Arkipäivän realismia, Matkustaminen, Vaellus

Ensimmäinen kokonainen lomapäivä Levillä

Heräsin aikaisin aamulla siihen kun poskionteloita pakotti ja nokka oli täynnä räkää. Kaoin hengitystiet auki ja iskin kuulokkeet koviin kuunnellakseni pätkän Geir Tangenin dekkaria. Päätin pyhästi, että pää saa olla tukossa ja vaikka äänikin tulee kuin hautaholvista, liikkumiseen se ei saa vaikuttaa!

Olimme tutkineet lähiliikuntaan sopivia maastoja ja Pahtakuru meiltä on vielä näkemättä. Keräsimme retkeilykamat kasaan ja puimme sääsken ja mäkäräisen kestävän vaatetuksen. Ketutti. Olin ostanut talvella itselleni kalliit ulkoiluvaatteet (yli 200€) ja niiden housut eivät meinanneet pysyä päällä! Olen ollut dieetillä ja se on ilmeisesti onnistunut.

447818103_174312-01
Minä ja kalliit ulkoiluvaatteet. Hah!

Löysimme Pahtakuruun menevän polun alun. Ensimmäiset muutama sata metriä oli varsinaista highwaytä. Leveää polkua, jota voisi ajaa vaikka autolla. Korkeaniemen upean maisemalaavun kohdalta lähti pieni polku suoraa rinnettä ylös, josta oletimme pääsevämme Pahtakuruun. Ei muuta kuin nokka kohti korkeaa rinnettä. Niin sitä keski-ikäinen täti väisteli kiviä, kantoja ja risuja puuskuttaen ylös rinnettä. Muutama sata metriä nousutuamme muuttui rinne niin kivikkoiseksi, että tulimme siihen tulokseen että Pahtakuru on nähty. Rinne oli hyvin jyrkkä ja kun se muuttui lohkareikkoiseksi laskimme ettemme ikinä pääse ehjinä alas jos jatkamme matkaa.

LRM_EXPORT_759763907962200_20190630_161358293
Tähän luhikkoon loppui meidän kiipeäminen.

Olimme nousseet hyvin korkealle joten maisemat olivat todella upeat ja rinteestä näki kauas. Lehtomainen tunturin juuri oli muuttunut kivikkoiseksi ja karuksi.

LRM_EXPORT_759751227466424_20190630_161345612

LRM_EXPORT_759670098142288_20190630_161224483

 

Ja alashan aina pääsee! Tässä tapauksessa oli vaara, että alas tultaisiin liiankin nopeasti ja pyörien. Jos rinne ei olisi ollut niin kivikkoinen, olisin mieluimmin tullut sen alas istualtaan ”laskien”. Se ei ollut mahdollista, joten hitaasti ja varmasti jostain tukia hakien kun se oli mahdollista. Pahtakuru jäi näkemättä, mutta se ei meitä haitannut. Maisemat olivat kauniit, ilma paras mahdollinen ulkoiluun eikä hytynkäisiäkään ollut. Istuimme hetken Korkeaniemen laavulla ihaillen edessämme avautuvaa maisemaa ja uutta upeaa maisemalaavua.

LRM_EXPORT_759837890473682_20190630_161512275

DSC_0039

Palattuamme alas Kätkätunturista päätimme vielä vierailla Akanrimmillä, jossa on lintutorni. Olemme käyneet siellä ennenkin ja se paikka viehättää etenkin minua. Suot ovat minusta ihastuttavia. Se on lähellä tietä joten sinne on helppo löytää. Akanrimpi on sanansa mukaan hyvin kostea, jopa vetinen, suo. Sen reunassa on oiva laavu ja lintutorni, josta voi halutessaan tiirailla lintuja. Nyt ei ilmassa ollut kuin muutama lokki, joista yksi sai hepulin meidät nähdessään ja alkoi äännellä erikoisella tavalla. Olisiko linnuilla ollut poikasia hetteellä?

DSC_0083

DSC_0069

Suopursu kukkii täällä vielä täydessä loistossa ja lakoissa näytti olevan kartteja. Jos Pahtakurun reissulla emme kohdanneet Suomen Ilmavoimia (= sääskiä ja mäkäräisiä), niin Akanrimmillä niitä olikin sitten senkin edestä. Ei huvittanut jäädä sinne pitkäksi aikaa töllistelemään ja ihailemaan upeita näkymiä, vaikka olisi ehkä haluttanutkin. Nälkäkin alkoi jo olla kaiken tämänpäiväisen kiertämisen jälkeen.

LRM_EXPORT_758760687825031_20190630_155715073

Arkipäivän realismia, Matkustaminen

Ajomatka Kittilän Sirkkaan

Tämän(kin) vuotinen ensimmäinen kesälomareissumme suuntautui Kittilään. Olemme vuokranneet jälleen rivitalonpätkän viikoksi, josta on hyvä tehdä päiväreissuja ympäristöön.

Lähdimme matkaan jo eilen. Ajoimme ensin minun vanhemmilleni, jossa oli yövuorojen jälkeen mukava yöpyä nauttien äidin herkullisista tarjoiluista ja pienen syrjäkylän rauhallisesta tunnelmasta. Odotimme rauhallista ajomatkaa Kokkolasta Pohjois-Pohjanmaalle vaan saimme yllättyä. Turhan monella oli julma kiire ja ohitukset olivat välillä todella röyhkeitä. Pelkäsin useamman kuin neljä kertaa, että joudun esittelemään sairaanhoitanataitojani kolaripaikalla keskellä ”ei mitään”. 110km/h vauhdista tehty nokkakolari olisi tehnyt todella pahaa jälkeä. Tämä rauhallisesti matkaa tekevä keski-ikäinen täti meinasi joutua liikenneraivon valtaan ja näyttää useammastikin keskisormea näille turhan lujaa ajaville ja idioottimaisesti ohitteleville törpöille. Rattiin lähtiessä ei saisi koskaan olla niin kiire, ettei jouda ajattelemaan muita tiellä liikkujia!

IMG_20190629_133020-01.jpeg
Sodankylän ”Vanhan Kirkon” paanukattoa

Sama tahti jatkui tänään, kun ajelimme Pohjois-Pohjanmaalta Oulun kautta Rovaniemelle. Oulussa oli tietöitä, jotka jatkuivat lähes Kemiin asti. Koko matkalla oli nopeusrajoituksena 60-80km/h. Tie oli hyvin kapea ja pohjoiseen menossa oleville vielä epätasainen. Vaikutti, että matala nopeusrajoitus provosoi joitain kuskeja saaden heidät ajamaan tallalaudassa ja ohittelemaan äärimmäisen vaarallisesti. Jälleen oli tädin sietokyky koetuksella!

IMG_20190629_134422.jpg
Sodankylän ”Vanha Kirkko”

Rovaniemen jälkeen liikenne hiljeni! Alkoi sadella vettä. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta tasaisesti Sodankylään asti, missä sade sitten taukosi. Pääsimme tutustumaan Sodankylän vanhaan kirkkoon, joka on rakennettu vuonna 1689. Olemme käyneet pari vuotta sitten tutkimassa kirkkoa, mutta silloin emme päässeet sisälle, koska siellä oli häät. Nyt saimme tutustua tuohon ”helmeen” ulkoa ja sisältä. Ystävällinen opastyttö kerto, että myös uudempi kirkko on auki, joten tutustuimme samalla siihenkin. ”Pieni” mutka Keski-Pohjanmaalta Kittilään siis kannatti!

IMG_20190629_160449-01-01

Sodankylän ja Kittilän välillä saikin sitten ajella aivan rauhassa. Noin 5-10 kilometriä ajettuamme näimme ensimmäiset porot: kolme kappaletta. Enempää niitä ei tällä ajomatkalla sitten näkynytkään. Aurinko oli alkanut paistaa ja lämötila kohosi 7C kymmenessä minuutissa: +8Cstä 15C. Pääsimme perille aurinkoiseen Sirkkaan!