”Kaukaa näkee paremmin lähelle!” Tämä motto on tullut todistettua reissuilla monta kertaa. Ulkomaanmatkoilla huomaa hyvin selvästi asiat, jotka kotimaassa ovat huonommin tai paremmin. Kotona ollessa asioiden tilaan turtuu ja niistä tulee selviö. ”Asiat nyt vaan on näin!” On vaikeaa kuvitella miten asiat voisivat olla toisin. Mutta teepä pyrähdys johonkin toiseen maahan, ja huomioi matkallasi vierailemasi maan tilaa ja henkeä, niin oivallat mitä kotimaassa voisi tehdä toisin tai sen miksi niin rakastatkaan sitä maata missä asut.
Yhden suurista oivalluksista tein Englannissa asuessani. Odotin Englantiin muuttaessani ensimmäistä lastani. Olin opiskellut muutto hetkellä jo 3 vuotta erikoissairaanhoitajaksi ja raskaus sekä mieheni toive työskennellä vuosi ulkomailla ennen sitoutumista kotimaan työpaikkaan, saivat minut ottamaan välivuoden opiskeluistani. Opiskeluni jäivät puoli vuotta kesken. Opiskellessani terveydenhuolto-oppilaitoksessa minulle oli upotettu joka välissä ajatusta siitä, miten upea terveydenhuolto-systeemi Suomessa on. Lapsikuolematkin ovat minimissään. Lapsikuolleisuus on ilmeisestikin ihan tilastollinen tosiasia, mutta tuo terveydenhuoltosysteemin paremmuus oli mielestäni urbaanilegendaa jo tuolloin. Minulla oli Englannissa omalääkäri ja raskauteni aikana näin pari kolme alueen seitsemästä kätilöistä. Yksi näistä seitsemästä kätilöstä oli avustamassa synnytyksessä ja yksi kävi kotiin paluuni jälkeen tapaamassa minua ja pientä poikavauvaani kotona. Tunsin olevani tuvassa tuttujen kokeneiden kätilöiden seurassa. Myös omalääkäri-systeemi oli mielestäni onnistunut. Tunnet lääkärisi ja lääkärisi tuntee sinut. Sinun ei tarvitse jokaisella käynnillä alkaa selittämään vaivojasi alusta.
Toista lasta saadessani Tampereella synnytyssalissa oli eri hoitajat kuin neuvolassa tai osastolla synnytyksen jälkeen. Tunnetusti joka kerta lääkärissä käydessäsi kohtaat eri lääkärin. Oletusarvona on, että jokainen kirjaa käynnin niin, että seuraava kykenee niiden perusteella hoitamaan potilasta. Valitettavasti hoitohenkilökunnan aika on nykyisin, ja oli jo tuolloin reilu 20 vuotta sitten, niin kortilla, että aikaa seuraavaan potilaaseen tutustumiselle jäi niukasti. Tieto papereissa seuraavasta potilaasta oli, ja on edelleen, kirjauksia aikaisemmin tehneiden henkilöiden kontolla. Kaikki hoitohenkilökunta ei ole yhtä empaattista ja sympaattista, kirjaukset ovat aina tekijänsä näköisiä. Kaikki eivät myöskään ole yhtä hyviä kirjallisessa ilmaisussa, joten tieto muuttaa muotoaan, vaikka olisi kirjoitettu kuinka totuudenmukaisesti ja hyväntahtoisesti. Karkeana esimerkkinä voidaan mainita, että esimerkiksi masennus mainitaan vuosia potilaan dokumenteissa taudista paranemisen jälkeenkin. Tuo kirjaus nousee monesti lääkärille (tai hoitajalle) ensimmäiseksi näkyville ja vaikuttaa siten tahtomakin hänen suhtautumiseensa potilaaseen ja hänen vaivaansa. Voitte vain arvata kuinka maininta siitä, että potilas on alkoholisti tai että hän asuu alkoholisteille tarkoitetussa asuntolassa, vaikuttaa potilaan kohteluun hoitolaitoksissa!
Viimeisimmällä ulkomaanmatkallani Budapestiin kiinnitin huomioni ihan toisenlaiseen seikkaan. Kahviloissa oli paljon henkilökuntaa. Itsepalvelua ei ollut kuin muutamissa paikoissa. Kahvilaan saapuessasi istuit vain pöytään ja tarjoilijat hoitivat palvelun. He toivat ruokalistan, tilaamasi tuotteet ja hoitivat laskutuksen istuessasi pöydässä. Astiat jätettiin pöytään, josta tarjoilijat poistuttuasi korjasivat pois. Eräänä aamuna, kun olimme tulleet aamupalalle heti seitsemältä, laskimme, että meitä oli kaksi ihmistä aamupalalla ja tarjoilijoita salissa hyöri 7-8. Museoissa ja näyttelyissä oli joka huoneessa henkilökuntaa pitämässä huolta, että asiat luistivat odotetusti. Samalla he seurasivat ettei kukaan vahingoittanut näyttelyesineitä. He tarkkailivat, että näyttelyvieraat olivat kunnossa, ettei kukaan saanut esimerkiksi sairaskohtausta. Museoiden henkilökunta oli yleensä vanhempia, ehkä jopa jo eläkkeelle jääneitä henkilöitä. Myös kaupoissa oli paljon henkilökuntaa, eikä kassoille koskaan tarvinnut jonottaa kovin kauaa.
Palatessamme kotiin lounastimme matkalla eräässä lounasravintolassa. Ravintolassa oli ystävänpäivän kunniaksi ”ystävänpäivä-brunssi”. Seisoimme pitkän aikaa avarassa aulassa pyörien ja miettien miten homma toimii. Kävipä siinä mielessä, että täälläkin tarvittaisiin enemmän henkilökuntaa neuvomaan ja palvelemaan paikalle tulevia asiakkaita. Se olisi loistavaa asiakaspalvelua, jota monikin asiakas varmasti arvostaisi.
Töitä maailmassa on. Ei vain ole enää maksajia. Työttömät eivät halua töitä, joista saa vähemmän palkkaa kuin työttömänä olemisesta. Mihin tämä maailma on menossa? Kaikki vaativat parempaa palkkaa, vaikka elämme jo nyt yltäkylläisyydessä. Hallitus ja eduskunta kikkailee ja pelleilee ihmisten palkoilla, antamatta piiruakaan periksi omista eduistaan; he päinvastoin nostavat omia palkkioitaan. Suomesta on tyystin hävinnyt yhteisöllisyys. Itsenäisyyttä ja omatoimisuutta arvostetaan yhtenä suurimmista hyveistä. Suomessa jokainen kantaa oman laukkunsa ja jopa kaupan kassat ovat automatisoituja, niissäkään ei kohta tarvita ihmisiä rahastamaan asiakkaita. Pahalta tuntuu ajatella lasten, vammaisten, mielenterveysongelmaisten ja vanhusten arkea. He ovat ne joiden elämää leikkaukset koskettavat eniten.
Toivoisin yhteisöllisyyden paluuta. Ennen vanhaan tiedettiin mitä naapurissa tapahtuu, hyväksyttiin ja tarpeen vaatiessa unohdettiin tapahtuneita sattumuksia. Kun naapuria kosketti onnettomuus, lähdettiin suurella joukolla auttamaan. Kukaan ei jäänyt yksin. Ennen ei olisi ihminen voinut olla kuolleena viikkoja pahimmissa tapauksissa kuukausia yksinään asunnossaan. Joku olisi varmasti huomannut, ettei naapurin Esteriä ole näkynyt moneen päivään liikkuvaksi.
Tiedän haikailevani menneen perään. Mennyt ei palaa. On elettävä nykypäivässä. Mutta miten järjestämme tämän nykypäivän niin, että kaikilla olisi hyvä olla? Miten järjestämme tämän nykypäivän niin, että kaikilla olisi hyvä olla, jos kukaan ei halua tinkiä piiruakaan saavutetuista eduista ja kaikki vaativat koko ajan enemmän ja parempaa?
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 