”Kiltti tyttö on siivo ja soma. Villatakki on nätisti napitettu, sukkahousujen väri sointuu kauniisti hameen tai housunlahkeiden väriin. Kiltti tyttö ymmärtää olla hiljaa ja puhua vain pyydettäessä, silloinkin sointuvalla mutta hiljaisella äänellä, vaatimattomasti kuin säästellen sanoja. Hän hillitsee ja hallitsee käytöksensä ja tunteensa. Kiltti tyttö ymmärtää rajansa, ei toivo elämältä liikoja, pysyttelee tytöille annetuissa raameissa. Kiltti tyttö osaa syödä nätisti, valitsee terveelliset ruuat ja pysyy hoikkana kuin pajun varsi.” Kuva, jonka olen mielessäni luonut täydellisestä tytöstä/naisesta, jollaisena minäkin olisin ehkä tullut täydellisesti hyväksytyksi.
Minun tyttöyteni lähti jo lapsena väärälle uralle. Alle koulu-iässä leikin naapurin pojan kanssa Tarzania ja Janea. Minä olin Tarzan ja tuo naapurin, aikanaan isoksi adonikseksi ja kansankynttiläksi kasvanut poika, halusi olla Jane. Kiipeilin lapsena puissa niin antaumuksella, että äitini epäili minun sittenkin olevan poika. Koulussa vaatteeni repsottivat eikä värikoordinaatiosta ollut tietoakaan: ruskeaa, vihreää, sinistä, punaista ja keltaista. Kaikki värit iloisesti yhdessä. Kynsien alla oli usein isänmaata ja tukka oli kampaamaton. Tiesin muotitrendit, mutten lihavuuteni vuoksi voinut itse pukeutua trendien mukaisesti.
Kasvoin maaseutukylässä, jossa ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Vai oliko sittenkin? Minä en sellaisiin paineisiin kuitenkaan reagoinut. Elin täysin omaa elämääni nenä kiinni kirjoissa väliaikoina paperinukeille vaatteita piirtäen. Koulumenestykseni oli hyvää keskitasoa. Olin yksinäinen lapsi, joka ei päässyt piireihin. Mahtoiko syynä olla tuo kapinallisuuteni, kyvyttömyyteni sopeutua ulkopuolisiin paineisiin? Vai oliko syynä yksinkertaisesti se että olin lihava, pukeuduin hyvin epäsovinnaisesti ja olin kaiken lisäksi hyvin suuriääninen.
En sovi omaan muottiini, jonka olen ”kiltistä työstä luonut”. Minulla on edelleen kahdet kasvot kuin Januksella. Olen kiltti ja kapinallinen yhdessä. Kiltteyteen en tässä halua paneutua, sillä se olisi tylsää. Kapinallisuus on minussa aina ilmentynyt sopeutumattomuutena. En sopeudu minulle annettuihin rooleihin ja sitoutuminen on aina ollut minulle vaikeaa. Yhden ystäväni kanssa kerran totesimme, että uusien asioiden opetteleminen on kivaa ja molemmat opimme uutta yllättävän nopeasti. Mutta mestariksi tuleminen vaatii niin paljon aikaa ja paneutumista, ettei meistä kummastakaan sellaiseen ole. Opettelemme vain uuden taidon ja suuntaamme sitten seuraavaan. Sopeutumattomuudesta, vai onko se sittenkin kärsimättömyyttä(?), onkin tullut eräänlainen este elämässäni. Koko sukuni on toitottanut minulle lapsuudesta lähtien miten kärsimätön ja äkkipikainen olen. Uskoin tuohon muiden totuuteen vuosikymmeniä, kunnes oivalsin, ettei kärsimätön tee lasitöitä ja lue tuhatsivuisia kirjoja.
Suurin vajavaisuuteni lienee kuitenkin tahtoni ilmaista aina oma totuuteni. Tässä ilmentyy myös kapinallisuuteni, sillä oma todellisuuteni on useallakin tapaa poikkeava. En arvosta tavaraa, tuottavuutta, tehokkuutta enkä rahaa. Ihmisyys mitataan henkilön kyvyssä osoittaa rakkautta, kunnioitusta ja myötätuntoa, kyvyssä iloita kauneudesta, ilosta ja taiteesta sekä kyvyssä tuottaa kauneutta ja iloa toisille. Itseltäni vei lähes viisikymmentä vuotta oppia avautumaan herkille tunteille. Oli vaikea antaa itselle lupa herkistyä toisten edessä. Herkistyessäni alan itkemään. Itken surusta mutta useimmiten ilosta tai liikutuksesta. Saan edelleen usein kuulla moitteita itkuherkkyydestäni, en nykyisin juuri reagoi moitteisiin. Olen vihdoinkin karistanut kovuuden itsestäni ja kykenen tuntemaan ja avautumaan sellaisen edessä, jonka tunnen koskettavan itseäni.
Kapinallinen olen monella tapaa. Olen herkkä kovis, turvallisuushakuinen seikkailija sekä totuudentorvi ja taivaanrannanmaalari yhtä aikaa. Viimeiset neljä vuotta olen yrittänyt päästä eroon kaikista itselle asettamistani reunaehdoista, toimintamalleista ja sabluunoista. Haluan vain olla. Haluan olla pidäkkeettömästi ja täydellisesti juuri minä: ilman ehtoja, malleja tai valmiita kaavoja.
Oletko itse luonut itsellesi tietynlaisen kuvan millainen olet? Kuinka hyvin itse koet sopivasti omaan itsellesi luomaan sabluunaan?
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 