Hyvä Herra!
Se en ollut minä. Minä en ole ikkunanne rikkoneen pesäpallon omistaja, enkä pallon teidän ikkunanne läpi lyönyt lapsi. En ollut edes koko pesäpallopelissä mukana päivänä, jolloin tuo pallo rikkoi ikkunanne. En ollut mailla halmeillakaan tuon suuren onnettomuuden tapahtuessa.
Toverini kertoivat, että heidän mittumaarina kotinne liepeillä pesäpalloa pelatessaan, eräs tovereistamme innostui kesken mittelön esittelemään valtavia ruumiinvoimiaan. Hänen mielestään todistaminen onnistuisi parhaiten lyömällä kaikilla ruumiin voimilla kolme juoksua ja kunnari. Tuo onneton tunari on myös sattumoisin porukkamme kömpelöin heppu. Hänen lyödessään palloa, joku onnistui aivastamaan juuri h-hetkellä. Hömelö toverimme äimistyi aivastusta niin, että palloa lyödessään sattui lähettämään sen suoraa kohti Teidän olohuoneenne ikkunaa. Oli aivan puhdas sattuma ja vahinko, että pallo putosi sohvallenne, ja herätti Teidät, Hyvä Herra, putoamalla nenäänne, joka sattumoisin, saanen sanoa, on kunnioitettavan komea, ja herätti teidät kesken sunnuntain päivänokosianne.
Mutta sallikaa, Hyvä Herra, minun vielä toistaa, että tuo onneton taulapää, joka mailan varressa toheloi, en todellakaan ollut minä. Minä en tuona päivänä ollut kentällä pelaamassa pesäpalloa, vaikka takuulla olin halunnut olla ja olin siihen kunnianarvoisalta isältäni lupaa kovasti anonut. Isäni oli, nähkääs, juuri edellisviikolla langettanut minulle parin viikon kotiarestin tekemästäni mitättömästä kepposesta. Myönnän auliisti, että olin tuon pienen kepposen suorittanut. Olin vaihtanut sokeriastiaan suolaa, jota isäni sitten suurpiirteisesti kahviinsa lusikoi sangen ikävin seurauksin. Kyllä Herra, minä kärsin kuuliaisesti koko kahden viikon kotiarestin. Mutta arestin vuoksi en siis voinut olla lyömässä pesäpallokentällä palloa olohuoneenne ikkunan, vaikka pahat kielet Teille niin ovat väittäneetkin.
Pyydän nöyrimmin anteeksi pesäpalloa pelanneiden tovereideni ja itseni puolesta pallon Teille aiheuttamaa verenvuotoa ja punoitusta nenässänne.
Ystävällisesti,
Pekka
