristin oletetaan olevan egyptiläistä alkuperää. Ei tarvitse miettiä sen enempää ketä vastaan hyökätään! Oletteko koskaan todistaneet, että sota loppuisi sotimalla, tai viha vihaamalla?
Olemmeko kaikki tulleet hulluiksi? Millaisen vallan olemmekaan antaneet tiedotusvälineille! Joskus tuntuu, että kun yhteiskunnan tietotulva lisääntyy, ja kykenemme lähes livenä seuraamaan maailman tapahtumia tietokoneelta tai televisiosta, meistä on tullut sokeita ja kuuroja totuudelle. Uskommeko todellakin pureskelematta kaiken mitä tiedotusvälineet totena meille syöttävät? Muutamia vuosia sitten minulle opetettiin jossain, että lehtiä pitää lukea sitä kirjoittavan toimituksen ideologian värittämien silmälasien läpi. Oli yleisesti tiedossa mitä poliittista suuntausta mikäkin sanomalehti edusti. Internetin maailma onkin salakavala. Siellä ei ole valmiita raameja tai suodattimia minkä mukaan mitäkin tietolähdettä pitäisi käsitellä. Tietoa on paljon ja monelta eri kantilta. Ovatko ihmiset kadottaneet kyvyn käsitellä tietoa, tai kuunnella sisintään, todetakseen itse mikä heistä itsestään kuulostaa todelta.
Minulle totuuden tunnistaminen on aina ollut vaikea. Olen naiivi ja tahdon aina uskoa hyvään. Siksi olen vältellyt uutisten seuraamista ja internetistäkin seurailen lähinnä asioita, jotka tuottavat itselleni iloa ja hyvää mieltä. Silti näinä päivinä kun kaikki mediat syytävät ahdistusta, heti kun ne avaa, uutisia on hankala välttää. Pariisin iskujen uutisoinnissa on mielestäni monia outoja piirteitä, ja yksi niistä on juuri tuo passin löytyminen itsensä räjäyttäneen miehen vierestä.
