Innostuin lasitöistä joskus 2000-luvun alussa. Tein lähinnä tiffany-lasia, mutta kävin myös lyijylasi-kursseilla. Tuohon aikaan asuin Lumijoella ja vastarakennetussa kodissamme oli minulle tehty autotalliin oma työhuone. Vietin paljon aikaa työhuoneellani tehden lasitöitä. Pidin kirjaa hankinnoista ja myymistäni töistä verottajan varalta, sillä sain töitäni myytyä yllättävän paljon. Rahoitin mm käymäni aromaterapia-kurssien matkat ja ruuat lähinnä myymilläni lasitöillä.
Tuli päivä jolloin eräs nainen pyysi minua tekemään olohuoneeseensa ”verhot” lasista. Olohuoneessa olisi ollut koko seinän levyiset ikkunat. Lasiverhojen toteuttaminen olisi ollut haasteellista, enkä olisi saanut niistä keveännäköisiä millään. Lasi on painava materiaali ja niin leveään ikkunaan olisi ollut pakko laittaa lyijykiskoa. Samaan saumaan sattui myös avioeroni ja muutin pois Lumijoelta, joten minulle erittäin rakas työhuoneeni jäi minun osaltani menneisyyteen, kauniiksi muistoksi. Eroni jälkeen en ole lasitöitä tehnyt. Jotenkin miellän ne omalla kohdallani historiaksi. Minulla on vielä kaikki tarvittavat työkalut tallella, jos innostun tuosta hurmaavasta käsityötaidosta uudelleen. Edelleen rakastan lasia. Se on erittäin kaunis materiaali, joka näyttää eri vuodenaikana ja jokaisessa valossa ihan erilaiselta.
Tämän kesän kesälomareissullani olen ihaillut paljon erilaista lasitaidetta. Soile Yli-Mäyryn galleriassa Kuortaneella oli monta hänen Muranossa Italiassa tekemäänsä lasiveistosta. Ne olivat värikkäitä, täyttä lasia olevia pienoisveistoksia. Pidin niistä valtavasti.
Minulla oli myös tilaisuus vierailla Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Perusnäyttelyiden lisäksi (lasin historia ja lasi suomalaisessa arjessa) siellä oli nuorten taiteilijoiden näyttely: Accident – 10 suomalaista lasitaiteilijaa sekä Elina Salosen ”Näetkö?” . Accident näyttely oli pystytetty yläkerran isoon saliin. Ihastuin töihin välittömästi. Ne olivat leikkisiä, värikkäitä ja osa jopa kantaaottavia.
Elina Salosen näyttely oli sijoitettu porrastasanteelle. Hänen tutkielmansa jäästä oli minusta oivaltava. Hän oli tutkinut jäätä, lähinnä sen rakennetta ja toteuttanut sitten näkemänsä lasista. Paloja sulatettua valkoista ja väritöntä lasia, jotka mustalla pohjalla näyttivät ihan kevään sulattamalta jäältä. Olisin ottanut osan teoksesta välittömästi olohuoneeni seinälle.
Lasimuseossa oli myös vanhaa käyttölasia. Aika monet meistä muistavat esimerkiksi lasiset sinappipullot ja viola-kermapullon jossa oli oranssi etiketti. Yläkerrassa oli myös lajitelma käyttölasia vuosien varrelta ja muutama hieman erikoisempi taidelasiteos. Esillä oli myös kopio lasista tehdystä pokaalista, jonka Suomen valtio on lahjoittanut Barcelonan kaupungille vuonna 1929 maailmannäyttelyssä.
Kotimatkalla minulla oli Humppilassa tilaisuus tutustua lasinpuhaltamiseen. Ihailin taitoa ääneen ja kerroin lasinpuhaltajalle toiveestani joskus itsekin kokeilla lasinpuhaltamista. Mies lupasi opettaa minulle lasinpuhallusta, kun seuraavan kerran olen etelässä. Hän antoi minulle käyntikorttinsa yhteydenottoa varten.
Suomi on tullut maailmalla kuuluisaksi lasistaan. Nyt on lasitehdas toisensa jälkeen sulkeutunut. Pelottaa miten taidon maassamme käy, kun ihmiset mieluummin hankkivat halpaa puristelasia, kuin maksavat käsityöstä. Humppilan lasinpuhaltaja kertoi, miten ihmiset tulevat tutustumaan hänen työhönsä, mutta ani harvalla ”on varaa” ostaa edes 10-15€ maksavaa pientä lasilintua. Hän kertoi mm Iittalan kuuluisista Essence viinilaseista, jotka nykyään tehdään nopeasti puristamalla ulkomailla. Essence lasien hinta ei kuitenkaan ole yhtään sen edullisempi kuin ennenkään vaikka työ nykyään tehdään ns ”halpamaassa”. Hän sanoi että lasinpuhaltamossa vierailevat tuntuvat kuitenkin arvostavan tuota erikoista käsityötaitoa. Suomen Lasimuseon näyttely antaa pienen lupauksen siitä, että Suomessa vielä löytyy nuoria taiteilijoita, jotka innostuvat tuosta upeasta materiaalista.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 