Tällekin päivälle luvattiin kaunista ilmaa, joten tunturiin oli päästävä. Tarkoituksenamme oli tällä Levin reissulla tutustua paremmin Pallaksen alueen vaellusreitteihin. Pallas on meidän molempien suosikkikohde, jossa viettäisimme mielellämme enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on rajallinen ja viikon lomaan on vaikea sisällyttää kaikkea mitä haluaisimme tehdä ja nähdä.
Tämän päivän aloitimme tutustumalla Keimiöniemen kalamajoihin, joiden ohitse olimme jo kahtena vuonna tyylikkäästi kaasuttaneet matkalla omasta mielestämme tärkeämmille nähtävyyksille. Onneksi nyt paikkasimme tuon aukon sivistyksessämme. kohde on todellakin näkemisen arvoinen. Paikalla on ollut kalamajoja jo satoja vuosia. 1592 venäläiset polttivat kaikki kalamajat kahta lukuun ottamatta. Tietojen mukaan paikalla on kalastettu jo vuonna 1553 ylitorniolaisten veroluetteloiden mukaan. Paikalla olevat majat eivät siis ihan kamalan vanhoja ole. Suurin osa nykyään paikalla olevista mökeistä on 1800-luvulta ja vanhimmat 1700-luvulta.
Jerisjärven Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Alue on viehättävä ja luonnonkaunis. Mökit ovat edelleen käytössä, mikä lisää alueen viehätystä. Tosin juuri sen vuoksi, että ne ovat edelleen käytössä, niitä saa ihailla vain ulkoa.
Keimiöniemeltä jatkoimme matkaa Pallakselle. Tarkoituksena oli tänään kiertää Palkaskeron 7km ympyrälenkki. Olin lukenut Pallaksen luontopoluista Luontoon.fi sivuilta ja todennut, että matkalla olisi paljon rakkaa, eli tunturin laella olevaa kivikkoa. Tunturin erottaa vaarasta siten, että tunturin laella ei kasva puita. Koska rakkaa olisi odotettavissa, epäilin pääsisimmekö kiertämään koko ympyrää, mutta päätimme kuitenkin yrittää ja kääntyä sitten takaisin jos polku muuttuisi meille liian vaikeaksi.
Palkaskeron kierros lähtee Pallaksen Luontokeskukselta. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat helppoja! Polkua oli paljon kuljettu ja se oli leveä eikä juurikaan kivikkoa. Se oli toki nousua, mutta lihava, huonokuntoinen keski-ikäinen astmaatikko on viime vuoden reissuista oppinut ja vedin avaavaa Ventolinea ennen kävelemään lähtöä, joten kävely tuntui kevyeltä. Kahden kilometrin jälkeen istahdimme hetkeksi poroerotusaidan reunalle ja jomme vettä ja söimme muutaman kuivahedelmän, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.
Muutaman sadan metrin jälkeen poroerotusaidasta maasto muuttui. Polku oli kivikkoista ja rakkaa alkoi olla enemmän. Se ei kuitenkaan vielä ollut kovin vaikeaa kävellä. Poroerotusaita alkoi jäädä kauas taakse ja pienen mutkan jälkeen hävisi kokonaan näkyvistä. Luontokeskus ja Pallas-hotelli olivat hävinneet näkyvistä jo ennen poroerotusaitaa. Polulla ei ollut ketään muita kulkijoita kuin me, joten saimme taivaltaa omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskustelu alkoi käydä mahdottomaksi, koska tunturissa tuuli navakasti, joten toisen puhetta oli mahdotonta kuulla. Onneksi oli lämmin päivä, sillä olin unohtanut tuultapitävän takkini kotiin!
Saavutimme pisteen, josta oli upea näkymä tunturien takaiseen Lappiin. Eteemme avautui mm. näkymä Pallasjärvelle. Tuuli oli niin kova, että epäilin tukan kohta lentävän pois päästäni. Keskustelu oli totaalisesti mahdotonta, edes huutoa ei tahtonut kuulla. Näköalapaikalla oli kolme suurta kiveä, joilla olisi voinut istuskella ja syödä eväitä, mutta hirmuinen tuuli ei innostanut meitä pysähtymään, vaan jatkoimme matkaa.
Yritimme jatkaa matkaa, mutta edessä olisi ollut Palkaskeron laen ylitys, eikä laen rakassa kävely houkutellut meitä kompurajalkoja. Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme päässeet näinkin pitkälle, joten päätimme yhdessä tuumin kääntyä takaisin. Olimme tulleet varmaan puolet (n. 3,5km) matkasta, joten mielestämme päivän tavoite oli saavutettu. Palkaskeron kierroksen pituus on 7km. On ihan sama kiertääkö ympyrän vai kääntyykö puolista välistä takaisin. Näin ainakin meidän mielestä!
Ehkäpä ensi kesänä yritämme Taivaskeron polkua!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 