Orwell 1984

Sain juuri luettua loppuun George Orwellin kirjoittaman ”Vuonna 1984”. Tiedän olevani hieman myöhäisherännäinen tämän klassikon kanssa, mutta olen iloinen, että vihdoin sain sen luettua. Lukeminen kannatti. Kirja on maineensa veroinen!
Kirja kertoo Keski-ikäisen Winston Smithin tarinan. Hän on töissä puolueen toimistossa ja hänen tehtävänään on muokata historian kirjoja uusiksi. Menneisyyttä ja siten historiaa ei juuri ollut, mutta se vähä piti muokata aina vallitseviin olosuhteisiin sopivaksi. Winstonilla riitti paljon töitä. Yhteiskuntaa hallitsi puolue ”Engsos”, jonka johtohahmona oli ”Isoveli”. Ihmiset oli jaettu karkeasti kolmeen eli kastiin. Ylimpänä olivat puolueuskolliset sisäpiiriläiset, keskiluokkana puoluetoimistossa tai muuten puolueen hyväksi toimivat henkilöt ja alimpana prolet, eli tavalliset ihmiset, joiden tekemisiin ei niin tiukalla kädellä puututtu, elleivät he suunnitelleet vallankumousta, osoittaneet jotenkin mieltään tai muodostaneet epäilyttäviä liittoutumia. Ihmisten elämää kontrolloitiin jatkuvasti. Keskiluokan kansalaisilla oli kotonaan ”teleruutu”, jonka kautta voitiin kuulemma valvoa ja tarkkailla jokaista kansalaista ja joka lähetti tauotta propagandaa. Teleruudun edessä tuli jokaisen kansalaisen suorittaa mm yhteinen aamujumppa tiettyyn aikaan aamusta ja viettää ”kahdenminuutinviha” asianmukaisine eleineen ja maneereineen.
Orwellin luomaa yhteiskuntaa kirjassa ”Vuonna 1984”, johdettiin pelolla ja vihalla. Rakkautta ei sallittu, naimisiin mentiin pelkästään sen vuoksi, että olisi saatu lapsia. Lapsista koulutettiin uskollisia puolueen jäseniä, jotka ”parhaimmillaan” antoivat ilmi jopa omien vanhempiensa ”ajatusrikokset”. Jos pariskunnalla nähtiin olevan tunteita toisiaan kohtaan, heidän ei sallittu avioitua. Avioparin vähäisinkin seksin halu yritettiin nujertaa kerran viikossa toteutettavilla pakollisilla puolueen ohjeistamilla seksiakteilla. Myös ”kahdenminuutinvihat” olivat omiaan tappamaan ihmisistä hellemmät tunteet. Kun voimakkaat tunteet olivat suunnattu johonkin muuhun, ei energiaa jäänyt rakastamiseen. Puolueentoimistossa painettiin myös prolelle tarkoitettua pornoa ”Pornos”-osastolla, jonka oli tarkoitus viihdyttää tyhmää keskiluokkaa. Prolelle tehtiin myös omaa viihteellistä musiikkia, jolla sitä yritettiin pitää tyytyväisenä. Hirttäjäiset olivat myös tavallinen ja usein toistuva viihteen muoto johon toivottiin mahdollisimman usea, myös lapsien osallistuvan.
Olin lukenut kirjaa noin sata sivua, kun ymmärsin jostakin lukemani lauseen ” Senhän piti olla romaani, eikä mikään ohjekirja”. Pelottavan monesta Orwellin 1940-luvun lopulla keksimästä fantasiasta on toteutunut. Isoveli todellakin valvoo. Korvissani soi Palefacen Helsinki-Shangrila kappaleen sanat:
”Yhteiskunnan yllä liehuu taantumuksen viiri, turvakameroilla luodaan pelon ilmapiiri, hurahuhhahhei, holhoava esivalta, putkaan tarranliimajat ja talonvaltaajat”.
Tätähän se meidän todellisuus on. Joka paikassa on turvakameroita, joita perustellaan ihmisten turvallisuudentunteen lisäämisellä. Liikennettä valvotaan turvakameroilla, koska poliiseita ei ole tarpeeksi määrärahojen puutteessa.
Tavallaan ”Isoveli” valvoo meitä television lävitse. Vaikkei uskoisi siihen salaliittoteorian teesiin, että television avulla voitaisiin suoraa muuttaa todellisuudentajuamme tai vaikuttaa käyttäytymiseen, niin jokaisen on pakko myöntää, että ihmiset viettävät hurjan paljon aikaa sen ääressä päivittäin. Nekin, jotka eivät paljoa katso televisiota, kertovat kuitenkin katsovansa uutiset lähes päivittäin. Mitä ovat meidän uutiset? Sotia, vihaa, aggressiota, kuolemaa, tuhoa ja täynnä inhimillistä kärsimystä. Täytyyhän tuollaisen katsomisen jotenkin vaikuttaa ihmiseen. Jos ei muuten, niin ainakin se turruttaa ja saa pitämään tuollaista näkyä tavallisena. Televisio tekee hallaa ihmisen luovuudelle. Sitä vain istuu ja tuijottaa. Kuvat tulvivat verkkokalvolle toisensa jälkeen. Ei tarvitse kuin katsoa. Moni ihminen sanoo, ettei lue mitään, koska odottaa, että kirjasta tehdään elokuva. Kuinka monta kertaa olenkaan pettynyt elokuvaan, luettuani kirjan! Koskaan en ole pettynyt kirjaan, jonka olen lukenut katsottuani ensin elokuvan! Liika television katselu vie aikaa kaikilta muilta luovilta ja kehittäviltä harrastuksilta, kuten esimerkiksi musiikin soittamiselta tai laulamiselta. Televisio on jokaisen kodin ”pakko hankinta”. Jos sitä ei ole, epäillään ”lahkouskovaiseksi”, ja kukaan ei halua tulla leimatuksi ”heihin” kuuluvaksi.
Tiedän itsekin television olevan edelleen yksi elämäni ”energiasyöpöistä”. Vietän ihan liian paljon aikaa etenkin iltaisin sen ääressä. Perustelen itselleni tv:n tuhlaamaani aikaa sillä, että tuijotan sieltä dokumentteja, hyviä sarjoja ja elokuvia. Uutisten seuraamisen lopetin toista vuotta sitten, koska jokaiset uutiset saivat minut lähes kyynelten partaalle. Tämän vuoden puolella olen lopettanut päivisin television katselun. Se on ollut helppo päätös, sillä irtisanoimme maksukanavat, joten olemme peruskanavavalikoiman armoilla, joilta ei päivisin tule juuri mitään katsomisen arvoista. Olen silti edelleen kivuliaan tietoinen liian runsaasta televisiolle uhraamastani ajasta.
”Vuonna 1984” oli mullistava lukukokemus. Jäin miettimään millä kaikella ihmisiä orjuutetaan. Toinen asia joka siitä jäi askarruttamaan, on se ajatus, että suuri kansanosa ei koskaan nouse kapinaan, koska se pidetään keinotekoisen tyytyväisenä tyhjänpäiväisellä viihteellä. Pelottavaa! Ja valitettavan lähellä totuutta!