Mitä olen oppinut tällä viikolla?

On perjantai aamupäivä. Työviikko alkaa olla lopuillaan. Entisessä työpaikassani Ventuskartanossa meillä oli kuntoutujien kanssa tapana perjantaisin aamukokouksessa miettiä, mitä uutta olimme tuolla viikolla oppineet. Itselleni tämä viikko on pitkästä aikaa antanut oikean ”ahaa”-elämyksen. Tietänet tunteen missä järjen tasolla tiedät jotain, mutta vihdoin tuo tieto uppoaa myös sydämeesi ja tunnet vihdoin oivaltaneesi jotain suurta. Olen viimeiset vuodet puhunut ruuan, liikunnan ja ulkoilman merkityksestä terveydelle sekä työssäni asiakkaille, että vapaa-aikana ihmisille ympärilläni. Olen tiennyt miten suuri vaikutus noilla elämäntavoilla on omaan terveyteemme, mutten ole tehnyt tarpeeksi muuttaakseni omaa elämääni.
Olen sairastanut viime viikon maanantaista lähtien. Ahtaat poskionteloni ovat taipuvaiset poskiontelotulehduksille. Kilpirauhasenvajaatoiminta, joka minulla todettiin muutama vuosi sitten, altistaa myös tulehduksille. Minut tutkittiin eilen kunnolla, keuhkokuvia myöten. Olen terve, kuumeilua lukuun ottamatta. Poskionteloissani tosin on tulehdus, joka on viruksen aiheuttama. Olisin saanut siihen halutessani antibioottikuurin, muuta tietäähän sen jo jokainen, etteivät antibiootit auta viruksen aiheuttamiin vaivoihin, joten kiitin ja kieltäydyin.
Kotiin tultuani vietin tovin miettien asiaa. Olin ollut valtavan vihainen hoitajalle, kun hän sanoi, ettei poskiontelotulehdukselle voi lääkäri tehdä mitään. Joutuisinko koko loppuelämäni kärsimään poskiontelotulehduksista pienien poskionteloideni takia? Rauhassa, kiireettä asiaa mietittyäni rauhoituin. Oikeassahan hän oli! Ainoa, joka poskionteloille ja sen vaivoille voi jotain tehdä, on se henkilö, joka tässä poskiontelovaivastaan kirjoittaa.
Miten helppoa olisikaan tuudittautua ajatukseen, että joku toinen ratkaisisi kaikki ongelmani. Olisi ihanaa, jos jokaiseen vaivaan olisi tabletti, eikä tarvitsisi muuta kuin niellä se. Kuitenkin, jossain syvällä minussa, elää usko siihen, että jos ravinto on oikeaa, ei tarvitse lääkäriä.
Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Kärsiä ja syödä antibioottikuureja antibioottikuurien perään tai tehdä asialle itse jotain. Myönnettyäni tämän sain valtavan oivaltamisen tunteen. Tätä itsensä jatkuva hoitaminen tarkoittaa! Aloitin itseni hoitamisen heti illalla. Minulla on huuhtelukannu eli ”sarvikuono”, jonka avulla nenäonteloita voi huuhdella suolavedellä. Olin käyttänyt sitä jo aikaisemminkin, vaikka se on vetistä ja vaivalloista. Päätin ottaa huuhtelukannun käyttööni jokailtaisen suihkuni yhteydessä. Suihkussa vetisyys ei haittaa ja siinä lämpimässä on helppo huuhdella nenäontelotkin puhtaiksi. Huuhtelun lisäksi päätin tehdä jotain ruokavaliolleni. Jäätelöstä olin jo luopunut uuden vuoden-lupauksena. Se on yksi itselleni pahiten limaa aiheuttava ruoka. Olin jo aikaisemmin päättänyt luopua kokonaan maidosta, kun ensin vierottaudun jäätelöstä. Eilen oli ensimmäinen täysin maidoton päiväni. Kun olen tottunut maidottomaan ruokavalioon, lopetan seuraavaksi eniten itselleni limaisuutta lisäävän ruuan eli vehnän syömisen. Aloitan vähitellen, sillä uskon, että pikainen siirtyminen erikoisruokavalioon ei ole kestävä.
Tämä viikko on ollut tahmea ja edennyt hitaasti. Olen ollut kärtyinen ja mielenliikkeiltäni jähmeä. Ehkä sellainen aika tarvitaan ennen oivalluksia, sillä koen, että olen tällä viikolla ottanut suuren harppauksen omalla vaatimattomalla polullani. Kuntoutuksessa käyttämämme tapa miettiä, mitä olen oppinut/saanut tällä viikolla, oli oivallinen tapa reflektoida mennyttä viikkoa. Taidan jatkossa käyttää sitä perjantaisin ”aamusivujeni” aloitus aiheena. Jokainen viikko tuo elämään jotain arvokasta tai vie mennessään jotain, joka ei enää palvele tarkoitustaan. On hyvä pysyä tietoisena mitä omassa elämässä tapahtuu.