Arkipäivän realismia

Liikuntahaaste

Elämäntaparemontiin kuuluu yleensä liikunnan lisääminen. Ihmiselle, joka vihaa liikuntaa se voi olla hyvinkin haasteellista. Olin ensimmäiset noin 50 vuotta yrittänyt vältellä kaikenlaista ylimääräistä aktiivisuutta. En ymmärtänyt miksi ihmiset viitsivät sitä harrastaa.

Aloitin muutokseni vain ruokavalion avulla. Kyllähän niitä tuloksia tuli. Pikkuhiljaa aloin miettiä saisiko nopeammin tuloksia, jos harrastaisin jotain liikuntamuotoa. ”Calories in, calories out”! Sairaanhoitajana tiedän, että päivittäinen aktiivisuus lisää kalorien kulutusta ja voi syödä enemmän. Tiesin myös, että sen lisäksi että lihas painaa enemmän kuin läski, se myös kuluttaa enemmän kaloreita.

.

Salilla keväällä 2020

Olin työssäni nähnyt monta potilasta, joka ei edes sängystä ylös päässyt heikkojen lihasten takia. Liian moni kieltäytyi fysioterapiasta, vaikka seisominen teki tiukkaa. Nämä havainnot saivat minut mietteliääksi. Kauan asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että vaikka en pidäkään salilla käymisestä, vielä vähemmän pidän ajatuksesta olla vanhus, joka ei omatoimisesti pääse liikkeelle. Totesin, että minusta ei täysin autettava vanhusta tule, jos itse asiaan jotenkin pystyn vaikuttamaan.

Kaikkien näiden mietintöjä jälkeen päätin siis ruokailutapojen muutoksen lisäksi nostaa päivittäisen aktiivisuuden määrää aloittamalla liikunnan harrastamisen. Aloitin helpoimmasta päästä, eli päätin alkaa kävelemään enemmän. Olin jo kerran aiemminkin laihduttanut runsaasti, ja silloin aloitin kävelemisen kävelemällä 15 minuuttia päivässä. Pikku hiljaa aika ja matka pitenivät. Samaa hyväksi havaittua taktiikkaa päätin kokeilla tälläkin kerralla.

Lenkillä kesällä 2019

Tiesin, että pelkkä kävely ei riittäisi, joten aloin psyykata itseäni kuntosalille, että saisin lihaskuntotreeniä. Lähin kuntosali on parin sadan metrin päässä ja varasin sinne tutustumiskäynnin. Ennen pitkää olinkin salin vakiosiakas. En voi sanoa vieläkään nauttivani, tai edes pitäväni, voimaharjoittelusta. Muistikuva eräästä nuorehkosta fyysisesti huonokuntoisesta ja laiskasta potilaasta auttaa kuitenki jatkamaan käyntejä kuntosalilla

Kävely ja kuntosali olivat tärkeimmät liikuntamuodot ensimmäisenä elämäntaparemonttivuotenani. Ostin kyllä sukset, mutta lunta ei sinä ensimmäisenä talvena ollut juuri lainkaan, joten itse hiihtäminen jäi muutamaan kokeilukertaan.

Joku fiksu on sanonut, että jo yhdellä kahdella lajilla, jotka tuntuvat hyviltä ja joita voi jatkaa lopun elämäni, pääsee pitkälle. Olen samaa mieltä!

Kävely on minusta aliarvostettu liikuntamuoto

Arkipäivän realismia

Liikunnallisuuteni taustaa

Mä olen aina inhonnut liikuntaa. Vain (hitaasti) kävely, uiminen ja tanssi ovat saaneet minulta hyväksynnän. Tanssia rakastin nuorena! Se oli minulle eräänlainen keino ilmaista itseäni ja tuoda julki sisälläni vellovia tunteita. Uimisessa olin jopa ihan hyvä, varmaan siksi, että vesi kannatteli hyvin lihavaa kehoani.

1970-80 lukujen koululiikunta oli omiaan tappamaan viimeisenkin kiinnostukseen kaikkeen liikuntaan viittaavaakin. Muistoissani on joka syksyiset ja keväiset Cooperin testit. Boikotoin niitä kävellä löntystämällä koko 12 minuuttia. Sain aina huonoimman ajan luokaltani. Suksia piti joka talvi raahata bussissa, kun kävin ylä-asteen ja lukion kirkolla. Että se oli rasittavaa! Ja voi niitä nöyryyttävää hetkiä, kun opettaja sanoi, että tänään on sitten telinevoimistelua! Vihasin puomia, kun pelkäsin tippuvani siltä. Mun lihava kroppani ei sopinut yhteen telineiden kanssa.

Uiminen oli ”mun laji”

Elämäni muuttui hieman ennen 1990-luvun alkua. Olin Sveitsissä au-pairina Zürichin lähellä pienessä Horgen nimisessä kylässä. Vapaa-aikaa jäi aika runsaasti ja vietin sen mielelläni Zürichissä. Otin tavakseni kävellä ympäri kaupunkia, koska siten tutustui kaupunkiin parhaiten. Aluksi kiertelin keskikaupungilla ja punaisten lyhtyjen alueella, mutta kun kunto kasvoi, aloin jäämään junasta yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Pitkät kävelymatkan saivat minut laihtumaan huomaamatta aika paljon. En tiedä paljonko painoin ennen Sveitsiin lähtöä, enkä sitäkään paljonko vaaka näytti palatessa, mutta äidilläni oli vaikeuksia tunnistaa minua kotiuduttuani.

Aloitin opiskelut ja tapasin lasteni isän, jonka vaikutus liikkumiseen on ollut huomattava! Hänen kanssaan uskalsin kokeilla hiihtämistä uudelleen ja yllättäen pidinkin siitä. Hän oli kasvanut laskettelurinteiden vieressä ja halusi opettaa minutkin laskettelemaan. Yritin ja yritin, mutta lasketteluun ei minun fysiikkani taipunut. Kun hän kihlasi minut, ajattelin, että nyt ollaan turvallisella pohjalla parisuhteessa, päätin siis, että laskettelu saa jäädä. Ensimmäinen mieheni oli, ja on edelleen, hyvin liikunnallinen ja yhteiset vuodet saivat minut ymmärtämään, että liikunnasta voi todellakin nauttia ja että se voi olla rentouttavaa.

Kävely on aina ollu ja tulee olemaan mulle tärkeää.

Sairaanhoitajakoulussa liikuntatunnit olivatkin sitten yhtä juhlaa. Siellä ei ollut enää ”pakkoja”, joita kuului tehdä koska opetussuunnitelmassa niin sanotaan. Opettaja kyseli meiltä mitä haluamme tehdä. Kävimme ainakin jousiampumassa, pelaamassa sulkapalloa ja kokeilemassa ammuntaa. Miten virkistävältä tuntuikaan kokeilla itselle aivan uusia lajeja.

Toivon todella, että peruskoulun liikunnan opetussuunnitelmaa on muutettu ja ”pakot” ovat poistuneet. Jos nuoria hyppyytetään koulun liikuntatunneilla vastentahtoisesti, ei liikuntaan varmasti synny minkäänlaista kipinää.

Elämänmuutosta aloittaessani tiesin, että mun olisi löydettävä muutama liikuntalaji, joita voisin jatkaa loppuelämäni. Itse en ollut ihan vakuuttunut että näin kävisi! Siitä miten ja mitkä lajit kolahtivat sitten tuonnempana.

Salilla olen käynyt pitkään on/off

Arkipäivän realismia

Elämäntapamuutokseni alkumetrit

Minun elämäntapojen muutos lähti turhautumisesta jatkuvaan huonoon oloon, väsymykseen ja sairasteluun.

Tiesin, että ruokailutottumukseni olivat täysin pielessä, joten ajattelin, että niistä voisin aloittaa. ”Pitkäkin matka alkaa yhdestä askeleesta!”. Tätä lausetta olin toitottanut asiakkailleni aikoinaan päihdetyötä tehdessäni. Ei muuta kuin maistamaan omaa lääkettä siis ja perusasioiden äärelle.

Ruokavalioni oli periaatteessa ihan hyvä. Söin aiemminkin mm kasviksia ja hedelmiä. Kokonaisuutena dieettini oli monipuolinen, mutta annoskoko oli pielessä. Pielessä oli myös tapani syödä. Olin ns ”märehtijä”, joka söi koko ajan jotain pientä, kuten esim muutaman kinkkupalan tai juustosiivun jääkaapista vesilasillista hakiessa. Kahvia en voinut juoda ilman pullaa, sillä silloin kahvi ei maistunut hyvälle. Suurin syntini oli kuitenki jäätelö, jota kykenin syömään litran kerrallaan. Kykenetkö sinä samaan?

Olin laskeskellut, että väärin syöminen olisi syy pahoinvointiini, joten sen olisi muututtava. Miettiessäni keinoja ruokailutapojeni muuttamiseksi, jouduin pohtimaan syitä syömiseeni ja keinoja kuinka korjaisin tilanteen. Omien heikkouksien tunnistaminen ei ole helppoa eikä miellyttävää, mutta se on tehtävä, jos haluaa pysyvän muutoksen.

Jotkut väittävät, että kalorien laskenta olisi vanhanaikaista ja vain ”ketoilu” olisi tie onneen. Ketoilu ei sopinut minulle. Olen kokeillut sitä ja voin sen aikana äärimmäisen huonosti. Mä uskon väittämään ”calories in, calories out”. Eli syö hieman vähemmän kuin kulutat. Kaloreita olisi siis laskettava, jos halusin pudottaa painoa. Löysin puhelimeeni hyvän appsin, jonka avulla aloin pitää ruokaiväkirjaa. Aika ripeästi havaitsin, että syön liikaa leipää ja että maksamakkarassa on julmasti kaloreita! Maksamakkaravoileipien syömisellä en siis saavuttaisi tavoitettani kovin helposti.

Kaurapuuro on ollut mun pelastus! ❤️

Mä päädyin valitsemaan paaston toiseksi keinoksi vähentää syömiäni kaloreita. Paasto sopii minulle todella hyvin. Otin tavaksi paastota maanantait ja torstait. Paastoan yleensä siten, että syön päivän 500kcal iltapäivällä. Näin saan mahdollisimman pitkän paastojakson, joka rauhoittaa mun elimistöä ja samalla saan sen verran ravintoa iltapäivällä, ettei ole nälkä nukkumaan mennessä. Paastosta tulee hyvä, kevyt olo.

Siinä tärkeimmät keinot mun painon pudotuksessa: kalorien laskenta ja paasto. Toki lisäsin liikuntaa kun, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina!

Lenkillä keväällä 2019
Arkipäivän realismia

Elämänmuutokseni

Keväällä 2019 oli päässäni alkanut itää ajatus suuresta elämänmuutoksesta. Haaveilin aktiivisesta elämästä, vaikka en vielä osannutkaan kuvitella mitä se sisältäisi.

Halusin myös oppia syömään oikein, sillä olin jo kauan sitten oivaltanut, että minulla on jonkinlainen syömishäiriö. Olen aina ollut kiinnostunut ruuasta ja ruuan laittamisesta. Tiesin mitä ja kuinka paljon minun pitäisi syödä, ja monesti niin teinkin. Valitettavasti sain usein ahmintakohtauksia, jolloin söin jotain mitä mieleni silloin teki (yleensä jotain hyvin rasvaista ja suolaista kuten makkaraa) niin paljon että mahani oli niin täynnä, että siihen sattui.

Minä 2018

En halunnut nimetä elämänmuutostani laihdutuskuuriksi, koska olin vannonut etten ikinä enää laihduttaisi. Toki toivoin, että laihtuisin, sillä unelmoin, että voisin ostaa vaatteeni tavallisista vaatekaupoista, eikä tarvitsisi enää hakeutua ”isojen tyttöjen osastolle”. Tykkään kierrellä kirpputoreja, ja toiveeni oli että löytäisin niiltä arjessa tarvitsemani vaatteet. Ekologisuus on minulle tärkeä asia ja tiedän, että vaateteollisuus on yksi kaikkein saastuttavimmista teollisuudenaloista.

Mietin pitkään voimalauseita, joita itselleni toistamisella toivoin tsemppaavani itseäni matkallani muutokseen. Ensimmäiseksi tavoitteekseen otin ”elän aktiivista elämää”. Uskoin, että saisin aikanaan sisältöä muutokseni alussa vielä aika tyhjänä päässäni kaikuvalle lauseelle. Elämänmuutosta aloittaessani vietin noin 70% ajastani sohvalla joko TV:tä katsellen tai lukien. Elämäni oli hyvin passiivista! Aktivoitumiselle oli siis todellinen tarve, jotta saisin elää terveempänä ja hyvinvoivampana pidempään kuten toivoin.

Sohvalla 2018

Toiseksi voimalauseekseni valitsin ”syön värikästä ruokaa”. Kuten jo sanoin, minulla oli perustiedot ravitsemuksesta, joten ruokailuun tarvitsin lähinnä säännöllisyyttä ja annoskokojen hallinnan opettelua. Ennen elämänmuutokseeni alkua satuin näkemään dokumentin paaston vaikutuksesta painonhallinta. Päätin kokeilla 5:2 dieettiä, jossa paastotaan 2 päivää viikossa. Paastopäivinä voi syödä noin 500kcal, muina päivinä syödään tavalliseen tapaan. Paasto sopii hyvin ihmiselle, joka kykenee hallitsemaan syömistään paaston jälkeen, eikä sorru ahmimaan pidemmän paastojakson jälkeen. Yllättäen paasto sopikin minulle äärettömän hyvin!

Näillä spekseillä lähti mun elämäntavan muutos. En kokenut laihduttavani kun ajattelin, että syön värikästä ruokaa ja paastoan vain välillä pitääkseni huolta terveydestäni. Aktiivisuuttani lisäsin pikkuhiljaa pidentämällä kävelylenkkejä. Hiljaa hyvää tulee!

Lenkillä keväällä 2019
Arkipäivän realismia

Elämänmuutokseni alku

Keväällä 2019 olin kyllästynyt elämääni. Olin jatkuvasti sairas, astma oli pahana ja tulehdusarvoni on oli joka mittauksessa välillä 20-40. Normaali CRP on alle 10. Vihasin liikuntaa, joka toi aina mieleeni syvästi inhoamani koulun liikuntatunnit ja niiden aiheuttaman häpeän tunteen. Olin ollut lihava lapsi, jolle liikuntatunnit olivat olleet jatkuva nöyryytyksen lähde. Ainoat liikuntamuodot jotka saivat minulta hyväksynnän olivat kävely, tanssi ja uiminen.

Olin väsynyt ja turhautunut. Tiesin, että noin 119kg elopainoni oli suurin syy surkeaan tilaani. Olin laihduttanut melko paljon muutama vuosi sitten. Se oli ollut varsinainen kidutuskuuri! Ensimmäiset 10 kiloa pudotin niin sanotulla ”pussiruokadieetillä”. Minun tapauksessani se oli virhe, vaikka lääkäri sitä olikin eräällä tapaamisella ehdottanut. Äärimmäisen tiukan dieetin seurauksena hormoonitasapainoni sai siipeensä ja minulle kehittyi kilpirauhasenvajaatoiminta.

Minä keväällä 2018

Laihdutin ripeällä tahdilla 35kg, jotka tulivat sitten lähes yhtä ripeästi takaisin. Kyttäsin jokaista syömääni suupala ja pysyttelin noin 1200kcal/päivä. Olin palkannut itselleni personal trainerin. Treenasin paljon. Kävin kuntokeskuksessa parhaimmillaan 6x viikossa. Kysyin itseltäni haluanko syödä näin rajoitetusti ja asua kuntokeskuksessa? Vastaus molempiin kysymyksiin oli ”en halua’, ja niin palasin vanhoihin elämäntapoihin.

Jälkiviisaus on paras viisaus! Söin liian vähän ja olin liian tiukka dieettini suhteen. Rapakuntoisena yritin myös treenata liikaa. Vertailin tuloksiani 30-vuotta nuorempien tuloksiin ja tunsin huonommuutta. Olisi ollut järkevää hellittää hieman, eikä vaan iskeä kokonaan hanskoja tiskiin niinkuin tein.

Lihoin takaisin kaikki pudottamaani kilot, plus muutaman ekstra kilon. Kilpirauhasenvajaatoiminta säikäytti. En halunnut laihduttaa itselleni enempää terveysongelmia. Vannoin etten enää ikinä alkaisi laihdutuskuurille. Tämä olikin vaikea yhtälö, sillä jokaisen lisääntyvän kilon myötä vointini laski laskemistaan.

Keväällä 2019 olin ahdistunut ja huonovointinen. Tuli tunne, että mun on pakko tehdä jonkinlainen korjausliike elämässäni. Tiesin, että ellen keksi keinoja muuttaa elämäntapojani, elämäni jää lyhyeksi. Minun olisi pakko keksiä itselleni sopiva keino pudottaa painoa ja löytää ainakin yksi sellainen liikuntamuoto, jota voisin jatkaa lopun elämääni.

Tässäpä lähtötilanne mun elämänmuutokseen. Olin selkä seinää vasten. Piti valita haluanko elää vai valitsenko nopean tien pois. Mä valitsin elämän!

Arkipäivän realismia

Viimeinen lomaviikko

Viimeisen lomaviikon perjantai. Tämä loma on ollut varsinainen aktiivi-loma!

Vietimme tämän minun viimeisen ja mieheni ensimmäisen lomaviikon Levillä. Kittilällä on erikoissija meidän molempien sydämessä. Kävimme täällä kumpikin ensimmäisen kerran yhdessä viisi vuotta sitten. Vannoutuneista Kuusamo-kävijöistä tuli välittömästi Kittilän ystäviä. Avaruus, hiljaisuus ja karu luonto koskettivat meitä molempia niin, että nyt mietimme muuttaisimmeko tänne, kun jäämme eläkkeelle.

Näkymä Levin rinteestä. Mikä ihana hiljaisuus!

Tämä reissu oli kuitenkin erilainen kuin aiemmat Kittilän lomamme. Seuraamme liittyi toisena päivänä ystäväni miehensä kanssa. Mikä onkaan parempaa kuin jakaa asiat erityisen hyvien ystävien kanssa!

Keski-ikäiset aktiviteettilomailijat Pakasaivolla

Ystäväni mies on kova golffari, ja hän sai minut innostumaan lajista. Meillä ei ollut golf-kamoja mukana, mutta onneksi tarjolla oli vaihtoehtoisia aktiviteetteja golfauksen-ystäville.

Frisbeegolfia olimme pelanneet jo muutaman kerran aiemmikin. Ystävilläni oli pihassaan oma pieni rata, jossa ahkerasti harjoittelimme viime juhannuksena. Olemme myös mieheni kanssa käyneet kerran heittelemässä läpi Kokkolan Laajalahden 18-reikäisen radan. Olin jo etukäteen googlannut, että Kittilässä on 9-reikäinen rata, jossa olisi haastetta kokeneemmallekin frisbeegolffaajalle. Ja olihan siinä! Puita oli ihan kiitettävästi. (Kuten myös hytynkäisiä!)

Puita, hytyköitä ja minä.

Levin ”Activity Parkissa” oli myös 18-reikäinen minigolf-rata. En ole koskaan pelannut minigolfia. Suureksi yllätykseksi mieheni, joka omasta mielestään on liian jäykkä golfiin, kertoi pelanneensa aiemmin paljonkin minigolfia! Ja se näkyi! Hän oli todella hyvä puttaaja. Kyllä hänestä vielä golffaaja tulee!

Aviomieheni on hyvä minigolffaaja.

Minigolf oli ihanaa! Pelasimme ystävien kanssa kahtena päivänä radan kahdesti läpi. Kun ystävät lähtivät ajelemaan kotia kohti tänä aamuna, me suuntasimme frisbeegolfradalle ja pelasimme kentän kertaalleen läpi. Iltapäivällä suuntasimme minigolfradalle ja pelasimme sen jälkeen kaksi kertaa läpi.

Eilen ja tänään on sää hellinyt ulkoilijaa Kittilässä. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut 25C. Olisi ollut sääli viettää loppu iltapäivä sisällä, joten kävimme vielä etsimässä puuttuvia ”Mobo-suunnistus” rasteja.

Valitettavasti Levin Mobo-radan ylläpito on ehkä pettänyt, koska radan rastit 1 ja 5 ainakin olivat hävinneet. Jos ne ovat olleet yhtä huonosti kiinnitettynä kuin rasti 4, ei ole ihme että ne ovat hävinneet! Siitä huolimatta rata on hieno, ja kun puuttuvat rastit palaavat on rata suunnistuksessa pitävälle melkoinen ilo!

Tavoitteeni tälle vuodelle on olla aktiivinen. Näin aktiivista lomaa en koskaan ennen ole viettänyt!