marraskuu 2017 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Arkipäivän realismia, Kauneus, Lihavuus, Muutos, Sairaus

Treenien jälkeen

22 marraskuun, 201710 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Muutama vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että haluan olla hoikka. Lääkäritkin olivat kehottaneet laihduttamaan. Yksi oli jopa suositellut minulle tuolloin niin muodissa olevaa ”pussiruoka-dieettiä, koska piti minua niin lihavana, että hyödyt peittoaisivat sen haitat.

Aloitin dieetin ja laihduin pian 10kg. Pussiruuat alkoivat tökkiä ja mietin uutta keinoa saada kiloja karisemaan. Topakkana naisena marssin paikalliseen kuntokeskukseen ja palkkasin itselleni personal trainerin puoleksi vuodeksi. Yllättäen rakastin rajua treenaamista ja olin lähes jokailtainen näky salilla. Laihduin dieetilläni 35 kiloa. Olin jo lähes normaalipainoinen, kun mieleeni alkoi hiipiä epäilyksiä. Jos haluan pysyä painossa, joutuisin kyttäämään joka ainoan suupalan, koska Luoja on luonut minusta helposti lihovan mallin! Joutuisin myös käymään salilla lähes joka päivä. Jokapäiväinen salilla kulkeminen varmisti, että minulla ei ollut muuta elämää. Töiden jälkeen suunnistin salille. Treenien jälkeen olinkin niin väsynyt, että mihinkään muuhun ei virtaa riittänyt. Haluanko elää loppu elämäni näin? Tulin siihen tulokseen, että en halua.

Pian treenien ja ruokavalion lopettamisen jälkeen kehoni alkoi oireilla. Ensin tuli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kehoni oli ollut niin kovalla rääkillä, että aineenvaihduntani ja immuunipuolustukseni meni sekaisin. Sain vaivaan lääkkeen ja tilanne koheni. Mutta jatkuvat hengitystievaivat eivät ottaneet helpottaakseen. Ne olivat kyllä totta puhuen alkaneet jo hieman ennen kovaa dieettiäni. Silti uskon, että vastustuskykyni kärsi rääkistä. Jatkuvista tulehduksista seurasi astma, joka tällä hetkellä on niin pahana, että kaikki tuoksut ja hajut, pöly ja ilman pienpartikkelit saavat henkeni ahtaalle.

mde — Hengittämässä höyryä, että saisin hapen kulkemaan elimistössä.

Astma tuntui minusta ensin, kuin se olisi Jumalan suurin rangaistus. Vaikken ole kovinkaan uskonnollinen, mietin pitkään olenko tehnyt jotain peruuttamattomasti väärin, kun minua näin julmasti ja kovasti rangaistaan. Olen aina rakastanut hajuvesiä. Vaikken koskaan paljoa ole meikkiä käyttänyt, niin hajuvesiä minulla oli tapana käyttää päivittäin. Ensimmäinen asia mitä aamulla tein: laitoin hajuvettä. Minulla saattoi olla 5-8 kaunista parfyymipulloa kaapissa, joista aamuisin valitsin mitä sille päivälle laittaisin.

4447485a00361af7bb10afa9bfcdc986 — Unelmoin silti tästä Oscar de la Rentan tuoksusta

Nuo päivät ovat takana. Enää en hajuvesiä kykene käyttämään kuin hyvin satunnaisesti, viime aikoina en lainkaan. En siedä edes tuoksuvia pyykinpesuaineita, huuhteluaineista puhumattakaan. Saatan kotona naputtaa miehelleni jopa tämän suihkugeelistä. Asiasta, joka on tuonut palan kauneutta arkeeni, on ollut pakko luopua. Valitsen tuoksuttoman vaihtoehdon aina kun se on mahdollista.

mde — Pitänee keskittyä elämän muihin kauniisiin asioihin!

Jos saisin elää tuon ajan uudelleen ja valita uudelleen, en laihduttaisi noin rajusti. Keski-ikäinen kehoni ei kestä kovaa käsittelyä.

Olen yrittänyt miettiä positiivisesti. Hengitystieni eivät ehkä kestä tuoksuja, mutta näköaistillani ei ole rajoituksia – vielä. Joten mahdollisimman paljon silmille sievää, niin ehkä tuoksuton elämä sujuu paremmin.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Historia, Intohimo, Kirjallisuus, kirjoittaminen, Taide

Taidehistorian peruskurssilla

21 marraskuun, 201710 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Ennen kun aloin opiskella taidehistoriaa ajattelin, että taidehistoria olisi yksinkertaisesti taiteen historiaa ja että se kertoisi ja tutkisi taidetta eri aikakausina. Ymmärtääkseni taidehistoria on kuitenkin ollut pitkään hyvin rajattu oppiaine. Minulle sana ”rajattu” tuo heti sellaisen konnotaation, että jotain on jätetty ulkopuolelle. Ville Lukkarinen sanoo kirjassa ”Katseen rajat, Taidehistorian metodologiaa”, että akateemisessa maailmassa olivat vielä jokin aika sitten hyväksyttyjä vain tietynlainen näkökulma ja lähestymistapa sekä tietynlainen kirjoitustyyli Näin tarkat rajaukset jättävät helposti monia teoksia tarkastelun ulkopuolelle.

Katselin vastikään taidehistorioitsija ja -kriitikko Waldemar Januszczakin juontamaa ohjelmaa “Kahlitsematon renessanssi”. Ilmeisesti myös taidehistoriassa, kuten tavallisessakin historiassa, päättäjät/valtaapitävät kirjoittavat historian. Januszczak esitteli ohjelmassa muutaman upean taideteoksen. Näitä teoksia ei kuitenkaan pidetä renessansiin kuuluvina, vaikka ne ovat tuona ajanjaksona tehtyjä. Esitellyt teokset olivat tehty terrakottasta, kun taas renessanssin arvostetut työt olivat lähinnä marmoria.

Ensimmäiset taidehistorian kirjoitukset loi Giorgio Vasari (1511–1574), jonka kirja ”Taiteilijaelämänkertoja” loi pohjaa modernille taidehistorian kirjoitukselle. Vasarin kirjoituksista on päästy pitkälle. Taidehistorian tutkimusta kutsutaan nykyisin usein visuaalisen kulttuurin tutkimukseksi ja siitä on tullut poikkitieteellistä. Vasarin aikaan, ja pitkään sen jälkeenkin, oli tärkeää pystyä määrittelemään tyyli ja se konteksti mihin teoksella viitataan. Nykyaikana nuo määreet eivät enää ole useinkaan kovin tärkeitä. On myös luovuttu aikajaottelusta. Taide voi nykyisin olla kannanottoa esimerkiksi valtakunnan politiikkaan, seksuaalisuuteen, sosiologisiin tai ekonomisiin tilanteisiin.

Screenshot_20171121-090803-01 — Giorgio Vasari

Vaikka taidehistorian kirjoitus on muuttanut muotoa ja taidehistorian teoriat seuranneet toisiaan, ovat taide ja historia kulkeneet tavallaan käsi kädessä. Jokaisella ”historiallisella aikakaudella” luodaan omannäköistä taidetta ja jokaisella aikakaudella on ollut taiteilijoita, jotka ovat olleet edellä aikakauttaan, eivätkä siksi ”sovi” oman aikakautensa taidehistorian kirjoitukseen. Tavalla tai toisella jokainen taideteos kertoo pienen tarinan aikansa historiasta. Vaikka nykyaikainen taidehistoriantuntemus väittääkin toisin, kertoo jokainen taideteos mielestäni aina jotain nimenomaan omasta ajastaan.

cof — Pekka Jylhän J.V. Snellmanin patsas ”Nuori sielu avoinna – Ung själ, öppet minne”

Taidehistorioitsijalle etenkin historian tuntemus, mutta myös kirjallisuuden tuntemus ovat erittäin tärkeitä. Monet varhaisimmista töistä ovat saaneet vaikutteita kirjallisuudesta. Kirjassa ”Compelling visuality” Oskar Bätschman kertoo Poussinin teoksesta Pyramis ja Thisbe. Teoksen historia avautui vasta lukemalla muutama klassisen kirjallisuuden teos. Ilman noita kirjallisia materiaaleja teos olisi ollut hämmentävä. Lisämateriaalia alettiin etsiä, kun teoksessa jossa on myrsky ja taivaalla näkyy jopa kaksi salamaa, lammen pinta on peilityyni. Tämä tosiasia sai historioitsijan paneutumaan asiaan tarkemmin ja hän löysi yllättäviä yhdistäviä tekijöitä taustalla näkyvän Bacchuksen temppelin ja peilityynen lammen välillä.

staedel_altemeister_poussin_nicolas_gewitterlandschaftmitpyramusundthisbe_1651 — Poussini: Pyramis and Thisbe

Taidehistoriassa painotetaan narratiivisuutta ja kirjoittamisen merkitystä taidehistoriassa, koska tulkinnat ja analyysit esitetään puhutulla tai kirjoitetulla kielellä. Taidehistorioitsija ei ehkä itse luo taidetta, mutta hänen tulee kyetä sanoilla esittelemään työ muille ihmisille, joten hyvä kirjallinen ilmaisu ja sanavarasto sekä kirjallisuuden tuntemus ovat tärkeä apu taidehistoriassa.

Vaikka taidehistoriassa pidetään historian ja kirjallisuuden tuntemusta tärkeänä, ovat esteettisyys ja työn taidokkuus olennaisimmat tekijät. Nykyaikana arvostetaan myös työn mahdollisista kantaaottavuutta tai kykyä ilmaista jotain tiettyä abstraktiakin asiaa.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Muoti, Muutos

Minun ”uusi” tyyli

19 marraskuun, 201728 helmikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Eilen kirjoitin siitä, millaisia pukeutumismuistoja minulla on lapsuudestani ja nuoruudestani ja mitä oivalluksia nuo muistot toivat. Tänään ajattelin kirjoittaa siitä, miten haluaisin pukeutua ja mihin suuntaan haluan omaa tyyliäni viedä.

327be9b8a3d55462db05f12dab8f2ccf — Kuva: Pinterest

Mainitsin jo eilen olevani rehevä Rubens-nainen. Minua luotaessa kudoksia loiskahti kehoni aika tavalla enemmän kuin monelle muulle. Olin lapsena lihava ja olen aikuisena lihava; olen muodokas ja kaunis. Minua on jo lapsesta asti sanottu iloiseksi ja puheliaaksi. Minä olin se lapsi, joka tervehti kaikki kylän vanhukset ja ajelin pyörällä ympäri kylää tervehtimässä yksinäisiä. Olen aina rakastanut lukemista ja teatteria sekä arvostanut kuvataidetta sekä musiikkia. Taide on aina ollut tärkeällä sijalla sydämessäni. Lukioaikana haaveilin arkeologin urasta. Ja silti valitsin sairaanhoidon! No, töitä on ainakin ollut!

pixlr_20171118191215314

Kun toissailtana oivalsin pukeutuvani tylsästi, aloin miettiä millainen olen ja mitä haluan tyylilläni ilmaista. Mikä on minulle ominaisinta? Tällä hetkellä pukeutumiseni on mitäänsanomatonta, tylsää ja väritöntä. Koko oma väritykseni on puuteroitu, joten kovat värit ja kontrastit eivät sovi minulle, vaikka niitä olenkin pukeutumisessani paljon käyttänyt. Vaatteeni ja ulkoasuni eivät kerro minusta mitään. Olen kuin suoraa ketjuliikkeestä ulos tupsahtanut ”noubadi”. En pidä mustasta, se ei sovi minulle, mutta piiloudun kyllä sujuvasti tummaan siniseen. Se on ollut minun henkilökohtainen vastaiskuni maailmalle ja sen asettamille vaatimuksille.

pixlr_20171118190524721 — Kuvat: Pinterest

Kirjoitin eilen itselleni nopeasti ylös määreitä, joiden ajattelen kuvaavan itseäni hyvin. Rakastan kukka- ja lehtikuvioita. Luonto on lähellä sydäntäni, siksi lisäsin listaan perhoset, sudenkorennot ja höyhenet. Pidän myös pyöreistä paisley-kuvioista, spiraaleista sekä palloista. Olen syvimmältä olemukseltani romanttinen ihminen ja pidän pitseistä sekä helmistä (vaikka olen jossain kirjoittanut niitä vastaan). Lempivärejäni ovat meren-, jalokiven- sekä pastellivärit. Taidehistorian opiskelijana haluaisin myös luovuuden näkyvän myös pukeutumisvalinnoissani. Tahtoisin pukeutumisellani ilmentää hillittyä romantiikkaa ja kesäistä raikkautta ja keveyttä. Haluan näyttää naiselliselta ja pehmeältä.

Tutkin talven 2017-2018 trendit ja löysin toivomani. Kukat ja luontoaiheet ovat trendien aallonharjalla tänä talvena. Valitettavasti ne eivät ole rantautuneet meidän kauppoihimme asti, ainakaan plus-kokoisina. Kookkaiden osastolla päävärinä on edelleen tylsä musta, joukossa hieman jotain tehosteväriä (pinkki tai punainen).

39047093dad1b2167bf7336dff41229e — Kuva: Pinterest

Joudun näkemään vaivaa pukeutumiseni eteen, jos haluan todella ilmentää syvintä olemustani pukeutumisellani. Tiedän, etten tule saamaan kaupoista haluamiani vaatteita. Kangaskauppojen valikoimat ovat paremmat, joten se tarjoaa minulle mahdollisuuden. Opettelen ompelemaan itse vaatteeni. Kuinka vaikeaa se voi olla? Kaikki taidothan on tehty opeteltaviksi. Jos haluat jotain, on oltava valmis näkemään vaivaa asian eteen.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Lihavuus, Muoti, Muutos

Sairausajan mietteitä omasta pukeutumisesta

18 marraskuun, 201718 joulukuun, 2017 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen taas sairastellut eikä pää ole toiminut. Eilen vietin illan yksin kotona, kun mieheni lähti työpaikkansa pikkujouluihin. Istuin sohvannurkassa kuunnellen Mikael Karvajalka äänikirjaa ja selailin hajamielisesti Pinterestiä. Siellä sattui silmääni linkki erääseen pukeutumisaiheiseen blogiin. Blogissa annettiin ohjeita oman tyylin tarkentamiseen. Ulkoista kauneutta ja ihanaa turhuutta, muuta juuri tätä tunnun tarvitsen tällä hetkellä, kun vaikea astma pitää otteessaan. Blogi antoi kolme vinkkiä oman tyylin tarkentamiseen. Vinkit olivat kysymyksiä, joiden avulla voi miettiä nykyistä tyyliä ja miten voi kehittää sitä tarvittaessa/halutessaan. Ensimmäinen kysymys oli: mitkä seikat elämässäsi ovat vaikuttaneet siihen kuinka pukeudut nyt? Tämä kysymys sai aikaan valtavan ajatusten ja muistojen tulvan, joka alkoi ensin ahdistaa ja nosti sen jälkeen vapauden tunteen.

Olen viime aikoina lukenut hitaasti nautiskellen Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Hitaasti olen sitä lukenut siksi, että se on nostanut mieleeni mietiskeltävää ja sulateltavaa. Pukeutumistyyliäni mietiskellessä oivalsin, että olen toteuttanut kirjassa erästä mainittua teoriaa: ”Lähes kaikki mitä tiedät, olet oppinut ulkopuolelta”. Olen oppinut ulkopuolisia käsityksiä ja teorioita. Lihava on ruma! Lihavan pitää piiloutua! Valitse musta ja pystyraidat, ne hoikentavat! Sinun pitää olla hoikka ollaksesi hyväksytty ja menestyvä! Vain hoikat ovat kauniita ja seksikkäitä! Lihava ei voi olla terve ja hyvinvoiva! Näitä teesejä yhteiskunta ja media meille uskotelee.

Historia kertoo kuitenkin toista tarinaa. Muistanette ehkä Willendorfin Venuksen? Tuo pieni ja lihava naisveistos oli aikansa runsauden ja lisääntymisen symboli. Laihoja naisia ei pidetty hedelmällisinä ja siksi tarpeeksi vahvoina jatkamaan sukua. Laihuuden ihannointi alkoi vasta 1960-luvulla. Twiggy (”Tikku”) oli aikansa naisihanne, poikamainen nainen ilman naisellisia muotoja. Hyvin harva aikansa nainen pääsi lähellekään ajan ihannetta, kuten ei pääse nykyäänkään, vaikka naiskauneuden ihanne on muuttunut tikunlaihasta hieman lihaksikkaammaksi.

Ennen nukahtamista makasin pitkään sängyssä ja mietin omia pukeutumismuistojani. Olin lihava lapsi ja lihava nuori aikuinen josta tuli lihava aikuinen. Aikaisimpia muistojani oli, ostoksilla käynti äitini kanssa. Jouduin aina ottamaan ne vaatteet, jotka sopivat päälleni kokonsa puolesta. Valikoimaa ei juuri tuohon aikaan ollut. Muistan eräätkin kammottava ”kakan”-väriset vakosamettihousut, joita inhosin sydämeni pohjasta niiden ostohetkestä alkaen, mutta muita päälle sopivia housuja ei kaupungista löytynyt. Opin häpeämään ylipainoani ja rumia vaatteitani.

Lapsuuteni jälkeen seuraava pukeutumismuistoni on ajalta jolloin tapasin lasteni isän ja olimme hyvin onnellinen nuori pariskunta. Halusin kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, että varmistaisin työnsaantini ja saisin arvostetun ammatin. En tehnyt valintoja kuunnellen sydäntäni, vaan kuuluakseni johonkin ja saadakseni ulkopuolisten hyväksynnän. Pukeutumiseni oli sovinnaista ja neutraalia, en uskaltanut poiketa joukosta. Hieman vaivaa kuitenkin näin: kävin värianalyysissä ja opin noudattamaan vaatevalinnoissani tarkasti ja systemaattisesti oman värivuodenaikani värejä.

Olen ollut turvallisuushakuinen ja tylsä pukeutuja koko elämäni. Olen yrittänyt puskea rehevän ja värikkään Rubens-vartaloni ja iloisen persoonallisuuteni ihan väärään muottiin. Tämän oivallettuani tuntuu, että maailma on minulle avoin. En enää häpeä vartaloani, olen iloinen ja onnellinen lihava itseni. Uskallan ja haluan jatkossa näyttää persoonallisuuteni ja valoni sekä (lihavan) vartaloni myös muille.