Kuukausi: tammikuu 2016

Arkipäivän realismia

Harmaa arki

Ikinuoren naisen pienet ilot

Harmaa arki. Turruttavat rutiinit. Miten olenkaan oppinut nauttimaan elämäni tavallisesta arjesta, jota on minun, ja ihan jokaisen muunkin ihmisen, elämässä on todella paljon.
Myönnän, että olen kangistunut arjen pieniin rutiineihini. Herään aamulla ja tulen yläkerran makuuhuoneen lämpimästä pesästä olohuoneeseen. Kaappaan kierrelehtiöni käteen ja kirjoitan aamusivut. 2 sivua tajunnanvirtaa, ilma sääntöjä, ajattelematta oikeinkirjoitusta. Tekstiä ei ole tarkoitettu käytettäväksi mitenkään, se on pään tyhjennystä, eräänlaista meditaatiota. Mielelläni kirjoitan aamusivut ennen aamupalaa. Näin saan sanoihini enemmän pontta. Pieni suolistossa kurniva nälkä on ihmeellinen innoittaja. Vaikka huomaankin olevani omiin kaavoihini kangistunut, en edellisenä päivänä välttämättä osaa sanoa, mitä seuraavana aamupäivänä teen. Eihän sitä voi vielä illalla tietää, haluanko aamulla kirjoittaa, kutoa, virkata vai tehdä jotain muuta. Aamupäivällä olen parhaimmillani. 8.30-13 välillä olen virkeä ja saan paljon aikaiseksi. Tälle aikavälille minun täytyy tulevaisuudessa kehitellä jokin kaava, jonka avulla kykenen hyödyntämään kaikkia taitojani mahdollisimman tuotteliaasti. Työtä ahkerasti ja tavoitteellisesti tekevä ihminen ei voi vain ajelehtia, vaan hänellä pitää olla suunnitelma. Illat on varattu harrastuksille ja kouluttautumiselle. On käsityökoulu, nypläys ja yrittäjäkurssi, unohtamatta lukemista ja ulkoilua tai tylsiä kotitöitä ja telkkarin vahtimista.
Ennen ajattelin arjen olevan harmaata. Sain kaiken voiman ja inspiraation erityistilaisuuksista ja juhlapäivistä. Olen keski-ikäistynyt ja oivaltanut, että arkea on niin paljon, että olisi tyhmää olla tekemättä siitä niin miellyttävää kuin mahdollista. Jos junnaa väärässä työpaikassa, väräässä suhteessa tai väärässä asuinpaikassa, arki voi olla jopa helvettiä. Joka aamu toivoo, että olisi vapaapäivä, ettei tarvitsisi lähteä töihin tai nähdä tuota kammottavaa ihmistä. Ihaillen seurasin aina tuttaviani joille jokainen aamu oli auringonpaisteinen ja töihin lähteminen ilo. Olin kateellinen tuttavilleni, joilla näytti olevan rinnallaan puoliso, jonka kanssa pystyi jakamaan kaiken – arjen ja juhlan. Muutama vuosi sitten elin elämää, jossa parisuhde takkusi pahemman kerran ja töihin lähteminen oli erityisen tahmeaa. Työssäni oli paljon hyviä puolia. Siellä oppi uutta ja tapasi uusia ihmisiä. Vastuun ottaminen vieraista ihmisistä oli vaikeaa, kun sisällä oli tunne, ettei itsellä ole tarpeeksi voimia eikä aina myöskään hoitamiseen tarvittavaa tietoa. Lisäksi epäilin ja vierastin käytettyjä metodeja. Roolikseni viimeisimmässä työpaikassa valikoitui epäilijä ja kyseenalaistaja. Tuota roolia oli raskas kantaa, etenkin kun olisin halunnut aidosti olla läsnä ja auttaa asiakkaita. Jossain syvällä kaihersi epäilys ja turhautuminen, joka teki arjesta sysimustaa.
Ollessani erityisen ahdistunut ja turhautunut, mietin enkö voisi elää elämääni toisin. Tiesin, etten voi enkä halua jatkaa elämääni näin. Minun on tiputettava taakkoja selästäni, että saisin ilon palautettua jaksaakseni elää tavallista harmaata arkea ja nauttia siitä. Olin elänyt labyrintissä niin kauan, että olin sairastunut. Minulla oli jatkuva krooninen poskiontelotulehdus ja olin kehittänyt myös kilpirauhasen vajaatoiminnan. Oivalsin, että pääni oli ollut sumussa jo useamman vuoden, en kyennyt toimimaan normaalisti. Tarvitsin täydellisen elämänmuutoksen. Oli aika miettiä mitä haluan elämältäni. Olen 50-vuotias, vielä on aikaa tehdä totaalikäännös. Järkyttäisin läheisiäni, mutta päätin yrittää. En ole enää vastuussa kuin itsestäni joten olen vapaa kokeilemaan mihin pystyn. Aloitin elämäntapa-remonttini.

Nykyinen arkeni on harmaata ja rakastan sitä. Elämäni on muuttunut paljon noista sysimustista ajoista. Päiväni ovat tänään toistensa kaltaisia, mutta jokainen päivä on silti omalla vaatimattomalla tavallaan erilainen. Nautin kiireettömyydestä, näennäisestä tapahtumattomuudesta.
Miksi sanotaan harmaa arki? Onko tämä nyt niin harmaata? Aina voi tyytyä elämäänsä, mutta silloin ei kannata valittaa. Jokainen voi tehdä muutoksi elämäänsä, ettei arki olisi harmaata tai, Luoja paratkoon, sitä sysimustaa. Jos arki tökkii, kannattaa tehdä jotain viilauksia elämäänsä, että saisi siihen edes hentoja värejä. Pienetkin muutokset voivat saada aikaan suuren eron. Vaikka arki on rutiineja, voin niitäkin välillä tehdä hieman toisella tavalla tai eri järjestyksessä kuin tavallisesti ja näin saada hieman piristystä.

Fiktio

Pesäpallo

Ikinuoren naisen pienet ilot

Hyvä Herra!
Se en ollut minä. Minä en ole ikkunanne rikkoneen pesäpallon omistaja, enkä pallon teidän ikkunanne läpi lyönyt lapsi. En ollut edes koko pesäpallopelissä mukana päivänä, jolloin tuo pallo rikkoi ikkunanne. En ollut mailla halmeillakaan tuon suuren onnettomuuden tapahtuessa.
Toverini kertoivat, että heidän mittumaarina kotinne liepeillä pesäpalloa pelatessaan, eräs tovereistamme innostui kesken mittelön esittelemään valtavia ruumiinvoimiaan. Hänen mielestään todistaminen onnistuisi parhaiten lyömällä kaikilla ruumiin voimilla kolme juoksua ja kunnari. Tuo onneton tunari on myös sattumoisin porukkamme kömpelöin heppu. Hänen lyödessään palloa, joku onnistui aivastamaan juuri h-hetkellä. Hömelö toverimme äimistyi aivastusta niin, että palloa lyödessään sattui lähettämään sen suoraa kohti Teidän olohuoneenne ikkunaa. Oli aivan puhdas sattuma ja vahinko, että pallo putosi sohvallenne, ja herätti Teidät, Hyvä Herra, putoamalla nenäänne, joka sattumoisin, saanen sanoa, on kunnioitettavan komea, ja herätti teidät kesken sunnuntain päivänokosianne.
Mutta sallikaa, Hyvä Herra, minun vielä toistaa, että tuo onneton taulapää, joka mailan varressa toheloi, en todellakaan ollut minä. Minä en tuona päivänä ollut kentällä pelaamassa pesäpalloa, vaikka takuulla olin halunnut olla ja olin siihen kunnianarvoisalta isältäni lupaa kovasti anonut. Isäni oli, nähkääs, juuri edellisviikolla langettanut minulle parin viikon kotiarestin tekemästäni mitättömästä kepposesta. Myönnän auliisti, että olin tuon pienen kepposen suorittanut. Olin vaihtanut sokeriastiaan suolaa, jota isäni sitten suurpiirteisesti kahviinsa lusikoi sangen ikävin seurauksin. Kyllä Herra, minä kärsin kuuliaisesti koko kahden viikon kotiarestin. Mutta arestin vuoksi en siis voinut olla lyömässä pesäpallokentällä palloa olohuoneenne ikkunan, vaikka pahat kielet Teille niin ovat väittäneetkin.
Pyydän nöyrimmin anteeksi pesäpalloa pelanneiden tovereideni ja itseni puolesta pallon Teille aiheuttamaa verenvuotoa ja punoitusta nenässänne.

Ystävällisesti,
Pekka

Runot

Vapaapäivä töistä

Ikinuoren naisen pienet ilot

torstai
se merkitsee minulle
että viikko on lopuillaan
murehdin tulevaa viikkoa
en halua töihin
en kuulu sinne
se tukahduttaa minut
tappaa luovuuden sisältäni

työmaalla puristun kasaan
menetän parhaat ominaisuuteni
olen kuin tyhjiin puristettu ilmapatja
neulalla täyteen reikiä pistetty pumpattava barbara

työryhmässä en osaa olla oma itseni
kukaan ei pakota minua olemaan minkäänlainen
mutta seurassa minusta kuoriutuu esiin
täydellinen idiootti
en saa enää kosketusta itseeni
yritän kuumeisesti miettiä
mitä minulta odotetaan
ja yritän toteuttaa noita skitsofreenisia odotuksia
jotka todennäköisesti ovat totta
vain omissa ajatuksissani

torstai aamupäivä
vapaata on vielä yli 3 vuorokautta
maanantai ahdistaa
en halua mennä töihin
haluan jäädä kotiin
kirjoittaa ja lukea
haluan toteuttaa luovuuttani

maanantai lähenee vääjäämättä
minuutti minuutilta
tiedän sunnuntaista muodostuvan kärsimysten tie
henkilökohtainen via dolorosa
sunnuntaina ahdistus ylittää kipurajan
aamusta asti elän uuden aamun odotuksessa
ja käyn läpi kaikki helvetin tuskat

olen valmis täysin uuteen
tämä tie on taivallettu loppuun
ei kannata käydä samaa koulua uudelleen
olen saanut tältä koululta mitä tarvitsen
on aika siirtyä eteenpäin
aika etsiä uusi polku tallatavaksi

Runot

Kutsumaton vierras

Ikinuoren naisen pienet ilot

Se nousee sieluni portaita

tummanpuhuva vieras

jokaisella askeleella töhrii kanvaksen valkeaa pintaa

myrkyttää ilmankin tullessaan

Vaatimaton vieras

joillekin mitätön

helpoti käännytettävä

Täytyn tuon tunkeilijan olevaisella

muuttuen joksikin toiseksi

persoonaksi jota en halua tuntea

Kuinka saan sinut häädettyä

En halua että jätät räkäistä jälkeäsi

itse kovalla työllä valkaisemaani tauluun

Manaan ulkoaoppimiani häätölauseita

Vieras pitelee helmoistani kiinni

Keskitän koko olemukseni

mieleni ruumiini sieluni sydämeni

Työnnän vierasta kauemmaksi

Se on päättänyt jäädä pidemmäksi aikaa

ei halua vielä antaa periksi

Tästä tulee hankala karkoitusprosessi

 

 

Uncategorized

Matka

Ikinuoren naisen pienet ilot

Hän katseli kotinsa ikkunasta.  Pitkien peltosarkojen päässä siinsivät juuri lehteen puhjenneet koivut. Hän laski kahvikuppinsa lavuaarin reunalle. Oli aika lähteä katsomaan mitä kaupunkiin kuului. Oli hänellä sinne asiaakin. Traktoriin tarvittiin uusi rengas.
Kaupunki ei ollut kaukana. Hän oli ensin ajatellut lähteä pyörällä. Hän oli hylännyt tuon idean,  koska traktorin takarengas oli kookas, eikä sitä mitenkään voinut kuljettaa polkupyörän takaritsillä. Hän käynnisti Toyotansa ja lähti hitaasti ajamaan kotipihaansa johtavaa koivukujaa pitkin.
Tultuaan joen yli johtavalle sillalle tuli hän ajatelleeksi lompakkoaan.  Hän oli tarvinnut rahojaan viimeksi kaupungilla asioidessaan. Tuolloin oli ollut kylmä tihkusateinen päivä ja hänellä oli ollut yllään tumman vihreä öljykangastakki. Lompakko oli kotiin palattua jäänyt takin taskuun. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Kaarisillan kaupunginpuoleisella laidalla oli onneksi levikki. Hän ajoi levikille, kirosi ja käänsi auton nokan takaisin kohti kotia.
Tien oikealla puolella havisi lempeässä kevättuulessa heleän vihreänä koivuja vieri vieressä kasvava lehto. Kauempana korpimaalka hillat olivat alkaneet muodostaa kartteja. 

Arkipäivän realismia, Fiktio

Harmaa päivä

Ikinuoren naisen pienet ilot

Päivä jolloin aurinko ei noussut ollenkaan. Paksu harmaa pilvikerros peitti koko sinisen taivaan, luoden maahan pitkän harmaan varjon. Koko päivän hän oli istunut sohvalla tuijottaen valkoiseksi maalattua seinää. Tai siltä se tuntui. Tämä oli jälleen päivä, joka hautautuu muistikuvattomana hänen muistojensa arkistoon muiden sinne jo talletettujen mitäänsanomattomien päivien joukkoon. Suurin osa päivistä venyi ja tuntui pitkältä kuin juusto mikrossa kuumennetun leivän päällä.
Hän oli laittanut linnuille ruokaa olohuoneen ikkunan lähelle. Sohvalta oli hyvä näköyhteys ruokintapaikalle. Linnut olivat hänen tv:nsä ja digi-boksinsa, joka oli rikkoutunut eikä hän rahanpuutteessa ollut saanut ostettua uutta tilalle. Tv olisi kyllä toiminut, vaikka se olikin jo vanha. Hän tiesi, ettei juuri kenelläkään ollut enää tällaisia vanhoja ja isoja tv-laitteita, jotka olivat yhtä paksuja kuin korkeitakin. Ei hän televisio-ohjelmista välittänyt. Linnut olivat paljon hauskempia katseltavia. Hän seurasi tinttejä ja keltasirkkuja kuin naapurin mies uutta norjalaista jännityssarjaa.
Hän ei tiennyt, kauanko hän oli sohvalla istunut. Aika ei ollut enää aikoihin merkinnyt hänelle mitään. Se oli merkittävä määre vain heille, joiden piti aamulla lähteä jonnekin. Se oli tärkeä vain niille, joita odotettiin jossain. Hänellä ei ollut paikkaa mihin lähteä aamulla, eikä kukaan odottanut häntä. Hänellä ei ollut kuin ruokintapaikan linnut ja hän oli varma, että nekin pärjäisivät ilman häntä. Ei hän ollut katkera, ei myöskään surullinen. Hänen elämänsä nyt vain oli mennyt näin. Hän oli sairastunut ja joutunut jäämään pois työstään nuorena. Hän ymmärsi, etteivät ihmiset jaksaneet seurustella hänen kanssaan. Hänen arkensa oli tylsää, siitä ei riittänyt keskusteltavaa. Hän oli sopeutunut yksin elämiseen. Hänen eläkkeensä oli niin pieni, ettei siitä riittänyt matkustelemiseen eikä ravintoloissa syömiseen. Hän oli sopeutunut siihenkin, vaikka yksinäisyys välillä kutittelikin höyhenen lailla hänen sisuksissaan. Olihan hänellä nämä linnut ja kirjastokin oli kävelymatkan päässä. Vaikka rahaa ei ollut, kirjojen avulla hän kykeni matkustamaan aina uusiin maailmoihin. Kirjat olivat korvanneet ystävän, jota hänellä todellisessa elämässä ei ollut.

Tänä harmaana perjantaina hän istui olohuoneessaan ja seurasi kuinka varpuset hyppelivät lintulaudan alla etsien lumen sekaan pudonneita siemeniä. Hän otti kirjan sohvapöydältä käteensä, laskeutui selälleen ruskealle nahkasohvalle ja aukaisi kirjan.

Arkipäivän realismia

Pariston navat

Ikinuoren naisen pienet ilot

Kuinka tarkkaan olet tutkinut paristoa? Siinä on –napa ja +napa. Jos laitat pariston väärin päin laitteeseen, se ei toimi. Aamusivuja kirjoittaessani huomasin kirjottavani, että on olemassa negatiivisia ihmisiä ja positiivisia ihmisiä. Vilkas mielikuvitukseni yhdisti ihmiset heti pattereihin, mikä johtui varmaan siitä, että olin edellisenä päivänä etsinyt paristoa tietokoneeni hiireen.
Olet varmaan huomannut, että joidenkin ihmisten seurassa tuntuu kuin olisit voimaantunut, että ”paristosi olisivat kuin uudelleen ladatut”. Toiset ihmiset tuntuvat lähtiessään vievän mukanaan kaiken virran akuistasi. On ihmisiä, jotka pelkällä läsnäolollaan saavat maailman näyttämään kirkkaammalta. Nuo henkilöt puhuvat lähes poikkeuksesta hyvää muista ja näkevät mustassa pilvessäkin kultareunuksen. Heillä on kaiken kaikkiaan positiivinen ote elämästään. He ovat näitä paristojen +napoja. On myös heitä, jotka syyttävät vastoinkäymisistään ulkopuolisia syitä, näkevät ympärillään vain ikäviä asioita ja onnettomuuksia. Nämä henkilöt ovat negatiivisia pattereiden –napoja.
Jotkut sanovat, että ihmiset syntyvät positiivisiksi tai negatiivisiksi. Itse en tuohon usko. Olen varma, että asenteen voi valita. Minä olin nuorempana positiivinen, aina iloinen ihminen. Hymy nousi herkästi huulilleni ja nauroin paljon. Viimeisimmässä työpaikassani sain parilta työkaveriltani kuulla, että olen negatiivinen ihminen. Jouduin pysähtymään asian kanssa. Mitä minulle on tapahtunut? Olen oivaltanut asian vasta jälkeenpäin. Oman negatiivisuuteeni oli luonut pitkään jatkunut tyytymättömyys omiin elämänvalintoihini. Olin väsynyt, vihainen sekä turhautunut. Asiat eivät edenneet, kuten olisin halunnut ja sairastin jatkuvasti. Olin väärässä työssä, väärien ihmisten ympäröimänä ja harrastin vääriä asioita. Väsytin itseni omien voimieni äärirajoille. Olin omilla valinnoillani tehnyt elämäni liian ahtaaksi itselleni. Elämästäni oli hävinnyt ilo. Ilo on pohjana positiivisuudelle. Jos et kykene tuntemaan elämässäsi iloa, et voi olla positiivinen.
Oivalsin, ja se olikin tuskallinen oivallus, että minusta on tullut negatiivinen ja kärttyinen vanha ämmä. Tiesin, että myrkytän itseni ja siinä sivussa koko työyhteisöni, jos en tee asialle jotain. En vain tiennyt mitä tekisin. Yritin monta kertaa aamulla sanoa itselleni, että tänään en sorru negatiivisuuteen – puhun ääneen vain positiivisia asioita, mutta päätökseni ei koskaan pitänyt. Itseni kohdalla sairastamiseni auttoi löytämään polun pois ahdingosta. Sanoin itseni irti, koska tunsin jatkuvan sairastamiseni kiristävän työpaikkani ilmapiiriä. Osaston ainoa sairaanhoitaja ei voi olla niin paljoa poissa työmaalta kuin minä olen.
En voi sanoa, että olisin muuttunut takaisin positiiviseksi heti irtisanouduttuani. Olin pitkään liian huonossa kunnossa, jaksaakseni edes tehdä asialle mitään. Mutta nyt kun aikaa on kulunut lähes vuosi, huomaan, että ilo ja positiivisuus ovat huomaamattani palanneet. Olen alkanut tehdä asioita joista pidän, asioita jotka tuovat itselleni iloa. Enää en ”maalaile piruja seinille” ja huomaan puhuvani ihmisistä positiiviseen sävyyn. Tokikin edelleen huomaan epäkohtia ja haluan muuttaa maailmaa paremmaksi, otan kriittisesti kantaa asioihin ja kyseenalaistan asioita. Erityisesti pidän provosoinnista, jonka itse näen ihmisten haastamiseksi ajattelemaan asioita syvemmin. Sisäinen tunteeni ei kuitenkaan enää ole ahdistus ja turhautuminen vaan ilo ja toivo paremmasta.
En edelleenkään osaa puolustautua sellaisia ihmisiä vastaan, jotka ovat negatiivisia. Lähes koko sairaanhoitajan urani ajan olen tehnyt töitä yhteiskunnan väliinputoajien kanssa. Heillä on ollut mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia. Luulisi, että pitkän urani aikana olisin oppinut suojautumaan negatiivisuudelta. Töistä palattuani tunsin olevani kuin uitettu koira, tunsin itseni pohjattoman väsyneeksi ja tyhjäksi. Vieläkin huomaan vietettyäni aikaa negatiivisen ihmisen kanssa olevani väsynyt jälkeenpäin. Tuntuu, että hän olisi imenyt paristoistani kaiken virran. Haluan oppia kuinka suojaudutaan negatiivisuudelta!

Arkipäivän realismia, Filosofoinnit

Mindfulness – Tietoinen läsnäolo

Ikinuoren naisen pienet ilot

Kuulin mindfulnessista eli tietoisesta läsnäolosta ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun alussa, kun olin töissä Oysin Lakeuden Mielenterveys-keskuksessa. Lakeus oli nuorille aikuisille tarkoitettu yksikkö, jonka potilaat olivat lähinnä vasta skitsofrenia diagnoosin saaneita nuoria. Tokikin porukkaan mahtui potilaita joilla oli monenlaisia mielenterveydenhäiriöitä, mutta suurin osa oli skitsofreenikkoja. Työ oli monipuolista. Itse olin vetämässä kirjallisuusterapiaryhmää ja elokuvaterapiaryhmääkin aloittelin toisen hoitajan kanssa. Olin mukana myös musiikkiterapiaryhmässä ja kuvataideryhmässä. Kognitiivinen terapia oli tuolloin kovasti iskemässä lävitse Suomessa ja mindfulnessistakin puhuttiin jo jonkin verran. Jälkeenpäin on helppo olla viisas, mutta toivon, että olisin tutustunut kognitiiviseen terapiaan ja mindfulnessiin paremmin jo Lakeuden Mielenterveyskeskuksessa työskennellessäni.
Elämääni tuli kaiken näköistä ryppyä ja suttua. Muutin pois Oulun seudulta ja asetuin Keski-Pohjanmaalle. Kului monta vuotta perusterveydenhuollon palveluksessa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hain ja sain vakituisen toimen Päihdehuollon laitoksesta, jonka hoito perustui kognitiiviseen ajattelumalliin. Kaikki tehtävät ja muu opetusmateriaali oli laadittu kognitiivisen terapian pohjalle. Kiinnostuin. Luin paljon mindfulnessista ja zen-buddhismista, jonka on mindfulnessin pohjana. Mindfulness on suomennettuna tietoista läsnäoloa. Suomenkielinen termi kuvaa sitä erittäin hyvin. Se on juuri sitä: tietoista läsnäoloa.
Päihdehuollon laitoksessa sain kokeilla mindfulnessin harjoitteita asiakkaiden kanssa. Eräs mindfulnessin harjoitteista on istua silmät kiinni tuolilla ja kuunnella ja tunnustella miltä kehossa tuntuu juuri tuolla hetkellä. Voi kuvitella kuinka kädet laskeutuvat pitkin vartaloa, miltä selkä tuntuu selkänojaa ja pakarat alustaansa vasten ja miten jalat taipuvat tuolin reunalta sekä miltä jalkaterät tuntuvat lattiaa vasten. Harjoitteen ei tarvitse kestää kovin pitkään, eräässä ohjeessa luki, että kesto olisi noin 5min. Harjoituksessa voi halutessaan myös keskittyä kuulemaan ympäristön ääniä. Jos ajatus lähtee vaeltamaan, se tulee lempeästi palauttaa takaisin tehtävään. Mindfulnessin harjoitteet poikkeavat perinteisestä meditaatiosta siinä, että niissä keskitytään kuulostelemaan hetkeä, ei pakenemaan tai olemaan huomioimatta sitä. Stressaantuneille sekä ihmisille, jotka hakevat elämässään välitöntä tyydytystä kykenemättä odottamaan, harjoite voisi usein toistettuna tehdä hyvää. Se pysäyttää hetkeen, opettaa parhaimmassa tapauksessa kuuntelemaan mitä omassa kehossa tapahtuu. Mutta kuten meditaation ei mindfulnessinkaan harjoitteet tehoa yhdellä kerralla, vaan niitä on tehtävä säännöllisesti.
Itselleni tietoinen läsnäolo tuntui hyvin merkitykselliseltä asialta. Tuntui, että läsnäolo ja hetkeen pysähtymien olisivat todella tärkeitä asioita. Tutustuttuani mindfulnessiin, otin tavakseni tehdä harjoitteita joka aamu. Aluksi istuin risti-istunnassa sohvallani kymmenen minuuttia kuunnellen ympäristön ääniä. Jossain vaiheessa siirryin tekemään harjoitteen kirjoittamalla aamusivuja, sillä se sopi itselleni loistavasti. Aamuisin pää suoltaa kaikkea omituista ja jopa ärsyttävää juttua, jotka voi unohtaa kun ne suoltaa paperille. Kaikki harjoitteet jäivät, kun tuli liikaa stressiä (vai tuliko liikaa stressiä kun jätin harjoitteet) ja aloin sairastaa. Ei riittänyt virtaa mihinkään muuhun ylimääräiseen, työ imi kaiken voimani. Oli pakko luopua paljosta, että sain elämänenergiasta jälleen kiinni. Vaikka luovuin mindfulnessista hetkellisesti, en olisi päässyt eteenpäin, ellen olisi aloittanut tekemään harjoitteita uudelleen omalla tavallani. Koen, että on tärkeää pitää yhteys omaan itseen, omiin tunteisiin ja omaan kehoon. Itselleni se onnistuu parhaiten näiden pysähtymisharjoitusten kautta.
Tänään tiedän varmasti, että tietoinen läsnäolo on tärkeä asia kenen tahansa elämässä. Erityisen tärkeää on pysyä tietoisena siitä mitä itsessä, omassa kehossa ja oman itsen ympärillä tapahtuu. On niin helppoa sulkea tietoisuus ja mennä vain eteenpäin ulkoa ohjautuvasti. Tietoisena pysyminen auttaa pysymään terveenä ja säilyttämään ilon elämässä.

Arkipäivän realismia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen

Spinglish pliis

Ikinuoren naisen pienet ilot

Olimme olleet meren rannalla ja matkalla kotiin. Jyväskylän ohitustien sillankorvaan on rakennettu uusi K-Rauta. Sen ulkoseinään on nostettu suuri banderolli jossa lukee ”Dream Builder”. Molemmat meistä kiinnittävät huomiota tuohon pakkasessa killuvaan mainokseen. Samana iltana tv:stä tuli mainos jossa Lippupalvelu kertoi muuttaneensa nimensä ja palvelevansa nyt nimellä Ticket Master.

Jostain tajunnasta nousee Kaurismäen elokuvan Leningrad Cowboys go America kohtaus mieleen. Pojat istuvat lentokoneessa ja ja porukan johtaja tuumaa: ”Me ollaan pojat menossa Ameriikkaan. Spinglis pliis!”

Jollakin tasolla mä ymmärrän tämän kansainvälistymisen ja jopa kannatan sitä. On hyvä, että ihmiset yhdistyvät ja jako meihin ja teihin poistuu. Maailma on pienentynyt, kun kommunikaatiovälineet ovat parantuneet ja liikkuminen maiden ja mannerten välillä on nopeutunut. Enää ei tarvitse istua viikkoja laivassa, että pääsee esim Amerikkaan, vaan saman matkan voi taittaa vajaassa vuorokaudessa lentäen.

Mutta sitä en ymmärrä miksi kaikki meidän kauniit suomenkieliset sanat pitää korvata englannilla. Miksi K-Rauta ei mainosta näyttävästi esim ”Unelmia Rakentajille”. Kumpi esimerkiksi täällä Kokkolassa on todennäköisempää: se että asiakas ei puhu lainkaan suomea vai se, että hän on täysin suomenkielinen? Senkin vielä ymmärtäisin, että banderollin teksti olisi ruotsiksi, onhan Kokkolan asukkaista noin 15% ruotsinkielisiä. Tosin heistäkin lähes kaikki puhuvat suomea. Suomi on pieni maa ja pieni kansa. Meidän tehtävämme on arvostaa omaa kaunista kieltämme ja käytää sitä myös mainoksissa ja yritysten nimissä. Kyllä maahamme muuttavat ulkomaalaiset äkkiä oppivat mitä Lippupalvelusta saa ostaa, tai millaisia tuotteita K-rauta myy. Itsekin saksankielisessä maassa asuneena puolessa vuodessa opin suurin piirtein ymmärtämään mitä eri liikkeissä myytiin ja mitä eri mainoslauseet tarkoittivat vaikka kaikki oli saksaksi ja radion ja tv:n mainoslauseet Sveitsin saksaksi ”Schwützer-Dütschiksi”.

Kieli muuttuu ja elää koko ajan, se saa vaikutteita ulkopuolelta. Maailma muuttuu ja monille uusille keksinnöille ja ilmiöille on jopa keksittävä uudet sanat. Nyky-suomen sanoista hyvin suuri osa on lainasanoja muista kielistä. Toivon, että arvostamme ja rakastamme kieltämme niin paljon, että sitä puhutaan ja kirjoitetaan vielä muutaman sadan vuoden kuluttuakin.

Luontojutut

Helmi-pöllö

Ikinuoren naisen pienet ilot

Kun olin pieni, setäni Arvo kertoi minulle huimaavia tarinoita. Useissa tarinoissa päähenkilöinä oli Mäkelän Nalle tai joku muu naapuruston koira. Hän kertoi lukemattomia tarinoita ympäröivästä luonnosta ja sen eläimistä. Yksi kiehtovimpia tarinoita, jonka muistan, on tarina viereisessä metsässä asuvasta helmipöllöstä nimeltään Helmi. Kuuntelin tarinaa herpaantumatta. Olisin halunnut, että tarinaan olisi ollut useampi lisäosa, mutta jostain syystä Arvo ei tarinasta itse innostunut.
Pienenä tyttönä kuvittelin Helmi-pöllön männyn oksalle. Kuvitelmissani pöllön rinnassa oli vieri vieressä helmiä. Näin mielessäni helmipöllön kirjaimellisesti pöllönä, jolla on iloisen värinen helmikoristelu. Pieni helmirintainen pöllö istui mielikuvissani majesteetillisena oksan haarassa ja tarkkaili ympäristöään tyynen rauhallisena. Näkymä oli minusta houkutteleva, ja siksi olisin halunnut setäni kertovan siitä minulle enemmän.
Teimme Arvon kanssa myös matkan metsään nähdäksemme pöllöjä. Näin jälkikäteen ajatellen, reissu tehtiin ilmeisesti ihan pelkästään minun ulkoiluttamiseksi. Olin sisällä viihtyvä lapsi, jonka mielipuuhaa oli lukeminen ja piirtäminen. Eiväthän pöllöt yöeläiminä juurikaan päivällä liiku. Innokkaasti kuitenkin katselin puidenlatvoja helmikoristeisen pöllön nähdäkseni. Helmipöllöä en tuolla reissulla nähnyt, mutta Arvon sanojen mukaan olimme olleet lähellä, koska ääniä olimme kuulleet. Pöllö oli hänen sanojensa mukaan katsellut meitä piilosta.
Tuosta ajasta on vierähtänyt yli 40 vuotta. Pöllöt ovat jälleen alkaneet ”huutelemaan” minulle tosin hieman abstraktimmalla tavalla. Jokin noissa metsän öisin lentävissä linnun pallukoissa on alkanut viehättää. Satujen mukaan ne ovat metsän viisaita mutta hajamielisiä tietäjiä. Perimätiedon mukaan pöllöt näkevät tulevaan ja menneeseen. Tuo uskomus tullenee siitä, että niiden pää kääntyy lähes 280 astetta. Joidenkin uskomusten mukaan pöllöt olisivat paholaisen lintuja. Mutta siihen minä en usko. Minusta pöllöt ovat viisaita ja totisia sulkapeitteisiä paksukaisia. Paksukaiset ovat aina, ilman mitään pikkeuksia, hyvänlaatuisia ja kilttejä..
Minusta pöllöt ovat hyväntahtoisia näkijöitä. Ne ovat viisaita ja rauhallisia eläimiä. Helmipöllöä en ole nähnyt vieläkään luonnossa vain eläinpuistoissa vangittuina. Jokohan meidän olisi aika tavata?