Loman toiseksi viimeinen kokonainen päivä Levillä valkeni sateisena. Oli satanut koko yön. Koska oli kylmä, ”mökkimme” patteritkin olivat menneet päälle. Sisällä ei siis ollut kylmä, mutta ulkona mittari näytti aamulla jatkuvassa vesisateessa vain +6C. Tästä tulisi siis toinen ”sisäilypäivä”.
Yhdentoista jälkeen hyppäsimme uskolliseen Almaan ja ajoimme Särestöön, Reidar Särestöniemen ateljeekoti-museoon. Olen käynyt täällä ennenkin ja kirjoittanut käynnistäni. Särestö koskettaa silti jokaisella käynnillä. Tällä kertaa olivat uutta lampaat, jotka laidunsivat vanhan Särestön ja kahvilan välisessä maastossa. Lampaat olivat hieman arkoja, eivätkä antautuneet silitettäväksi, vaikka aidassa oli kyltti, että saa silittää, jos lampaat sen sallivat. Kyltissä olivat myös lampaiden nimet.
Olimme liikkeellä myöhemmin kuin viime vuonna. Särestöniemen museo avautuu kello 12 ja me olimme paikalla 12.40, joten museossa oli jo jonkin verran asiakkaita. Ihan hyvähän se on, että ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta on niin miellyttävää tutkia taideteoksia omassa rauhassa ilman kiirettä ja paineita, että pitää jo siirtyä eteenpäin. Tälläkään kertaa muista vierailijoista ei tosin ollut juuri haittaa. Harva jaksaa tuijotella Särestöniemen tauluja niin kauaa ja intensiivisesti, että joutuisin kauaa jonottelemaan omaa vuoroani.
Näyttelyä oli muutettu, ja esillä oli aivan toisia tauluja kuin edellisvuonna. Siitä pisteet museolle! Ateljeerakennuksessa oli kolmisivuinen kertomus tämänkertaisesta näyttelystä. Esitteessä kerrottiin mm Yrjö Kaijärven ja Reidar Särestöniemen suhteesta, josta Reidar on maalannut useamman taulun. Muistelin tarinaa koko matkan takaisin Kittilän kylälle, koska tarina oli minusta romanttinen ja jollakin tapaa uskomattoman epätavallinen.
Reidar Särestöniemen kodissa oli tällä kertaa esillä hänen erikoisia ja silmiinpistäviä vaatteitaan. Vitriinissä oli myös pahvikylteille kirjoitettuna tarinoita ja muistoja hänen pukeutumisestaan ja vaatteistaan. Parhaiten mieleeni jäi hänen mieltymyksensä rintaneuloihin ja solkiin. Ne torjuivat hänen mielestään pahoja henkiä kuten esimerkiksi depressiota. Mielenkiintoinen näkemys!
Särestöstä ajoimme Einari Junttilan museoon Kittilän keskustaan. Se on auki vain torstaisin 13-17, joten vesisade sattui juuri oikealle päivälle. Tosin Terttu Junttila kertoi, että jos joku haluaa museossa vierailla, voi soittaa ja hän tulee avaamaan museon. Hän asuu talon yläkerrassa. Särestössä kahvilassa työskentelevä nainen kertoi, että Junttilan kotimuseota pitävä Junttilan tytär olisi kovin puhelias ja ennusti vierailusta pitkää. Hän oli aivan oikeassa! Hän kertoi myös, että Reidar Särestöniemi tunsi Einari Junttilan ja haki tältä oppia omaan maalaamiseensa. Terttu Junttila taas kertoi, että hänen isänsä vietti maalausmatkoillaan öitä Särestössä ja opetti kahta Särestöniemen poikaa maalaamisessa.
Einari Junttilan museo on sodanjälkeen rakennettu ns rintamamiestalo, Junttilan perheen kotitalo. Museossa oli toinen pariskunta, kun me saavuimme paikalle. Tuo pariskunta lähti aika pikaisesti saavuttuamme. Junttilan tytär Terttu alkoi heti kertoilla muistelmiaan perheen elämästä. Hän kertoili sota-ajan kokemuksiaan mm siitä kuinka kotitalo paloi Lapin sodassa ja omasta evakostaan Ruotsin puolella. Einari Junttila oli maalannut aiheista muutaman taulunkin. Yksi maalaus oli omasta kodista rauniona, vain piippu jäi jäljelle. Tuon piipun ympärille rakennettiin perheelle myöhemmin uusi koti. Itseäni kosketti kuva palaneesta Kittilästä lumimyräkässä. Etualalla oli puunkarahka, jossa liehui punainen kangas kuin symbolina vuodatetulle verelle.
Junttila kunnostautui Lapin luonnon kuvaajana. Hän käytti taiteessaan lähinnä akvarelleja. Terttu-tyttären mukaan hän teki pitkiäkin maalausmatkoja tunturiin, jossa hän kertoi keskustelevansa Jumalan kanssa.
Einari Junttilan museo oli todella mielenkiintoinen tutustumiskohde, jossa ehdottomasti aiomme vierailla uudelleen seuraavalla Kittilän lomallamme.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 