Hän oli lakannut kyntensä kirkkaan punaisella kynsilakalla. Flame Red oli pullon pohjassa lukenut. Hän istui kahvilan terassilla ja poltteli käärimäänsä sätkää. Repun hän oli asetellut huolellisesti viereiselle tuolille, mahdollisten seuralaisten torjumiseksi. Tuolin selkänojalla roikkui oranssi hapsuhuivi ja repun avoimesta suusta pilkistivät tupakkatoppa ja suttuinen vaaleansininen meikkipussi.
Hän oli lähtenyt tappamaan aikaa kahvilaan. Ei ollut keksinyt muutakaan tapaa kuluttaa aikaansa. Yksinäisyys tuntui poltteena sisuksissa. Se oli kuin sisäinen syyhy, jota ei voinut raapia, aina läsnä. Hän pyöritteli sätkää sormissaan ja katsoi hiljaisena tyhjyyteen. Hän tiesi herättävänsä huomiota. Toukokuun lämmössä hän oli pukeutunut siniseen toppaliiviin, jonka alla oli vihreä jo parhaat päivänsä nähnyt neule. Jaloissa olivat vihreät hai-kumisaappaat. Hiukset olivat vaaleat, likaiset ja roikkuivat vetelinä pitkin päätä kampaamattomina. Suunsa hän oli maalannut suurpiirteisesti shokeeraavan pinkillä huulipunalla. Ulkonäkö kertoi, että skitsofrenia oli naisen alituinen seuralainen, ilman irtisanomisoikeutta. Jakomielitautiseksi hän itse itseään kutsui. Jo vuosia hän oli ollut sinut diagnoosinsa kanssa. Muille sen hyväksyminen tuntui olevan vaikeampaa.
Ajatus ei pysynyt kasassa tänäänkään. Hän yritti saada mielensä pysymään kasassa, mutta sillä tuntui tänään olevan jälleen omat metkunsa. Hän olisi halunnut keskittyä mielikuva-harjoittelemaan tulevan viikon ohjelmaa etukäteen. Menttaaliharjoitella suorituksia, ettei taas sekoilisi ja tekisi itsestään ohjalmanumeroa toisille.
Naisen mielellä oli tänään täysin oma tahtonsa. Sen täytti massiivinen hirtettyjen koirien metsä. Näköharha oli niin selvä harha, että nainen itsekin tunsi sen epätodellisuuden. Harha ei väistynyt, vaan ikään kuin häntä ilkkuakseen se lisäsi tehoaan. Pienet koirat ulvoivat ja itkivät apua hirressä. Hän kiljaisi saadakseen koirat hiljenemään ja harhan loppumaan. Mitään ei tapahtunut, Harha jatkui ja tiukensi otettaan naisen ajatuksista.
Nainen näki silmäkulmastaan kuinka kahvilan tarjoilija lähti tulemaan häntä kohti. Ennen kuin tarjoilija oli hänen vieressään, nainen oli kerännyt tavaransa ja noussut tuolistaan. Hän totesi mielessään, että oli parempi häipyä. Hän tiesi olleensa häiriöksi, ja se satutti hänen sydäntään. Miksi toisten ihmisten elämä tuntui olevan niin helppoa? Muut eivät tienneet millaista on elää erilaisessa todellisuudessa. Ihmiset tuomitsevat, syrjivät ja haukkuvat tietämättä millainen hänen maailmansa on. Muiden ihmisten halveksunnan lisäksi hän joutui elämään vielä omaa kammottavaa arkeaan hirtettyjen koirien metsässä.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 