Harvinaisten kasvien bongailu on yllättävän hauskaa. Olen harrastanut sitä ihan sattuman oikusta pari kertaa Kuusamossa Oulangan kansallispuistossa. Pohjustukseksi kerron, että kasvit kiinnostavat minua. Tunnistan yllättävän paljon kasveja. Molemmat vanhempani ovat innokkaita puutarhureita. Isäni oli jopa opiskellut puutarha-alaa ennen perheen perustamista, joten sieltä kiinnostukseni varmaankin on lähtöisin.
Olemme mieheni kanssa ulkopuolisista varmastikin huvittava pari metsässä. Mieheni tiirailee taivaalle ja puihin. Hän on kiinnostunut linnuista. Minä kuljen katse visusti maata kohden yrittäen saada silmäni osumaan erikoisiin kasveihin. Yhdessä kulkiessamme hän on oppinut paljon kasveista ja minä itsekin tunnistan jo muutaman linnun.
Nuorena, kun olin kesätöissä Kilpisjärvellä, löysin tunturikasvikirjan. Kuljin koko alueella viettämäni vapaa-ajan etsimässä kirjassa esitettyjä kasveja. Alku oli hankalaa, sillä kirjasta on vaikea hahmottaa kasvien kokoa. Tunturikasvit ovat pieniä ja useankin kasvin jouduin etsimään kontallani Saanan rinteessä tai sen takana aukeavassa maastossa liikkuen. Aloitin helpoista ruohokanukasta ja vilukosta. Nälkä kasvoi syödessä. Joku kertoi, että lapinvuokko olisi vaikea löytää, siksi se varmaan jäi kytemään alitajuntaani. Kuuntelin vastaanotossa istuessani ihmisten juttuja. Kerroin omista löydöistäni ja kokemuksistani sekä vastavuoroisesti imin tunturista tulleiden tietoja. Eräänä päivänä löysin kuin löysinkin lapinvuokkomättään. Siinä se rehotti Saanan pahdan vieressä niin pienenä ja vaatimattomana, että liikutuin kyyneliin.
Mieheni kanssa olemme useana alkukesänä lomailleet Kuusamossa. Oulangalla on valtavasti nähtävää, joten se on molempien kestosuosikki. Kesäkuun lopulla 2014 suuntasimme Rytisuon lenkille, koska suot nyt vaan ovat niin smak. Olimme juuri lähdössä taivaltamaan polkua metsään, kun vastaamme tuli mies onnesta hehkuen. ”Meinaatteko tekin mennä bongaamaan tikankontin?” hän kysyi nyökäten kohti kameraani. Väistelimme kysymyksen vastakysymyksellä voisiko hän kertoa missä se kasvaa. ”Muutama sata metriä pitkospuita eteenpäin niin siinä se on vasemmalla”, säteilevä mies vastasi. Vaihdoimme muutaman muunkin sanan ja jatkoimme matkaa. Tikankontti oli helppo tunnistaa. Se erottui metsässä kuin väärä raha.
Tikankontti kuuluu kämmekkäkasvien (Orchidaceae) heimoon ja se on lajina silmälläpidettävä ja rauhoitettu koko suomessa, myös Ahvenanmaalla. Tikankontin kukka on kokonaisuutena kasvistomme suurimpia ja tuoksuu hyvältä. Sillä on erikoinen pölytysmekanismi. Tikankontti ei eritä mettä eikä mitään muutakaan pölyttäjien syötäväksi soveltuvaa materiaalia. Kukan ulkonäkö houkuttelee monenlaisia hyönteisiä, jotka suuntaavat kohti keltaista huulta. Huomattuaan tulleensa medettömään kukkaan isot hyönteiset, lähtevät pettyneinä samaa tietä kuin tulivatkin, huulen isosta aukosta ja siis pölyttämättä tikankonttia. Kukan pölyttävät tavallisesti pienet maamehiläiset, jotka huulelle laskeutuessaan lopulta lipsahtavat tai putoavat kontin sisälle. Kontin reuna on liukas ja sisäänpäin kääntynyt, eikä pieni hyönteinen pääse palaamaan samaa tietä takaisin. Tikankontin vastustamattoman vetovoiman salaisuus on sen tuoksuaineissa, jotka ovat osittain samoja kuin maamehiläisten feromonit. (Tämä kappale mukaeltuna täältä: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/tikankontti)
Olin niin onnellinen tikankontin löytymisestä, että nappasin siitä kymmenkunta kuvaa eri kulmista ja höpötin tuosta kauniista kasvista ja sen löytymisestä koko matkan Rytisuon (n 2km) pitkospuille asti. Suolla taivuin konttaamaan makroni kanssa koko matkan pitkin pitkospuita ottaen kuvia pyöreälehtikihokeista sun muista hauskoista suokasveista.
Seuraavan erikoisuuden löysin viime kesänä (2015) niin ikään Oulangalta Hiiden Hurmos reitiltä. Kysyin ennen matkaan lähtöä opastuskeskuksessa työskentelevältä nuorelta naiselta mahtaako tähän aikaan luonnosta löytyä mitään erikoisia kasveja. Hän kertoi erikoisesta ketonoidanlukosta, joita muutamia vielä saattaisi löytyä. Otin siis reitin tavoitteeksi bongata tuo kasvi. Unohdin koko kasvin suureksi osaksi matkaa, kunnes saavuimme suurelle vanhalle peltoaukealle. Aukiolla oli yksinäinen poro einestämässä. Se tuijotti meitä hetken ja päätti sitten, että yksi on porukassa liikaa ja lähti vötkimään kohti risukkoa. Aukion toisella puolella oli taulu, jossa kerrottiin ketonoidanlukosta. Tekstissä mainittiin, että ko kasvin voisi löytää juuri tältä aukiolta. Kirosin hiljaa mielessäni, taisinpa jopa päästellä ääneen muutaman ärräpään. Aukio oli mustanaan itikoita. Ketonoidanlukon löydettyään voi oman löydöksensä merkitä tikulla. Aukiolla olikin tikkuja pystyssä löytöjen merkiksi. Teki niin mieli vain bongata jonkun toisen löytämä kasvi, iskeä tikku mahan ja lähteä itikoita pakoon, mutta ei sinni antanut periksi. Kasvi oli todella hankala löytää, se maastoutuu hyvin ruohikkoon. Pompin kuin sekopää, väistellen itikoita ja tihrustin maanrajaan. Ketonoidanlukko on todella pieni, mutta aikani käkittyäni löysin sen. 3 valokuvaa otin ja sitten äkkiä tikku maahan löydön merkiksi ja niin säntäsin kiireesti taas matkaan.
Ketonoidanlukko on saniaiskasvi, jonka lehti on jakautunut liuskoittuneeksi lavaksi ja itiöpesäkkeelliseksi osaksi. Lavan liuskat viuhkamaisia, pyöreäkärkisiä, melkein ehytlaitaisia tai lyhyhampaisia. Se on monivuotisesta, pystystä maavarresta kasvava yksivuotinen, kellanvihreä ja kiiltävä, lyhytruotinen, noin puolivälistä lavaksi ja itiöpesäkkeistöksi jakautunut lehti, 5-25 cm korkea. Se kasvaa kedoilla, rantaniityillä, kalliopengermillä ja suosii avoimia, valoisia kasvupaikkoja. Ketonoidanlukkoa kasvaa koko maassa, käsivarren Lapissa se on melko harvinainen. (Teksti mukaeltuna täältä: http://h108.it.helsinki.fi/virtuaalikasvio/plant.php?id=2051)
Nuo kaksi reissua ovat olleet elämäni parhaita reissuja. Voisin väittää, että juuri tuo erikoisten kasvien bongaaminen on ollut SE-juttu noilla reissuilla. Tätä harrastusta aion jatkaa.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 