Viime aikoina minulla on ollut aikaa lukea. Kotisohvalta käsin olen sujahdellut toisiin ulottuvuuksiin kirjojen kautta. Miten ihanaa onkaan antautua hyvän kirjan vietäväksi. Huomenna palaan taas työarkeen, ja luulen että lukeminen jää hetkeksi. Töissä käydessä tuntuu, ettei virtaa riitä mihinkään ylimääräiseen. Ajattelin, että puolen tunnin ajomatka mennen tullen olisi helppoa eikä väsyttäisi. Olin väärässä! Aika aikaansa kutakin! Tänään ja eilen nautin lukemisesta, huomenna iloitsen työstäni.
Joulun jälkeen olen lukenut yhdeksän kirjaa. Tämänkertaisen lukuinnostukseni aloitti joululahjaksi saamani Jukka Viikilän ”Akvarelleja Engelin kaupungista”. Pidin kirjasta. Viimevuotiseen Finlandia-voittajaan (Laura Lidstedtin Oneiron) verrattuna Viikilän kirja oli minusta ylivoimaisesti parempi. Kirjan kieli oli kaunista. Oli mielenkiintoista lukea kuvausta 1800-luvun alun Helsingistä. Ulkomaalaisen näkökulma pääkaupunkiin on niin erilainen, olkoonkin että kirja on fiktiivinen. Ainoa miinuspuoli kirjassa oli kuvauksiltaan höttöisiksi jäävät henkilöhahmot.
”Engelin kaupungin” jälkeen luin pari lainassa ollutta dekkaria: Tess Gerritsenin ”Joka tulella leikkii” ja L Keplerin ”Playground”. Kummatkin olivat erikoisia, eivätkä oikein säväyttäneet, vaikka kummassakin kirjassa tarina-idea oli hyvä. Gerritsenin kikkaili kielellisillä kliseillä ja Kepler sortui epäuskottavuuteen.
Jonossa on vielä montaa hyvää kirjaa. Kuvasta puuttuvat tänään kirjastosta mukaani kaappaamaani Maigretia ja Kauko Röyhkän ”Lapinpoika”
Dekkarit luettuani kipaisin kirjastossa ja sain käsiini pari naisen kirjoittamaa kirjaa. Ensin luin Evie Wyldin ”Kaikki laulavat linnut”, joka oli saanut EU:n kirjallisuuspalkinnon. Kirja kertoi Australiasta Englantiin pienelle saarelle lammasfarmariksi muuttaneen naisen tarinan. Kirjan pääosanesittäjän maailma oli karski ja kova. En kyennyt samaistumaan kirjassa keneenkään, joten itselleni kirja jäi mitäänsanomattomaksi, vaikka se oli upeasti kirjoitettu ja voin suositella kirjaa muille. Toinen naisen kirjoittama kirja, jonka olen vasta lukenut, on Maylis de Kerangalin ”Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät”. Kirja kertoo yhden sydämen tarinan. Kirjaimellisesti! ”Haudataan kuolleet, paikataan elävät” on ”yhdenpäivän romaani”, jonka tapahtumat sattuvat yhden päivän aikana. Nuori mies kuolee surffaus-reissulla ja seuraavana yönä hänen sydämensä on siirretty 51-vuotiaalle perheenäidille. Eli tarina kertoo erittäin kauniisti ja kunnioittavasti erään sydämensiirron tarinan. Suosittelen lämpimästi lukemaan! Itse pidin kirjasta valtavasti, vaikka se oli realistinen ja raadollinen. Kirja oli kaikesta huolimatta täynnä rakkautta.
Kahden raskaan, kirjan jälkeen tunsin tarvetta lukea jotain kevyttä. Tartuin siis Tarquin Hallin ”Vish Puri ja Lemmenkommandot” teokseen. Hall ei pettänyt tälläkään kertaa! Olen nauttinut Vish Puri-tarinoista suunnattomasti. On herkullista lukea keveitä ja oivaltavia salapoliisitarinoita, joiden tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Nämä kirjat sisältävät runsaasti lempeää huumoria ja meheviä persoonakuvauksia. Joudun odottelemaan seuraavaa Hallin kirjaa, sillä olen nyt lukenut kaikki suomennetut teokset.
Pikaisena välipalana luin Kari Hotakaisen ”Iisakin Kirkon”, joka oli kertomus aivoverenvuodon saaneesta vanhemmasta miehestä ja hänen suhteestaan omaan poikaansa. Tämä oli kertomus vanhenemisesta ja uskonnollisista erimielisyyksistä. En pitänyt kirjaa mitenkään erityisen hyvänä, joskaan en erityisen huononakaan. Alkupuolisko kirjasta oli upeaa kerrontaa, mutta puolessa välissä kirjaa sävy muuttui, eikä mielestäni parempaan.
Tällä hetkellä luen Pierre Lemaitren ”Näkemiin taivaissa”, jota on kirjallisuus ryhmissä kehuttu kovasti. Eikä syyttä! Kirja on upeasti kerrottu tarina kolmesta ensimmäisen maailmansodan veteraanista, jotka kohtalo on oudosti sitonut toisiinsa. Luin Lemaitren dekkarin ”Alex” viime keväänä, joten tiesin millaista kuvausta olisi luvassa. Vaikka ”Alex” olikin dekkarina äärimmäisen jännittävä ja loistavasti kerrottu, tosin se on myös raaka ja julma, niin ”Näkemiin taivaissa” on vieläkin paremmin kerrottu. Tarina on omaa luokkaansa. Olen noin puolessa välissä kirjaa (kirjassa on 546 sivua) enkä malta odottaa, että saan sen loppuun selvittääkseni kuinka miehille kävikään. Lemaitre on saanut kirjastaan ”Concourt”-palkinnon vuonna 2013.
Vaikka olen näennäisesti ollut viime viikot kotona, niin oman pääni sisällä olen liikkunut lukemattomissa paikoissa. Lukeminen kannattaa aina!
Tammikuun alku. Kokonainen uusi vuosi edessäni. Miten aion sen käyttää? Minulla on ollut aika miettiä tavoitteita ja toiveita uudelle vuodelle 2017, kuluttaessani koti-sohvaani kuumeessa ja hengitysteitäni piinaavassa taudissa. En aio paneutua jutussa sairauteeni, koska olen siihen itsekin jo korviani myöten kyllästynyt, vaan suuntaan fokuksen ihan muualle.
Joka tammikuu minulla on ollut tapana kirjoittaa tavoitteita uudelle vuodelle. Kirjaan ylös millaista toivon elämäni tulevana vuonna olevan ja mitä tavoittelen. Ihan aina en tavoitteitani ole saavuttanut, mutta luulen, että elämäni silti on jonkin verran tavoitteellisempaa, kun kirjaan tavoitteet ja unelmat ylös. Konkreettisena esimerkkinä on toiveeni retriitistä, jonka olin kirjoittanut tavoitteisiini useana vuonna. Retriitin pääsin toteuttamaan viime vuoden elokuussa. Nautin yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta metsän keskellä Perhon erämaassa. Retriitin kirjoitin tavoitteisiini tällekin vuodelle, sillä yksin oleminen metsässä oli niin puhdistava ja rentouttava kokemus, että haluan kokea sen uudelleen. Minua vaivaa myös tunne, että ihan kaikesta kantamastani turhasta taakasta ja kuonasta en vielä ole luopunut. Toivon uuden retriitin auttavan minua turhan ja tarpeettoman tunnistamisesta ja avaavan samalla polkuja uudelle.
Tänä vuonna tavoitteeni tuntuivat keskittyvän lähinnä hyvinvointiin. Näin on ollut ennenkin. Vuoden 2013, 2014 ja 2015 tavoitteet olivat kovin samansuuntaiset. Noin vuoden olin suhteellisen hyvässä kunnossa ja elämä hymyili, mutta nyt olen taas valunut tähän juoksuhiekkaan, josta tuntuu olevan vaikea päästä irti. Ajatukseni kiertävät negatiivistä kehää terveyteni osalta ja haluan katkaista tuon kierteen, ennen kuin on myöhäistä.
Päihdetyötä tehdessäni pidin terveystieto-luentoa asiakkaille. Tiedän, että se mitä itse voin terveyteni eteen tehdä on ravita kehoani hyvin, liikkua tarpeeksi ja nukkua kunnolla. Näihin kykenee jokainen. Se että tietää paljon asiasta, ei tarkoita sitä että toimisi tietonsa pohjalta. Valitettavasti! Etenkin huonokuntoisena tulee ravintoon kiinnitettyä rikollisen vähän huomiota. Sairaana syö mitä käsiinsä nopeimmin saa, koska on niin väsynyt.
Olen päättänyt tehdä asialle jotain. Haluan pysyä työkykyisenä, koska tämän hetkinen työpaikkani on parasta mitä minulle on työnsaralla tapahtunut vuosikausiin. Keskityn ravitsemaan kehoani paremmin. Se on paras keino auttaa itseäni tässä tilanteessa. Ulkoillakin voisin jos en sentään ihan päivittäin niin ainakin joka toinen päivä.
Koen, että kaikista suurin muutos minkä voin tehdä, on muutos omassa ajattelussa. Annoin jälleen liian suuren vallan katastrofi-ajattelulle ja sairauskeskeisyydelle päässäni. Keskityin negatiivisuuteen, kun positiivisuuteen ja mahdollisuuksiin keskittyminen olisi varmasti saanut paremman lopputuloksen aikaiseksi.
Vuonna 2017 koetan pysyä tietoisen ja kiinnittää paremmin huomiota omiin ajatuksiini!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 