Elämäni kulkee selvissä sykleissä. Välillä kirjoitan vimmatusti ja kirjoittaminen täyttää koko elämäni. Kirjoitan puoli tuntia aamusivuja joka aamu, ja lisäksi jotain muuta proosaa iltapäivällä. Tätä vaihetta saattaa kestää muutaman kuukauden ja sitten alan kutoa. Kudon sukkia, pipoja ja huiveja. Etsin välillä malleja, joita voin toteuttaa tulevaisuudessa. Menee pari kuukautta: into kutoa lopahtaa ja tartun kameraani. Kävelen ympäriinsä kamera kourassani. Kyykkään kuvaamassa kasveja ja makaan pitkospuilla yrittäen ikuistaa suon kauneuden.
Innostun helposti ja annan innostuksen myös viedä mukanaan. Pidän sitä terveyden merkkinä itselläni. Niinä aikoina kun innostus, ja sen tuoma flow, ovat puuttuneet elämästäni, ovat olleet elämäni mustimpia aikoja.
Eräs ihminen sanoi, että minun kanssa on vaikea elää, kun kiinnostuksen kohteeni muuttuvat niin nopeasti. Kuuluuko ihmisen valita joku kiinnostuksen kohde ja ruuvata se tottumuksiinsa kiinni niin, ettei enää kiinnostu mistään muusta? Pitäisikö ihmisen rajoittaa itseään niin rajusti, että vain tietyt asiat saavat kiinnostaa?
Jossain vaiheessa elämääni rönsyilevä maailmani ahdisti jopa itseäni. Annoin uskotella itselleni, että olen jotenkin viallinen, kun en kykene olemaan uskollinen tietylle harrastukselle tai mielenkiinnonkohteelle. Harmitti, kun en voinut keskittyä yhteen lajiin niin että olisin tullut siinä mestariksi, vaan hajotin (hajotan edelleen) itseäni eri alueisiin. Suljin aikoinaan pois elämästäni asioita, joissa en mielestäni ollut hyvä tai jotka eivät jostain syystä sopineet siihen kuvaan ihmisestä, jollainen halusin olla.
Elämä toi eteen suuria iskuja ja menetyksiä. Vuosia ryvin omassa surkeudessani ja tongin omaa elämääni, kuorien siitä pois kerroksia, joita en tunnistanut omakseni. Oivalsin, että minulla on oikeus ja jopa velvollisuus olla oma itseni. Aina tulisi olemaan ihmisiä, jotka eivät minusta pitäisi, mutta olisi myös ihmisiä, jotka pitäisivät minusta juuri sellaisena rönsyilevänä ja rehevänä persoonana jollainen olen.
Mukavin oivallus oli, että vaikka jotkut pitävät minua sekavana ja helposti asioita aloittavana ja lopettavana, olen kuitenkin aina ollut uskollinen joillekin asioille. Jo ylä-asteiästä olen kutonut, valokuvannut ja kirjoittanut. Kirjatoukka olen ollut niin kauan kun olen osannut lukea. Muoti ja vaatteet (ompelu) ovat olleet mukana elämässäni myös ylä-asteelta asti. Kiinnostukseni matkustamiseen ja vieraisiin kieliin sekä kulttuureihin olen ilmeisesti saanut syntymälahjaksi.
Sanokoot muut mitä tahansa, kyllä minä itseäni kiinnostavien aiheiden suhteen olen aika ennustettava. Tosin nyt kun lukuvaihe alkoi hiipua, oli itsellenikin yllätys, että kutominen oli seuraava intohimoni kohde. Kutomisvaihetta tullee kestämään muutama seuraava kuukausi. Jännityksellä odotan mikä ”vie” minua sen jälkeen!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 