Radioni oli aikoinaan ensimmäinen yhteyteni ulkomaailmaan. Radio avasi minulle uuden maailman, jossa minulla oli oma paikkani. Maailma ei ollutkaan pelkästään Vihanti ja Oulainen. Se oli paljon suurempi ja mielenkiintoisempi kuin ne pienet ympyrät, joissa elämääni olosuhteiden pakosta elin. Imin itseeni musiikin ja uutisten mukana valtavan halun matkustaa ja nähdä miten ihmiset maailmalla elävät.
Vanhempani olivat ymmällään kanssani. Heidän oli vaikea ymmärtää valtavaa tiedonhaluani ja kiinnostustani vieraisiin kulttuureihin. ”Olen aina elänyt muissa maailmoissa”. Toinen jalkani on aina ollut jossain muualla kuin Suomessa. Olen aina ollut valmis muuttamaan ulkomaille. Kahdesti sen olen jo tehnyt, pakannut tavarani ja muuttanut toiseen maahan. Molemmat ulkomaan vuoteni ovat kasvattaneet minua valtavasti. Ensimmäinen vuosi Sveitsissä opetti minulle itsenäisyyttä ja vastuunottoa itsestä. Toisen ulkomaan vuoteni vietin Etelä-Englannissa. Sen vuoden aikana jouduin ottamaan vastuuta myös toisesta ihmisestä. Kannoin sen vuoden jälkeen vastuuta myös pienestä pojastani. Vuoteni ulkomailla erottivat minut Suomesta, mutta tavallaan ne myös liittivät minut isänmaahani tiukemmin kuin olin ajatellutkaan. Kaukaa on helpompi nähdä lähelle objektiivisesti.
Olin äidilleni mahdoton lapsi. Mistä olin mustalaisgeenini perinyt? Minulla oli aina jokin suunnitelma, minkä avulla suuntasin maailmalle. Lapsesta lähtien olen ollut välittömästi valmis, kun joku on ehdottanut reissuun lähtöä. Äitini mukaan olen ollut jo lapsena lähdössä joka toinen päivä jonnekin. Ensimmäisen kerran lähdin yksin matkoille lukion jälkeen. Olin töissä kunnan tuki-työllistettynä ala-asteella kouluavustajana. Olin saanut säästettyä omaa rahaa asumalla kotona. Halusin hiihtolomalla ulkomaille. Kukaan ei halunnut/päässyt mukaani. Viis siitä, pääseehän yksinkin! Tein matkan kuitenkin turvallisesti, pakettimatka Aurinkomatkojen siivellä. Matkakohteenani oli Tunisia. Saattoi olla sen matkan ansiotakin, että haluni matkustaa pysyi yhtä palavana. Sain matkalla paljon positiivista huomiota. En tuntenut olevani ylipainoinen ja epäonnistunut ihminen. Minusta pidettiin ja kehuttiin jopa kauniiksi. Eräs vanha beduiinimies olisi halunnut minut vaimokseen (5. sellaiseksi). Hän oli valmis maksamaan minusta 10 kamelia. Melkoinen summa naisesta, kuulemma.
Seuraavan matkan tein yksin Euroopan halki inter-raililla. Sinnekään en saanut kaveria. Eipä hätää. Yksin mentiin taas. Seikkailin viisi viikkoa ympäri Eurooppaa. Jouduin hakemaan Jugoslavian Suomen konsulaatista apua, kun viimeinen juna, jolla olisin joutunut Suomen lautalle, lähti nenäni edestä ilman minua. Selvisin kuitenkin reissultani ehjin nahoin kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Minua ei ole koskaan pelottanut lähteä yksin reissuun. Kaveri olisi toki ollut kiva. Silloin olisi voinut vaihtaa mielipiteitä ja jakaa kokemuksia. Mutta koska sitä ei ollut, lähdin yksin. Se ettei kaveria ole ollut, ei ole estänyt minua näkemästä maailmaa. Haluni maailmalle on ollut suurempi kuin yksinäisyydenpelkoni. Monet asiat olisivat toisin, jos minulla olisi ollut matkoillani seuraa. Ilman matkaseuraa minusta tuli vahvempi, entistäkin erilaisempi, temperamenttinen optimisti, mutta myös tietyllä tavalla itseeni sulkeutunut erakko, jonka on vaikea jakaa sisintään muiden kanssa. Tunnen yhä aina suurta mielihyvää päästessäni matkalle.
Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat minulle orjuuttavaa aikaa. Jouduin tekemään asioita, jotka eivät olleet minulle luontaisia. Yritin miellyttää muita, olla sellainen kuin he halusivat minun olevan. Tunsin usein itseni turhautuneeksi. Yksi kavereistani tunsi minusta toisen puolen ja toinen toisen. En halunnut näyttää kenellekään millainen todellisuudessa olin. Pelkäsin ettei minua hyväksyttäisi. Peittääkseni epävarmuuteni ja tullakseni hyväksytyksi, en uskaltanut olla itseni. Erilaisuuteni oli kuitenkin valitettavan silmiinpistävää. Olin iso ja lihava, temperamenttinen, suuriääninen ja älykäs. En halunnut taipua muiden vaatimuksiin ja painostukseen. En halunnut olla kuten muut. Halusin olla minä.
Yhäkin olen erilainen, olen hyväksynyt sen. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, onneksi! On ihanaa olla erilainen kuin kukaan muu. Elämäni on muokannut minusta ainutlaatuisen. Olen rohkea voimakas ja vahvasti tunteva suomalainen nainen, jonka elämää maustaa värikäs persoonallisuus. Yksi elämääni voimakkaasti eteenpäin vievä piirre on uteliaisuuteni. Se ajaa minua tutkimaan elämää, ihmisiä, taidetta ja luontoa. Innostun nopeasti ja olen hetkessä valmis uusiin koetuksiin, enkä pelkää ruotia itseäni ja elämääni rankastikin. Tänään minusta tuntuu, että nuoruudessani pelkäämäni negatiiviset ominaisuuteni, ne jotka aina erottivat minut muista, ovat muuttuneet positiivisiksi ominaisuuksiksi. Ne ovat juuri ne ominaisuudet, jotka haluan säilyttää ja näyttää maailmalle. Haluaisin huutaa tornista, ” Katsokaa! Tällainen olen!” Olen vihdoinkin onnellinen itseni ja persoonani kanssa.
Monet ihmiset haluaisivat olla uudelleen nuoria. Minä en! Olen iloinen, että minulla on ollut kokemukseni ja omat vastoinkäymiseni Ilman lapsuuteni ja nuoruuteni karuja kokemuksia en olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen. Kiitän niistä ja elän onnellisena tätä päivää. Olen edelleen juureton, lahjakas, rohkea, utelias ja värikäs, oman tieni kulkija. Olen kuitenkin löytänyt rinnalleni rakkaan ihmisen, joka hyväksyy minut omana itsenäni ja antaa minulle tilaa toteuttaa itseäni ja unelmiani. Olen vapaa kahleista, vapaa päättämään itse omista asioistani. Kun muut tekevät mitä osaavat, minä teen mitä haluan: luen, kirjoitan, kudon, virkkaan, opiskelen kieliä, nypläystä ja käyn käsityökoulua. Vain oma mielikuvitukseni on rajana. Minulle ei ole tärkeintä olla paras tai edes osata. Minulle tärkeintä on että teen asioita joista nautin. Tätä toivon muillekin. Että he ovat aidosti oma itsensä ja tekevät asioita joista pitävät!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 