elokuu 2016 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muutos

Töihin lähtö lähenee

29 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Venetsialais-viikonloppu tuli ja meni. Rauli-myrsky ohitti lauantaina Kokkolan ilman suurempia vaurioita. Minun elämäni tuntuu jysähtäneen paikoilleen. Minä haahuilen kotonani huoneesta toiseen päämäärättömästi, kykenemättä tarttumaan mihinkään tehtävään.

Olen aloittanut kutomaan pitsihuivia. Välillä kudon muutaman rivin ja lasken kutimen sitten kädestäni tuijottaakseni vastapäistä seinää hypnoottisesti, ajattelematta kuitenkaan yhtään mitään. Pääni sisällä vallitsee kammottava tyhjyys. Siellä ei liiku vaihteeksi minkäänlaista ajatusta. Se on toisaalta virkistävääkin, vaihtelua jatkuvalle asioiden yliajattelemiselle.

Kulutan aikani aivan ilmanaikuiseen söheltämiseen, vaikka tärkeääkin tehtävää olisi. Makuuhuoneen tapetit odottavat repimistä ja uudet tapetit laittamista, huivin- ja sukankutimet odottavat kutomista sekä ”kirjastohuone” järjestämistä. En saa itseäni liikkeelle. Tuntuu kuin olisin syönyt sata kiloa nauloja ja sen jäljiltä kroppa painaisi miljoona kiloa. Toisaalta, kun mieheni tulee töistä kotiin ja ehdottaa Pokémon-jahtia tai sukulaiset geo-kätköjen etsimistä, olen sekunnissa valmis.

20160829_092454-01 — Kutimeni. Sukat ja pitsihuivi.

Tiedän mikä on syynä tilapäiseen saamattomuuteeni ja ”pysäkillä olon”-tunteeseeni. Aloitan uuden työn torstaina (1.9). Yritän olla ajattelematta asiaa. Haluan vajota tilapäiseen taantumukseen. Dive into oblivion. Työ on tuttua työtä. Olen tehnyt sitä vuosia Kokkolan terveyskeskuksessa. Myönnettäköön, että uudet työkaverit ja toimintatavat aiheuttavat normaalia jännitystä ja odotuksen kutinaa. Eniten yritän olla ajattelematta uuden työpaikan sisä-ilmaa. Lähes kaikissa edellisissä työpaikoissani olen kärsinyt jatkuvista poskiontelotulehduksista ja muista keuhko-ongelmista. Minulla todettiin alkukesästä astma ja kortisonilla olen saanut oireeni kuriin. Vaivoikseni on hyökännyt myös hajuste-yliherkkyys. Entiselle hajuvesifriikille tilanne on lähes sietämätön. Olen vaihtanut pesuaineita ja luopunut rakastamistani parfyymeistä.

20160829_092237 — Uskolliset ystäväni: Flixotide ja Ventoline.

On vaikea myöntää edes itselle, että töihin lähtö nostattaa hyvin ristiriitaisia tunteita. Iloitsen kovasti töistä, siitä että tapaan uusia ihmisiä ja pääsen tekemään työtä, jonka parhaiten osaan. Eniten odotan kuitenkin tilipäiviä. Toista vuotta olen elänyt ansiosidonnaisella päivärahalla, joka on kyllä riittänyt jopa pieniin ylellisyyksiin. Silti on mukava saada sen verran enemmän rahaa kuukaudessa, että on varaa jälleen säästää pahojen päivien varalle. Ilon takana pilkistää suurimpana tunteena pelko. Pelkkään, ettei terveyteni kestäkään. Kauhulla ajattelen jatkuvaa poskiontelotulehdus-kierrettä, jolloin pää on kuin sumussa, ajatus kulkee klimppeinä ja räkä lentää. Olisi kamalaa palata tuohon tilaan, jollaista elämäni on ollut vuosia. Pelkään myös hajusteyliherkkyyteni pahenemista monikemikaaliyliherkkyydeksi (mcs).

Yritän olla ajattelematta mitään! Valoakin nopeamman ajatustoimintani vuoksi, yritän pitää pääni tyhjänä. En ruoki sitä pelolla, etten alkaisi panikoimaan. Haluan mennä töihin, enkä anna ajatusteni tai oireitteni sitä estää. Haluan kokeilla olenko kuvitellut kaiken. Voihan olla, että olen ollut väärässä. Minun on otettava riski ja uskallettava!

Arkipäivän realismia, Muoti, Vaatteet

Capsule wardroben suunnittelua

22 elokuun, 201622 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Vaatekaappi on siivottu ja vaatteet mitä sinne on jäänyt arvioitu. Vajaan viikon olen nyt miettinyt kuinka alkaisin vaatevarastoani uudistaa. Olen etsinyt erilaisia ideoita toimivan ja järkevän (samalla iloisen) vaatevalikoiman hankkimiseksi. Olen siis selkokielellä sanottuna viettänyt viikon Pinterestissä ja tsekkaamassa nettikauppojen valikoimaa. Kokkolan kauppojen valikoiman tarkistin jo viime viikolla, todeten, että sieltä en mitään päällepantavaa löytäisi.

979671ea01177a28c29827c7007076cf — Kuva Pinterestistä

Olenkin löytänyt paljon hyviä vinkkejä turhien vaatteiden poissa pitämiseksi kaapistani jatkossa. Ehkä suurimman oivalluksen antoi kuitenkin ”ajankäyttö-piirakan” täyttäminen. Se on simppeli tehtävä ja auttaa ainakin itseäni jatkossa vaatevarastoni koostamisessa, koska turhia ostoksia on helppo välttää, kun muistaa piirtämänsä kaavion. Mieti mihin kulutat aikaa. Listaa ylös kaikki aktiviteetit vuoden ajalta. Itselläni on paljon kotona askarointia ja oleskelua, kaupunkilomia, teatteria ja näyttelyitä sekä ulkoilua, juhliakin mutta harvemmin. Nyt kuvioon tulee mukaan työ. Töihin en tarvitse erillisiä vaatteita, sillä tulen käyttämään upeaa ja hyvin (huonosti) hengittävää ja laskeutuvaa sairaalauniformua.

Vaate 3 — Tässä yksi kuva unelmavaatteistani. Kuva Pinterestistä.

Minä en tarvitse muuta kuin rentoja kotivaatteita, ulkoiluasuja ja siistit vaatteet kaupunkilomille ja teatteriin. Teatteriin ja kaupunkilomille käyvät oikeastaan ihan samat vaatteet, kun vaihtaa korun tai huivin. Oivalsin miksi olen niin helposti pärjännyt pari vuotta ostamatta vaatteita: minullahan on rentoja kotivaatteita, ulkoiluvaatteita ja jopa suhteellisen siistit kaupunkivaatteet. Omistan myös neljät Converset (siniset, mintunvihreät, fuksiat ja keltaiset). Ne toimivat lenkkareiden lisäksi pääasiallisina jalkineinani, koska istuvat jalkaani kuin olisivat niihin tehdyt.

Vaate 5 — Converset toimivat tässäkin loistavasti. Kuva Pinterestistä.

Haaveilen tyylikkäästä ”pariisittaren vaatevarastosta”. Vaatteista, joissa jokainen vaatekappale käy yhteen muiden kokoelmassa olevan vaatteen kanssa. Sen koostaminen vaatii tutustumista omaan elämäntapaan ja omien vaatevärien päättämistä, sillä ”pariisittaren-vaatekomero” koostuu vain muutamasta tarkkaan valitusta neutraalin värisestä vaatteesta. Näihin vaatteisiin kuuluvat farkut, kynähame, raidallinen lyhyt tai pitkähihainen paita (riippuen vuodenajasta), yksivärinen pusero (t-paita, pitkä tai lyhythihainen), valkoinen paita, hyvin istuva bleiseri ja trenssitakki. Neutraalina mielellään musta, tumma harmaa tai tumma (ukkospilven) sininen. Asusteikseen pariisitar valitsee nauhalliset nahkaiset kävelykengät, ballerinat tai sandaalit sekä siistin nahkaisen käsilaukun.

1 Capsule Wardrobe

Haaveeksi saattaa ”pariisittaren-vaatteet” omassa vaatekaapissani jäädä. Kaksikymppisestä olen odottanut, että minusta tulisi tarpeeksi aikuinen, jotta voisin pukea päälleni bleiserin. Jostain syystä ne vain eivät istu tyyliini. Olen omistanut useammankin bleiserin, mutta kertaakaan en niitä ole käyttänyt. Bleiseriin rahan laittaminen olisi siis minulle täyttä rahan haaskausta. Ohjeet ovat hyviä, mutta niitä lukiessa on hyvä muistaa omat mieltymykset ja oma elämäntyyli. Ohjeissa on paljon sellaista mitä itse en esimerkiksi aio toteuttaa. Lista ”Vaatteet, jotka jokaisen naisen vaatekaapista pitäisi löytyä” on vain suositus, idea mitä ehkä kannattaa miettiä. Bleiserin lisäksi helminauha kaulalla olisi minulle kauhistus. Se luetellaan lähes jokaisessa listassa suositukseksi asusteista, joita jokaisen tyylikkään naisen tulisi omistaa.

Vaate 4 (4) — Voisin hyvinkin kuvitella päälleni tälaiset esimerkiksi teatterin ensi-iltaan. Kuva Pinterestistä.

Ideaa meinaan kuitenkin noista ”perusvaatekokoelmista” ottaa. Pidän farkuista ja suorista hameista. Silmääni miellyttävät pitkät linjat ja rennot asut. Nuorempana rakastin kirkkaita värejä, kuten pinkkiä ja punaista. Nykyisin silmäni lepää ukkospilven sinisessä, roosassa ruskeassa/beigessä, helmen harmaassa ja kanervan sävyissä unohtamatta silti suurta suosikkiani turkoosia. Suurin surminkaan en käyttäisi korkeita korkoja enkä neonvärejä. Keltaisen ja oranssin jätän muille käytettäviksi. Materiaaleiksi haluan lähinnä laadukkaita villakankaita, pellavaa, puuvillaa ja muita luonnonmateriaaleja. Trenssitakista pitäisin kovasti, mutta vielä en sellaista trenssimallia ole löytänyt joka sopisi muodokkaalle vartalolleni.

4x4 — Tämä on aika hyvä idea oman vaatekaapin perustaksi. Kuva Pinterest/Vivienne Files

Vaikka vaatekomeroni näyttää siivouksen jälkeen tyhjältä, on siellä kuitenkin sen verran päällepantavaa, että voin alkaa kokoamaan unelmieni vaatevarastoa rauhassa. Olen yrittänyt kehitellä joitain suuntaviivoja ja muistutussanoja ohjenuoraksi ostoksilleni, kun uusien vaatteiden hankinta tulee ajankohtaiseksi. Muistisääntösanojani ovat: selkeät peruslinjat, käytännöllisyys, kerroksellisuus ja luonnonmateriaalit.

Rakastan suunnittelemista ja listojen tekemistä. Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Harrastukset, Käsityöt

Rönsyilevä elämäni

21 elokuun, 201621 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Elämäni kulkee selvissä sykleissä. Välillä kirjoitan vimmatusti ja kirjoittaminen täyttää koko elämäni. Kirjoitan puoli tuntia aamusivuja joka aamu, ja lisäksi jotain muuta proosaa iltapäivällä. Tätä vaihetta saattaa kestää muutaman kuukauden ja sitten alan kutoa. Kudon sukkia, pipoja ja huiveja. Etsin välillä malleja, joita voin toteuttaa tulevaisuudessa. Menee pari kuukautta: into kutoa lopahtaa ja tartun kameraani. Kävelen ympäriinsä kamera kourassani. Kyykkään kuvaamassa kasveja ja makaan pitkospuilla yrittäen ikuistaa suon kauneuden.

received_10152951489559483 — Täti kuvaamassa talvea. Joulukuu 2015

Innostun helposti ja annan innostuksen myös viedä mukanaan. Pidän sitä terveyden merkkinä itselläni. Niinä aikoina kun innostus, ja sen tuoma flow, ovat puuttuneet elämästäni, ovat olleet elämäni mustimpia aikoja.

Eräs ihminen sanoi, että minun kanssa on vaikea elää, kun kiinnostuksen kohteeni muuttuvat niin nopeasti. Kuuluuko ihmisen valita joku kiinnostuksen kohde ja ruuvata se tottumuksiinsa kiinni niin, ettei enää kiinnostu mistään muusta? Pitäisikö ihmisen rajoittaa itseään niin rajusti, että vain tietyt asiat saavat kiinnostaa?

20151207_105502~2-01 — Huovutetut helmet. Joulukuu 2015

Jossain vaiheessa elämääni rönsyilevä maailmani ahdisti jopa itseäni. Annoin uskotella itselleni, että olen jotenkin viallinen, kun en kykene olemaan uskollinen tietylle harrastukselle tai mielenkiinnonkohteelle. Harmitti, kun en voinut keskittyä yhteen lajiin niin että olisin tullut siinä mestariksi, vaan hajotin (hajotan edelleen) itseäni eri alueisiin. Suljin aikoinaan pois elämästäni asioita, joissa en mielestäni ollut hyvä tai jotka eivät jostain syystä sopineet siihen kuvaan ihmisestä, jollainen halusin olla.

20160518_213642-01 — Lukemieni kirjojen pino alkukesällä 2016

Elämä toi eteen suuria iskuja ja menetyksiä. Vuosia ryvin omassa surkeudessani ja tongin omaa elämääni, kuorien siitä pois kerroksia, joita en tunnistanut omakseni. Oivalsin, että minulla on oikeus ja jopa velvollisuus olla oma itseni. Aina tulisi olemaan ihmisiä, jotka eivät minusta pitäisi, mutta olisi myös ihmisiä, jotka pitäisivät minusta juuri sellaisena rönsyilevänä ja rehevänä persoonana jollainen olen.

20160821_110340 — Pitsihuivi, jota kudon syksyllä 2016

Mukavin oivallus oli, että vaikka jotkut pitävät minua sekavana ja helposti asioita aloittavana ja lopettavana, olen kuitenkin aina ollut uskollinen joillekin asioille. Jo ylä-asteiästä olen kutonut, valokuvannut ja kirjoittanut. Kirjatoukka olen ollut niin kauan kun olen osannut lukea. Muoti ja vaatteet (ompelu) ovat olleet mukana elämässäni myös ylä-asteelta asti. Kiinnostukseni matkustamiseen ja vieraisiin kieliin sekä kulttuureihin olen ilmeisesti saanut syntymälahjaksi.

1-DSC_0134 — Synagogan pihalla oleva ”muistopuu”. Puiden lehtiin kaiverrettu kuolleiden nimiä. Budapest 2016

Sanokoot muut mitä tahansa, kyllä minä itseäni kiinnostavien aiheiden suhteen olen aika ennustettava. Tosin nyt kun lukuvaihe alkoi hiipua, oli itsellenikin yllätys, että kutominen oli seuraava intohimoni kohde. Kutomisvaihetta tullee kestämään muutama seuraava kuukausi. Jännityksellä odotan mikä ”vie” minua sen jälkeen!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Lihavuus, Muoti, Vaatteet

Plus-kokoisen vaatehankinnat

18 elokuun, 201618 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

On varmaan niille, jotka juttujani ovat lukeneet, tullut jo selväksi, että muoti, väritrendit ja vaatteet kiinnostavat minua. Kun itse olin nuori, ei kaupoista juurikaan ollut vaatteita lihaville naisille, joita kauniisti isoiksi tytöiksi kutsutaan. Ne vaatteet, jotka isommissa koossa sai, olivat suunnattu vanhoille ihmisille. Tottahan se onkin, ettei ennen juuri ollut lihavia ihmisiä niin paljoa kuin nykyisin. Ennen piti hiihtää kouluun kesät talvet ja ruuaksi sai vain kaurapuuroa tai perunoita. Ennen ei ollut kuin todella rikkailla mahdollisuutta kasvattaa elintasomakkaroita. Elämämme on muuttunut helpommaksi ja ruoka haetaan nopsasti autokaistalta ja syödään ripeästi miettimättä sen kummemmin mitä se sisältää. Ravintomme sisältää liikaa sokeria ja vehnäjauhoja, pikaisia hiilihydraatteja, jotka eivät sisällä muuta kuin kehoa turvottavia ainesosia. Saattaa olla, että sorrun lievään liioitteluun, mutta saat varmaan ajatuksestani kiinni. Kun minä olin nuori, koko kotikuntani yläasteella ei ollut lisäkseni kuin 1-5 muuta ylipainoista ihmistä, joista minä olin ylivoimaisesti kookkain.

635815471607349566 - dress y96835e_2 — Ruskea pitsimekko Zizzin mallistosta.

Ihaillen kuuntelin luokkatovereitani, kun he kertoivat mitä farkkuja käyttävät: MicMac, Beavers ja Lee Cooper. Minä olin niin lihava, ettei yhdestäkään noista merkeistä löytynyt minulle sopivia. Koulussa opin pitämään suuni kiinni pukeutumisasioissa. Kuuntelin kavereiden juttuja ja salaa kotona luin muotilehtiä haaveillen muodikkaammasta tulevaisuudesta. Opettelin myös alkeelliset ompelutaidot, että saisin edes jotain iloista päällepantavaa. Kirkkonkylän Osuuskaupasta ostin Burdan, josta piirsin summittaiset kaavat vaatteisiini. Burdankin mallit olivat liian pieniä, mutta näppäränä tyttönä opin nopeasti suurentamaan kaavoja.

bigullappopken — Ulla Popken on saksalainen firma ja sen mallit ovat väljiä.

Aikaa kului, ja ketjuliikkeet oivalsivat, mikä markkinarako onkaan lihavien ihmisten vaatettamisessa. KappAhl ja Lindex rantautuivat Suomeen tuoden mukanaan edullisia vaatteita myös meille ”suurenmoisille naisille”. Nykyisin valinnan varaa on reilusti. Zizzi-ketju myy vaatteita meille muodokkaille edullisesti. Isoja kokoja tekee myös Gerry Weberin tytäryhtiö Samoon ja saksalainen Ulla Popken, jolla on liikkeitä suuremmissa kauppakeskuksissa (mm Oulun Ideaparkissa). Nämä kaksi merkkiä ovat ns keskihintaisia ja ihan laadukkaita ja niistä löytyy pukineita myös nuorekkaampaa tyyliä haluaville. Italialaiseen Marina Rinaldin vaatteet ovat laadukkaita ja siksi hinnakkaampia kuin edellisten.

index

Maailmalta löytyy vaatemerkkejä, jotka tekevät vaatteita meille isoillekin naisille. On olemassa merkkejä, jotka valmistavat tyylikästä ja laadukasta päälle puettavaa meille lihaville. Valitettavasti noita parempilaatuisia vaatteita ei saa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kotikaupungistani Kokkolasta. Ulla Popkenin paitoja näin Halosen valikoimissa. Valitettavasti myynnissä olevat mallit olivat tarkoitettu hieman konservatiivisempaa tyyliä kannattavammalle naiselle kuin mitä itse olen. Samoonia sai ennen Pukumiehestä. Muistan jopa ostaneeni sieltä joskus merkin paitoja. Myyjä kertoi tiistaina, että Samoon on poistunut Pukumiehen valikoimista. Suurimmat myytävät koot heillä olivat Gerry Weberin mallistossa (koko 48). Oulun ideaparkissa on jo mainitsemani Ulla Popkenin oma merkkiliike ja Zizzi. Sieltä olen vaatteita viimeksi hankkinut palatessani vuorotteluvapaalta töihin vajaa kaksi vuotta sitten.

mag40_en22 — Saksalaisen Samoonin markkinointia.

Nykyaika mahdollistaa vaatteiden tilaamisen myös netin kautta. Amerikan ja Iso-Britannian nettikaupat mahdollistavat shoppailun myös kookkaammille. Noista kaupoista löytyy vaatetta joka tyyliin ja tilanteeseen. Itse en ulkomaisia nettifirmoja ole kokeillut, ja luulen, etten kokeilekaan. Olen sen verran erikoismitoitettu (lyhyehkö, minulla on leveä perä ja paksut reidet sekä tukevat käsivarret), että en halua nähdä palauttamisen vaivaa. Jos teistä joku on kokeillut, tai meinaa kokeilla, olisi mukava kuulla kokemuksia.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Muoti, Vaatteet

Väriä elämään?

16 elokuun, 201630 marraskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tilasin aamulla itselleni uuden ”välikausitakin”, päällystakin jota voin pitää kaupunkireissuilla syksyisin ja keväisin. Päädyin tumman siniseen (väri: Night sky) peffan peittävään softshell takkiin. Se olisi monikäyttöinen, ajaton ja kestäisi jopa pienen tihkusateen. Olen tyytyväinen valintaani. Olen pohtinut takin ostoa muutaman kuukauden ja nyt muutamana viime päivänä kartoittanut tilanteen mitä yleensäkin on tarjolla. Löysin peräti kolme kriteereihini sopivaa takkia. Toisen softshell takin tiputin pois laskuista siksi, että siinä oli karvavuori, joten valinnan tein kahden vaihtoehdon välillä. Edullisempi ja monikäyttöisempi voitti.

Eilisen illan kulutin tutustumalla syksy-talvi 2016-2017 Pantonen värikarttoihin ja Trend Councilin talven trendivinkkeihin. Värit, kuviot ja leikkaukset näyttävät kuvissa niin herkullisilta, että päätin tänään lähteä tarkistamaan kauppojen tarjonnan uudelleen, myös ne ”normaali”-kokoisten mallistot.

22fa83af840600c5adc2003521945569 — Pantonen värikartta talvelle 2016-2017

fa51a4f7610f5b889c790e8848c98978

Kävin kolmannen kerran Lindexillä ja KappAhlilla. Värit ja valikoima eivät olleet kirkastuneet lauantaista. Mustalta ja harmaalta näytti edelleen. Joukossa näkyi siellä täällä hieman tummaa sinistä ja fuksiaa, kanervaa ja viininpunaista. Olin kuitenkin päättänyt tällä kertaa kiertää kaikki Kokkolan keskustan kaupat. Suunnistin siis Chydeniaan.

Pukumiehessä katselin ympärilleni. Kesän heleät värit oli siiretty nurkaan alennuslapun alle ja varsinainen myyntialue oli surullista katseltavaa. Mustaa, harmaata ja tumman sinistä. Jututin mukavaa myyjää, joka oli muuten aika hauskasti pukeutunut. Hänellä oli farkut ja valkoinen 3/4 hihainen neulospaita, jonka päällä oli farkkuliivi. Farkkuliivin etupuolen taskuläppä oli koristeltu savunsinisillä paljeteilla kuten myös liivin selkäpuolen yläosan kaarroke. Tosi kivan näköinen!

Totesin myyjälle, että kaupat ovat syksyisin surullisen näköisiä, kun värit ovat lähinnä mustaa ja harmaata. Ihmettelin pitävätkö suomalaiset mustasta niin paljon, että eivät osta värillisiä vaatteita. Talvella, kun on pimeää, luulisi että musta masentaa entisestäänkin. Haluavatko suomalaiset piiloutua pitkältä pimeältä talvelta mustaan? Itse en mustaa ole käyttänyt vuosiin. Sain kuulla jo parikymppisenä silloiselta poikaystävältäni, että musta tekee minut surullisennäköiseksi. Minun ”piiloutumisvärini” on tumma sininen.

20160816_101907 — Molemmat kauppakuvat nimeltä mainitsemattomista Kokkolalaisista vaatekaupoista.

Kysyin Pukumiehen myyjältä onko heillä mahdollisuus vaikuttaa kauppansa valikoimaan. Myyjä myönsi, että iloisen väristen kesävatteiden jälkeen syksyvaatteiden värit masentavat. Hän kertoi, ettei yksittäisillä Pukumies-liikkeillä ole mahdollisuus vaikuttaa kauppojen valintaan. Ketjun sisäänostaja tekee valinnat. Katsoessani Pantonen syksy-talven värikarttaa, pistää miettimään miksi sisäänostaja on panostanut mustaan niin voimakkaasti. Neutraaleissa väreissäkin olisi ollut valita monta muutakin upeaa värisävyä, jotka olisivat varmasti piristäneet pitkää pimeä talvea.

Kiersin siis kaikki vaateliikkeet todetakseni, että väriä niissä oli vain nimeksi. Musta kyllä toimii hyvänä neutraalina vaatevarastossa. Mustia perusvaatteita voi elävöittää iloisen värisillä puseroilla, koruilla ja huiveilla. Itse taidan kyllä pysytellä omassa turvavärissäni sinisessä ja siirtää vaatteiden hankintaa kunnes kaupat täyttyvät muistakin sinisistä vaatekappaleista kuin farkuista.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muoti, Vaatteet

Vaatevaraston suunnittelua

15 elokuun, 201615 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen siirtynyt vaatekaapin siivouksesta vaatevaraston suunnitteluun. Vaatekomerossani näyttää autiolta, joten päätin kuvata joka ainoan kappaleen nyt kun niitä on niin vähän. Kuvien avulla saisin selvemmän kuvan mitä minulla siellä on ja sitten suunnitella miten voisin niitä parhaiten hyödyntää.

Koko viikonloppu meni vaate-asioihin paneutuessa. Mieheni meinasi jo olla helisemässä jatkuvan vaateaiheisen puhetulvani kanssa. Hän suositteli minulle uutta uraa vaatekauppiaana tai muotitoimittajana. Tyrmäsin laiskahkosti hänen ideansa vedoten vanhaan (51v) ikääni. Myöntää tosin täytyy, että jos ei se kuulostaisi niin hullulta ja työläältä, haluaisin perustaa vaatekaupan, joka myisi tyylikkäitä ja värikkäitä vaatteita meille hieman runsaammalla kädellä muotoilluille upeille naisille.

Oma vaatekaappini sisältö sen sijaan näytti tarkemmin katsottuna aika masentavalta. Jos laskuista jättää talvitakit (2kpl), urheiluvaatteet, kulahtaneet t-paidat ja leggingsit, joissa en suostu kylällä näyttäytymään, niin komerossani oli yhteensä 25 vaatekappaletta. Näistä 25 vaatteesta kuusi on sellaisia, joissa en kovin mielelläni enää julkisesti esiinny, mutta välttävät toistaiseksi esimerkiksi syksyllä tulevilla työmatkoilla. Näistä kuudesta, aikanaan uudella korvattavasta vaatekappaleesta, neljä on ostettu kirpputorilta.

Olen tutkinut erilaisia metodeja, miten voi rakentaa toimivan vaatevaraston. Parhaimmalta ja itselleni toimivimmalta tuntuu se, että garderoobi rakennetaan kahden eri neutraalin värin varaan. Olen valinnut omiksi neutraaleikseni farkunsinisen ja suklaanruskean (jota todennäköisesti ei tänä syksynä kaupasta saa). Näiden kahden värin lisäksi voi valita 2-3 korostusväriä, joilla elävöitetään neutraaleja ja saadaan näin vaihtelua arjen pukeutumiseen.

Vaatevarastoa on suhteellisen helppo alkaa koostamaan, kun kaapista löytyy tasan kolme erilaista alaosaa (niitä leggingsejä siis ei edelleenkään lasketa vaatteisiin, joissa meikäläinen pystyy esiintymään julkisesti).

Housut Farkut 1 Housut Farkut 2 Housut Pellavaa

Kaapissa on myös 3 mekkoa, joista 2 on liivimekkoja ja 1 juhlavampi kolttu; mekko jossa menin naimisiin puolitoista vuotta sitten.

Mekko Farkku liivimekko Mekko Musta-lila liivimekko Mekko Musta-punainen juhlava

Yläosia oli yllättävän monta. Valitettavasti yksivärisiä, jakkujen tai liivimekkojen alla pidettäviä, lyhyt- tai pitkähihaisia t-paitoja ei varastostani löydy kuin yksi.

Yläosa T pikähihainen

Näyttäisi siis siltä, että pääsen ostoksille. Kiersin Kokkolan vaatekaupat viikonloppuna. Suurenmoista kroppaani ei vaateteta kotikaupunkini vaatekauppojen valikoimilla. Mustaa ja oranssia, jotka nyt ovat syksyn pääväreinä kookkaiden naisten mallistoissa, en halua. Haluan lisäksi, että vaatteeni ovat laadukkaita ja kestävät enemmän kuin yhden pesun, mielellään jopa muutaman vuoden.

Yläosa X Juhlava pellava — Tämä pellavatunika minulla on ollut n. 8-vuotta. Pidän sitä juhlavammissa tilaisuuksissa.

Jakku Harmaa neule — Tämä neulejakku täyttänee 5-vuotta. Se on ollut ahkerassa käytössä. Haluaisin samanlaisen sinisenä.

Onneksi minulla ei ole kiire. Voin koota vaatevarastoni suunnitelmallisesti sortumatta yli- tai alilyönteihin. Onneksi meille isokokoisille naisille on nykyisin enemmän valikoimaa kuin ennen, ettei tarvitse tyytyä johonkin rättiin vain siksi, että ”se nyt sattuu sopimaan päälle”. Minäkin, iso ja lihava nainen, haluan näyttää siistiltä, tyylikkäältä ja hauskalta. Ja luulen, että niin tahtoo suurin osa meistä kookkaammista naisista.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Koti, Muutos, Valinnat

Vaatekomeron siivous

12 elokuun, 201612 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tarkoitus on ollut siivota vaatekaappini kunnolla. Meillä on iso vaatekomero, joka on ollut täynnä jos jonkinnäköistä vaatetta. Olen ollut reilun vuoden kotona ja saanut siirrettyä urakkaa jos milläkin verukkeella. Viimeisimpänä olen muka odotellut Konmari-teosta, jonka olisi pitänyt antaa minulle ohjeita vaatekaappini järjestämiseen.

Alkuviikosta kuulin, että olen saanut uuden työpaikan. Nämä ”vapaaherrattaren päivät” loppuisivat 1.9, jonka jälkeen aikaa, esimerkiksi tuohon komeron siivoukseen, olisi rajallisesti. Toimeen on siis tartuttava nyt kun virtaa riittää vielä.

Aloitin työn aamupäivällä. Olin jo muutamaan otteeseen tyhjentänyt komerosta vaatteita, jotka ovat kertakaikkisen vanhanaikaisia, risaisia tai pieniä. Retriitin aikana olin kypsytellyt ajatusta myös sellaisten vaatteiden poistoon, joita en ole käyttänyt kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana, vaikka ne olisivat aikanaan olleet kuinka kalliita tai tyylikkäitä tahansa. Myös vaaleansiniset Pertti Palmrothin kenkäni saisivat siis kyytiä. Ne ovat täyttäneet komeroani viimeiset 15 vuotta pääsemättä kertaakaan jalkaani.

20160812_181220-01

Lajittelin vaatteet kolmeen osaan: takaisin komeroon menevät, säilytettävät hieman pienet vaatteet pahvilaatikkoon ja lumput pois heitettäväksi. Olin säälimätön. Enää en täyttäisi komeroani turhalla. Myös mieheni vaatteet kokivat saman totaali-tsekkauksen. Kävin läpi sukat ja alusvaatteet erittäin tiheällä kammalla, hyväksyin vain priimat.

Pyyhin hyllyt miedolla pesuaineliuoksella ja moppasin lattian. Asettelin vaatteet kauniisti esille. Tilaa tuli paljon.

Luin retriitissä ollessani kirjaa ”Hyvän mielen vaatekaappi”. Sen kirjoittaja valotti vaateteollisuuden taustoja. Itselleni kirjan tietopuoleisessa osiossa ei enää ollut juuri mitään uutta. Ompelijoiden huonot työolot ja lapsityövoiman käyttö vaateteollisuudessa ei ole minulle uutta tietoa. Uutta ei ole sekään millä tahdilla vaatefirmat uusia mallistoja kauppoihin ajavat ja mitä se merkitsee vaateteollisuus-ketjulle joka vaatteet toimittaa. Sata vuotta sitten elänyt maalaisnainenkaan ei suostuisi pukeutumaan niin ala-arvoiseen laatuun mihin me olemme jo tottuneet kertakäyttökulttuurissa, jossa vaatteetkin pitää saada puoli-ilmaiseksi.

Luin ”Hyvän mielen vaatekaappi”-kirjasta mielenkiinnolla P333 osiota. Siinä annettiin vinkkejä siihen miten koota vaatekaappi siten, että selviää 3 kuukautta 33 vaatekappaleella (laskuissa mukana kengät ja muut asusteet, mutta ei alus-, yö- ja urheiluvaatteet). Komeron siivoamisen jälkeen laskin jäljelle jääneet käyttövaatteeni. 25kpl! Aika vähällä olen selvinnyt. Aluksi järkytyin vaatteiden vähyydestä hyllyillä ja tangolla, mutta niillähän minä olen tämän kesänkin elänyt. Ei tuolla vaatemäärällä varmaan normaali töissä käyvä nainen selviäisi, mutta kun erakoituu kotona käyden välillä vain metsässä, niin ongelmaa ei ole ollut. Esimerkiksi yhtään t-paitaa en ole kahden vuoden aikana ostanut, lukuun ottamatta yhtä kirpparihankintaa. Kaikki t-paitani ovat mallia ”luutu” ja niiksi myös joutaisivat. Sitä ennen on kuitenkin hankittava muutama uusi, sillä jotain päälle pantavaa minullakin on oltava.

20160812_181306-01

Onneksi minulla on nyt työpaikka ja saan siitä oikeaa palkkaa, joten ehkä voin syksyn aikana täydentää vaatevalikoimaani muutamalla tarkkaan valikoidulla vaatekappaleella. Mielellään sellaisilla, joita voin pitää hyvällä mielellä ja pitkään.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Muutos

Dilemma

6 elokuun, 20166 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Elämä on vaikeaa. Koskaan ei voi olla mieliksi kaikille muille. Tulee niin helposti kränää ja pahaa mieltä. Haluaisin elää siten, etten loukkaisi muita. Yhtäkkiä ja yllättäen joku on taas vihainen ja loukkaantunut. Suustani on kai taas päässyt jotain sensuroimatonta. Tai joku on ymmärtänyt hyvää tarkoittavat sanani väärin. Olisiko kannattanut pitää suu kiinni, tai edes miettiä tarkemmin sanoja? Pitäisi kai opetella ajattelemaan ennen kuin avaan suuni, punnitsemaan sanani, sanoa vain tärkeitä ja tarkoin valittuja sanoja. Paha tapani on möläytellä asioita ilman, että olen ajatellut asiaa ensin. Vai olisiko helpompaa yksinkertaisesti kiertää ihmiset? Haluaisin elää loukkaamatta muita, mutta miten minä voisin tietää mikä ketäkin loukkaa. En osaa (vielä) lukea ajatuksia.

Elämäni on monesti niin erilaista kuin normi-tallaajalla, että ihmisten on vaikea sulattaa kaikkea mitä siihen kuuluu ja siitäkin tulee välillä sanomista. Aivan, kuin minulla ei olisi oikeutta elää omaa elämäni, kuten haluan. En halua loukata muita ihmisiä elämäntavallani tai valinnoillani, enkä kangistua rutiineihin ja valmiisiin kaavoihin. En todellakaan halua viimeisinä elämäni hetkinä ajatella miten paljon jäi kokematta ja näkemättä. Siksi elän kuten viimeistä päivää matkustaen, kokeillen rajojani ja nauttien elämästäni. Poltan kynttilääni molemmista päistä, uhraamatta ajatustakaan tulevaisuudelle. Tuhlaan rahojani ja energiaani välillä kummallisiinkin asioihin, mutta nautin elämästäni valtavasti.

1-DSC_0029 — Käylä, Kuusamo/Finland 2015

Joskus mietin, että olisi helpompaa sulkea kaikki ihmiset kokonaan pois elämästä. Elää erakkona. Yksin, kaukana ja huomattavasti yksinkertaisemmin kuin tällä hetkellä elän. Ihan vakavissani välillä ajattelen muuttamista jonnekin korpeen, jossa olisi vain metsä ja minä. Yhteyden ulkomaailmaan kuittaisin kirjoilla, lehdillä ja radiolla. On päiviä jolloin tuntuu, että sellainen elämä todellakin tekisi minusta tyytyväisen. Mutta on myös niitä päiviä, jolloin olen vakuuttunut siitä, että vain ihmiset ympärilläni voivat tehdä minusta onnellisen. On vaikea tehdä suuria päätöksiä, kun näkee molempien vaihtoehtojen hyvät puolet! Ilman ihmisiä elämä olisi kuitenkin niin paljon köyhempää ja värittömämpää. Itse asiassa luulen, että erakkona tulisin hulluksi. Alussa ihanalta tuntuva yksinäisyys voisi pitemmän päälle alkaa tuntua ahdistavalta ja elämä hankalalta. Vaikka elämä ihmisten kanssa välillä onkin vaikeaa, on se silti parempaa ja täydempää kuin elämä ilman muita.

Aikoinaan unelmoin usein elämästä Etelä-Lapissa Sallan syrjäseudulla. Siellä olisin voinut elää ilman paineita. Olisin voinut unohtaa ulkonäkö- ja menestymispaineet. Olisin elänyt tyytyväisenä omien kilojeni kanssa, sillä laihduttamisen paineet olisivat Jumalan selän takana yksin asuessa olleet olemattomat. Syrjässä kaikesta ja kaikista muista, olisin voinut unohtaa kaiken ulkoisen ja keskittyä olemaan vain minä. Siellä en olisi tarvinnut kauniita vaatteita, meikkejä. Kukaan olisi kysellyt joutavia kysymyksiä trendikkäistä vaatteista eikä uuden muotiripsarin ominaisuuksista. (Tosin tuolloin ajattelin, että hajuvesiä en olisi unohtanut, vaikka susirajan pahemmalla puolella olisinkin ollut. Nyt kun en juuri hajuvesiä enää voi käyttää, eläisin vallan mainiosti ilman niitäkin.) Olisin voinut elää anonyyminä yhteiskunnan reunamilla. Etelä-Lapissa asuessani kukaan ei olisi odottanut minulta mitään. Ihmisiä olisin tavannut harvakseltaan, lähinnä kutsuttuna. Siellä olisin asunut yksin, omilla ehdoillani ja olisin voinut elää itseni näköistä elämää. Olisin herännyt, syönyt, ulkoillut ja touhunnut omien halujeni ja tarpeitteni mukaisesti. Kukaan ei olisi tuominnut eikä arvostellut elämän tapaani eikä valintojani. Minulta ei olisi odotettu mitään. Olisin saanut elää rauhassa.

1-DSC_0103 — Oulangan Kansallispuiston ”Hiiden hurmos”-reitin varrelta 2015

Lukiessani toivettani muutaman vuoden takaa muuttaa yksin Etelä-Lapin syrjäseudulle ajattelen, että onneksi en tosissani halunnut sen toteutuvan. Yleensä ihminen saa mitä toivoo, eteenkin jos toive nousee voimakkaasti alitajunnasta ja sitä ruokkii jatkuvalla puheella ja mielikuvilla. Toteutuessaan tuo skenaario olisi tehnyt minusta äärettömän onnettoman ihmisen. Olisin erakkomaisuuteen taipuvana nopeasti ollut unohdettu ja unohtanut itsekin elää.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Harrastukset, Valinnat

Elämän varrelta opittua

3 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Radioni oli aikoinaan ensimmäinen yhteyteni ulkomaailmaan. Radio avasi minulle uuden maailman, jossa minulla oli oma paikkani. Maailma ei ollutkaan pelkästään Vihanti ja Oulainen. Se oli paljon suurempi ja mielenkiintoisempi kuin ne pienet ympyrät, joissa elämääni olosuhteiden pakosta elin. Imin itseeni musiikin ja uutisten mukana valtavan halun matkustaa ja nähdä miten ihmiset maailmalla elävät.

Vanhempani olivat ymmällään kanssani. Heidän oli vaikea ymmärtää valtavaa tiedonhaluani ja kiinnostustani vieraisiin kulttuureihin. ”Olen aina elänyt muissa maailmoissa”. Toinen jalkani on aina ollut jossain muualla kuin Suomessa. Olen aina ollut valmis muuttamaan ulkomaille. Kahdesti sen olen jo tehnyt, pakannut tavarani ja muuttanut toiseen maahan. Molemmat ulkomaan vuoteni ovat kasvattaneet minua valtavasti. Ensimmäinen vuosi Sveitsissä opetti minulle itsenäisyyttä ja vastuunottoa itsestä. Toisen ulkomaan vuoteni vietin Etelä-Englannissa. Sen vuoden aikana jouduin ottamaan vastuuta myös toisesta ihmisestä. Kannoin sen vuoden jälkeen vastuuta myös pienestä pojastani. Vuoteni ulkomailla erottivat minut Suomesta, mutta tavallaan ne myös liittivät minut isänmaahani tiukemmin kuin olin ajatellutkaan. Kaukaa on helpompi nähdä lähelle objektiivisesti.

1-DSC_0131-001 — Upea kuolleiden muistoksi tehty lasityö Budapestin synagogan puutarhassa. Kuva 2016

Olin äidilleni mahdoton lapsi. Mistä olin mustalaisgeenini perinyt? Minulla oli aina jokin suunnitelma, minkä avulla suuntasin maailmalle. Lapsesta lähtien olen ollut välittömästi valmis, kun joku on ehdottanut reissuun lähtöä. Äitini mukaan olen ollut jo lapsena lähdössä joka toinen päivä jonnekin. Ensimmäisen kerran lähdin yksin matkoille lukion jälkeen. Olin töissä kunnan tuki-työllistettynä ala-asteella kouluavustajana. Olin saanut säästettyä omaa rahaa asumalla kotona. Halusin hiihtolomalla ulkomaille. Kukaan ei halunnut/päässyt mukaani. Viis siitä, pääseehän yksinkin! Tein matkan kuitenkin turvallisesti, pakettimatka Aurinkomatkojen siivellä. Matkakohteenani oli Tunisia. Saattoi olla sen matkan ansiotakin, että haluni matkustaa pysyi yhtä palavana. Sain matkalla paljon positiivista huomiota. En tuntenut olevani ylipainoinen ja epäonnistunut ihminen. Minusta pidettiin ja kehuttiin jopa kauniiksi. Eräs vanha beduiinimies olisi halunnut minut vaimokseen (5. sellaiseksi). Hän oli valmis maksamaan minusta 10 kamelia. Melkoinen summa naisesta, kuulemma.

Seuraavan matkan tein yksin Euroopan halki inter-raililla. Sinnekään en saanut kaveria. Eipä hätää. Yksin mentiin taas. Seikkailin viisi viikkoa ympäri Eurooppaa. Jouduin hakemaan Jugoslavian Suomen konsulaatista apua, kun viimeinen juna, jolla olisin joutunut Suomen lautalle, lähti nenäni edestä ilman minua. Selvisin kuitenkin reissultani ehjin nahoin kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Minua ei ole koskaan pelottanut lähteä yksin reissuun. Kaveri olisi toki ollut kiva. Silloin olisi voinut vaihtaa mielipiteitä ja jakaa kokemuksia. Mutta koska sitä ei ollut, lähdin yksin. Se ettei kaveria ole ollut, ei ole estänyt minua näkemästä maailmaa. Haluni maailmalle on ollut suurempi kuin yksinäisyydenpelkoni. Monet asiat olisivat toisin, jos minulla olisi ollut matkoillani seuraa. Ilman matkaseuraa minusta tuli vahvempi, entistäkin erilaisempi, temperamenttinen optimisti, mutta myös tietyllä tavalla itseeni sulkeutunut erakko, jonka on vaikea jakaa sisintään muiden kanssa. Tunnen yhä aina suurta mielihyvää päästessäni matkalle.

2015-11-07 15.12.55 — Ai WeiWein taidetta HMK:ssa marraskuussa 2015

Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat minulle orjuuttavaa aikaa. Jouduin tekemään asioita, jotka eivät olleet minulle luontaisia. Yritin miellyttää muita, olla sellainen kuin he halusivat minun olevan. Tunsin usein itseni turhautuneeksi. Yksi kavereistani tunsi minusta toisen puolen ja toinen toisen. En halunnut näyttää kenellekään millainen todellisuudessa olin. Pelkäsin ettei minua hyväksyttäisi. Peittääkseni epävarmuuteni ja tullakseni hyväksytyksi, en uskaltanut olla itseni. Erilaisuuteni oli kuitenkin valitettavan silmiinpistävää. Olin iso ja lihava, temperamenttinen, suuriääninen ja älykäs. En halunnut taipua muiden vaatimuksiin ja painostukseen. En halunnut olla kuten muut. Halusin olla minä.

Yhäkin olen erilainen, olen hyväksynyt sen. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, onneksi! On ihanaa olla erilainen kuin kukaan muu. Elämäni on muokannut minusta ainutlaatuisen. Olen rohkea voimakas ja vahvasti tunteva suomalainen nainen, jonka elämää maustaa värikäs persoonallisuus. Yksi elämääni voimakkaasti eteenpäin vievä piirre on uteliaisuuteni. Se ajaa minua tutkimaan elämää, ihmisiä, taidetta ja luontoa. Innostun nopeasti ja olen hetkessä valmis uusiin koetuksiin, enkä pelkää ruotia itseäni ja elämääni rankastikin. Tänään minusta tuntuu, että nuoruudessani pelkäämäni negatiiviset ominaisuuteni, ne jotka aina erottivat minut muista, ovat muuttuneet positiivisiksi ominaisuuksiksi. Ne ovat juuri ne ominaisuudet, jotka haluan säilyttää ja näyttää maailmalle. Haluaisin huutaa tornista, ” Katsokaa! Tällainen olen!” Olen vihdoinkin onnellinen itseni ja persoonani kanssa.

FB_IMG_1470078326584 — Kuva Facebook sivustolta ”Peaceful mind, Peaceful life”

Monet ihmiset haluaisivat olla uudelleen nuoria. Minä en! Olen iloinen, että minulla on ollut kokemukseni ja omat vastoinkäymiseni Ilman lapsuuteni ja nuoruuteni karuja kokemuksia en olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen. Kiitän niistä ja elän onnellisena tätä päivää. Olen edelleen juureton, lahjakas, rohkea, utelias ja värikäs, oman tieni kulkija. Olen kuitenkin löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen, joka hyväksyy minut omana itsenäni ja antaa minulle tilaa toteuttaa itseäni ja unelmiani. Olen vapaa kahleista, vapaa päättämään itse omista asioistani. Kun muut tekevät mitä osaavat, minä teen mitä haluan: luen, kirjoitan, kudon, virkkaan, opiskelen kieliä, nypläystä ja käyn käsityökoulua. Vain oma mielikuvitukseni on rajana. Minulle ei ole tärkeintä olla paras tai edes osata. Minulle tärkeintä on että teen asioita joista nautin. Tätä toivon muillekin. Että he ovat aidosti oma itsensä ja tekevät asioita joista pitävät!

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo

Ulkopuolinen

2 elokuun, 20162 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tavalla tai toisella olen aina ollut erilainen kuin muut. Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, väärinymmärretyksi, oudoksi ja yksinäiseksi. Olen ollut porukan ulkopuolinen, sivustaseuraaja, kummajainen, jonka mielipiteillä tai tekemisillä ei ole tuntunut olevan muille mitään väliä.

1-DSC_0035 — Taidetta Suomen Lasimuseon pihalla kesällä 2015

Ulkopuolisuuden tunteeni alkoi jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Aloitin koulunkäynnin innostuneena. Nopeasti kuitenkin huomasin, että koulussa menestyäkseen pitää olla muutakin kun tunnollinen ja nopea oppimaan. Koulussa pitää olla myös kaunis! Piti osata miellyttää muita. Olin luokan lihava ja (siksi) ruma tyttö, syntipukki ja kaatopaikka, jonne kaiken pahanolon sai kaataa kuin saavista. Hyväksyin osani kiltisti. Kiusatuksi en kuitenkaan suostunut. Annoin täydellä laidalla takaisin heti, kun joku vain yrittikin. Kerran kerroin kotona äidille ja isälle kuinka minua kiusataan. ”Älä jää suu kiinni seisomaan, vaan anna takaisin”, olivat savolaisäitini ohjeet tyttärelleen maailmaan. Kotona ei koulukiusaamisestani sen jälkeen puhuttu.

Opin ensimmäisellä luokalla puolustamaan itseäni suullisesti. Erotuin jo ensimmäisellä luokalla muista. Olin lihava ja suuriäänisesti itseäni puolustava rääväsuu. Nuo ”positiiviset” ominaisuudet seurasivat minua koko kouluajan. Ne siirtyivät mukanani pienestä ala-asteen koulusta kirkonkylän ylä-asteelle. Yläasteella minua ei varsinaisesti enää kiusattu. Kukaan ei enää viitsinyt uhrata minulle energiaansa. Tiesivät, etten ole nynny, että osaan ja kykenen puolustamaan itseäni. Minua ei kiusattu, mutta jätettiin kaiken ulkopuolelle. Ei hyväksytty muiden porukoihin. Keskustelu loppui, kun minä saavuin muiden joukkoon ja porukka hajosi pikkuhiljaa jättäen minut yksin.

Lapsesta asti olen rakastanut kaikenlaista musiikkia. Ensimmäisen radioni sain seitsemänvuotiaana. Radio oli sänkyni vieressä lattialla. Kuuntelin sitä iltaisin mennessäni nukkumaan. Tuntui hyvältä nukahtaa radiosta kuuluvan musiikin tulviessa korviini ja peittoni alle, tuudittaen minut muihin maailmoihin. Jo hyvin nuorena musiikki on tarjonnut minulle mahdollisuuden siirtyä muualle tästä usein niin karusta todellisuudesta. Musiikin avulla olen voinut matkustaa poistumatta kertaakaan omasta huoneestani. Musiikki on antanut minulle kokemuksen miltä tuntuu olla henkilö joka on kaunis, lahjakas ja palvottu. Radioni oli minulle kuin taikakalu. Mutta vaikka kuinka rakastinkin radiotani, sai aparaatti usein rajun kohtelun. Yöllä, kömpiessäni sängystä vessaan, oli se usein tiellä ja kaatui, tai tuli muuten kiireessä potkituksi. Nuoruuteni päivinä kompuroin rikki varmasti ainakin neljä radiota. Äitini oli epätoivoinen huolimattomuuteni vuoksi. Radiolla on tärkeä osa siinä mitä olen tänä päivänä. Radiosta kuulin englanninkielisiä lauluja, joita hoilasin tunteella mukana, vaikken sanoista ymmärtänyt vielä mitään. Muistan myös ”laulaneeni sujuvasti ranskaa”, sen aikaisen radioiskelmän sanoja tapaillen. Kielitaitoni on pitkälti radion ansiota!

1-DSC_0126 — Taidetta Suomen Lasimuseon pihalla kesällä 2016

Musiikki on lohduttanut, kun olen ollut surullinen, vihainen, pettynyt tai masentunut. Musiikin avulla olen voinut surra sitä mikä olen. Musiikki on myös tuonut valtavaa iloa elämääni. Se on monesti ollut ainoa keino ilmaista tunteitani. Ulkoistamalla tunteeni musiikkiin on ollut helpompi käsitellä isojakin asioita elämässäni. Olen aina rakastanut tanssimista. Olin jo 80-luvulla ”Fat Girl Dancing” ennen tämän päivän Whitneytä, joka esiintyy youtubessa ja hänellä on oma televisio-sarja. Musiikin mukana tanssiminen on aina olut minulle helppo keino paeta todellisuudesta. Tanssiessa aika ja paikka katoavat ja jäljelle jää vain musiikki, liike ja minä. Olen musiikin kyydittämänä vajonnut eräänlaiseen transsiin tanssilattialla yksin tai kaverini kanssa tanssiessa. Se on minulle keino ilmaista itseäni, purkaa tunteet ulos sisältäni liikkeen avulla.

Tanssi on ainoa liikuntamuoto uimisen ja kävelemisen lisäksi, jota olen koskaan harrastanut suurin piirtein vapaaehtoisesti. Tanssiessa tunnen itseni vapaaksi ja kevyeksi. Aikaa myöten tanssi jäi taka-alalle. Aloin käydä ”oikeissa” tansseissa kavereiden kanssa. Paritanssista puuttui taika. Siinä joutui keskittymään liikaa toiseen, tanssittavaan mieheen. Joutui miettimään miten jalat ja sanat asetellaan. Vaikeinta oli oppia puhumaan ja tanssimaan yhtä aikaa. Tanssista katosi ilo, siitä tuli suoritus. Meni vuosia, etten juuri tanssinut, muulloin kuin tyttöjen kanssa juhliessa. Tanssin taian olen vasta viime vuosina löytänyt uudelleen. Nykyisin tanssin nauttien sambaa ja salsaa. Miehen kanssa tanssimisesta en ole pitänyt koskaan.

1-DSC_0038 — Arjen taidetta Riihimäellä. Lasitaidetta talon seinässä. Kuvattu kesällä 2015.

Viime aikoina olen kuunnellut musiikkia todella vähän. Kirjat, joita luin jo lapsena paljon, ovat syrjäyttäneet lähes täysin musiikin pakokeinona ankeasta ja usein ahdasmieliseksi kokemastani maailmasta. Jokainen meistä on erilainen. Luulen, että jokainen meistä tarvitsee välillä jonkinlaisen keinon paeta arjesta. Toisille se on kirjat ja musiikki ja toiset pakenevat arkeaan lenkille tai television turruttavaan maailmaan. Kaikki keinot, elleivät ne loukkaa toisia, lienevät sallittuja väliaikaisen unohduksen hakemisessa.