Kategoria: Elämäntapamuutos

Arkipäivän realismia, Elämänmuutos, Elämänrytmi, Elämäntapamuutos, Lihavuus, Liikunta, Pukeutuminen, Pyöräily

Pyöräilyvaatteet

Ikinuoren naisen pienet ilot

Viime aikojen runsas pyöräileminen on saanut aikaan sen että olen alkanut miettimään asianmukaisten pyöräilyvaatteiden ostoa. Mulla kyllä on oikeinkin hyviä ulkoiluvaatteita, mutta olisi kiva siivittää hyötyliikuntaa ja hauskaa harrastusta lajiin sopivilla varusteilla.

Tähän asti olen pyöräillyt leggingseillä ja milloin milläkin t-paidalla. Näiden päälle olen nykäissyt säästä riippuen collegepuseron tai ulkoilutakin (softcell). Kyllähän ne ihan hyvät vaatteet on tällaiselle rapakuntoiselle täti-ihmiselle, mutta etenkin pyöräilyhousuista olisi kovasti iloa! Ahterini on sen verran iso ja painoakin reippaasti, joten takalisto on kovasti koetuksella etenkin pitkiä matkoja pyöräillessä. Istuva, kaulaa suojaava pitkähihainen yläosakin olisi hyvä.

Viime viikolla eräänä luppohetkenä aloitin googlaamaan  plus-kokoisia pyöräilyvaatteita, sillä mä olen tällä hetkellä kokoa 48-50. Samaa googlausta olen jatkanut koko alkuviikon. Tuloksena on, että urheilukaupat eivät myy vaatteita ylipainoisille, varsinkaan naisille. Jotain löysin kyllä ”isojen tyttöjen”-kaupasta,  mutta päätin odottaa ensi kevääseen vaatteiden kanssa. Pyöräilyni ei viime kädessä kumminkaan ole vaatteista kiinni.

”Ootpa sä lihava! Voisit kyllä liikkua enemmän!” Tuo on aika tavallinen kommentti minkä ylipainoinen ihminen elämänsä aikana kuulee. Voin pitkällä kokemuksella kertoa, että ainakaan vaateteollisuus ei tue lihavan ihmisen liikkumista. Liikuntaan on todella haasteellista löytää istuvia vaatteita! Jos haluaa sopivuuden lisäksi  vielä eettisyyttä, ovat mahdollisuudet mikroskooppiset.

Mä päätin pyöräilyvaatteideni kanssa odottaa ensi kevääseen, sillä vakaa aikomukseni on jatkaa liikuntaharrastuksiani ja minulle sopivaa ruokavaliota ja näiden avulla pudottaa painoa sen verran, että halutessani voin valita millaiset vaatteet haluan. Tosin, voi hyvinkin olla mahdollista, että minulle ensi keväänäkin kelpaavat ne vaatteet jotka jo omistan.

Arkipäivän realismia, Elämänmuutos, Elämäntapamuutos, Harrastukset, Hyvä arki, Hyvä elämä, Liikunta, Maastopyöräily, Pyöräily, Terveys, Ulkoilu

Pyöräily

Ikinuoren naisen pienet ilot

Tehdään heti aluksi selväksi, etten koskaan ole ollut kova pyöräilijä. Olen itse asiassa pyöräillyt todella vähän! Kun tutustuin Haniin, alkoi pikku hiljaa viritä kiinnostus lajiin. Hani on pyöräillyt koko elämänsä kesät talvet eikä hänellä ole ajokorttia. Asumme pikkukaupungissa, jossa pyöräily on helppoa ja jopa fikua, kun pyörällä pääsee pyöräteitä paikasta A paikkaan B lähes yhtä nopeasti kuin autolla.

Tavatessamme minulla oli perinteinen 5-vaihteinen naisten pyörä. Hani testasi pyörän ja tuumasi, että jopa on raskas pyörä polkea! Ei siis ihme että, pyöräily ei huonokuntoista keski-ikäistä ämmää innostanut, kun kulkuvälinekin oli surkea!

Muutaman vuoden Hanin pyöräilyä seurattuani, päätin investoida omaan uuteen pyörään. Toiveena oli että parempi pyörä  innostaisi liikkumaan enemmän. Päädyin ostamaan Trekin perusvarusteisen maastopyörän. Tavallisen pyörän jälkeen uusi maastopyörä tuntui luxukselta ja pyöräileminen helpottui huomattavasti.

Ensimmäisellä yhteisellä  pyöräretkellä päädyimme ajelemaan metsäpolkuja. Se reissu herätti minussa kipinän! Miten ihanaa onkaan ajella pieniä polkuja, ylitellä juurakkoja ja väistellä kiviä! Asfaltilla pyöräileminen on minusta tylsää. Metsässä pyöräilyssä on pakko keskittyä seuraamaan maastoa koko ajan ja se rentouttaa minun mieleni täysin.

Viime vuonna työpaikkani tarjosi mahdollisuutta työsuhdepyörän hankintaan. Tovin mietittyämme päätimme tarttua tilaisuuteen. Hani oli jo pitkään haaveillut läskipyörästä, jolla voisi kulkea talvella töissä. Lähdimme pyöräliikkeeseen tutustumaan tarjontaan. Oma ajatukseni oli, että hankkisimme tavalliset läskipyörät ja ne ne me testiajoimme ensin. Myyjäneiti suositteli testaamaan myös sähköläskipyörän sanoen: ”miettkää sitten haluatteko pihistää vai panostaa”. Hyppäsimme Rock Machinien selkään ja paluumatkalla kauppaan, kummankin naama loisti kuin Naantalin aurinko. Päätimme panostaa pyörimme! Varsinkin ylämäkeä noustessa sähköavusteisuus tuo pyöräilyyn valtavasti iloa! Sähköläskpyörän hankintapäätös oli tehty.

Kuljin talven uudella pyörälläni töissä. Ainoat poikkeukset olivat kovilla pakkasilla, kun pyörä olisi pitänyt saada töissä lämpimään työajaksi, ettei se olisi jäätynyt ja olisi toiminut kotimatkalla, eikä sitä mahdollisuutta oikein ole.  Yli -20C pakkasella pyöräily ei muutenkaan oikein houkuttele!

Minulla, ihmisellä joka ei aiemmin juuri ole pyöräillyt, on nyt siis kaksi pyörää: perinteinen maastopyörä ja sähköläskipyörä. Sähkärillä ajaminen on hauskanpitoa! Se mahdollistaa pitkät pyörälenkit. Hani sanoo, että mun kasvot loistavat, kun ajan Rock Machinella. Voin sanoa, että se on mun elämäni parhaita ostoksia! Mutta kun on pidempään pyöräillyt sähköllä, maastopyörällä ajaminen tuntuu todella raskaalta.

Viime viikkoina olen miettinyt pyöräilyä paljon. Polvet eivät enää kestä kävelyä, kuten ennen, niin parhaaksi keinoiksi pulssin nostamiseen reippaasti pari kertaa viikossa ja kunnon kohottamiseen jää uinti ja pyöräily. Enemmän pitää siis ajaa maastopyörällä, että saan kuntoni nousemaan. Haluan pysyä hyvässä kunnossa eikä siihen ole oikotietä, on nähtävä vaivaa. Valitsen omaksi ”vaivakseni” pyöräilyn.

Elämäntapamuutos, Hyvä arki, Terveys

Missä mennään elämäntapamuutoksessa

Ikinuoren naisen pienet ilot

Yhtään ei huvita kirjoittaa tätä! Ei ole kiva myöntää, etten osaakaan vielä niin kamalan hyvin. Mutta pakko se on myöntää: vaatteet kiristää. Jos en tee asialle jotain nyt, joudun kohta hommaamaan isompia vaatteita.

Joka ainoa joulu vannon itselleni, että nyt otan iisisti. Tänä vuonna tehtiin päätös, ettei osteta ainoatakaan suklaarasiaa kotiin. Ja siltikin meni ihan persielleen! Oon syönyt niinkuin ruoka loppuisi maailmasta ihan just. Liikkunut olen, mutta eihän se liikunta auta jos ruokavalio on poskellaan. Olen syönyt suolaista ja makeaa, ja sitten vähän suolaista päälle. Sanalla sanoen kaikkea. Ja paljon!

Talvella ei pääse edes onkimaan frisbeetä ojasta.

Oltiin viime viikonloppuna reissussa Tampereella, eikä kyllä yhtään huvittanut kierrellä alennusmyyntejä. Viime vuonna nautin alennusmyynneistä vielä hurjasti, kun mulle löytyi runsaasti kokoja. En mä tänä(kään) vuonna mitään uutta olisi tarvinnut, mutta jokainen naisihminen tietää alennusmyynneistä etsimisen ja kivojen vaatteiden kokeilemisen ilon. Aivan sama löytääkö mitään vai ei, se juttu on siinä etsimisessä. Ei huvittanut edes etsiä, ku elopaino on päässyt kohoamaan niin, että polvia särki jo muutaman kilometrin kävelystä. Tiesin, että paino on noussut sen verran, että kokoa 46 pienempiä vetimiä on turha katsella. Ilo alennusmyynneistä oli siis kadoksissa!

Alennusmyyntifiilikset

Kyllähän mä tiesin, että oon lipsunut, mutten ole halunnut katsoa totuutta silmiin. Kieltäminen on mun egoni yleisin huijausmenetelmä. Työstin asiaa lauantain ja sunnuntain. Ei auta muuta kuin palata takaisin (hyvin) opittuun systeemiin: maanantaina ja torstaina paastoan ja muina päivinä kirjaan kaiken syömäni ylös ruokapäiväkirjaan. Ei se ole vaikeaa, kun tiedän jo vanhasta, että voin aina paremmin, kun kiinnitän enemmän huomiota ruokavaliooni. Sitä paitsi se ruoka mitä syön ns ”dieetillä”, on minusta älyttömän hyvänmakuista!

Olen siis palannut takaisin omaan normaaliin. Talvi on parhaimmillaan. On kunnolla lunta, että voi käydä hiihtämässä ja lumikenkäilemässä. Jotain hyvää pysyvääkin on muutoksen mukana siis tullut. Olen keksinyt monta hyvää keinoa olla aktiivinen. Vaikka ruokavalio on ehkä repsahtanut, aktiivisuus on säilynyt. En siis ruoski itseäni, enkä sirottele tuhkaa pääni päälle, vaan olen iloinen tapahtuneesta minulle isosta muutoksesta liikuntatottumuksissa. Entisestä sohvaperunasta on tullut aktiiviliikkuja. Enköhän mä siis aikaa myöten tän syömisenkin selätä!

Elämänmuutos, Elämäntapamuutos, Ruoka

Lähtikö lapasesta

Ikinuoren naisen pienet ilot

Uniongelmien myötä elämä tuntuu levinneen käsiin. Olen koko ajan väsynyt ja tunnistan kuinka sen esiintuoma ahdistus syötättää. Koko ajan tekee mieli ”herkkuhiilareita”. Mun hyväksi todettu ruokailurytmi on lentänyt taivaan tuuliin. Runsas liikunta, josta on tullut tapa, on onneksi pelastanut mut suuremmilta tuhoilta.

Reilu jäätelöannos kruunaamaan hampurilaisaterian

Tämän vuoden loppukesä ja syksy on otettava oppimisen paikkana, sen sijaan, että masentuisin ja hylkäisin koko elämänmuutosprosessini toimimattomana. Olen suurimman osan elämästäni syönyt väärin! Luulinko tosiaan, että oppisin uuden tavan toimia kertaheitolla? Mitään ei vielä ole menetetty. Minähän osasin tehdä oikeita valintoja ja voin jo todella loistavasti.

Mitä siis olen viime kuukausista oppinut? Tärkein asia on että olen tunnesyöjä. Olen aina kieltänyt tuon tosiasian, ehkä siksi etten ole ymmärtänyt mitä se oikeastaan on. Nyt näen selvästi kuinka jatkuva väsymys aiheuttaa minussa ahdistusta. Yritän lieventää ahdistusta syömällä jotain hyvää. Kun voin hyvin, mielitekoja ei ole, tai ainakin saan pidettyä ne kurissa.

Viinerikahvit reissussa

Tehdessäni bucket list:ia muutama viikko sitten, sain kirjattua ylös tavoitteeksi syödä tyylikkäästi kauniita ruoka annoksia. Vaikka päätin unohtaa koko hemmetin listan tekemisen turhana, jäi tuo edellä mainittu lause elämään jonnekin aivoni sopukkaan. Oivalsin, että voisi olla viisautta opetella syömään säännöllisemmin ja hieman pienempiä annoksia. Tässä kaikessa auttaisi ruokailutilanteen rauhoittaminen. Minulla on tapana syödä lähes hotkimalla, aivan kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Voisin harjoitella haarukan tai lusikan laskemista kädestä välillä ja opetella pureskelemaan ruokani kunnolla. Tästä kaikesta olisi apua ruuansulatuksellekin.

Kahvin juominen ilman pullaa – uhka vai mahdollisuus?

Oletin ahdistuvani näistä huomioista, mutta yllättäen olenkin innostunut ja täynnä energiaa. Mä osaan syödä oikein, palaan siihen tapaan toimia millä voin hyvin. Kuten joku viisas on joskus todennut, elämä on muutosta! Edessä on siis muutosta ruokailutavoissani, olenhan jo huomannut liikunnan kohdalla, että asioita joista saa iloa, tekee mielellään. Onnekseni mä rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, joten siihen paneutuminen tulee varmasti tuomaan paljon iloa elämääni. Koska tein isoja muutoksia jo pari vuotta sitten, tapani tarvitsevat oikeastaan vain hienosäätöä.

Itseleivotun hapanjuurileivän syöminen on pakko lopettaa. En kykene hillitsemään itseäni sen kanssa.

Eilen olen siis palannut omaan ihanaan normiarkeeni. Merkitsen ruokapäiväkirjaan jokaisen syömäni ruuanpalan ja palasin pitämään kaksi paastopäivää viikossa, koska se pitää aineenvaihduntani vauhdissa. Tämä tuntuu nyt helpommalla, koska ei tarvitse miettiä liikuntaa, kun se on jo lähes automaattinen toiminta ja keho vaatii sitä. Sovimme muuten mieheni kanssa elämäni ensimmäisestä suklaattomasta joulusta. Kai se joulu tullenee ilman suklaarasiaakin!

Elämäntapamuutos

Loppukiri

Ikinuoren naisen pienet ilot

Tunnustan: mun elämänmuutos on vielä vaiheessa! Alkuperäinen tavoite oli saada paino BMIn ylärajalle. Tuohon tavoitteeseen en vielä ole päässyt.

Lopetin tarkalla ruokavaliolla olemisen kesällä 2020. Halusin kokeilla pystynkö elämään ilman jatkuvaa pilkun tarkkaa kirjaamista, niin etten liho takaisin kaikkia laihdutettuja 43kiloa. Muutama kilo tuli odotetusti takaisin. Olen kuitenkin pysynyt siinä painossa missä nyt olen noin vuoden. Olen ylpeä itsestäni!

Aktiivisuuden lisääminen arkeen on riittänyt painonhallintaan.

Olen ihan tyytyväinen nykyiseen painooni. En osaa kuvitella olevani kovin laiha, koska olen aina ollut erittäin ylipainoinen. Silti haluaisin kokeilla kerran elämässäni miltä tuntuu olla ns ”normaali painossa”, mikä minun kohdallani tarkoittaa 68 kiloa (se maaginen BMI:n yläraja). Minä en tästä nuorene joten ”it’s now or never”!

Koko kesän olen lykännyt loppukirin aloitusta. Olen kyllä liikkunut tavanomaiseen tapaan, sillä kun liikkuu paljon, voi syödä enemmän. Kesä oli lämmin, joten jäätelöä kului. Se ei ole haitannut, sillä paino on pysynyt hallinnassa. Viime viikon lopulla päätin, että nyt on vihdoin aika aloittaa viimeisen toteutumasta jääneen tavoitteen havittelu.

Tällä viikolla suunnistetaan.

Tänään se loppurutistus sitten alkoi. Maanantai on mun paastopäivä ja tänään olenkin noudattanut sitä erityisen tarkasti. Kahdeksalta illalla on vielä 11 kaloria 500 kalorista jäljellä käytettäväksi. Onneksi nälkä ei ole, joten nuo 11 kaloria jäänevät todennäköisesti koskemattomiksi. Yleensä en harrasta liikuntaa paastopäivinä. Päätin kuitenkin lähteä pelaamaan golfia paastosta ja siitä tosiasiasta huolimatta, että olen viimeiset kolme yötä nukkunut tosi huonosti. Pelasin laiskahkosti 9 reikää, uusilla rautamailoilla, jotka tulivat viime viikon lopulla. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan! Iltapäivällä, kun Hani tuli töistä päätimme vielä käydä heittelemässä frisbeetä Laajalahden radalla. Pelasimme 10 väylää kylmässä mutta hienossa alkusyksyn (loppukesän) säässä.

Viimeisen puserruksen aloittaminen hirvitti. Ei tämä kuitenkaan ollutkaan vaikeaa. Olen niin tottunut näihin maanantain paastopäiviin, että tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. Pudotettavaa on noin 13-14 kiloa, joten tavoitekaan ei tunnu yhtä kaukaiselta, kuin silloin kun tämän elämänmuutos-projektin aloitin.

Syksy on hyvää aikaa tiputtaa painoa! Kotimaiset vihannekset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Liikkuminenkin on mukavampaa, kun ei ole enää niin kuuma. Kun pääsen asettamaani tavoitteeseen, tiedän nyt kuinka pystyn hallitsemaan painoni niin ettei se enää nouse.

Lenkillä