Erilaisuus – Sivu 2 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Alkoholi, Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kirjallisuus, Sairaus

Taiteilijaelämä ja alkoholismi

11 huhtikuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Taiteilijaelämä – alkoholismi. Liittyvätkö ne todella yhteen? Katselin taannoin dokumenttia Pentti Saarikoskesta. Silmieni eteen avautui pahasti alkoholisoituneen taiteilijan sekava maailma. Saarikosken ulkoisesta olemuksesta erotti humalan merkit. Silmien harituksen ja verestyksen näki ohjelman dokumentaaristen pätkien musta-valkoisuudesta huolimatta. Hänen puheestaan kuulin ne samat valheet, tekosyyt ja kieroilut, kuin niin monen muunkin alkoholistin suusta olen elämäni aikana kuullut. Aikalaisten kertomukset vahvistivat käsitykseni. Pentti Saarikoski oli alkoholisti.

Mistä on saanut alkunsa käsitys, että taidemaalarit ja kirjailijat, etenkin runoilijat, ovat alkoholisteja? Alkoholisti ei mielellään päästä ketään lähelleen, koska pelkää totuuden juomisestaan paljastuvan, mikä tekee kirjailijoista jotenkin romanttisia. Kirjailijan ammatti tavallaan antaa luvan juomiseen. Oletetaan, että juomisesta saa inspiraatiota. Alkoholismi on herkkien ihmisten ongelma. Elämä satuttaa ja koskettaa niin lujaa, että sitä lääkitään alkoholilla, joka on meidän yhteiskunnassamme helposti saatavilla ja siten helppo vaihtoehto.

En ymmärrä mistä nämä fiktiiviset käsitykset alkoholin luovuutta kohottavasta vaikutuksesta ovat lähtöisin. Mikä on syyn siihen, että oletetaan luovien ihmisten ammentavan luovuutta ja taitoaan viinan vaikutuksista tai juomisen ilosta? Humalaisten ”keskustelut” ovat porukalla huutamista, kukaan ei kuuntele. Omaa mielipidettä yritetään tuoda esille kohottamalla ääntä muiden puheen yli. Ajatus katkeilee kesken lauseen ja asiat vaihtuvat lennosta toisiin. Humalainen ei kykene keskittymään asioihin. Alkoholisti on etääntynyt todellisuudesta. Hän on päihteiden orja, koska ei kykene kantamaan vastuuta elämästä, eikä halua puhua vaikeista asioista. Alkoholistien ongelmanratkaisutaidot ovat usein puutteelliset ja kyky käsitellä tunteita taantunut.

Käännetäänpä asia päinvastoin. Voiko ihminen, joka ei käytä päihteitä olla uskottava kirjailija? Varmaan voi, mutta uskon että humalaton ja krapulaton pää kykenee ajattelemaan luovemmin ja selkeämmin. Ihminen, joka ei sekoita päätään kemiallisilla aineilla, kykenee ilmaisemaan itseänsä selvemmin, loogisemmin ja monipuolisemmilla tavoilla, kuin kollegansa, jonka aivotoimintaa päihteet sotkevat. Päihteettömän ihmisen keskittymiskyky on huomattavasti parempi kuin humalaisen tai saati sitten alkoholisoituneen.

1-DSC_0025

Historiassamme on kuitenkin useita kirjallisuuden merkkihenkilöitä, jotka ovat olleet jopa surullisen kuuluisia alkoholin käytöstään. Toisena esimerkkinä Saarikosken rinnalla voisi mainita Aleksis Kiven. Kivi oli myös skitsofreenikko. Mahtoiko hän lääkitä mahdollisia harhojaan viinaksilla? Mene ja tiedä. Eräässä ohjelmassa Raija Oranen kertoi alkoholismistaan. Hän oli ymmärtänyt, miten hänen elämässään kirjoittaminen ja viinin lipittäminen liittyivät yhteen. Hänen terveytensä oli alkanut kärsiä. Vasta sairastuminen oli antanut hänelle kimmokkeen lopettaa juominen. Itse hän sanoi, että raitistuminen on parantanut hänen kykyään työskennellä uusien käsikirjoitustensa parissa.

Saarikoski oli harvinaisen älykäs ja lahjakas runoilija ja kääntäjä, kyetessään kääntämään niin vaikeaa tekstiä ja kirjoittamaan kuuluisia runojaan alkoholismistaan huolimatta. Sellaista lahjakkuutta, joka kykenee ylittämään noin suuren esteen kuin alkoholismi, on kunnioitettava! Saarikoski kuoli vuonna 1983 Valamossa sisäiseen verenvuotoon vain 46-vuotiaana. Mitähän hän olisi kyennytkään vielä saavuttamaan, jollei olisi tuhonnut itseään hitaasti mutta varmasti alkoholilla?

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Historia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen

Saman auringon alla

31 maaliskuun, 201631 maaliskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Katselin dokumenttielokuvan Pohjois-Korealaisen pienen tytön elämästä. Mikään ei ole koskettanut minua näin paljoa vuosiin!

Jonkin verran tiesin Pohjois-Koreasta jo ennen dokumentin katsomista. Tiesin sen olevan yksipuolueinen valtio, jota johtaa tällä hetkellä Loistava Toveri Kim Jong-un. Kim Il-sung, joka nimitti Pohjois-Korean sosialistiseksi valtioksi, kuoli vuonna, kuoli 1994. Maahan julistettiin kolmen vuoden suruaika, jonka päätteeksi 1997 Korean työväenpuolue nimitti Rakastetun Johtajan Kim Jong-ilin kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajaksi (Pohjois-Korean valtionpäämieheksi), vaikka edesmennyt Kim Il-sung on virallisesti yhä Pohjois-Korean presidentti. Kim Jong-ilin poikaa, Kin Jong-Unia on nimitetty myös Suureksi Seuraajaksi, mutta nimitys tullaan oletettavasti muuttamaan, sillä kuka haluaa olla pelkkä seuraaja? Minulla on varsin synkkä kuva Loistavasta Toveri Kim Jong-unista. Muistan mm nähneeni artikkelin, jossa hän on vuorikiipeilemässä pikkukengät ja trenssitakki päällä. Kim Jong-un tahtoi antaa kansalaisilleen kuvan, kuinka tervehenkiset harrastukset heidän Loistavalla Toverillaan on.

1-DSC_0119

Korean demokraattista kansantasavaltaa hallitsee pääpuolueena Korean Työväenpuolue, johon kaikki hallinnon edustajat kuuluvat. Valtiota johtaa marxilais-leniniläisen teorian ja siitä edelleen kehitetyn korealaisen ja puolueen käsityksen mukaisesti marxilais-leninismiä korkeamman juche-ideologian mukaisesti ”kansan etujoukko” eli puolue. Korkein kansanneuvosto on virallisesti hallinnon korkein elin. Sen 687 jäsentä valitaan viisivuotiskausiksi kansanvaalilla. Vaali on kuitenkin sikäli nimellinen, että ehdokkaat valitaan etukäteen kansanrintaman jäsenten joukosta eikä vastaehdokkaita ole. Vaalitoimituksessa äänioikeutettu äänestää valmiiksi painetuilla äänestyslipuilla. Mikäli äänestäjä haluaa äänestää ehdokasta vastaan, voi ehdokkaan nimen yliviivata vaaliuurnan vierellä sivupöydällä olevalla kynällä. Turvallisuusviranomaiset valvovat vaalitoimitusta, ja jo pelkkä kynän vilkaiseminen voi olla rangaistavaa.

Ihmisoikeudet ovat Pohjois-Koreassa lähes olemattomat. Pohjois-Korean valtiomuotoa on luonnehdittu termillä ”kommunistivaltion yhden miehen diktatuuri”. Maassa rikotaan ihmisoikeuksia jatkuvasti ja järjestelmällisesti”, ja siihen kuuluvat poliittiset vangitsemiset, kidutus ja kuolemantuomiot. ”Kaikenlainen tottelemattomuus, kuten maasta poistuminen tai luvaton kokoontuminen tai yhdistyminen, on ankarasti rangaistua ja tiedotusvälineitä kontrolloidaan tiukasti. Jos johdolle käy ilmi, että joku on loikannut pois maasta, saattaa loikkarin Pohjois-Koreaan jäänyt perhe ”hävitä”. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet satojen loikkareiden kertomuksen perusteella, että vankileireillä on 200 000 poliittista vankia ja vankeja kidutetaan ja pahoinpidellään leireillä toistuvasti. Maassa ei ole ei ole myöskään uskonnonvapautta, uskonnonharjoitusta tukahdutetaan ja uskontojen harjoittajia syrjitään.

Pohjois-Korean taloudellinen tilanne on surkea. Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 katkaisi apuvirrat, joiden avulla Pohjois-Korean vanhentunut teollisuus ja alkeellinen maatalous sinnittelivät. Myös Kiinan halu tukea Pohjois-Koreaa oli laimennut. Sitä kiinnosti enemmän tuottava kauppa Etelä-Korean kanssa, jonka se tunnusti vuonna 1992. Kun vuosien 1995–1996 tuhotulvia seurasi kuivuus, ruokapula syveni vuonna 1997 nälänhädäksi, jossa menehtyi 0,5–3,5 miljoonaa ihmistä. Valtion tiedotusvälineet väittävät pohjoiskorealaisille kapitalistisen Etelä-Korean oloja surkeiksi. Vaikka Etelä-Korea olikin niemimaan köyhempi puolisko ennen jakoa, nyt sen vauraus on eurooppalaisella tasolla. Pohjois-Korea on nykyään Aasian kaikkein köyhimpiä maita läntisten BKT-arvioiden mukaan: CIA:n luettelossa Etelä-Korea on sijalla 44, Pohjois-Korea 194, ostovoimakorjattu BKT henkeä kohti on pienempi vain Nepalissa, Bangladeshissa, Haitilla ja Afrikan maissa.

1-DSCN0036

Mutta ei niin paljoa pahaa, ettei jotain hyvääkin. 99% pohjoiskorealaisista on lukutaitoisia. Pohjois-Koreasta on Unescon maailmanperintöluettelossa mukana Koguryon hautakivikompleksi, joten positiivisia yhteyksiä ulkomaailmaan on jossain vaiheessa ollut. Pohjois-Koreassa massaliikuntatapahtumat ovat merkittäviä tapahtumia. Massaliikuntatapahtumissa on tanssi-, voimistelu- ja koreografiaesityksiä, jotka juhlistavat Pohjois-Korean historiaa. Vuosittain järjestettäviin tapahtumiin osallistuu kerralla jopa 100 000 henkeä.

”Saman auringon alla” dokumentti elokuva kertoi siis pienen Zian-mi tyttösen elämästä. Heti elokuvan alussa järkytyin siitä mitä Pohjois-Koreassa opetetaan lapsille. Nuori kaunis naisopettaja käytti valtavan pitkän ajan kertoakseen kuinka Suuri Johtaja Kim Il-sung vihasi japanilaisia ja maanomistaja sekä piti näitä roistoina ja pettureina ja halusi ajaa nämä pois maasta kivittämällä. Asiaa käytiin läpi monta kertaa ja kehotettiin lapsia toistamaan opettajan lukemaa tekstiä. Myös amerikkalaiset saivat oman osansa vihaa tuolla tunnilla.

Jonkin aikaa dokumenttia katsottuani, oivalsin, että koko dokumentti oli lavastettu. Venäläinen Vitaly Manski oli tehnyt elokuvan nerokkaasti. Hän oli jättänyt dokumenttiin näkymään kaiken. En tiedä miten hän niin on kyennyt tarkan valvonnan alla toimimaan. Elokuvassa oli otoksia kuinka pohjoiskorealaiset avustajat sanovat ohjattaville mitä seuraavaksi pitää sanoa ja kuinka toimia. Kohtauksia otettiin useampaan kertaan, että se saatiin menemään avustajien toiveiden mukaisesti. Aloin epäillä dokumentin lavastusta, koska tiesin että ruokaa maassa on hyvin vähän ja Zian-min perheen päivällispöytä notkui herkkuja. Isä kehotti Zian-mitä syömään reippaasti kimchikaalia, sillä se estäisi syöpää ja hidastaisi vanhenemista. Miten on mahdollista, että maassa jossa ihmiset kärsivät nälkää, tavallisella perheellä on noin paljon ruokaa. Kiinnitin myös huomioni dokumentissa olevien ihmisten vaatetukseen. Jos maa on todella köyhä, onko heillä varaa muodinmukaisiin vaatteisiin ja korkokenkiin?

1-DSC_0062

Ihan pieninä välähdyksinä elokuvassa näytettiin katkelmia tavallisesta kansasta. Kun dokumentissa kuvattiin otosta vaatetehtaassa, jossa Zian-min isä työskentelee, kamera hakeutui naiseen, joka työnsi toppatakin huppua työvaatteidensa alle. Hallissa oli ilmeisesti todella kylmä. Kylmä taisi olla myös Zian-min koulussa, sillä lapset lämmittelivät patterin vieressä ennen opetuksen alkua. Riipaisevaa oli myös nähdä kuinka rääsyihin pukeutunut vanhus tonki jotain nurmikosta. Kävi mielessä mahtoiko hän etsiä juuria tai mukuloita syötäväksi nälkänsä pitimiksi. Dokumentissa oli pari kertaa tekstiä selventämässä tarinaa. Pahimmalta tuntui teksti, joka kertoi, että Pjongjangin parhaimmassa koulussa lapset asuvat viikot koulun asuntolassa ja vanhemmat työpaikan järjestämissä parakeissa. Näin koululaisille ja vanhemmille työpaikoilla taattiin työrauha.

Dokumentti loppui Zian-min kasvokuvaan. Tyttö kertoo liittymisestään Lasten Liittoon ja alkaa itkeä. Aikuiset taustalla koettavat rauhoitella tyttöä ja kehottavat tätä ajattelemaan jotain iloisia asioita. Mutta tyttö ei keksi mitään hyvää. Millaista elämää eletään maassa, jossa 5-7-vuotias lapsi ei keksi mitään mukavaa ajateltavaa? Millaista elämää eletään maassa, jossa tuon ikäistä lasta rauhoittaa runo Loistavasta Toveri Kim Jong-unista?

Olin kuulevinani vasta ikään uutisissa, että Pohjois-Korea suostuisi luopumaan ydinasekokeiluistaan, jos Yhdysvallat ja Etelä-Korea luopuisivat yhteisistä sotaharjoituksista. Haluammeko todella elää maailmassa jossa sotateollisuus on tärkeämpää kuin ihmisten onnellisuus?

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen

Lapseen kohdistuva rasismi

22 maaliskuun, 20162 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Eilinen päivä aiheutti minulle vertauskuvallista sydämentykytystä. Vertauskuvallista siinä mielessä, että fyysisesti voin kuitenkin olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvin. Katsoin aamulla aamutv:tä, jossa 11-vuotias Valtteri-poika kertoili kokemuksiaan. Valtteri on pienenä Etelä-Afrikasta Suomeen adoptoitu lapsi, joka on tummaihoinen. Hän kertoi mm, että jos hän on yksin bussipysäkillä odottamassa bussia, saattaa bussi ajaa hänen ohitseen. Valtteri mainitsi myös haukkumanimiä, joilla häntä on nimitelty.

Aamu jatkui yhtä ankeissa merkeissä. Aukaisin tietokoneen ja silmiini osui uutinen jossa kerrottiin kuinka Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Tarja Kiemunki oli kritisoinut ”muslimipentuja” virpomisesta. Hänen mielestään muslimien lapset eivät olisi saaneet virpoa muiden lasten mukana. Luuleeko Tarja Kiemunki, että lapset yleensä tietävät uskonnosta paljokaan, että lapset olisivat tietoisia siitä, mihin perinteeseen tai uskomukseen virpominen kuuluu? Lapset virpovat todennäköisesti siitä ilosta, että saavat olla kavereidensa kanssa, pukeutua hassusti ja saavat suklaamunia palkkioksi muutamasta opettelemastaan virkkeestä ja koristellun varvun heilutuksesta.

1-DSC_0139

Suomessa on todellakin jotain mätää. Ennen rasismi oli hävettävää ja rasistisia kommentteja huudeltiin anonyymisti puskista. Ihmiset kykenivät hillitsemään itsensä lasten edessä. Äitini, joka teki elämäntyönsä perhepäivähoitajana, opetti minulle, että ikinä ei saa lapsia tuomita vanhempien teoista. Eilen aamulla sain surukseni huomata, kuinka usea lapsi sai tuta aikuisten vihan sellaisen ominaisuuden vuoksi, jolle he eivät itse voi mitään. Se tuntuu minusta äärettömän pahalta. On erittäin ala-arvoista solvata ja kiusata lapsia. Se on mielestäni merkki henkilön moraalisesta rappiosta. Vain raukka kiusaa lapsia.

Jos edes pieni osa siitä energiasta, jota Hallitus käyttää talousasioiden veivaamiseen, käytettäisiin esimerkiksi rasismin kitkemiseen, olisi suurella osalla suomalaisista parempi olla. Onko meillä, pienellä kansalla, varaa jättää yksikään heikoimmista kärsimään jonkun näin epäoleellisen asian vuoksi kuin ihon väri? Onko meillä varaa antaa sellainen malli, että on ok kiusata lapsia rasistisilla kommenteilla? Haluan elää aidosti tasa-arvoisessa ja turvallisessa Suomessa, enkä maassa jossa rasistinen Soldiers of Odin patsastelee kukkona tunkiolla.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Valinnat

Erilaiset valinnat

19 maaliskuun, 201619 maaliskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Luin John Williamsin kirjoittamaa kirjaa nimeltään Stoner. Se kertoo kielen ja kirjallisuuden alan yliopisto-opettajan tarinan. Olin juuri aloittanut kirjan ja luin sitä nukkumaan mennessä omassa sängyssäni peittojen alla. Eräs kohta kirjassa kosketti minua ja aloin itkeä. Mieheni on jo tottunut siihen, että itken kovin helposti, joten hän vain kääntyi minuun päin lausuen ”Koskettiko joku”. Minä en kyennyt tunnekuohultani heti puhumaan, nyökkäsin vain.

Olin juuri lukenut, kuinka Stoner valmistuttuaan maataloustieteellisestä, jonne hänen isänsä on hänet lähettänyt ajatuksenaan saada pieni köyhtynyt maatilkku tuottamaan paremmin, päättikin siirtyä lukemaan kirjallisuutta. Hänen oli vaikea kertoa asiasta vanhemmilleen, koska pelkäsi näiden reaktiota. Miten vaikeaa onkaan kertoa läheisille asioista, jotka poikkeavat totutusta. On vaikeaa kertoa muille ääneen omista erilaisista valinnoista. Miten hankalaakaan onkaan lähteä seuraamaan sydämensä ääntä, jos polku onkin erilainen kuin mitä odotetaan.

Muistan erään ihanan nuoren tyttösen, jonka aikoinaan tunsin. Hän oli suuresta uskovaisesta perheestä ja sisarusparven vanhin lapsi. Tyttö oli topakka ja valmis tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin, joita elämä hänen eteensä heitti. Jo hyvin nuorena hän vaikutti vanhemmalta ja kykeni, sekä halusi, kantaa vastuuta itsestään ja sisaruksistaan. Hän oli varhaiskypsä nuori nainen. Tyttö oli vasta 14-vuotias, kun hän kohtasi netissä unelmiensa miehen. Poika oli muutaman vuoden vanhempi ilmeisestikin pakolaisstatuksella maahan tullut nuorukainen. Tyttöä varoitteli jokainen. Muistan itsekin, kuinka kehotin tyttöä varovaisuuteen. Islaminuskoisista ei koskaan tiedä, valistin. Kulttuuritaustat luovat erilaisia odotuksia ja tavat ovat erilaiset. Tyttö oli rakastunut ja viis veisasi muiden sanoista. Vuodet vierivät. Viimeksi kuulin tytöstä muutama viikko sitten. Näin kuvia, joka oli otettu ilmeisesti pojan kotimaassa. Kuvassa olivat tyttö, poika ja heidän pieni poikansa. Yksi kuvista näytti vihkikuvalta. Kuvat olivat aika tavallisia kuvia nuorista ihmisistä, mutta tytön silmät olivat uskomattomat. Niistä loisti rauha ja onnellisuus. Tuolla hetkellä olin onnellinen, ettei tyttö ollut kuunnellut varoituksia, vaan omaa sydäntään. Kukaan, ei kukaan muu voi tietää mikä sinulle on parasta, kuin sinä itse!
Elämässä tulee varmasti jokaisella vastaan tilanteita, jolloin joutuu aprikoimaan miten olisi parasta toimia. Monelle ovat vanhemmat ja suku kaavailleet uran valmiiksi. On myös heitä, jotka kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen ja haluavat myöhemmällä iällä korjata luonnon tekemän armottoman kepposen.

Aina valinnat eivät ole näin dramaattisia, mutta saattavat silti asettaa henkilön ja tämän lähipiirin napit vastakkain. Oman tien seuraaminen saattaa olla tuskallista. Pahinta on, jos sen joutuu tekemään ilman tukea.

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises — vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok’ katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itke
-V.A Koskenniemi –

Tämä V.A Koskenniemen runo kuvaa ajatuksiani tässä asiassa. Me kaikki synnymme yksin ja tehtävänämme on tehdä ensisijaisesti itsemme onnelliseksi. Tehdessämme itseämme onnelliseksi, vedämme puoleemme ihmisiä, jotka iloitsevat onnestamme. Luomme ympärillemme niiden oikeiden ihmisten verkon, jotka rakastavat ja tukevat toisiaan

On surullista, jos lapsuuden lähimmät ihmiset eivät kykene hyväksymään ja tukemaan valintojamme. Ihailen sitä päättäväisyyttä ja voimaa, jota erilaisen valinnan tekeviltä vaaditaan. Ihailen sitä että he kykenevät seisomaan oman totuutensa takana!