Suo. Kosteaa, upottavaa märkää hetettä, jolla kulkeminen voi olla vaarallistakin. Suot ovat mielenkiintoisia. Toisaalta ne ovat karuja alueita, joilla selviytymiseen kasvienkin on pitänyt sopeutua. Toisaalta ne ovat täynnä rikkauksia, jotka houkuttelevat ihmisiä ja eläimiä erikoisuudellaan.
Nuorempana vihasin soita. Vanhempani ovat armottomia marjastajia ja perheemme suurin kuviteltava herkku on hillat (lakat, suomuuraimet) (Rubus chamaemorus), joista minä en tosin perusta. Olin lihava lapsi josta kasvoi lihava nuori, eikä suolla ötököiden syöttinä rämpiminen kiinnostanut. Kuuma siinä olisi tullut ja alkanut muutenkin tuskastuttamaan.
Lapsuus on ohitettu ja nuoruudestakin alkaa olla jo hetkinen. Mieli on muuttunut. Olen oppinut näkemään soiden kauneuden. Olen vaeltanut monta monituista luontopolkua soiden ylitse ja ympäri. Jos valittavana on useampi polku, mielelläni valitsen sen joka kulkee soisella alueella.
Suota pitää pysähtyä katselemaan. Pikaisella vilkaisulla näet vain käkkyräiset ja kitukasvuiset puut sekä heinäkasveja. Jos pysyy hiljaa, saattaa nähdä myös eläimiä. Itse olen nähnyt soilla erilaisia lintuja ja Salamajärven kansallispuistossa tuijotimme kerran peurojen kanssa hetken toisiamme, ennen kuin peura päätti lähteä pakoon. Minä näen reissuillani vähän eläimiä, sillä minulla ja matkakumppanillani on tapana kommentoida näkemäämme melko suuriäänisestikin välillä.
Kun pysähdyt ja kyykistyt, avautuu soilla ihan uudenlainen maisema. Karpalo (Vaccinium oxycoccos, V. microcarpum) esimerkiksi on yllättävän vaatimaton kasvi. Eräällä suoretkellä Kuusamon Oulangalla kesti minulta eräs suonylitys lähes tunnin, kun ylitin suon kontaten pitkin pitkospuita. Bongasin pitkospuiden reunasta pyöreälehtikihokin (Drosera rotundifolia). Innostui kasvista niin, että otin siitä varmasti kymmeniä kuvia. Samalla kuvasin monta muuta pientä suokasvia, joita suota pystyasennossa ylittäessä on vaikea havaita. Onneksi oli kaunis ilma, suhteellisen vähän itikoita ja kaverilla rautaiset hermot.
Viimeksi kävin suolla eilen. Suon tuoksu on etenkin näin alkukesästä uskomaton. Suopursut (Rhododendron tomentosum) kukkivat parhaillaan ja se on yksi parhaista tuoksuista minkä tiedän. Tänä keväänä myös tupasvilla (Eriophorum vaginatum) on kukkinut harvinaisen näyttävästi. Suot näyttävät tupasvillan runsaan kukinnon aikana olevan ikään kuin lumivaipan alla. Kaunista!
Suot ovat minulle parhaita mahdollisia paikkoja rentoutumiseen. Soilla on hyvä irrottautua stressistä ja ulkoisista paineista ja antautua elämään käsillä olevassa hetkessä.
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 