Kategoria: Budapest

Arkipäivän realismia, Budapest, Filosofoinnit, Historia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen, Kirjallisuus

Historia vs. nykypäivä

Ikinuoren naisen pienet ilot

Unkarilainen elokuva ”Sons of Saul” on saanut viimeyönä ulkomaalaisen elokuvan Oscarin. Minä itse olen viime päivänä lukenut Vilmos Kondorin Budapest Noir dekkareita ja ollut niiden mukana 1930-luvun lopun Budapestissä. Viimeisimmässä dekkarissa on loppukesä vuonna 1939. Rautakaartilaiset ovat salamurhanneet Romanian oikeistolaisen pääministerin Armand Călinescun. Pohjoisen rajalla on valtava pakolaisvirta Unkariin pyrkiviä puolalaisia. Nuoliristiläiset hamuavat lisää valtaa tulevissa Budapestin paikallisvaaleissa. Unkarin valtio on sekasorrossa ja unkarilaiset pelon ja paineen alla alkavat kääntyä omiaan vastaan. Eletään toisen maailmansodan kynnyksellä. Euroopan 1940-luvun alun tulihelvetti on alkanut kyteä.
Päässäni vilisee nimiä ja paikkoja. Luen kirjaa älypuhelin toisessa kädessä. Lähes joka toisella sivulla minun pitää tarkista jotain nippelitietoa. Kuka olikaan tuo Vajna Gábor? Mitä tarkoittaa diaspora? Mikä on rautakaarti ja mitkä ovat heidän periaatteensa? En pysty lukemaan tekstiä, jos en ymmärrä sitä. Elän tällä hetkellä ikään kuin toisessa todellisuudessa. Vaikka ruumiini on todistettavasti tässä ja nyt, on mieleni toisen maailmansodan alun tapahtumissa. Olen kuin kirjan toimittaja, joka tutkii kolmea huumekuolemaa tai entinen etsivä, jonka tutkimuskohteena on SPR:n kadonnut huumelääkelasti. He molemmat hakevat tietoa ratkaistakseen käsillä olevaa ongelmaansa. Minun tehtävänäni on yrittää ratkaista kirjan arvoitus.
Nukkumaan mennessä illalla huomasin alitajuntani toimivan toisella tasolla. Mielessäni pyöri ennen nukahtamista ajatus siitä, mitä pitää tapahtua, että kansa kääntyy omiaan vastaan? Minulle oli Budapestin reissulla selvinnyt, että unkarilaiset olivat itse vastuussa tuhansien juutalaisten kuolemasta holokaustissa. Myös näissä Kondorin dekkareissa asia tulee hyvin selväksi. Nuoliristiläiset kansallissosialistisena ja antisemitistisenä puolueena halusivat puhdistaa Unkarin ainakin juutalaisista, homoseksuaaleista ja mustalaisista. Asiaa aikani puoliunessa tuumattuani, vastaus oli minulle selvä. Kirja kuvaa tuon aikaista ilmapiiriä todella hyvin. Kun kansa vedetään liian ahtaalle, päättäjät hallitsevat ankaralla kädellä ja maassa vallitsee pelon ilmapiiri, tulee ihmisistä alhaisemmat puolet esiin. Aletaan hakea syyllisiä sen sijaan, että haettaisiin ratkaisuja. Joukkoviestimistä tuleva informaatio ruokkii ihmisten pelkoja, joita esimerkiksi pakkolait vahvistavat. Muukalaisviha nostaa päätään.
Yllättäen huomasin ajattelevani tämän päivän Suomea, vertaavani nykypäivää vuoden 1939 Unkariin. Venäjä uhoaa naapurissa, ihmisiä pelotellaan kammottavan huonolla taloudellisella tilanteella ja rajojen yli tulvii satoja, ehkä jopa tuhansia pakolaisia kuukaudessa. (Unkarissa vuonna 1939 rajojen yli tuli tuhansia jopa kymmeniä tuhansia pakolaisia, vaikka tiedotusvälineet sanoivat niitä olevan vain muutamia kymmeniä). Hallitus temppuilee päätöksiensä kanssa. Pääministeri uhkailee ja vetoaa kansaan vuorotellen. Kansa alkaa olla sekaisin ja ymmällään. Suomessakin on muukalaisvastaisuus nostanut päätään. Pakolaiskysymys on saanut jopa oman kansan kääntymään toisiaan vastaan, jakautumaan lähes kahteen eri leiriin. Asiasta ei voi juuri keskustella ilman erimieltä olevien parjaamista ja syyllistämistä.
Ihmisen muisti on niin valtavan lyhyt. Hitlerin hirmutöistä ei ole kuin muutama kymmenen vuotta. Elossa on vielä ihmisiä joilla on ensikäden kokemusta ja tietoa noista ajoista. Löytyy niitäkin, jotka kieltävät tai ehkä jopa hyväksyvät Hitlerin toimet. Emmekö me todellakaan oppineet toisesta maailman palosta mitään?

Arkipäivän realismia, Budapest, Historia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen, Muutos, Valokuvat

Szabadsag Ter ja historiaa uusiksi kirjoitettuna

Ikinuoren naisen pienet ilot

Torstaina palatessamme Budapestin Linnavuorelta saavuimme sattumalta Szabadsag-aukiolle (Vapauden aukio). Ihan ensimmäiseksi aukiolle tullessamme kiinnittyi huomioni luonnollista kokoa olevaan Ronald Reaganin patsaaseen. Patsas oli kiinnitetty lähes suoraa aukioon, sen laatoitukseen, joten näytti siltä kuin Ronald olisi vain muina miehinä lähtenyt kävelylle. Hieman kauempana pilkotti mahtipontinen kommunisminaikainen muistomerkki kultaisine tähtineen. Välitön reaktioni näkymään oli huvittuneisuus. Samalle aukiolle oli kerätty muistomerkit vanhalle Neuvostoliitolle ja USA:lle. ”Solidaarista”, ajattelin. Szabadsag Ter on aika kookas aukio ja sille oltiin parhaillaan rakentamassa joitakin markkinoita. Ihmiset hyörivät kojujen rakennus- ja järjestelytouhuissa, joten kokonaiskuvaa aukiosta oli hankala hahmottaa. Mutta se oli nähtävissä, että aukiota reunusti isoja ja komeita kivirakennuksia.

1-1-DSC_0330

Kävelimme aukion poikki kojurivistöjen lävitse aukion eteläpuolelle. Siellä meitä kohtasi erilainen näky. Aukion eteläreunaan oli pystytetty uusi patsas. Siinä kotka oli hyökkäämässä enkelin kimppuun. Itse asiassa en aluksi kiinnittänyt huomiota koko patsaaseen, koska teoksen edessä oleva installaatio vei kaiken huomioni. Patsaan edessä oli kapea tie ja tien toiselle puolelle suojakaiteen juurelle oli tuotu pieniä esineitä: matkalaukkuja, kenkiä, käsineitä, viulukotelo, kirjeitä sekä muita henkilökohtaisia dokumentteja ja niin edelleen. Paikalla oli runsaasti kynttilöitä ja todella paljon pieniä kiviä. Oivalsin, että oltiin ison asian äärellä. Kuvasin näkymää, kun viereeni tuli mies, joka halusi kertoa mitä aukiolla tapahtuu. Hän kysyi puhunko englantia ja ojensi minulle lehtisen kuultuaan, että puhun kyllä englantia. Hän kertoi patsaan olevan muistomerkki Unkarin saksalaismiehitykselle. Patsaan arkkienkeli Gabriel symboloi viatonta Unkaria, jota vastaan Saksan keisarillinen kotka hyökkää. Patsaan pystytti yhdessä yössä Unkarin hallitus, tarkennettuna pääministeri Viktor Orbán, jolla tuntuu olevan määrätön valta. Suuri osa unkarilaisista tyrmistyi patsaan pystyttämisestä. Heidän mielestään patsas on valhe, joka palvelee poliittista päämäärää. Se antaa ymmärtää, että unkarilaiset eivät itse olisi lainkaan vastuussa tuhansien ihmisten kuolemasta toisen maailman sodan aikana, vaan sälyttää kaiken vastuun natseille.

1-1-DSC_0335

Kun saksalaiset saapuivat Unkariin 19.3.1944, heidät otettiin vastaan kukkasin. Saksan miehitys ei koskenut Unkarin valtion hallintoon ja hallinto korvasi koskemattomuuden järjestämällä siviilien massasiirrot innokkaasti ja tehokkaasti. Unkari oli Saksan uskollinen liittolainen. Se oli Euroopan ensimmäinen maa, jossa 1920 astui voimaan anti-semiittinen laki, jota seurasi muita raskaita lakeja vieden juutalaisilta enemmän ja enemmän oikeuksia. Unkarista vietiin kymmeniätuhansia Unkarin juutalaisia (kuten myös mustalaisia, homoseksuaaleja ja toisinajattelijoita) keskitysleireille, koska he eivät voineet enää todistaa unkarilaista alkuperäänsä.
Unkarin Tiedeakatemian historijoitsijat tuomitsevat yksimielisesti viestin, (johon Szabadsag-aukiolla oleva saksalaismiehityksen patsas vihjailee) että Unkarin valtiolla ei olisi vastuuta Saksan miehitystä seuranneeseen kansanmurhaan. Akatemian historioitsijoiden mielestä patsaan avulla on tarkoitus uudelleen kirjoittaa historiaa.
Kommunismin jälkimainingeissa Unkarissakin on äärioikeisto hakemassa jalansijaa. Voittajat kirjoittavat historian. Oletko koskaan miettinyt, että se mitä luet historiasta, ei välttämättä aina ihan täysin pidä paikkaansa. Esimerkiksi Suomen ja Venäjän viralliset selitykset sodistamme eivät ole yhteneväisiä. Koulun historian opetuksella voikin olla päämääränä edistää kansan yhtenäisyyttä. Sananvapaus on ihmeellinen asia. Vapaassa maassa ihmisen oikeutta etsiä ja löytää faktatietoa ei rajoiteta. Historiaa ei pimitetä eikä vääristellä millään tavoin. Unkarissa ihmisillä on nykyisin oikeus protestoida, enää heitä ei tuomita näytösoikeudenkäynneissä mielipiteensä vuoksi. Mutta mitä kaikkea voikaan seurata, jos valtion päättäjät yksissä tuumin päättävät mitä lapsille koulussa historiasta opetetaan. Meneekö menneisyyden tapahtumien mahdollisesti antama opetus ihan hukkaan.
Toivon, että osaisin unkaria ja voisin siten paremmin seurata maan kehitystä. Kymmenien vuosien miehityksen jälkeen vapaan valtion kehitys näyttää ottavan onnahtelevia askeleita, ja olisi mielenkiintoista seurata sitä aitiopaikalta.

1-1-DSC_0334

 

Arkipäivän realismia, Budapest, Historia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen

Ihmisen pahuus

Ikinuoren naisen pienet ilot

Olin viime viikon aviomieheni kanssa lomalla Budapestissa. Ensi riemun haihduttua, siirtyivät mietteeni tuttuun tapaan vakavammille mutta tavanomaista synkemmille jengoille. Jo maanantain vierailu Luolakirkossa pisti miettimään ihmisen julmuutta. Luola Gellertin kukkulassa on ollut keskiajalta lähtien, mutta kirkoksi tuo Iván-munkin kaivama luolasto muutettiin vasta 1926. Kommunismin otettua vallan, luola muurattiin umpeen 1950-luvulla. Kommunistithan pitävät uskontoa ihmisen mielen hapattajana. Luola oli vaikuttava. Se on upea taidonnäyte ja todiste siitä, mihin ihminen pystyy, kun uskoo johonkin tarpeeksi. Vaikka Luolakirkko edusti minulle ihmisen kykyä konkreettisesti tarvittaessa mennä läpi harmaan kiven, jäi päähäni kytemän ajatuksia ihmisen ilkeydestä ja julmuudesta. Tiistaina vierailimme synagogassa. Tuo vierailu nosti ajatukset taas pinnalle. Synagogaan oli kaikkiin muihin Budapestin nähtävyyksiin verrattuna huikean suuri pääsymaksu, mutta me maksoimme sen kuitenkin kiltisti. Synagogassa sinänsä ei juuri mitään erikoista ollut. Kaikki maailman kirkot ovat suunnilleen samanlaisia, eroavaisuudet tulevat vain rakennussuuntausten ja aikakausien mukaan. Ei uskonto rakennuksiin niin suurta eroa tuo. Ihmisethän ne kirkot rakantavat. Kirkon vieressä oleva Memorial Park vei meiltä kaiken huomion. Synagoga oli toisen maailmansodan aikaisen Budapestin juutalaisghetton reunamilla. Sodan loppu vaiheessa sadat juutalaiset olivat hakeneet turvaa synagogan puutarhasta ja tulleet sitten tapetuiksi sinne. Ruumiit oli haudattu synagogan puutarhaan. Hautauspaikka oli juutalaiseen tyyliin hyvin koruton. Muistoksi oli tuotu pelkkiä kiviä. Puutarhan perällä oli mustia kivitauluja, joihin oli kaiverrettu puutarhaan haudattujen sodan uhrien nimet. Taulujen alle saattoi sytyttää halutessaan kynttilän. Kivitaulujen edessä oli muistomerkki holokaustin uhreille. Memorial Parkin perällä oli lisää muistomerkkejä kuolleille. Oli vielä erikseen pitkä katettu seinä, jossa oli laattoja natsivainojen uhreille. Isolla aukiolla oli myös iso taideteos. Tuo teos oli kuin itkupaju. Sen lehtiin saattoi ostaa ”muistolehden” kuolleelle omaiselle. Taideteoksen jalusta oli täynnä pieniä kiviä, kuten toisenkin aukiolla olevan vainajien muistolle lyijylasista tehdyn taideteoksen edessä.
Ihmisen julmuuden ja pahuuden pohtiminen nousi kliimaksiin keskiviikkona, kun vierailimme Terrorin Talossa. Terrorin talo on Budapestin keskustassa Andrassy Utcalla oleva ihan tavallisen näköinen kivitalo. Tuosta vaaleansinisestä kivitalosta Unkaria ovat julmalla ja ankaralla kädellä johtaneet ensin natsit ja sitten kommunistit. Terrorin talon tuloaula on järkyttävä. Kolme kerrosta korkean aulatilan yksi seinä on tapetoitu talossa tapettujen tai kidutettujen ihmisten mustavalkoisilla kuvilla. Kuvia on paljon! Näyttelytilan alussa tunnelma on kammottava. Musiikki on ahdistavaa ja kolmella tv-ruudulla kahden puolen seinää pyörii videoita natsien vallasta unkarissa. Mätäneviä ruumiita, nälkää näkeviä ihmisiä, armeijan marssia ja Hitler pitämässä palopuheitaan. Tunnelmaa voisi leikata saksilla. Niin tiheä se ensimmäisessä huoneessa on. Nauliuduin paikalleni. Miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle noin julma! Alistaako, kiduttaako ja tappaako ihminen uskostaan ideologiaan vai silkasta pelosta, että samoin voi käydä hänelle tai hänen rakkailleen? Koko Terrorin talon kierros on turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä eläneelle yhtä kauhua. Välissä on kuin kevennyksennä kaksi erilaista huonetta. Ensimmäisessä on äänestystila. Äänestyskoppeja käytävän molemmin puolin. Huoneen perällä on avoin tila. Seinillä on ripustettuina kommunistiajan taidetta. Kauniita siloteltuja maalauksia, joissa lapset ojentavat rakastetulle johtajalle kukkasia ja ehtoinen emäntä leipomaansa leipää. Huoneen perällä on punaisella kankaalla peitetty seinä, johon on laitettu Leninin, Stalinin ja unkarin oman pojan Mátyás Rákosin kuvat. Taulujen edessä lattialla on äänestysuurna. Katsaus demokraattisen tasavallan kaksinaismoralismiin ja realismiin on selvä, kun menee peräseinän taakse: sieltä löytyvät sitten salakuuntelulaitteet. Mikään ei ollut sitä miltä se näytti. Unkarissakin sai varoa sanojaan, sillä jopa tuttu naapurin rouva saattoi olla kommunistien kätyri. Pienestäkin rikkeestä saatoit joutua oikeuteen jossa tuomio oli jo ennalta sovittu ja varma. Toinen kevennyksenä Terrorin Talossa ollut huone oli täynnä kommunistiajan mainosjulisteita. Noista julisteista jäi itselleni parhaiten mieleen saksankielinen juliste koloradokuoriaisesta. Mainoksessa sen sanottiin tulevan Amerikasta. Vihjaus siihen, että kaikki pahuus ja mätä tulee Amerikasta, oli ilmiselvä. Tässä meitä meinasi vähän naurattaa, olisiko ollut itsepuolustusta kaiken tuon kauheuden keskellä? Terrorin Talon kierros päättyi talon kellariin, jossa teloitukset oli toimeenpantu. Hirttäminen oli yleisin teloitusmuoto ja kellarissa oli näytillä hirsipuu. Hissin matka toisesta kerroksesta kellariin kesti kauan. Kun hissi lähti liikkeelle, televisioruudulle ilmestyi vanhempi mies, joka kertoi miten teloitukset Terrorin talossa hoidettiin. Hissimatka kesti juuri sen verran kuin miehen selitys. Tyrmissä oli kuvia ihmisistä, jotka niissä olivat viruneet. Pienenä pikanttina yksityiskohtana voisi mainita että mm Raoul Wallenberg selvisi elossa Terrorin Talosta. Hän oli siellä syytettynä juutalaisten avustamisesta sodan aikana.
Koko Budapestissä olomme ajan pohdimme lähes päivittäin mieheni kanssa ihmisen pahuutta ja julmuutta. Mikä saa ihmisen käyttäytymään niin raa’asti toista ihmistä kohtaan? Voivatko mielipide-eroavaisuudet olla laukaiseva tekijä väkivaltaan ja muuhun aggressiiviseen käyttäytymiseen. Nykyaikanakin pakolaisasiasta ei voi keskustella, joutumatta ainakin henkiseen käsirysyyn. Pakolaiset saavat kärsiä mm solvauksista ja jopa polttopulloiskuista, vain sen vuoksi, että ovat joutuneet lähtemään maastaan. Heitä syytetään vaikka mistä, vaikka suurin osa Suomeenkin tulleista pakolaisista on täysin viattomia muutaman häiriintyneen tekemään rikokseen.
Islamin ja juutalaisuus eivät tunnista perisyntiä uskonnollisena käsitteenä. Perisynti tarkoittaa ihmisen olotilaa syntiinlankeemuksen jälkeen. Olemmeko me ihmiset luonnostaan pahoja? Tähän minun on vaikea uskoa, sillä tunnen monta ihmistä, jotka pelkällä olemassa olollaan todistavat minulle tuon väitteen vääräksi. Eläimet eivät koskaan käyttäydy niin julmasti kuin ihmiset. Pelko ruokkii vihaa. Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan pelko. Ei pitäisi antaa pelolle valtaa, sillä se saa pedon esille ihmisestä