Harrastukset – Sivu 2 – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Tiltti

29 maaliskuun, 201829 maaliskuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Viimeiset kaksi viikkoa olen paneutunut neljänteen taidehistorian-kurssin tehtävään. Aiheena oli taidepedagogiikka. Eilisen ja toissapäivän kirjoitin esseetä aiheesta ”minä ja taidepedagogiikkani”. Sain esseen valmiiksi eilen puolen päivän aikaan. Paneuduin taas aiheeseen niin, että nyt on pää ihan tyhjä, enkä kykene keskittymään mihinkään. Kuljen kotona huoneista toiseen, tarttuen välillä johonkin esineeseen siirtäen sen paikasta toiseen tai maaten ketarat ojossa sohvalla tuijottaen tylsänä puhelinta tai tv:tä. Olen yrittänyt lukea jotain, mutta aivokapasiteetti on vielä niin tiltissä, ettei se kykene vastaanottamaan tietoa. Pasi Ilmari Jääskeläisen ”Harjukaupungin salakäytäviä” tosin olen kuunnellut työmatkoilla, olen jo menossa levyssä 6/9. Margaret Atwoodin ”Orjatteresi” kirjaa aloittelin myös, mutta laitoin sen tauolle, kun huomasin että luettu tieto ei talletu kovalevylle.

cof

Luotan siihen, että ”this too shall pass”. Tulee päivä, ehkä jo huomenna, jolloin saan tämän ajatusjumin aukeamaan ja kapasiteetti on taas käytössä niin, että kykenen korkeampaan ajatteluun. Sitä odotellessa on hyvä toimia, tehdä asioita, joita voi tehdä ilman suurempaa tarvetta asioiden pohtimiselle. Eilen saatuani esseen valmiiksi suuntasin ulos. Ulkona oli upea aurinkoinen kevätpäivä. Aurinko lämmitti jo minunkin valkoista pallinaamaani. Talitintit huutelivat tuulessa keinuvien puiden latvustoissa kuin henkensä hädässä, etsiessään itselleen puolisoa pesänrakennukseen. Tarkoituksenani oli kokeilla vuosia sitten oppimaani meditaatiokävelyä, mutta se sitten kuitenkin jäi. Tintit ja aurinko kävivät kuitenkin hyvin meditaatiosta.

bty

Valitettavasti edes pahempikaan aivokapasiteetin tilttaus ei aiheuta minussa siivousintoa ja tarvetta kaunistaa kotiani. Let’s face it, minä en todellakaan ole huusholli-ihmisiä. Minä ja sisustaminen emme kuulu yhteen! Olen ihan tyytyväinen sekavassa sisustuksessa huonosti mätsäävien väriyhdistelmien keskellä. Kodin sisustaminen ei ole minulle tärkeää. Tärkeintä on se, että saan olla rauhassa kirjojeni ja kirjoitusteni keskellä, eikä kotona ole kovin paljoa pölyä. Olen astmaatikko ja pöly saa minut yskimään.

2126937e127078a4d7795b7dd998ec17

Tänään olen ajatusteni kanssa iloisesti pihalla. En stressaa kyvyttömyyttäni ajatteluun, vaan nautin hetkestä. Olen saanut taas yhden urakan suoritettua ja on aika levätä. Tätä taukoa opiskelusta olen aikonut pitää seuraavat kaksi viikkoa. Minulla on taidehistorian kurssiin vielä kaksi tehtävää jäljellä, mutta aikaa tehtäville on heinäkuun loppuun saakka, joten kiirettä ei ole. Olen ansainnut kahden viikon tauon. Minulla on lupa olla kuin pihalla kuin lumiukko tai sekaisin kuin Ellun kanat.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Harrastukset, Intohimo, kirjoittaminen, Taide

Mä en osaa piirtää?

19 maaliskuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Ja heti aluksi: MINÄ EN OSAA PIIRTÄÄ. Piste.

Tämä on ollut yksi elämäni ikävistä totuuksista viimeiset 53 vuotta. Olen uskonut sen aivan kiveen kirjoitetuksi totuudeksi, josta ei kannata edes keskustella. Olenko edes yrittänyt? En ole, koska se on turhaa. Minä en osaa piirtää. Piirränkö? En piirrä, koska en osaa. Loogista!?

Taidekasvatuksen kurssilla lauantaina iltapäivällä, kun olin jo niin väsynyt, etten juuri jaksanut enää keskittyä (asiaa oli tullut kamalasti) ja oli nälkäkin, luennoitsija esitteli yllättäen hyvin kapinallisia ajatuksia. Ensin hän kertoi henkilöstä nimeltä Keri Smith, jolla oli ollut kouluvaikeuksia. Keri oli ollut levoton ja pinnannut koulusta niin paljon, että vain hänen syöpäsairas luokkakaverinsa oli enemmän poissa koulusta kuin hän. Tunsin hengenheimolaisuutta tuota nuorta naista kohtaan.

sdr — Keri Smithin ”Tuhoa tämä kirja”. Saa nähdä miten kirja tuhoaminen onnistuu ihmiseltä, jolle jo hiirenkorvien tekeminen kirjoihin on pyhäinhävästys!

Olin mennyt kouluun iloisella 70-luvulla vuonna 1972 ja ensimmäiset kouluvuodet olivat yhtä tuskaa. Älkää toki käsittäkö väärin, halusin mennä kouluun. Halusin tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Halusin uusia kavereita ja kuulua joukkoon. Olin koulussa varmasti oikea opettajan riivinrauta: vilkas, äänekäs ja hajamielinen. Osasin jo lukea ja kirjoittaa kirjoituskirjaimillakin kouluun mennessä, joten pitkästyin alta aikayksikön. Tuolloin ei vielä ollut modernia pedagogiikkaa, jossa oppilaat otetaan huomioon yksilöinä omien erilaisuuksineen, vaan kaikki oppilaat pungettiin samaan uutteen ihanaan tasapäiseen (ja tasapäistävään) peruskoulun-muottiin. En koskaan oppinut tavaamaan hyvin ja häpesin koko ala-asteen ajan ensimmäistä todistustani, jossa ymmärrettävästikin luki ”hieman hätäinen tavaaja”.

Joskus ensimmäisinä kouluvuosina meille opetettiin kuinka piirretään ihminen, siis se perinteinen ”pää on yksi seitsemäsosa ihmisestä”-juttu. Minä piirsin mustalaismiehen ja olin hyvin ylpeä työstäni. Se onnistui mielestäni tosi hienosti. Opettaja ei kehunut! Se laitettiin seinälle kaikista ylimmäs, ettei kukaan näkisi sitä. Kun opiskelimme perspektiivin piirtämistä, luokkamme opettajana oli lestadiolaismies, joka meinasi saada hepulin, kun tämä suuriääninen ja esiintymishaluinen tytsy piirsi omaan perspektiivipiirustukseen tanssisalin mustavalkoruudullisine lattioineen.

Keri Smith oli minua viisaampi! Hän alkoi jo murrosiässä miettiä mikä meni pieleen ja oikoa käsityksiään itsestään. Minä nielin kaiken kokemani totuutena ja sujuttelin itseni keski-ikäiseksi ämmäksi, luullen ettei minussa ole luovuutta, eikä taitoja ilmaista itseäni muuten kuin kirjoittamalla, sillä siitä taidosta sain kehuja jo koulussa. Minun on aina ollut helpointa ilmaista itseni kirjallisesti. Puhuessa sanat aina sakkaavat, koska en osaa puhua niin nopeasti kuin ajatukseni liikkuvat päässäni.

dav — Väsähtänyt opiskelija taidekasvatuksen luennolla.

Toinen persoona, jonka taidekasvatuksen luennoitsija lauantaina meille esitteli, on Danny Gregory. Hän on monilahjakas ihminen, joka on lanseerannut maailmalle konseptinsa ”everyday matters”. Danny piirteli paljon lapsena, mutta innostui piirtämisestä uudelleen, kun hänen vaimonsa loukkaantui pahasti. Pysyäkseen elämänsyrjässä kiinni hän piirteli päivittäin jokapäiväisiä näkymiään, usein aamiaisensa. Tästä tavasta tuli hänen mottonsa ”everyday matters”. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun piirrettävä löytyy nokan alta? Hän on sitä mieltä, että piirtäminen rauhoittaa ja avaa luovuutta. Ja mikä olisi parempi tapa oppia piirtämistä, kuin piirtää hitaasti arkipäiväisiä asioita päivittäin 10–15 minuuttia?

Kokemukseni kouluajoilta on siis, etten osaa piirtää. Mitä sitten? Opettelinko ja harjoittelinko? EN!

cof

Päätin siis aloittaa yhden keski-ikäisen naisen ihmiskokeen. Kipaisin tänään kaupungille tekemäni yhdistetyn valokuvaus- ja kävelyreissun päätteeksi kirjakauppaan ja ostin luonnoslehtiön sekä paketillisen taiteilijan lyijykyniä. Jos piirrän joka päivä kymmenen minuuttia, kuinka kauan menee, että voin vaihtaa tiukan sanontani seuraavanlaiseksi: ”kyllä mä vähän osaan piirtää!”

Koe voi alkaa!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Näyttelyt, Taide

Neulansilmäkamera kuvia ja ITE-taidetta

16 maaliskuun, 201814 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minulla on muutama vapaapäivä töistä, joten ajattelin, että jotain poikkeavaa olisi mukava tehdä aamupäivällä, kun ilta menisi kuunnellen yliopiston taidehistoriankurssin luentoa. Halusin kaupungille katselemaan jotain uutta ja erilaista. Muistin, että K.H. Renlundin-museolla (Kokkolan Taidemuseo) olisi vasta ollut uuden näyttelyn avajaiset. Päätin siis suunnata askeleeni Roosin talolle.

cof

Rune Snellmanin Morpheus-näyttely oli avattu 9.3.2018 ja se jatkuu 15.4.2018 saakka. Snellman on kuvannut Kokkolan näkymiä vanhanaikaisen neulansilmäkameran avulla. Aristoteles havaitsi jo 300eaa auringonpimennyksen aikana kuinka tiheälehväisten puiden alapuolelle ilmestyi puolikuun muotoisia auringon kuvia. Hänestä havainto oli mielenkiintoinen, mutta hän ei kyennyt selittämään sitä. Camera obscura on nykyaikaisten kameroiden edeltäjä. Siinä huoneen (tai laatikon) seinään tehdyn reiän kautta heijastuu takaseinälle ylösalaisin himmeä kuva kohteesta. Se perustuu optiseen ilmiöön, jossa valo kulkee pienen reiän lävitse muodostaen kuvan vastakkaiseen pintaan. Sairaanhoito-opiston aikana meidän piti pitää esitelmä jostain aiheesta. Ystäväni oli itseni tavoin hyvin kiinnostunut valokuvaamisesta ja esittelimmekin luokallemme neulanreikäkameran toimintaperiaatteen.

cof

Rune Snellman oli siis kuvannut näkymiä Kokkolasta. Neulanreikäkamera luo valokuviin kivan vanhahtavan tunnelman ja kuvat olivatkin mustavalkoisia, tai itse asiassa enemmän ruskehtavia kuin jyrkän musta-valkoisia. Useat oli toteutettu kaksoisvalotuksella, joiden avulla kuviin oli saatu välillä hieman aavemainen tunnelma. Näyttelyssä oli rauhallinen tunnelma ja olimme salin ainoat vieraat. Kuvia sai siis tarkastella rauhassa.

cof

cof — Rune Snellmanin tauluja ryydittivät kokkolalaisen A.P. Kivisen runot.

Lähtiessämme K.H. Renlundin museolta museotyöntekijä kehotti meitä käymään myös ITE Museossa, jossa oli juuri eilen (15.3.2018) avattu ”Pienoiskoossa” näyttely. Työntekijä kehui kovasti näyttelyä ja hänestä huokui sellainen innostus, että tuntui hyvältä käydä samalla katsomassa myös tuo näyttely. ITE – Nykykansantaiteen museo perustettiin Kaustisille 2001 ja se siirtyi Kokkolaan maakuntamuseon alaisuuteen vuonna 2009.

pienoiskoossa ilmoitus 82x112mm — ITE Museon näyttelyjuliste

Jo ITE Museon ovella tuli vastaan veistettyjä pieniä puu-ukkoja ja -akkoja, jotka olivat kuin Eemelin vajassa veistämiä. Oli riemastuttava kiertää läpi ”Pienoiskoossa”-näyttely. Töiden värikkyys ja kansaomaisuus sai ilmoille iloisia huudahduksia ja toi hyvän mielen. Näyttelyssä oli lähinnä eri tekniikoilla toteutettuja ihmisfiguureja ja lintuja. Linnut ovat ihmisille ilmeisesti tärkeitä eläimiä. Ne kertovat vuoden luontoa seuraavalle kulusta ja ne ovat myös monella tavalla symbolisia eläimiä.

cof

Kannatti taas lähteä liikkeelle ja käydä museossa. Kokkolan museoihin pääsee tänäkin vuonna ilmaiseksi, joten ainakaan rahanpuutteen takia museoissa käyntiä ei tarvitse jättää. Itse olen saanut paljon näistä oman kotikaupunkini näyttelyistä ja suosittelen niitä lämpimästi muillekin!

received_1753050948090841-01

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kirjallisuus, Kirjat, Lukeminen

Indrek Hargla ja Apteekkari Melchior

8 helmikuun, 201828 helmikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Sain eilen luetuksi loppuun virolaisen Indrek Harglan (s.1970) kirjoittaman kirjan Apteekkari Melchior ja Piritan Kuristaja. Tämä on Tallinnassa raadinapteekkarina 1400-luvulla kertovasta Melchiorista kertovan kirjasarjan 4 kirja. Hargla on tähän mennessä kirjoittanut sarjaan 6 kirjaa, joista on suomennettu 5. Indrek Hargla on ilmiselvästi tutkinut historiaa kunnolla, sillä hän saa kirjoissaan kuvattua 1400-luvun Tallinnan hyvin elävästi ja todentuntuisesti. Lukiessa voi jopa haistaa hajut, maista maut, kuulla äänet ja tuntea millaista elämä oli tuossa vanhassa kauppakaupungissa satoja vuosia sitten.

cof

Itse luen kiinnostuneena tuon ajan lääkkeiden kuvauksia. Melchior on Tallinnan raadinapteekkari ja kirjoissa kuvataan hyvin usein lääkkeiden valmistusta tai kerrotaan mihin mitäkin lääkeainetta käytetään. Kirjassa Piritan Kuristaja Melchiorilla on surullisena tehtävänä valmistaa hyvin vanhan reseptin mukaan lääkettä, jota hän ei koskaan ole aiemmin valmistanut, että saisi vaimonsa parantumaan vakavasta taudista. Lääke, ”Tyriaca magna Galeni”, sisältää mm mirhamin pihkaa, intialaisen hampun siemeniä, Firenzen laventeliöljyä ja jauhettua pyhää muumiota.

Itse tarina on jokseenkin perinteinen dekkari. Tapahtuu murhia ja ne ratkaistaan. Historiallinen konteksti luo siihen kuitenkin oman viehättävyytensä Murhat tapahtuvat Tallinnan birgittalais-luostarissa (1400-l alku -1575) Piritalla luostarin alkuaikoina. Oman viehätyksensä luo historiallinen aikakausi ennen nopeita ajoneuvoja ja salamannopeaa tiedonvälitystä. Elettiin aikakautta jolloin aikaa ei mitattu kovinkaan tarkasti ja matkat tehtiin kävellen tai hevosella. Mitään ei tapahtunut nopeasti kuin nappia painamalla, paitsi murhat, joiden nopeus on pysynyt täsmälleen samana vuosisadoista toiseen.

Luen dekkareita satunnaisesti. Eniten pidän näistä Indrek Harglan teoksista. Aidontuntuisen ajankuvan lisäksi myös aina yllättävä loppu viehättää minua Apteekkari Melchiorin tarinoissa. Olen pitänyt myös kotimaisen Jyrki Heinon Turkuun 1800-luvun alkuun sijoittuvista dekkareista.

Heinon kaikki kolme kirjaa olen jo lukenut, mutta onneksi minulla on vielä yksi lukematon suomennettu Hargla odottamassa!

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Harrastukset, kirjoittaminen, Oivallus

Paluu juurille

6 helmikuun, 20186 helmikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tammikuun aikana olen lukenut paksuja tiiliskiviromaaneita, ja niiden avulla irroittanut itseni todellisuudesta. Aloitin Mika Waltarin Mikael Hakimilla, jonka kuuntelin äänikirjana. Dostojevskin Karamazovin veljekset aloitin heti vuodenvaihteen jälkeen ja nyt olen kolmannessa eli viimeisessä osassa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogiassa. Painavat ja suurikokoiset kirjat ovat rasittaneet käsiäni ja nyt muutaman päivän on ranteitani pakottanut. Eilen ja tänään on ollut aikaa ajatustyölle, koska olen päättänyt hieman lepuuttaa siroja käsiäni.

mde — Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogia

Tilan antaminen omalle ajatuksen flow:lle on nostanut pintaan tuskallisen kysymyksen. Teenkö elämässäni oikeita asioita? Eli annanko aikaa oikeille jutuille. Vastauksen tiedän. Elämäni tärkeimmät asiat ovat jääneet. Ne kolme kovaa K:ta, joista olen ennenkin kirjoittanut, ovat saaneet väistyä hetkeksi syrjään: kirjoittaminen, kuvaaminen ja kutominen. Osittain kolme K:ta on jäänyt sairastamisen takia. Kysymys tänään kuuluikin: sairastanko siksi, että olen viskannut syrjään elämäni tärkeimmät asiat? Voiko ihminen yleensäkin sairastua, jos ei tee itselleen tärkeitä asioita. Eräs maahanmuuttajana maahan tullut opiskelijani sanoi kerran: ” You caucasians are so weak, that even small things make you take sickleave!”

1-DSC_0043

Olen kaivannut valokuvaamista. Kaivannut oikeaa valokuvaamista, oikealla kameralla, omalla Nikonillani. Kaipaan sitä miltä Nikon tuntuu käsissäni, kaipaan sen painoa. Toki olen kuvannut, ottanut tuhansia kännykkäräpsyjä ajattelematta mitä ja milloin kuvia otan. Nikonin kanssa asiaa pitää ajatella, paneutua kuvaamiseen ja antaa aikaa kameralle, mielelle ja sydämelle tehdä yhteistyötä. Sitä olen kaivannut. Olen kaivannut myös kirjoittamista. Sitä kuinka flow vie, kun aloitan naputella tietokoneen näppäimistöä.

1-DSC_0070

En tiedä voiko ihminen sairastua, kun hän toimii omaa sisintään vastaan, tekemällä asioita, jotka sotivat omaa sielunsuunnitelmaa vastaan. Mutta sen tiedän, että aion lepytellä sydäntäni, tehdä itseni tyytyväiseksi ja palata omille juurilleni, tekemään asioita, joista juuri minä nautin. Työ haittaa harrastuksia, mutta silti minulla on halutessani runsaasti aikaa toteuttaa itseäni. Voin valokuvata sekä kirjoittaa tuntojani ja kokemuksiani sekä niistä nousevia tarinoita ja haluan jakaa ne muiden ihmisten kanssa.

Arkipäivän realismia, Filosofoinnit, Harrastukset, Intohimo, Taide

Mikä on taidetta

10 tammikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minua kiinnostaa peruskysymys: Mitä on taide? Voiko, sitä mikä on taidetta, kukaan määritellä ja kuinka se määritellään? Tästä on kirjoitettu varmaan kymmeniä, ellei satoja, määritelmiä, jokaisella on siitä oma näkemyksensä. Onko niin, että mitä tärkeämmäksi asian kokee, sitä suurempi on tarve luokitella, kategorioida ja arvostella se jotenkin, antaa jokin kaiken kattava määritelmä? Miksi pitää pystyä kertomaan mikä on ”oikeaa” taidetta ja mikä ei? Olisiko helpompaa vain nauttia tarjolla olevista teoksista ja valita niistä ne, jotka kokee ilahduttaviksi tai antavat itselle jotain? Pitkään vallalla olleet hyväksytyt määritelmät siitä mikä on taidetta, ovat olleet eurooppalaisten (länsimaisten) laatimia ja näin sulkeneet pois suuren osan maailman taiteesta.

1-DSC_0043-001 — Voiko luonto olla taidetta?

Kaikkien näiden kriittisten kysymysten jälkeen, on minun kuitenkin sanottava, että ymmärrän teorian tehtävänä olevan raamien antamisen ja yhtenäisen termistön luominen keskustelulle ja siksi erilaiset määritelmät taiteestakin ovat tervetulleita keskusteluun.

Paljon käsitöitä tekevänä en pitäisi käsitöitä taiteena. Ne ovat käsityöläisen tuotoksia. Mutta jotkut ovat niin lahjakkaita, että keksivät kokonaan uusia ja vaativia malleja ja tämä on mielestäni jonkinlaista taidetta. Näiden valmiiden mallien kopioiminen ei sitten enää ole taidetta, vaikka sekin usein vaatii melkoista erityisosaamista.

Musiikissa, kuvataiteissa ja kirjallisuudessa sen erottaminen mikä on taidetta, onkin jo vaikeampaa. Onko esimerkiksi iskelmä, tai monen naisen rakastama chick-lit taidetta? Itse koen taiteeksi sen, mitä joutuu hieman ensin pohtimaan ja se avautuu vasta sitten kaikessa laajuudessaan. Musiikkia kuuntelen vähemmän, mutta rakastan kirjallisuutta. Luen todella paljon. Kirjat, joissa on kevyt ja ennalta arvattava juoni sekä yksinkertainen kieli, eivät mielestäni ole taidetta. Siksi en laske ”kioskikirjallisuutta”, chick-litiä enkä myöskään esim. Kalle Päätalon teoksia tai dekkareita taiteeksi, vaikka ne ihan hyviä lukuromaaneja ovatkin. Klassikot ovat klassikkoja syystä. Ne ovat kestäneet aikaa ja niiden kieli on runsasta ja monivivahteista. Klassikot palkitsevat lukijansa. Tämä ei tarkoita sitä, että vain klassikot olisivat hyviä, vaan hyvää kirjallisuutta kirjoitetaan jatkuvasti ja se täyttä nuo aiemmat mainitsemani kriteerit kielellisestä estetiikasta ja antoisuudesta.

Kuvataiteen puolella monet eivät pidä modernia taidetta taiteena, väittäen itse kykenevänsä tuottamaan saman. ”Taide kulttuurisena ilmiönä”-luennolla mainittiin Marcia Muelder Eaton, joka oli painottanut sitä kuinka taide tulee ymmärtää historiallisesti ja kontekstuaalisesti. Tämä väite pitää mielestäni paikkaansa. Moni, hyvinkin erikoinen taideteos on avautunut minulle, kun olen kuullut taiteilijan tarinan teoksen taustalla tai lukenut teoksen taustalla olleesta historiasta. Esimerkkinä mainitsen Ars17 näyttelyssä olleet Anna Uddenbergin puolialastomat naisfiguurit matkalaukkujen ja baaritiskin päällä. Vasta kun luin, että hän halusi teoksillaan ottaa kantaa naisten esineellistämistä ja seksillä mainostamista vastaan, avautui teosten ironinenkin huumori.

Taide on mielenkiintoinen ilmiö! Se on alati muuttuvaa ja kulttuurisidonnaista!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kirjallisuus, Kirjat, Lukeminen

Mikaelit Karvajalka ja Hakim

5 tammikuun, 201828 helmikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mika Waltarin kirjoittamien Mikael Karvajalan ja Mikael Hakimin luku-urakkani alkaa olla voiton puolella. Tai no, enhän minä niitä lukenut ole, vaan kuunnellut kirjastosta lainaamana äänikirjana. (Mikael Karvajalka 2×15 cd-levyä ja Mikael Hakim 2×18 cd-levyä) Sarjan lukijana on Veikko Honkanen, joka on todella upeasti saanut ”puhallettua hengen” kirjan eri hahmoihin. Etenkin Antin äänenä Honkanen on ihan omaa luokkaansa!

Mikael Karvajalka on Mika Waltarin toinen historiallinen suurromaani Sinuhe Egyptiläisen jälkeen. Mikael Karvajalka kirjan alun tapahtumat sijoittuvat Turkuun 1500-luvun alkupuolille. Pirjo-rouva yrittää kasvattaa orvoksi jääneestä Mikaelista oppinutta miestä. Mikaelin matkatoveriksi maailmalle tulee sattumien kautta Antti Tykinvalaja, joka on Mikaelin täysi vastakohta. Antti on kookas, väkivahva ja hieman tyhmä mutta hyvin kiltti. Mikael on oppinut, pienikokoinen ja helposti höynäytettävä.

Mikael ajautuu monen mutkan kautta Saksaan, jossa on Lutherin aate leviämässä. Hän menee naimisiin saksalaisen Barbaran kanssa ja kokee yhden elämänsä rauhallisimmista ja tasapainoisimmista ajanjaksoista. Antti ja Mikael kohtaavat jälleen vuosien jälkeen ja pääsevät käymään yhdessä sotaa paavia vastaan.

Mikael Hakim alkaa siitä mihin Mikael Karvajalka loppuu. Mikael ja Antti ovat päättäneet ravistaa Italian tomut jaloistaan ja lähteä pyhiinvaellusmatkalle pyhään maahan (Palestiinaan). Pyhiinvaellusmatka ei mene ihan suunnitelmien mukaan, sillä islaminuskoiset merirosvot hyökkäävät laivaan ja ryöstävät sen. Mikael ja Antti kääntyvät pakon edessä muslimeiksi. Antti tosin vain siksi, että on juonut liikaa ja haluaa viinasta eroon. Mikael taas on ollut uskonnollinen tutkija koko elämänsä ja islamin opetukset viehättävät häntä.

”Veljekset” päätyvät orjiksi ja seikkailut vievät heidät Turkin sulttaani Soleimanin hoviin asti.

Molemmissa Waltarin romaaneissa on teemana uskonto ja kuinka se sokaisee ihmisiä. Uskonnon varjolla tehdään paljon pahaa, oikeutetaan omat toimet. Islamin usko esitetään kirjassa suvaitsevana uskona, joka sallii kaiken, jos muut ihmiset eivät tekoja näe, tai jos se tehdään puhtain sydämin. Taisteluihin miehiä houkutellaan tummatukkaisilla neitsyillä, jotka odottavat paratiisin porteilla. Kristinusko taas esitetään hyvin sotaisana ja julmanakin. Kristinuskon papit ovat Mikael Karvajalassa ahneita oman edun tavoittelijoita. Toinen teema molemmissa kirjoissa on raha ja sen valta.

Waltari on tehnyt valtavan työn näihin kirjoihin. Tietomäärä on uskomaton, etenkin kun kirjoissa vilisee mukana todellisia tuon ajan ihmisiä. Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim eivät ole mitään kevyttä luettavaa, mutta molemmat kannattaa silti lukea. Ne ovat todella antoisia ja mielenkiintoisia, etenkin jos olet kiinnostunut historiasta. Mikael on sellainen touho, ettei paremmasta väliä. Hän on hyväuskoinen mies, jota tuntuvat kaikki vetävän linssiin mennen tullen. Vaikka Antti ei olekaan järjenlahjoiltaan kovin suuri, on hänellä kuitenkin arjen viisautta, eikä hän usko ihan jokaista pajunköyttä. ”Veljekset” täydentävätkin toisiaan hienosti!

Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim ovat olleet todella miellyttäviä lukukokemuksia, joita voin suositella.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kirjallisuus, Kirjat, Lukeminen

Uusi lukuvuosi 2018

4 tammikuun, 20185 tammikuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Lukuvuoden 2018 aloitan uudella moodilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni aion lukea tavoitteellisesti. Vuonna 2017 luin 123 kirjaa, mutta silti laitoin tälle vuodelle tavoitteeksi vain 75 kirjaa, sillä tarvitsen aikaa taidehistorian opinnoilleni. Siinäpä oli ensimmäinen tavoitteeni. Toiseksi tavoitteekseni otan lukea taidehistoriassa tärkeinä pidetyt teokset. Monissa maalauksissa inspiraationa ovat antiikki ja sen tarinat tai Raamattu. Teoksia voi olla vaikea tulkita, jos ei tiedä näiden keskeisten teosten tarinoita. Aionkin siis lukea sekä Raamatun että Antiikin Tarinat. Näihin kulttuurihistorian merkkiteoksiin lisäsin vielä oman Kalevalamme, koska se on vuosikymmenien aikana vaikuttanut paljon oman maamme taiteeseen.

cof

Omppu Martin julkisti blogissaan #Runo2018 haasteen. Se viehätti minua. Olen lukenut runoja jonkin verran, mutta pidän niitä vaikeaselkoisina. Päätinkin siis osallistua tuohon haasteeseen. Osallistun haasteeseen hieman leikkimielellä, enkä ota siitä paineita. Runot ovat onneksi aika nopeita luettavia ja eihän sitä tiedä miten niistä innostun. Mitään ei saa, jos ei edes yritä! Aloitin jo haasteen lukemalla kaksi runoteosta: Anu Kirkisen ”Juuret kuin puusta irtautuvat käärmeet” ja Antti Holman ”Kauheimmat Runot”. Jälkimmäinen oli minusta paikoin jopa hauska.

pixlr

Näiden konkreettisten haasteiden lisäksi, osallistun tänäkin vuonna Helmet-lukuhaasteeseen, jossa on tarkoitus lukea 50 kirjaa. Tässä on muutama esimerkki Helmet-lukuhaasteen kohdista. Jos kiinnostut haasteesta, Helmet-lukuhaasteella on omat sivut Facebookissa.

1.Kirjassa muutetaan
2. Kotimainen runokirja
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Helmet-lukuhaaste on yllättävän helppo ihmiselle, joka lukee paljon. Viime vuonna luin summamutikassa ja hupsista – haaste oli valmis. Aika moni kirja käy useampaankin kohtaan. Vasta kun lista alkaa olla loppusuoralla, joutuu ehkä miettimään, millä kirjoilla puuttuvat kohdat saisi täytettyä. Tarkoituksenani on yrittää täyttää mahdollisimman moni Helmet-haasteen kohdista omilla hyllynlämmittäjillä. Hyllynlämmittäjät ovat kirjoja, joita olen hyllyyni hankkinut, mutta jotka ovat jääneet lukematta. Aika näyttää kuinka pitkälle omilla kirjoillani pääsen.

Tarkoitukseni oli aloittaa vuoden Helmet-lukuhaasteen läpilukeminen kohdalla 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Olen valinnut kohtaan hyllynlämmittimenä nököttäneen Dostojevskin Karamazovin veljekset. Olin kuitenkin aloittanut jo Dan Brownin dekkarin Kadonnut Symboli, jonka lukeminen sitten venyikin vuoden 2018 puolelle, joten siitä tuli haasteeseen ensimmäinen lukemani kirja. Nyt olen jo aloittanut Dostojevskini tankkaamisen. Ei se vaikea tunnu olevan, vaatii vain täyden keskittymisen.

mde

Tästä se lähtee uusi sivistävä, hauska ja mielenkiintoinen lukuvuosi 2018!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Matkustaminen, Muoti, Taide, Vaatteet

Olen lähdössä lomaselle

5 joulukuun, 20175 joulukuun, 2017 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tiistaiaamu. Edessä on kaksi yövuoroa pitkän sairasloman jälkeen. Ihana päästä taas töihin, etenkin kun happi tuntuu taas suvaitsevan kulkea suhteellisen normaalisti. Torstaiaamuna suuntaan nokkani lähes suoraa yövuorosta Helsinkiä kohti puksuttavaan junaan. Edessä on koko viikonloppu kulttuurikokemuksia. Listallani ovat ainakin Ars Fennica näyttelyyn tutustuminen Kiasmassa, Ateneumin ankat ja Von Wrightit sekä Erottaja 1917 näytelmä Teatteri Avoimissa Ovissa. Tahtoisin myös käydä katsomassa Nelimarkan taidetta HAM:ssa ja vilkaista mitä on esillä Sinebrychoffin Taidemuseossa. Voi olla, etten ihan kaikkea kerkeä näkemään, mutta ihana tietää, että on niin paljon mistä valita!

cof — Tämän Reidar särestöniemen taulun näimme viime kesänä 2017 Särestön näyttelyssä

Minä menen itse torstaina ja mieheni tulee perästä perjantaina. Minulla on siis hieman aikaa tutustua pääkaupungissa yksin kohteisiin, joista en arvele mieheni niin innostuvan. Mitä ovat nämä kohteet, joista en ennakkoluuloistesti (?) ajattele mieheni riemastuvan? Aavistelen, etteivät naisten vaatekaupat ja meikki-osastot ole ihan normi mies-tallaajan suosikkilistan kärjessä. Ainakin minun mieheni näyttää noissa kaupoissa etsivän lähinnä ulko-ovea, ellei jo ovella huikkaa jäävänsä ulos odottelemaan. Vain kirjakaupoissa viihdymme (valitettavasti) molemmat.

Olen käynyt vaatekaappini huolellisesti läpi ennen paremmille apajille lähtöä. Puseroista olisi uupelo. Toivoisin löytäväni nättejä naisellisia arkipuseroita, mutta luulen, että joudun pettymään. Vaikka kauniita pehmeitä värejä löytyisikin, mallit ovat laatikoita tai niin ihonmyötäisinä spandexeja, ettei niitä tällainen over50 & fat voi edes kuvitella päälleen. Huomatkaa positiivinen ja avoin asenteeni!

Jotain tällaista haluaisin (kuvat Pinterst) :

e1bcf9c7d462988b1c88299814e62640

d0c253549a63cf087a35a99d4a0c2d38

92cadca6e59ad6d7e6bf04c1a5668d53

Ei ole helppoa olla ylipainoinen kesi-ikäinen nainen. Ei ole helppoa, mutta jännittävää kyllä! En aio alistua muotiteollisuuden ja ajan hengen vaatimukseen, vaan luon itselleni omani näköisen todellisuuden! Jos ei kaupasta löydy haluamaani, olen aikonut opetella ompelemaan.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Historia, Intohimo, Kirjallisuus, kirjoittaminen, Taide

Taidehistorian peruskurssilla

21 marraskuun, 201710 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Ennen kun aloin opiskella taidehistoriaa ajattelin, että taidehistoria olisi yksinkertaisesti taiteen historiaa ja että se kertoisi ja tutkisi taidetta eri aikakausina. Ymmärtääkseni taidehistoria on kuitenkin ollut pitkään hyvin rajattu oppiaine. Minulle sana ”rajattu” tuo heti sellaisen konnotaation, että jotain on jätetty ulkopuolelle. Ville Lukkarinen sanoo kirjassa ”Katseen rajat, Taidehistorian metodologiaa”, että akateemisessa maailmassa olivat vielä jokin aika sitten hyväksyttyjä vain tietynlainen näkökulma ja lähestymistapa sekä tietynlainen kirjoitustyyli Näin tarkat rajaukset jättävät helposti monia teoksia tarkastelun ulkopuolelle.

Katselin vastikään taidehistorioitsija ja -kriitikko Waldemar Januszczakin juontamaa ohjelmaa “Kahlitsematon renessanssi”. Ilmeisesti myös taidehistoriassa, kuten tavallisessakin historiassa, päättäjät/valtaapitävät kirjoittavat historian. Januszczak esitteli ohjelmassa muutaman upean taideteoksen. Näitä teoksia ei kuitenkaan pidetä renessansiin kuuluvina, vaikka ne ovat tuona ajanjaksona tehtyjä. Esitellyt teokset olivat tehty terrakottasta, kun taas renessanssin arvostetut työt olivat lähinnä marmoria.

Ensimmäiset taidehistorian kirjoitukset loi Giorgio Vasari (1511–1574), jonka kirja ”Taiteilijaelämänkertoja” loi pohjaa modernille taidehistorian kirjoitukselle. Vasarin kirjoituksista on päästy pitkälle. Taidehistorian tutkimusta kutsutaan nykyisin usein visuaalisen kulttuurin tutkimukseksi ja siitä on tullut poikkitieteellistä. Vasarin aikaan, ja pitkään sen jälkeenkin, oli tärkeää pystyä määrittelemään tyyli ja se konteksti mihin teoksella viitataan. Nykyaikana nuo määreet eivät enää ole useinkaan kovin tärkeitä. On myös luovuttu aikajaottelusta. Taide voi nykyisin olla kannanottoa esimerkiksi valtakunnan politiikkaan, seksuaalisuuteen, sosiologisiin tai ekonomisiin tilanteisiin.

Screenshot_20171121-090803-01 — Giorgio Vasari

Vaikka taidehistorian kirjoitus on muuttanut muotoa ja taidehistorian teoriat seuranneet toisiaan, ovat taide ja historia kulkeneet tavallaan käsi kädessä. Jokaisella ”historiallisella aikakaudella” luodaan omannäköistä taidetta ja jokaisella aikakaudella on ollut taiteilijoita, jotka ovat olleet edellä aikakauttaan, eivätkä siksi ”sovi” oman aikakautensa taidehistorian kirjoitukseen. Tavalla tai toisella jokainen taideteos kertoo pienen tarinan aikansa historiasta. Vaikka nykyaikainen taidehistoriantuntemus väittääkin toisin, kertoo jokainen taideteos mielestäni aina jotain nimenomaan omasta ajastaan.

cof — Pekka Jylhän J.V. Snellmanin patsas ”Nuori sielu avoinna – Ung själ, öppet minne”

Taidehistorioitsijalle etenkin historian tuntemus, mutta myös kirjallisuuden tuntemus ovat erittäin tärkeitä. Monet varhaisimmista töistä ovat saaneet vaikutteita kirjallisuudesta. Kirjassa ”Compelling visuality” Oskar Bätschman kertoo Poussinin teoksesta Pyramis ja Thisbe. Teoksen historia avautui vasta lukemalla muutama klassisen kirjallisuuden teos. Ilman noita kirjallisia materiaaleja teos olisi ollut hämmentävä. Lisämateriaalia alettiin etsiä, kun teoksessa jossa on myrsky ja taivaalla näkyy jopa kaksi salamaa, lammen pinta on peilityyni. Tämä tosiasia sai historioitsijan paneutumaan asiaan tarkemmin ja hän löysi yllättäviä yhdistäviä tekijöitä taustalla näkyvän Bacchuksen temppelin ja peilityynen lammen välillä.

staedel_altemeister_poussin_nicolas_gewitterlandschaftmitpyramusundthisbe_1651 — Poussini: Pyramis and Thisbe

Taidehistoriassa painotetaan narratiivisuutta ja kirjoittamisen merkitystä taidehistoriassa, koska tulkinnat ja analyysit esitetään puhutulla tai kirjoitetulla kielellä. Taidehistorioitsija ei ehkä itse luo taidetta, mutta hänen tulee kyetä sanoilla esittelemään työ muille ihmisille, joten hyvä kirjallinen ilmaisu ja sanavarasto sekä kirjallisuuden tuntemus ovat tärkeä apu taidehistoriassa.

Vaikka taidehistoriassa pidetään historian ja kirjallisuuden tuntemusta tärkeänä, ovat esteettisyys ja työn taidokkuus olennaisimmat tekijät. Nykyaikana arvostetaan myös työn mahdollisista kantaaottavuutta tai kykyä ilmaista jotain tiettyä abstraktiakin asiaa.