Millainen on sinun mielestäsi henkisesti kehittynyt ihminen? Minusta hän on rakastava, suvaitsevainen, lempeä ja nöyrä sekä kantaa vastuun sanoistaan ja teoistaan.
Koko ikäni olen ollut henkinen etsijä. Muistan lukeneeni eri uskontokuntien opuksia jo yläaste-ikäisenä. Uskonnon numeronikin oli aina 9, koska olen aina ollut aidosti kiinnostunut uskonnoista. Henkisyys on kuitenkin eri asia kuin uskonnollisuus. Henkisyys on mielestäni jokaisen ihmisen henkilökohtaista kilvoittelua tullakseen entistä paremmaksi ihmiseksi, toisilla se on näkyvämpää kuin toisilla, sekä uskoa siihen, että tässä maailmassa on muutakin kuin se mitä silmät näkevät.
Olisin aina halunnut kuulua johonkin henkiseen yhteisöön. Eri uskontokunnat eivät tarjoa minulle siihen realistista vaihtoehtoa. En halua sitoutua tiettyihin ajatusmalleihin, rutiineihin enkä oppeihin. Suurin osa uskontokunnista tosin heittäisi minut itse ulos helmastaan, jos kertoisin heille omista käsityksistäni. Tällä hetkellä kuulun Suomen Evankeliseen kirkkoon vietettyäni lähes 20 vuotta Ortodoksisessa kirkossa, johon tunsi läheisempiä siteitä. Ortodoksisen kirkon kauneus, sen tuoksut, musiikki ja ikoni-taide viehättävät minua. Myös munkkien ja nunnien yksinkertainen elämä, joka on tarkoitettu palvelemiseen, kiinnostaa ja kunnioitan heidän valintaansa suuresti.
Olen etsinyt henkisiä sisaruksiani maailman turuilta. Aina törmään samoihin asioihin. Liian usein hekisiksi itseään kutsuvat ihmiset kompastuvat kilpailuun, toisten ihmisten mustamaalaamiseen, itsensä nostamiseen ja toisten ihmisten ja heidän mielipiteittensä vähättelyyn. Esimerkiksi somessa ”henkiset ryhmät” ovat usein kaikkein tuomitsevimpia. Siellä ilkeillään toisille ja luetaan toisten ihmisten hyvää tarkoittavia kommentteja ”vääristävien lasien” läpi ja käydään sitten iskuun, että saataisiin toinen tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Itse en juuri näiden ikävien kommenttien kohteeksi ole joutunut, sillä kirjoitan kommenttini kieli poskessa ja muotoilen ne hyvin ympäripyöreiksi. Mutta monesti olen joutunut säälimään joitain, jotka saavat kurat niskaansa kerrottuaan totuuden. Useat henkisen tien kulkijat uskovat hyvään ja haluavat nähdä asian sokerikuorrutuksen lävitse. Heiltä on irronnut ote realismista. Apua tarjotaan asioihin, joita itse ei edes ymmärretä koska niitä ei ole koettu tai nähty lähipiirissä. Eräässä ryhmässä neuvottiin anoreksiasta kärsivää hakemaan energiaa auringosta ja luonnosta. Ideana ihan jees, mutta konkreettisesti aika kaukana todellisuudesta, kun ihminen on kuolemassa syötävän ravinnon puutteeseen. Kuka kantaa näistä keskusteluista vastuun? Kantavatko nämä hyvää tarkoittavat neuvojat vastuunsa, jos ohjeen saaja todella ottaa vinkistä vaarin ja istahtaa aurinkoon tankkaamaan itseensä energiaa, sen sijaan että oikeasti söisi jotain?
Viime aikoina olen huomannut, että turhan usea itseään henkisenä ihmisenä pitävä onkin suvaitsematon. Rakkaus ja hyvyys ihmisiä kohtaan loppuvat, kun puhutaan pakolaisista. Tai kyllähän heistäkin voi tykätä, jos he pysyvät poissa Suomesta. Valitettavan moni sortuu MV-lehden propagandaan ja antaa pelon hallita itseään, sen sijaan että keskittyisi rakkauteen ja iloon. Minusta henkisen kehityksen yksi tärkeistä mittareista on sen oivaltaminen, että se lisääntyy jota ruokit. Jos ruokit pelkojasi ne lisääntyvät ja päinvastoin: jos ruokit rakkautta se lisääntyy.
Itselleni tärkein havainto henkisyydestä on ollut se, että monesti ne ihmiset, jotka eivät miellä itseään henkisiksi saattavat olla kaikkein kehittyneimpiä. Nuo ihmiset palvelevat aina muita rakkaudella, eivät koskaan puhu muista pahaa ja levittävät hyvää mieltä lähiympäristöönsä. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon, mutta he eivät pidä melua itsestään. Heidän ei tarvitse, koska he ovat sinut itsensä kanssa, kantavat vastuunsa sanoistaan ja teoistaan sekä rakastavat ja luottavat siihen että myös heitä rakastetaan.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 