Pidin päihdehuollossa työskennellessäni useita erilaisia luentoja asiakkaille. Sairaanhoitajana velvollisuuksiini kuului mm luennoida alkoholin terveyshaitoista ja riippuvuudesta. Eniten kuitenkin pidin luennosta, joka käsitteli logoterapiaa, Viktor E. Franklin ajatusta siitä, että ihminen tarvitsee merkityksen elämälleen ollakseen onnellinen. Tämä aihe sai usein sydämeni ja sieluni lentoon. Innostukseni tarttui joskus myös asiakkaisiin – noina hetkinä koin työni mielekkäänä.
Viktor Frankl syntyi 1905 Wienissä. Hän oli syntyperältään juutalainen ja ulkopuolelta tuleva juutalaisten syrjintä oli jo hänen nuoruudessaan näkyvissä. Hänen isänsä opiskeli lääketieteenkandidaatiksi, mutta joutui varojen puutteessa keskeyttämään opintonsa. Elämäntyönsä Viktorin isä teki lasten ja nuorten huollon johtajana sosiaaliministeriössä. Viktorin äiti oli kotiäiti, kuten äidit tuohon aikaan yleensä olivat. Perheeseen kuuluivat Viktorin lisäksi sisko ja veli. Lapsuuskoti oli turvallinen ja rakastava, tavallinen 1900-luvun alun keskiluokkainen koti.
Ehkä isänsä innoittamana Viktor kiinnostui ihmisestä. Viktor alkoi miettiä kuolemaa jo 4-vuotiaana, hän oivalsi, että myös hänen on joskus kuoltava. Hän ei säikähtänyt tätä totuutta, vaan se sai hänet miettimään voiko elämällä olla jokin tarkoitus. Mitätöisikö kuolema elämän? Häntä kiinnostivat etenkin filosofia ja uusi oppiaine Psykologia. Hän kävi vapaaehtoisesti kuuntelemassa luentoja kansalaisopistolla ja yliopistolla. 16-vuotiaana hän kävi kirjeenvaihtoa Sigmud Freudin kanssa ja saman ikäisenä hän piti ensimmäisen oman esitelmänsä, jonka aiheena oli ”Elämän tarkoitus”. Suhdettaan Freudiin Viktor Frankl on kuvannut vertaamalla itseään kääpiöön joka seisoo jättiläisen rinnalla. Viktor etääntyi aikanaan Freudin näkemyksistä ja liittyi aluksi individuaalipsykologian perustajan Alfred Adlerin vaikutuspiiriin, mutta luopui näistäkin näkemyksistä myöhemmin. Viktor Franklin mielestä Adlerin teorioissa ei huomioitu ihmisen omaa näkemystä.
Frankl valmistui lääketieteen tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän työskenteli lääkärinä, mutta oli edelleen kiinnostunut filosofiasta ja psykologiasta. Heti työuransa alusta hän tuli tutuksi itsemurhan problematiikan kanssa. Hän työskenteli itsemurhaa yrittäneiden tai sitä hautovien parissa. Hän avasi neurologian ja psykiatrianlääkärin yksityispraktiikkansa vuonna 1937. Neljä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin ja hänen vaimonsa tuli pian raskaaksi. He miettivät aborttia, koska noihin aikoihin alkoi olla selvää mitä juutalaisille oli odotettavissa. He tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei heillä ollut oikeutta päättää lapsensa elämästä, vaikka ajat olisivat kuinka vaaralliset.
Juutalaisten ahdinko Wienissä paheni. Viktor oli saanut liput viimeiseen Amerikkaan lähteneeseen laivaan itselleen ja vaimolleen Tillylle. Mutta hän päätti kuitenkin jäädä Wieniin, sillä hän ei kyennyt jättämään vanhempiaan. Hänen asemansa juutalaisen sairaalan lääkärinä suojeli samalla hänen vanhempiaan että sisaruksiaan.
Kuten historiasta tiedämme, natsit valloittivat myös Wienin. Koko Franklin suku vangittiin ja he joutuivat keskitysleireille. Viktorin isä kuoli keuhkokuumeeseen Theresienstadtissa, äiti joutui kaasukammioon Auschwitzissa, samoin tuolloin 25-vuotias Tilly. Viktor vietti 3 vuotta Theresienstadtissa, Auschwitzissa sekä Dachaun Kauferingin ja Türkheimin sivuleireissä. Omaistensa menetyksestä hän sai tietää vasta sodan loputtua. Franklin lähisuvusta vain Viktor selvisi keskitysleireistä.
Elämän oli kuitenkin jatkuttava kauhujen jälkeenkin. Hänellä oli ollut keskitysleireihin saapuessaan lähes valmis lopputyönsä ommeltuina takinsa vuoriin, mutta takki hävisi jonnekin.
Hän aloitti vapauduttuaan työnsä kirjoittamisen uudelleen, ja hänet valittiin vuonna 1946 Wienin neurologisen poliklinikan johtajaksi. Samana vuonna hän avioitui Eleonore Schwindtin kanssa. Liitosta syntyi tytär Gabriele. Frankl sai kaksi lastenlasta. Nämä kaksi sukupolvea jatkavat edelleen Wienin Viktor Frankl Instituutissa logoterapian kehittämistä ja tunnetuksi tekemistä.
Viktor oli mielestäni mielenkiintoinen persoona, joka eli niin kuin hän opetti. Hän pyrki voittamaan omia heikkouksiaan ja ottamaan vastuun omasta elämästään. Hänellä oli korkean paikan kammo ja juuri sen vuoksi hän alkoi opiskella vuorikiipeilyä ja valmistui myöhemmin vuorikiipeilyn opettajaksi. Hän aloitti lentämisen 67-vuotiaana ja lensi muutama kuukausi sen jälkeen ensimmäisen yksinlentonsa.
Oman elämänsä tarkoitukseksi Viktor Frankl koki muiden auttamisen, että nämä löytäisivät oman elämänsä tarkoituksen.
Viktor E. Franklin luoma logoterapia on myönteistä olemassaolon filosofiaa. Siinä ei keskitytä siihen mikä on mennyt pieleen tai mitä on menettänyt, vaan siihen mikä on hyvää ja ehjää minkä päälle voidaan rakentaa uutta. Logoterapia painottaa ihmisen omaa vastuuta elämästä ja asennetta elämään, sen mukanaan tuomiin vastoinkäymisiin. Viktor ei itse lopettanut työtään edes keskitysleirillä. Hänen oli onnistunut saada pätkä lyijykynää ja paperilappusia, joiden avulla hän öisin merkitsi muistiin viitesanoja pikakirjoituksella. Häntä itseään keskitysleiriltä selviämiseen auttoi kirjoittaminen ja muiden vankien auttamien. Nuo antoivat hänen kärsimyksilleen paradoksaalisen merkityksen. Samalla hän huomasi, että ne vangit, joilla oli leirilläkin jonkinlainen tehtävä ja ”todellista toimintaa” selvisivät vankeudesta paremmin kuin muut. Myös ne vangit selvisivät paremmin, joilla oli vankeuden ulkopuolella jotain odotettavaa, esimerkiksi rakkaiden kohtaaminen tai jokin keskeneräinen työ tai harrastus.
Logoterapian peruspilareita onkin seuraava : ”Peruskysymys ei ole mitä elämällä on minulle annettavaa, vaan mitä minä annan elämälle, toisille ihmisille ja arvokkaille asioille”.
Viktor Frankl alkoi kehitellä logoterapiaa, kun hän huomasi itsemurhaa yrittäneiden tai suunnitelleiden parissa työtä tehtyään, että ihmisten ongelmana on usein olemassaolon tyhjyys. Hänen omat kokemuksensa keskitysleiriltä tukivat hänen teoriaansa. Hän järkyttyi keskitysleirillä huomatessaan itse, että halusi kuolla ja alkoi nähdä vaivaa karistaakseen tuon halun.
Nykypäivää, jota me elämme leimaa kulutuksen ja rahamarkkinoiden valtaan alistuminen. Elämäntarkoitusta ja merkitystä etsiessämme haemme sitä helposti materiasta, etsimme pinnallista viihdytystä ja uusia elämyksiä. Nämä eivät kuitenkaan meitä tyydytä, jos sisällämme n tyhjyys ja merkityksettömyyden kokemus. Muistelepa mitkä asiat tekivät sinut onnelliseksi kun olit lapsi? Tämän kysymyksen tein usein asiakkailleni. Vastauksia oli monenlaisia, kuten meitä ihmisiäkin. Monet muistelivat lättyjen paistoa äidin kanssa, ukkosen ilmaa teltassa isän kanssa, käpylehmillä leikkimistä serkkujen kanssa. Mitä nykypäivän lapset mahtanevat muistella? Muistavatko he kasvavaa leluvuorta lastenhuoneessa, älykännykkää tuijottavaa vanhempaa sohvalla vai kesäisiä stressaannuttavia ja kiireisiä kesälomareissuja puuhamaasta ja huvipuistosta toiseen?
Logoterapian mukaan ihmisen olemassaolon tyhjyyteen on syynä se, ettei ihminen enää tiedä mitä haluaa. Mediat ja muut auktoriteetit ovat turruttaneet hänen omat vaistonsa ja tarpeensa täyttäen hänet mielihaluilla ja toiveilla, jotka eivät ole hänelle hyväksi. Lopputuloksena on, että haluamme sitä mitä muutkin haluavat tai sitä mitä oletamme muiden meiltä haluavan.
Koska logoterapia on positiivista elämänfilosofiaa, ei sen mukaan tilanne koskaan ole toivoton, eikä ole olemassa ihmistä jolla ei olisi mahdollisuutta. Kyse on henkilön omasta vastuusta ja omista valinnoista. Valintoja tehdessä tulevat esiin ihmisen asenteet. Kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa voi vapaasti valita oman suhtautumisensa. Frankl teki itse suuren valinnan keskitysleirillä. Hän olisi voinut valita luovuttamisen säikähdettyään omaa kuolemantoivettaan. Mutta hän valitsi toisin. Hän jatkoi työtään vaivihkaa niillä keinoilla, jotka noissa oloissa olivat mahdollisia. Ympäröivät olosuhteet täytyy ottaa huomioon ja se tosiasia, että joskus elämä tuo eteemme ylitsepääsemättömiä ja kammottaviakin esteitä. Vaikka olosuhteet ja tapahtumat olisivat millaiset, meillä on vapaus valita luovutammeko vai jatkammeko ja teemmekö parhaamme näissä olosuhteissa. Tämä on sitä henkilökohtaista vastuuta, jota Viktor Frankl halusi teoriassaan painottaa. Vapaus ei Viktorin mielestä ole vapautta jostain, vaan vapautta johonkin. Vapaus ei oikeuta ihmistä luopumaan henkilökohtaisista vastuistaan, vaan se vapauttaa ihmisen toimimaan vastuullisella tavalla itselleen hyväksi kokemallaan tavalla, kuitenkin niin ettei hän noin toimiessaan vahingoita toisia. Franklin mukaan ihminen on onnellisimmillaan tehdessään töitä toisten ihmisten hyväksi. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä vastuullisia valintoja ja toimia uudella tavalla sen järjen valossa, joka tuona päivänä on. Joka päivä voimme päättää, millaisia olemme tänään.
Tutustuin logoterapiaan, kun olin saanut pohjatiedot ratkaisukeskeisestä terapiasta ja käynyt kognitiivisen terapian peruskurssin. Luento logoterapiasta valikoitui minulle, koska sitä aikaisemmin pitänyt ihminen siirtyi muualle töihin. Kesti aikansa, ennen kuin aihe avautui minulle. Edeltäjäni oli pitänyt luentoa ihan toisesta näkövinkkelistä kuin itse pidin. Nyt ovat ratkaisukeskeinen-, kognitiivinen- ja logoterapinen maailma risteytynyt mielessäni ihan omanlaiseksi maailmaksi, joka omasta mielestäni on todella mielenkiintoinen. Itse painotin, ja painotan edelleen, tuota olemassa olon tyhjyyttä – merkityksellisyyttä. Mistä ihminen voi löytää merkityksen elämälleen. Nykypäivänä niin moni kokee oman elämänsä merkityksettömänä. Lähes kaikki masentuneet ihmiset sanovat elämänsä olevan tylsää ja tyhjää. Franklin mielestä ei saisi jäädä tuijottamaan omaa napaa, vaan miettiä mitä voi antaa maailmalle. Mitä minulla on annettavaa. Ja ihan varmasti jokaisella on jotain, sitä vain ei masentuneena itse näe. Lopetan tämän kirjoitukseni kahteen Viktor E. Frankl:n ajatelmaan:
Olla joku jollekin –
Ajattelenko koskaan miksi menen jonnekin,
miksi teen jotakin – vai toiminko vain kun robotti.
Käynkö töissä vain rahan vuoksi,
hoidanko perhettäni vain siksi,
että se on välttämätöntä
vai näenkö tarkoituksen – mahdollisuuden olla joku jollekin?
”Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa – toisin sanoen rakastamalla häntä.
Ylevin tarkoituksen taju on kuitenkin varattu niille, joilta on viety mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen työstä, elämyksistä tai rakkaudesta mutta jotka pystyvät omaksumaan sellaisen asenteen vaikeuksiaan kohtaan, että nousevat niiden yläpuolelle ja kasvavat ihmisinä.”
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 