Tavalla tai toisella olen aina ollut erilainen kuin muut. Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, väärinymmärretyksi, oudoksi ja yksinäiseksi. Olen ollut porukan ulkopuolinen, sivustaseuraaja, kummajainen, jonka mielipiteillä tai tekemisillä ei ole tuntunut olevan muille mitään väliä.
Ulkopuolisuuden tunteeni alkoi jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Aloitin koulunkäynnin innostuneena. Nopeasti kuitenkin huomasin, että koulussa menestyäkseen pitää olla muutakin kun tunnollinen ja nopea oppimaan. Koulussa pitää olla myös kaunis! Piti osata miellyttää muita. Olin luokan lihava ja (siksi) ruma tyttö, syntipukki ja kaatopaikka, jonne kaiken pahanolon sai kaataa kuin saavista. Hyväksyin osani kiltisti. Kiusatuksi en kuitenkaan suostunut. Annoin täydellä laidalla takaisin heti, kun joku vain yrittikin. Kerran kerroin kotona äidille ja isälle kuinka minua kiusataan. ”Älä jää suu kiinni seisomaan, vaan anna takaisin”, olivat savolaisäitini ohjeet tyttärelleen maailmaan. Kotona ei koulukiusaamisestani sen jälkeen puhuttu.
Opin ensimmäisellä luokalla puolustamaan itseäni suullisesti. Erotuin jo ensimmäisellä luokalla muista. Olin lihava ja suuriäänisesti itseäni puolustava rääväsuu. Nuo ”positiiviset” ominaisuudet seurasivat minua koko kouluajan. Ne siirtyivät mukanani pienestä ala-asteen koulusta kirkonkylän ylä-asteelle. Yläasteella minua ei varsinaisesti enää kiusattu. Kukaan ei enää viitsinyt uhrata minulle energiaansa. Tiesivät, etten ole nynny, että osaan ja kykenen puolustamaan itseäni. Minua ei kiusattu, mutta jätettiin kaiken ulkopuolelle. Ei hyväksytty muiden porukoihin. Keskustelu loppui, kun minä saavuin muiden joukkoon ja porukka hajosi pikkuhiljaa jättäen minut yksin.
Lapsesta asti olen rakastanut kaikenlaista musiikkia. Ensimmäisen radioni sain seitsemänvuotiaana. Radio oli sänkyni vieressä lattialla. Kuuntelin sitä iltaisin mennessäni nukkumaan. Tuntui hyvältä nukahtaa radiosta kuuluvan musiikin tulviessa korviini ja peittoni alle, tuudittaen minut muihin maailmoihin. Jo hyvin nuorena musiikki on tarjonnut minulle mahdollisuuden siirtyä muualle tästä usein niin karusta todellisuudesta. Musiikin avulla olen voinut matkustaa poistumatta kertaakaan omasta huoneestani. Musiikki on antanut minulle kokemuksen miltä tuntuu olla henkilö joka on kaunis, lahjakas ja palvottu. Radioni oli minulle kuin taikakalu. Mutta vaikka kuinka rakastinkin radiotani, sai aparaatti usein rajun kohtelun. Yöllä, kömpiessäni sängystä vessaan, oli se usein tiellä ja kaatui, tai tuli muuten kiireessä potkituksi. Nuoruuteni päivinä kompuroin rikki varmasti ainakin neljä radiota. Äitini oli epätoivoinen huolimattomuuteni vuoksi. Radiolla on tärkeä osa siinä mitä olen tänä päivänä. Radiosta kuulin englanninkielisiä lauluja, joita hoilasin tunteella mukana, vaikken sanoista ymmärtänyt vielä mitään. Muistan myös ”laulaneeni sujuvasti ranskaa”, sen aikaisen radioiskelmän sanoja tapaillen. Kielitaitoni on pitkälti radion ansiota!
Musiikki on lohduttanut, kun olen ollut surullinen, vihainen, pettynyt tai masentunut. Musiikin avulla olen voinut surra sitä mikä olen. Musiikki on myös tuonut valtavaa iloa elämääni. Se on monesti ollut ainoa keino ilmaista tunteitani. Ulkoistamalla tunteeni musiikkiin on ollut helpompi käsitellä isojakin asioita elämässäni. Olen aina rakastanut tanssimista. Olin jo 80-luvulla ”Fat Girl Dancing” ennen tämän päivän Whitneytä, joka esiintyy youtubessa ja hänellä on oma televisio-sarja. Musiikin mukana tanssiminen on aina olut minulle helppo keino paeta todellisuudesta. Tanssiessa aika ja paikka katoavat ja jäljelle jää vain musiikki, liike ja minä. Olen musiikin kyydittämänä vajonnut eräänlaiseen transsiin tanssilattialla yksin tai kaverini kanssa tanssiessa. Se on minulle keino ilmaista itseäni, purkaa tunteet ulos sisältäni liikkeen avulla.
Tanssi on ainoa liikuntamuoto uimisen ja kävelemisen lisäksi, jota olen koskaan harrastanut suurin piirtein vapaaehtoisesti. Tanssiessa tunnen itseni vapaaksi ja kevyeksi. Aikaa myöten tanssi jäi taka-alalle. Aloin käydä ”oikeissa” tansseissa kavereiden kanssa. Paritanssista puuttui taika. Siinä joutui keskittymään liikaa toiseen, tanssittavaan mieheen. Joutui miettimään miten jalat ja sanat asetellaan. Vaikeinta oli oppia puhumaan ja tanssimaan yhtä aikaa. Tanssista katosi ilo, siitä tuli suoritus. Meni vuosia, etten juuri tanssinut, muulloin kuin tyttöjen kanssa juhliessa. Tanssin taian olen vasta viime vuosina löytänyt uudelleen. Nykyisin tanssin nauttien sambaa ja salsaa. Miehen kanssa tanssimisesta en ole pitänyt koskaan.
Viime aikoina olen kuunnellut musiikkia todella vähän. Kirjat, joita luin jo lapsena paljon, ovat syrjäyttäneet lähes täysin musiikin pakokeinona ankeasta ja usein ahdasmieliseksi kokemastani maailmasta. Jokainen meistä on erilainen. Luulen, että jokainen meistä tarvitsee välillä jonkinlaisen keinon paeta arjesta. Toisille se on kirjat ja musiikki ja toiset pakenevat arkeaan lenkille tai television turruttavaan maailmaan. Kaikki keinot, elleivät ne loukkaa toisia, lienevät sallittuja väliaikaisen unohduksen hakemisessa.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 