Minulla on ollut pidempi sisäänpäin kääntymisen-jakso. Kolmisen viikkoa on ollut aikaa pohdiskella omaa elämää ja miettiä valintoja. Sunnuntaina oli pienen kuoleman paikka. Murehdin vääriä valintojani ja mietin mitä elämäni VOISI olla. Pohdintojeni tuloksena tulin päätelmään, että olen juuri siellä missä pitääkin! Muuta en muuttaisi kuin ammattini. Ammatinvalinta on mennyt poskelleen, koska en ole uskaltanut tarpeeksi. Takaraivossa on nakuttanut lapsesta asti, etten kykene, osaa enkä ole tarpeeksi. Kaiken kaikkiaan, ammatin unohtaen, olen hyvinkin tyytyväinen ja onnellinen juuri nyt.
Sisäänpäin kääntymistä ja hiljaisuutta tarvitsen runsaasti. Ilman sitä jokin minussa ei vain toimi. Huomaan olleeni liian paljon ihmisten seurassa, kun alan käydä negatiiviseksi ja minusta tulee kärkäs sanomaan sekä kommentoimaan. Nämä ominaisuudet eivät pue ketään. Pidän ihmisistä, mutta tarvitsen huomattavan paljon yksinäisyyttä ja rauhaa jaksaakseni kaikkia pelejä ja draamaa, joita väistämättä tulee ihmisten kanssa ollessa.
Ihmissuhteet ovat minulle siunaus ja taakka. Oikeiden ihmisten (=minulle hyvää tekevien ihmisten) kanssa tunnen voimaantuvani. Nämä ihmiset ymmärtävät, etten voi olla heille jatkuvasti satavilla. He välttävät juoruilua keskittyen elämisen ilon ja ympäröivän maailman kauneuden näkemiseen. Jotkut ihmiset saavat jo pelkällä olemassa olollaan voimat valumaan jäsenistäni ja negatiivisuus hiipii mieleeni kuin syöpä, syöden sieltä kaiken kauniin ja positiivisen.
En ole vielä oppinut suojautumaan muiden ihmisten energioita vastaan. Vuosia olen sitä opetellut, että elämäni olisi helpompaa, että jaksaisin arjessa. Minulle olisi mukava olla vain kotona. Voisin linnoittautua käsitöineni ja kirjoineni kotiin, käyden välillä metsässä kamerani kanssa. Se olisi helppo, mutta väärä valinta. Vuosia sitten ajauduin tilanteeseen, jossa jouduin selkä seinää vasten oman elämäni kanssa. Sain kriisiapua, jonka aikana oivalsin tärkeän asian. Minulle on tärkeintä lähteä kotoani kerran päivässä ja nähdä ihmisiä. Käydä kirjastossa tai lähikaupassa jutellen muutama sana minua palvelevan henkilön kanssa. Ihmiskontakti on minulle kuitenkin päivittäin tärkeä, vaikka viihdynkin parhaiten yksin.
Olen alkanut valikoida ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä töiden ulkopuolella. En halua antaa arvokasta aikaani ihmisille, jotka horjuttavat hyvinvointiani. Oma hyvinvointini on minulle kallisarvoinen asia. Hoen itselleni voimalausetta: ”Ympärilläni ovat oikeat ihmiset!”
Vaikka ihmiset usein saavat minut väsähtämään, pidän ihmisistä ja olen onnellinen jokaisesta kohtaamisesta! Elämä on ristiriitojen tie.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 