Syöppö

Mä tein sen taas! Yllätin itsenikin sillä, miten helposti saan syötyä reilun puolitoista litraa jäätelöä noin vain yhdellä istumalla. Seuraavana yönä nukuinkin sitten tosi surkeasti, kun kroppa kävi tehoilla sulattaessa tuota siroa jäätelöannosta.

Mä olen aina tiennyt, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Mun impulssi kontrolli pettää lähes aina, kun tarjolla on jotain mun mielestä herkullista. Muistan parikin joulua, joina olen mättänyt napaani niin paljon suklaata, että olen joutunut oksentamaan. Sipsejä en mielelläni osta kotiin lainkaan, kun syön niitä sitten kaksin käsin, maistelematta makua juuri lainkaan, kärsien myöhemmin suolan aiheuttamasta kamalasta päänsärystä.

Tähän käytökseen olen halunnut muutosta. Olen hävennyt sitä koko elämäni. En ole koskaan puhunut siitä kenenkään kanssa, koska onhan se noloa, ettei aikuinen nainen hallitse omaa syömiskäyttäytymistään. Eikö?

Sairaasta käytösmallistani huolimatta olen onnistunut painonpudotuksessa. Syömiseni pysyi hyvin kurissa jatkuvan kontrollin avulla. En ostanut kotiin herkkuja, kirjasin kaiken syömäni ylös, keksin kevyitä herkkuja, joita voin syödä hyvällä omallatunnolla ja punnitsin itseni lähes päivittäin pysyäkseni kaidalla tiellä.

Takaraivossani kytee jatkuva pelko siitä, että impulssikontrollin puutteeni saa minut lihomaan takaisin kaikki tiputtamani kilot.

Olenko liian ankara itselleni kuten minulle on sanottu? Ehkä olen, mutta omasta mielestäni olen sitä syystä. Minulla on syömishäiriö ja haluan pitää sen kurissa. Se ei onnistu, jos kuittaan jokaisen täysin turhan mättöpäivän päänsilittelyillä. Tiedän syöväni arjessa ravitsevaa ja maukasta kotiruokaa, joten miksi sorrun ylensyöntiin?

Alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää, mutta mitenkä mahtaa olla syöpön laita? Oppiiko syöppö käyttämään herkullista ruokaa kohtuudella? Aika rankka vertaus, mutta mun täytynee tuumata asiaa ja kokeilla kohtuullista herkuttelua saadakseni vastaus tuohon kysymykseen omalla kohdallani. Ihminen selviää vaikka koko elämänsä juomatta alkoholia, mutta ilman ruokaa ei kukaan pärjää kovin pitkää aikaa.

Pienet nautinnot tuovat palasen luksusta arkeen. Jos ei koskaan anna itselleen lupaa syödä jotain hyvää, on elämä yhtä jatkuvaa kärsimystä. Toivottavasti minäkin joskus opin nauttimaan herkuista sortumatta övereihin!