Vietimme mieheni kanssa edellisen viikonlopun Helsingin kulttuuriantia tutkailemassa. Itse menin vuorokautta aikaisemmin, joten minulla oli hieman aikaa esitarkastaa Sinebrychoffin Taidemuseo, joka oli meille molemmille uusi museo tuttavuus. Vakuutuin näkemästäni. Katsastin ensin ensimmäisessä kerroksessa olevan muotokuvanäyttelyn ”Minä en ole minä”. Salit oli jaettu kivasti aihepiireittäin. Ensimmäisessä huoneessa aiheena oli ”Valta”. Huone oli täynnä maalauksia mahtimiehistä, mukana mm Mannerheim ja Svinhufvud. Mainittakoon, että Aleksanteri II muotokuva oli ylimmän kerroksen juhlasalissa suuren kokonsa vuoksi. Toisessa huoneessa oli maalauksia aiheella ”Perhe” ja olikin hienoa, että nämä ”Valta” ja ”Perhe” olivat peräkkäin. Tunnelma muuttui kovasti huoneesta toiseen astuttaessa. Muita maalausten teemoja olivat ”Edustus” ”Identiteetti” ja ”Unohdetut”. Myönnän etten ole suuri muotokuvien ystävä, mutta näyttelyn asettelu ansaitsee kiitoksen!
Kiersin ensimmäisen kerroksen jälkeen Sinebrychoffin kotimuseon ja kiitän Luojaani, että olen syntynyt nykypäivään. Antiikkihuonekalut ja minä emme kuulu yhteen! Lopuksi suuntasin vielä kellarikerroksen tiiliholviin, johon oli laitettu esille nuorehkon italialaisen Andrea Angionen (s.1977) valokuvia ”Terribilis est locus iste”. Piti katsoa tarkemmin, sillä kuvat näyttivät maalauksilta. Teokset ovat tummasävyisiä valokuvia, joissa Angione on käyttänyt malleina tavallisia kylänmiehiä ja naisia. Kävimme lauantaina mieheni kanssa uudelleen Sinebrychoffilla, ja teokset näyttivät edelleen yhtä upeilta, elleivät jopa upeammilta!
Mieheni saapui Helsinkiin perjantaina ja suuntasimme suoraa Kiasmaan, sillä halusin ehdottomasti nähdä Ars Fennica työt sekä Korakrit Arunanondchain teokset. Bonuksena Kiasmassa oli myös ARS 17-näyttely. Aloitimme kiertämisen ylimmästä kerroksesta jossa olivat Korakrit Arunanondchain (s.1986 Bangkok) erikoiset työt. Hän on kerännyt valtavasti kaikkea hylkytavaraa ja kasannut ne erikoisiksi teoksiksi. Teoksissa on lasisia valaistuja kupoleita. Taustalla tulee videolta koko ajan selitystä, thaimaalaista räppiä ja uutisia; lasisissa kupoleissa olevat valot välkkyvät taustalta kuuluvan puheen ja musiikin mukaan. Arunanondchai kysyy millainen todellisuus syntyy, kun ihminen lakkaa olemasta ja hänen muistonsa siirretään koneisiin pelkkänä datana erotettuna asiayhteydestä? Mitä meistä jää pilvipalveluun elämään kuolemamme jälkeen? Pelottava ajatus!
Ars Fennica 2017 kipailun palkintoehdokkaiden Maija Blåfield, Pekka ja Teija Isorättyä, Perttu Saksa, Kari Vehosalo sekä Camilla Vuorenmaa yhteisäyttelyssä oli monta veikeää työtä. Minä pidin etenkin Camilla Vuorenmaan suurikokoisista maalatuista puukaiverruksista. Hän oli halunnut tuoda teoksillaan Egyptiläisen hautakammion tunnelmaa. Mielestäni hän onnistui aika hyvin! Pekka ja Teija Isörättyä olivat tehneet liikkuvan teoksen käyttäen pleksiä, sairaala instrumentteja ja kukkasia. Ei huonoja nämäkään! Perttu Saksaa oli inspiroinut valokuvauksessaan ihmisen suhde itseensä ja ympäristöönsä sekä eläinten tuttuus ja vieraus. Hänelläkin oli muutama minua puhutteleva työ. Kari Vehosalo on sanonut, että häntä kiinnostaa ihmiselon kohtalokkuus. Elämä on kaunista, koska siihen on kirjoitettu sen päättyminen. Hänen maalauksensa olivat ihailtavan pikkutarkkoja ja luulinkin niitä aluksi valokuviksi. Kaiken kaikkiaan vieraimmaksi Ars Fennica 2017 taiteilijoista minulle jäi Maija Båfield. Häneltä oli esillä videoteos johon en jaksanut perehtyä. Videotaide ei iske minulle!
Ars 17 näyttelystä minulle jäi mieleen vain kaksi taiteilijaa/työtä. Ensimmäisenä Anna Uddenbergin vääntyneet naisfiguurit milloin milläkin alustalla. Taiteilija on halunnut tuoda esiin vakiintuneita esityksiä villiydestä ja seksikkyydestä. Työt eivät olleet miellyttäviä katsella, mutta taiteilijan työt kyllä ottavat rajusti kantaa nykypäivän naiskuvaan etenkin mediassa. Toinen itsestäni vekkulikin työ oli Rachel Rossinin interaktiivinen työ, joka koetaan VR-lasien kautta. Katsojan liikkeet näyttelytilan marmorilattialla vaikuttavat teoksen tapahtumiin. En ollut koskaan aiemmin kokeillut virtuaalitodellisuutta simuloivia laseja, joten kokemus oli itselleni uusi, ja siksi se jäi mieleeni.
Kiasma on kaiken kaikkiaan paikka, joka aina herättää tunteita. Siellä on esillä jotain todella upeaa, mieltä pyöräyttävää ja pohtimaan kannustavaa tai sitten jotain täysin toivotonta ja tuntuu, että rahat menevät hukkaan. Ota tai jätä/love or hate it! Meillä on mieheni kanssa onneksi Museokortit, joten meillä ei mene rahat koskaan hukkaan!
Lauantaina kävimme Sinebrychoffin taidemuseon jälkeen HAM:ssa (Helsinki Art Museum). Halusin ehdottomasti nähdä Ola kolehmaisen ”Pyhät Paikat” näyttelyn. Kolehmainen oli kuvannut maailman eri uskontokuntien kirkkoja. Osa kuvista oli panoraamoja kirkoista ja osa yksityiskohtia tietyistä kirkon osista. Eli jos odotat kuvia kirjoista ulkoapäin, petyt. Kirkot on kuvattu sisältä ja hieman erilaisista kuvakulmista kuin mihin tavallisesti olemme tottuneet. Muutama kuva oli niin hyvä, että herkistyin! HAM:ssa oli esillä myös Pekka Kauhasen töitä. Olin perjantaina käynyt katsomassa hänen talvisota muistomerkkinsä ”Valon tuoja”, joten oli mukava nähdä hänen muita veistoksiaan. Tämä on muuten näyttely joka sopii myös lapsille. Uskon lasten pitävän Kauhasen töistä. Lopuksi katselimme vielä Eero Nelimarkan retrospektiivisen näyttelyn. Ehkä olin niin herrojen Kolehmainen ja Kauhanen lumoissa, että Nelimarkka jäi rääpäisyksi. Muistilokeroissa on vain sameita värejä, maalaistunnelmaa ja yksi räväkän keltaisessa mekossa poseerannut täti.
Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä vierailimme vielä Ateneumissa. Mieheni halusi nähdä veljekset von Wrightin töitä ja minä odotin pääseväni bongaamaan Ankallisgallerian aarteet. Von Wrightit olivat odotetusti upeita. Pikkutarkkoja, kotoisia ja romanttisia töitä. Tämäkin näyttely oli laitettu esille moitteettomasti. Veljesten elämä ja työt tulivat selväksi. Itse pidin eniten näyttelyn alkupuolella olleista kotoisista eläin ja pihatauluista. Ankallisgallerian työt olivat hienosti upotettuna ”Suomen taiteen tarina”-näyttelyn taulujen lomaan. Ankallisgallerian taulut olivat sellaisella korkeudella, että lasten on ne helppo havaita. Info-lehtinen kertoi että tauluja on maalannut useampi maalari mukana myös yksi itsensä Don Rosan maalaama. Ateneumissa olikin paljon lapsiperheitä katsomassa taidetta. Mikä loistava idea Ateneumin Taidemuseolta houkutella nuoria kansalaisia upean taiteen pariin!
Tätä reissua varten ostamamme Museokortit ovat saaneet hyvän alun vuoden käytölle. Se on ollut tämän vuoden paras hankinta!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 