Päivä: 5.1.2016

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoi Matti Nykänen. Voi, miten Matti osuikin oikeaan. Ilo pulppuilee jostain sisältä. Tuntuu kuin sata miljoona perhosta lepattelisi sisuksissani. Innostuksen ja riemun aallot lyövät suurina laineina tajunnassani. Ilo, jonka hukkasin lähes kymmenen vuotta sitten, on palannut elämääni. Olen löytänyt takaisin elämän ilon lähteelle.
Olen palannut takaisin elävien ihmisten kirjoihin. Viimeiset vuodet olen vain ollut, en ole elänyt. En ole aktiivisesti toteuttanut unelmiani ja tahtoani. Olen mekaanisesti suorittanut elämää, tuntenut olevani ansassa, kuin kiinni sidottu koira. Olen ollut pimeässä pyöreässä huoneessa etsimässä nurkkia ja vihdoinkin löytänyt oven ulos tuosta huoneesta. Seison avoimen oven edessä hämmentyneenä siitä, minkä noista eteeni aukeavista teistä valitsen. Kukaan toinen ei minua ole vanginnut, olen tehnyt sen itse. Olin antanut liian suuren määräysvallan elämästäni muiden ihmisten toiveille ja haluille. Toisen ihmisen puolihuolimattomasti lausumat sanat ovat alkaneet elää sisälläni, ja olen yrittänyt tehdä ne todeksi. Olen ollut näkymättömässä ansassa, jonka lausumattomat odotukset ja toiveet ovat luoneet. Herkkä nainen toisten ihmisten energioiden sitomana.
Olen aktiivisesti alkanut muuttaa asioita. Olen alkanut liikkumaan enemmän kamerani kanssa luonnossa, kiinnitän huomiotani syömääni ravintoon ja olen palannut takaisin juurilleni myös henkisessä elämässäni. Elämäni ulkoiset puitteet ovat muuttuneet huomattavasti. Suurin muutos tuli, kun sanouduin irti ahdistusta ja jatkuvaa väsymystä aiheuttavasta työstäni. Jo vuosia oli toivonut uskaltavani ottaa tuon suuren askeleen, askeleen kohti uutta, tuntematonta. Eniten on kuitenkin muuttunut sisimpäni. Negatiivisuus ja asioista etukäteen murehtiminen on jäänyt taka-alalle. Olen päästänyt irti jostain. Irti päästäminen on vapauttanut valtavasti energiaa. Nyt on virtaa ja tilaa myös ilolle ja elämästä nauttimiselle. En suunnittele tulevia asioita valmiiksi, en käy päässäni keskusteluja, joita ei ikinä käydä todellisuudessa. Pidän huolta omasta tilastani. En anna toisten ihmisten enää määritellä mielipiteitäni, en muutu enää sen mukaan ketä yritän miellyttää. Tämä johtaa välillä ylilyönteihin, sillä erottuakseni muista saatan sanoa kärkkäästikin. Mutta nautin löytämästäni vapaudesta ja koen, että minulla on oikeus olla ilmaista eriävä mielipiteeni. Annan itselleni anteeksi. Tänään keskityn hetkeen, olemaan tässä ja nyt. Nautin siitä, että olen kiinni tässä päivässä, että pysyn tietoisena.
Työttömänä on ollut aikaa miettiä. Pohjamudassa on joskus hyvä räpiköidä. Se auttaa huomaamaan, että elämä sittenkin on ihmisen parasta aikaa. Kun kaikki ulkoiset statuksen merkit häviävät, jää jäljelle vain olennainen. Kolme k:ta ovat palanneet elämääni: kirjoittaminen, kuvaaminen ja kutominen, rakkaimmat harrastukseni teini-iästä lähtien. Nuo kolme asiaa ovat aina olleet minun keinojani voimaannuttaa itseäni. Nuo kolme ovat itselleni tärkeitä keinoja auttaa itseäni, kun elämä lyö vasten kasvoja. Tärkeitä ovat myös rakkaus ja ilo, usko siihen, että elämä todella kantaa.
Oli vapauttavaa huomata, että elämäni jatkuu, vaikken olekaan enää osa hyvin rasvattua koneistoa. Miten ihanaa onkaan elää ilman stressiä, työpaikan juoruja ja jatkuvaa ahdistusta siitä teinkö oikean ratkaisun sanoinko oikeat sanat. Eniten olen kuitenkin onnellinen siitä, että minä nauran jälleen. Luulin kadottaneeni nauruni. Nauran onnellista ja sydämen sopukoista pulppuavaa iloista naurua. Olen löytänyt nauruni! Olen elossa ja tiedän, että elämä kantaa!