Tarvehierarkia

( Kuva: motivaatiojohtaja.fi )

Halusin aloittaa tämän tekstini kuvalla Maslow:n tarvehierarkiasta. Tutustuin hierarkiaan jo lukiossa psykologian tunneilla. Hierarkiaa jankattiin myös sairaanhoitajaopintojeni aikana erittäin tarkasti, sillä olin valmistumassa psykiatrian erikoissairaanhoitajaksi. Taulukossa ovat lueteltuina ihmisen perustarpeet. Alimmaisena ovat fysiologiset tarpeet, jotka ovat ihmisen hengissäpysymisen perustarpeita. Turvallisuuden tarpeet eivät voi koskaan täyttyä elleivät fysiologiset tarpeet täyty ensin. Ihminen ei voi kokea rakkauden ja yhteenkuuluvaisuuden tarvetta ellei turvallisuuden tarve toteudu ja niin edelleen.
Ensimmäisenä tätä kirjoittaessani tulee mieleen nykypäivän yhteiskunta. Meitä pelotellaan korkeammalta taholta milloin milläkin. Varoitetaan talouden surkeasta tilasta ja sekaannuksella, jota pakolaiset eräiden ihmisten mukaan tuovat. Mitä pelottelulla saadaan ihmisissä aikaiseksi? Maslow:n tarvehierarkian mukaan ainakin se, että ihmisten turvallisuuden tarve ei täyty. Koska turvallisuuden tarve jää täyttymättä ihminen ei kykene iloitsemaan esimerkiksi luonnon kauneudesta eikä muodostamaan luonnollisia kontakteja muihin ihmisiin ja tiedonhankkimisen kynnys ainakin nousee, ellei halu kokonaan lakkaa. Ihmisiä lamaannutetaan jatkuvilla uutisilla katastrofeista ja maalaamalla tulevaisuuden uhkakuvia.

Koko inhimillisen historian ajan ihmisellä on ollut tarve koristella ympäristöään ja itseään. Tarve nähdä ja luoda kauneutta on ihmisen korkeampia tarpeita. Paljon museoita kierreltyäni olen havainnut, että ihmiset ovat aina nauttineet kauniista esineistä. Koruja tehtiin jo kivikaudella esimerkiksi simpukoista sekä kotiloista ja kauniista kivistä. Tarvekaluja, kuten astioita ja teräaseita, on ammoisista ajoista koristeltu käyttäjän omien esteettisten mieltymysten mukaan. Mitä pidemmälle ihmisen kehitys eteni, sitä suureellisemmiksi ja arvokkaammiksi arkiset tarvekalut, korut ja taide-esineet muuttuivat. Ja sitten kehitys muuttui. Minimalismi sai valtaa, ainakin osassa maailmaamme. Ihmisen maku muuttuu!

Istuessani New York kahvilassa Budapestissa tunsin lämpimän ailahduksen sydämessäni. Katselin kahvilan korkealla olevaa kattoa. Sinne oli tehty upeita kipsitöitä ja maalattu kauniita kuvia. Katon listat kuten myös nurkkalistat ja kahvilassa olevat pylväät olivat kullatut. Katosta valaisimina roikkuivat valtavat kristallikruunut. Ympärilläni olevan tilan kauneus oli satumaisen kaunista. Pystyin hillitsemään itseni siihen asti kun takaani parvekkeelta alkoi kuulua flyygelin soittoa. Mieheni kertoi, että flyygelin eteen oli istahtanut mies joka soitti kahvilassa istuville asiakkaille taustamusiikkia. Kaiken sen kauneuden ympäröimänä aloin itkeä. Mieleeni pujahti ajatus: ”Olenko elänyt kulttuurityhjiössä?” Olin sulkenut itseni elämältä ja sen kauneudelta niin kauan. En tuntenut oloani turvalliseksi, joten käytin kaikki valveillaoloaikani selviämiseen päivästä toiseen. Yli kymmenen vuotta olin elänyt ilman kirjoja ja valokuvaamista. Olin käynyt näyttelyissä ja teatterissa mutta katselin teoksia ja näytelmiä ikään kuin verhon lävitse, näkemättä kuitenkaan. Elämäni ei tyydyttänyt sitä sisäistä tarvetta kauneuteen ja iloon, joka minulla eli teräskuorestani huolimatta syvällä lähes läpi jäätyneessä sydämessäni.
Vaikka opiskelin Maslow:n tarvehierarkian ulkoa ympäri jo parikymppisenä, vasta nyt viidenkympin paremmalla puolella, se on avautunut minulle ja alkanut elää. Voin peilata siitä omaa elämääni ihan yhtä hyvin kuin Suomen valtion elämää. Moni asia on mennyt perspektiiviin, kun olen tutkinut ihmisen tarpeita. Tarvehierarkia on antanut selityksen myös sille, miksi me käyttäydymme kuin lampaat, vaikka kyseessä on koko meidän elämä. Emme nouse vastarintaan, vaikka elämä sellaisena kuin me sen ehkä haluaisimme pitää, murenee ympäriltämme.