Kauneus – Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Matkustaminen

Särestö – jälleen

29 kesäkuun, 201829 kesäkuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Kesäloma alkaa olla lopuillaan. Keskiviikkona olisi yövuoroon meno. Tämä viimeinen lomaviikko on ollut upea. En tiedä mitään parempaa, kuin viettää aikaa kesäisessä Suomen Lapissa oman rakkaan aviomieheni kanssa. Tälläkin kertaa olemme vaeltaneet, ihailleet taidetta ja upeita maisemia, sekä kokeilleet omia rajojamme tunturiin nousemisessa.

Tämä viikko on kuitenkin ollut balsamia sielulleni. Kiireetöntä samoilua kameran kanssa tuntureissa, kuruissa ja saivojärvellä. Tämä päivä Särestössä toi ruokaa myös sydämelle. Olemme käyneet Särestössä jokaisella Kittilän lomallamme, joten tänään oli kolmas kertani siellä. Jokainen kerta on ollut ainutlaatuinen. Siitä asti kun kuulin Reidar Särestöniemestä ensimmäisen kerran noin 20-vuotiaana, olen ihaillut hänen taidettaan. Hänen maalauksensa saavat uuden perspektiivin, kun käy hänen kotonaan ja ateljeessaan. Monet sanovat hänen teoksiaan räikeiksi ja suureellisiksi. Kun on käynyt Lapissa ja nähnyt Lapin luonnon ymmärtää, että myös Lapin luonto on suureellinen ja äärettömän värikäs! Reidarille luonto oli ensisijainen inspiraation lähde, Hän maalasi usein mm. riekkoja ja poroja Lapin maisemaan.

Reidar Särestöniemi oli erikoinen persoona, joka herätti varmasti sekä ihastusta että vihastusta. Tunnettu tosiasia on kuitenkin, että hän oli 60-70-luvun taiteilijoista yksi eniten koulutetuimmista taiteilijoistamme. Hän ymmärsi myös Juhani Palmun lailla tehdä itsestään eräänlaisen brändin, joka vähensi sitten valitettavasti hänen arvostustaan muiden taiteilijoiden silmissä.

Reidarin taulut puhuttelevat minua. Rakastan niiden värikylläisyyttä sekä Reidarin lempeää tapaa kuvata sitä mitä hän silmillään näkee ja sydämellään tuntee. Olin hyvin iloinen, kun kuulin, että nuori kittiläläinen vaatesuunnittelija Jukka Puljujärvi oli alkanut suunnitella vaatteita Reidar Särestöniemi-kankaista. Hän oli saanut Särestöniemi-säätiöltä ja Reidarin perikunnalta luvan käyttää tauluja kangassuunnittelussaan korvausta vastaan. Kun uskaltaa kysyä, voi joskus onnistua!

received_10156489003984483 — Kuvan on ottanut Särestössä aviomieheni Timo

Näin Puljujärvestä jutun Facebookissa jossain verkkolehdessä ja mietin mistä noita Hálo (affordable luxury) vaatteita mahdollisesti voisi ostaa. Olinkin siis erityisen iloinen, kun löysin Hálon Särestöniemi kankaasta suunnittelemia vaatteita Särestöniemen pienessä oheistuotemyymälässä. Olin juuri saanut ison tilin (kiitos ylitöiden ja yövuorojen), joten päätin sijoittaa omaan Reidar Särestöniemi huiviin.

Koko matkan takaisin Särestöstä Sirkkaan olin lapsellisen onnellinen omasta uudesta silkkihuivistani! Nainen ja turhuuden turhuuden ilo!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Luontojutut, Matkustaminen

Keimiöniemen kalamajat ja Palkaskero

26 kesäkuun, 2018 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tällekin päivälle luvattiin kaunista ilmaa, joten tunturiin oli päästävä. Tarkoituksenamme oli tällä Levin reissulla tutustua paremmin Pallaksen alueen vaellusreitteihin. Pallas on meidän molempien suosikkikohde, jossa viettäisimme mielellämme enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on rajallinen ja viikon lomaan on vaikea sisällyttää kaikkea mitä haluaisimme tehdä ja nähdä.

Tämän päivän aloitimme tutustumalla Keimiöniemen kalamajoihin, joiden ohitse olimme jo kahtena vuonna tyylikkäästi kaasuttaneet matkalla omasta mielestämme tärkeämmille nähtävyyksille. Onneksi nyt paikkasimme tuon aukon sivistyksessämme. kohde on todellakin näkemisen arvoinen. Paikalla on ollut kalamajoja jo satoja vuosia. 1592 venäläiset polttivat kaikki kalamajat kahta lukuun ottamatta. Tietojen mukaan paikalla on kalastettu jo vuonna 1553 ylitorniolaisten veroluetteloiden mukaan. Paikalla olevat majat eivät siis ihan kamalan vanhoja ole. Suurin osa nykyään paikalla olevista mökeistä on 1800-luvulta ja vanhimmat 1700-luvulta.

Jerisjärven Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Alue on viehättävä ja luonnonkaunis. Mökit ovat edelleen käytössä, mikä lisää alueen viehätystä. Tosin juuri sen vuoksi, että ne ovat edelleen käytössä, niitä saa ihailla vain ulkoa.

Keimiöniemeltä jatkoimme matkaa Pallakselle. Tarkoituksena oli tänään kiertää Palkaskeron 7km ympyrälenkki. Olin lukenut Pallaksen luontopoluista Luontoon.fi sivuilta ja todennut, että matkalla olisi paljon rakkaa, eli tunturin laella olevaa kivikkoa. Tunturin erottaa vaarasta siten, että tunturin laella ei kasva puita. Koska rakkaa olisi odotettavissa, epäilin pääsisimmekö kiertämään koko ympyrää, mutta päätimme kuitenkin yrittää ja kääntyä sitten takaisin jos polku muuttuisi meille liian vaikeaksi.

Palkaskeron kierros lähtee Pallaksen Luontokeskukselta. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat helppoja! Polkua oli paljon kuljettu ja se oli leveä eikä juurikaan kivikkoa. Se oli toki nousua, mutta lihava, huonokuntoinen keski-ikäinen astmaatikko on viime vuoden reissuista oppinut ja vedin avaavaa Ventolinea ennen kävelemään lähtöä, joten kävely tuntui kevyeltä. Kahden kilometrin jälkeen istahdimme hetkeksi poroerotusaidan reunalle ja jomme vettä ja söimme muutaman kuivahedelmän, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

Muutaman sadan metrin jälkeen poroerotusaidasta maasto muuttui. Polku oli kivikkoista ja rakkaa alkoi olla enemmän. Se ei kuitenkaan vielä ollut kovin vaikeaa kävellä. Poroerotusaita alkoi jäädä kauas taakse ja pienen mutkan jälkeen hävisi kokonaan näkyvistä. Luontokeskus ja Pallas-hotelli olivat hävinneet näkyvistä jo ennen poroerotusaitaa. Polulla ei ollut ketään muita kulkijoita kuin me, joten saimme taivaltaa omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskustelu alkoi käydä mahdottomaksi, koska tunturissa tuuli navakasti, joten toisen puhetta oli mahdotonta kuulla. Onneksi oli lämmin päivä, sillä olin unohtanut tuultapitävän takkini kotiin!

Saavutimme pisteen, josta oli upea näkymä tunturien takaiseen Lappiin. Eteemme avautui mm. näkymä Pallasjärvelle. Tuuli oli niin kova, että epäilin tukan kohta lentävän pois päästäni. Keskustelu oli totaalisesti mahdotonta, edes huutoa ei tahtonut kuulla. Näköalapaikalla oli kolme suurta kiveä, joilla olisi voinut istuskella ja syödä eväitä, mutta hirmuinen tuuli ei innostanut meitä pysähtymään, vaan jatkoimme matkaa.

Yritimme jatkaa matkaa, mutta edessä olisi ollut Palkaskeron laen ylitys, eikä laen rakassa kävely houkutellut meitä kompurajalkoja. Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme päässeet näinkin pitkälle, joten päätimme yhdessä tuumin kääntyä takaisin. Olimme tulleet varmaan puolet (n. 3,5km) matkasta, joten mielestämme päivän tavoite oli saavutettu. Palkaskeron kierroksen pituus on 7km. On ihan sama kiertääkö ympyrän vai kääntyykö puolista välistä takaisin. Näin ainakin meidän mielestä!

Ehkäpä ensi kesänä yritämme Taivaskeron polkua!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Näyttelyt, Taide

Neulansilmäkamera kuvia ja ITE-taidetta

16 maaliskuun, 201814 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Minulla on muutama vapaapäivä töistä, joten ajattelin, että jotain poikkeavaa olisi mukava tehdä aamupäivällä, kun ilta menisi kuunnellen yliopiston taidehistoriankurssin luentoa. Halusin kaupungille katselemaan jotain uutta ja erilaista. Muistin, että K.H. Renlundin-museolla (Kokkolan Taidemuseo) olisi vasta ollut uuden näyttelyn avajaiset. Päätin siis suunnata askeleeni Roosin talolle.

cof

Rune Snellmanin Morpheus-näyttely oli avattu 9.3.2018 ja se jatkuu 15.4.2018 saakka. Snellman on kuvannut Kokkolan näkymiä vanhanaikaisen neulansilmäkameran avulla. Aristoteles havaitsi jo 300eaa auringonpimennyksen aikana kuinka tiheälehväisten puiden alapuolelle ilmestyi puolikuun muotoisia auringon kuvia. Hänestä havainto oli mielenkiintoinen, mutta hän ei kyennyt selittämään sitä. Camera obscura on nykyaikaisten kameroiden edeltäjä. Siinä huoneen (tai laatikon) seinään tehdyn reiän kautta heijastuu takaseinälle ylösalaisin himmeä kuva kohteesta. Se perustuu optiseen ilmiöön, jossa valo kulkee pienen reiän lävitse muodostaen kuvan vastakkaiseen pintaan. Sairaanhoito-opiston aikana meidän piti pitää esitelmä jostain aiheesta. Ystäväni oli itseni tavoin hyvin kiinnostunut valokuvaamisesta ja esittelimmekin luokallemme neulanreikäkameran toimintaperiaatteen.

cof

Rune Snellman oli siis kuvannut näkymiä Kokkolasta. Neulanreikäkamera luo valokuviin kivan vanhahtavan tunnelman ja kuvat olivatkin mustavalkoisia, tai itse asiassa enemmän ruskehtavia kuin jyrkän musta-valkoisia. Useat oli toteutettu kaksoisvalotuksella, joiden avulla kuviin oli saatu välillä hieman aavemainen tunnelma. Näyttelyssä oli rauhallinen tunnelma ja olimme salin ainoat vieraat. Kuvia sai siis tarkastella rauhassa.

cof

cof — Rune Snellmanin tauluja ryydittivät kokkolalaisen A.P. Kivisen runot.

Lähtiessämme K.H. Renlundin museolta museotyöntekijä kehotti meitä käymään myös ITE Museossa, jossa oli juuri eilen (15.3.2018) avattu ”Pienoiskoossa” näyttely. Työntekijä kehui kovasti näyttelyä ja hänestä huokui sellainen innostus, että tuntui hyvältä käydä samalla katsomassa myös tuo näyttely. ITE – Nykykansantaiteen museo perustettiin Kaustisille 2001 ja se siirtyi Kokkolaan maakuntamuseon alaisuuteen vuonna 2009.

pienoiskoossa ilmoitus 82x112mm — ITE Museon näyttelyjuliste

Jo ITE Museon ovella tuli vastaan veistettyjä pieniä puu-ukkoja ja -akkoja, jotka olivat kuin Eemelin vajassa veistämiä. Oli riemastuttava kiertää läpi ”Pienoiskoossa”-näyttely. Töiden värikkyys ja kansaomaisuus sai ilmoille iloisia huudahduksia ja toi hyvän mielen. Näyttelyssä oli lähinnä eri tekniikoilla toteutettuja ihmisfiguureja ja lintuja. Linnut ovat ihmisille ilmeisesti tärkeitä eläimiä. Ne kertovat vuoden luontoa seuraavalle kulusta ja ne ovat myös monella tavalla symbolisia eläimiä.

cof

Kannatti taas lähteä liikkeelle ja käydä museossa. Kokkolan museoihin pääsee tänäkin vuonna ilmaiseksi, joten ainakaan rahanpuutteen takia museoissa käyntiä ei tarvitse jättää. Itse olen saanut paljon näistä oman kotikaupunkini näyttelyistä ja suosittelen niitä lämpimästi muillekin!

received_1753050948090841-01

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Intohimo, Kauneus, Lihavuus, Muutos

Herkkä kovis

15 maaliskuun, 201811 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

”Kiltti tyttö on siivo ja soma. Villatakki on nätisti napitettu, sukkahousujen väri sointuu kauniisti hameen tai housunlahkeiden väriin. Kiltti tyttö ymmärtää olla hiljaa ja puhua vain pyydettäessä, silloinkin sointuvalla mutta hiljaisella äänellä, vaatimattomasti kuin säästellen sanoja. Hän hillitsee ja hallitsee käytöksensä ja tunteensa. Kiltti tyttö ymmärtää rajansa, ei toivo elämältä liikoja, pysyttelee tytöille annetuissa raameissa. Kiltti tyttö osaa syödä nätisti, valitsee terveelliset ruuat ja pysyy hoikkana kuin pajun varsi.” Kuva, jonka olen mielessäni luonut täydellisestä tytöstä/naisesta, jollaisena minäkin olisin ehkä tullut täydellisesti hyväksytyksi.

Minun tyttöyteni lähti jo lapsena väärälle uralle. Alle koulu-iässä leikin naapurin pojan kanssa Tarzania ja Janea. Minä olin Tarzan ja tuo naapurin, aikanaan isoksi adonikseksi ja kansankynttiläksi kasvanut poika, halusi olla Jane. Kiipeilin lapsena puissa niin antaumuksella, että äitini epäili minun sittenkin olevan poika. Koulussa vaatteeni repsottivat eikä värikoordinaatiosta ollut tietoakaan: ruskeaa, vihreää, sinistä, punaista ja keltaista. Kaikki värit iloisesti yhdessä. Kynsien alla oli usein isänmaata ja tukka oli kampaamaton. Tiesin muotitrendit, mutten lihavuuteni vuoksi voinut itse pukeutua trendien mukaisesti.

dav — Tyylikkäänä ja asiallisena, kuten aina!

Kasvoin maaseutukylässä, jossa ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Vai oliko sittenkin? Minä en sellaisiin paineisiin kuitenkaan reagoinut. Elin täysin omaa elämääni nenä kiinni kirjoissa väliaikoina paperinukeille vaatteita piirtäen. Koulumenestykseni oli hyvää keskitasoa. Olin yksinäinen lapsi, joka ei päässyt piireihin. Mahtoiko syynä olla tuo kapinallisuuteni, kyvyttömyyteni sopeutua ulkopuolisiin paineisiin? Vai oliko syynä yksinkertaisesti se että olin lihava, pukeuduin hyvin epäsovinnaisesti ja olin kaiken lisäksi hyvin suuriääninen.

En sovi omaan muottiini, jonka olen ”kiltistä työstä luonut”. Minulla on edelleen kahdet kasvot kuin Januksella. Olen kiltti ja kapinallinen yhdessä. Kiltteyteen en tässä halua paneutua, sillä se olisi tylsää. Kapinallisuus on minussa aina ilmentynyt sopeutumattomuutena. En sopeudu minulle annettuihin rooleihin ja sitoutuminen on aina ollut minulle vaikeaa. Yhden ystäväni kanssa kerran totesimme, että uusien asioiden opetteleminen on kivaa ja molemmat opimme uutta yllättävän nopeasti. Mutta mestariksi tuleminen vaatii niin paljon aikaa ja paneutumista, ettei meistä kummastakaan sellaiseen ole. Opettelemme vain uuden taidon ja suuntaamme sitten seuraavaan. Sopeutumattomuudesta, vai onko se sittenkin kärsimättömyyttä(?), onkin tullut eräänlainen este elämässäni. Koko sukuni on toitottanut minulle lapsuudesta lähtien miten kärsimätön ja äkkipikainen olen. Uskoin tuohon muiden totuuteen vuosikymmeniä, kunnes oivalsin, ettei kärsimätön tee lasitöitä ja lue tuhatsivuisia kirjoja.

Suurin vajavaisuuteni lienee kuitenkin tahtoni ilmaista aina oma totuuteni. Tässä ilmentyy myös kapinallisuuteni, sillä oma todellisuuteni on useallakin tapaa poikkeava. En arvosta tavaraa, tuottavuutta, tehokkuutta enkä rahaa. Ihmisyys mitataan henkilön kyvyssä osoittaa rakkautta, kunnioitusta ja myötätuntoa, kyvyssä iloita kauneudesta, ilosta ja taiteesta sekä kyvyssä tuottaa kauneutta ja iloa toisille. Itseltäni vei lähes viisikymmentä vuotta oppia avautumaan herkille tunteille. Oli vaikea antaa itselle lupa herkistyä toisten edessä. Herkistyessäni alan itkemään. Itken surusta mutta useimmiten ilosta tai liikutuksesta. Saan edelleen usein kuulla moitteita itkuherkkyydestäni, en nykyisin juuri reagoi moitteisiin. Olen vihdoinkin karistanut kovuuden itsestäni ja kykenen tuntemaan ja avautumaan sellaisen edessä, jonka tunnen koskettavan itseäni.

Kapinallinen olen monella tapaa. Olen herkkä kovis, turvallisuushakuinen seikkailija sekä totuudentorvi ja taivaanrannanmaalari yhtä aikaa. Viimeiset neljä vuotta olen yrittänyt päästä eroon kaikista itselle asettamistani reunaehdoista, toimintamalleista ja sabluunoista. Haluan vain olla. Haluan olla pidäkkeettömästi ja täydellisesti juuri minä: ilman ehtoja, malleja tai valmiita kaavoja.

Oletko itse luonut itsellesi tietynlaisen kuvan millainen olet? Kuinka hyvin itse koet sopivasti omaan itsellesi luomaan sabluunaan?

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Matkustaminen, Muoti, Taide, Vaatteet

Olen lähdössä lomaselle

5 joulukuun, 20175 joulukuun, 2017 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tiistaiaamu. Edessä on kaksi yövuoroa pitkän sairasloman jälkeen. Ihana päästä taas töihin, etenkin kun happi tuntuu taas suvaitsevan kulkea suhteellisen normaalisti. Torstaiaamuna suuntaan nokkani lähes suoraa yövuorosta Helsinkiä kohti puksuttavaan junaan. Edessä on koko viikonloppu kulttuurikokemuksia. Listallani ovat ainakin Ars Fennica näyttelyyn tutustuminen Kiasmassa, Ateneumin ankat ja Von Wrightit sekä Erottaja 1917 näytelmä Teatteri Avoimissa Ovissa. Tahtoisin myös käydä katsomassa Nelimarkan taidetta HAM:ssa ja vilkaista mitä on esillä Sinebrychoffin Taidemuseossa. Voi olla, etten ihan kaikkea kerkeä näkemään, mutta ihana tietää, että on niin paljon mistä valita!

cof — Tämän Reidar särestöniemen taulun näimme viime kesänä 2017 Särestön näyttelyssä

Minä menen itse torstaina ja mieheni tulee perästä perjantaina. Minulla on siis hieman aikaa tutustua pääkaupungissa yksin kohteisiin, joista en arvele mieheni niin innostuvan. Mitä ovat nämä kohteet, joista en ennakkoluuloistesti (?) ajattele mieheni riemastuvan? Aavistelen, etteivät naisten vaatekaupat ja meikki-osastot ole ihan normi mies-tallaajan suosikkilistan kärjessä. Ainakin minun mieheni näyttää noissa kaupoissa etsivän lähinnä ulko-ovea, ellei jo ovella huikkaa jäävänsä ulos odottelemaan. Vain kirjakaupoissa viihdymme (valitettavasti) molemmat.

Olen käynyt vaatekaappini huolellisesti läpi ennen paremmille apajille lähtöä. Puseroista olisi uupelo. Toivoisin löytäväni nättejä naisellisia arkipuseroita, mutta luulen, että joudun pettymään. Vaikka kauniita pehmeitä värejä löytyisikin, mallit ovat laatikoita tai niin ihonmyötäisinä spandexeja, ettei niitä tällainen over50 & fat voi edes kuvitella päälleen. Huomatkaa positiivinen ja avoin asenteeni!

Jotain tällaista haluaisin (kuvat Pinterst) :

e1bcf9c7d462988b1c88299814e62640

d0c253549a63cf087a35a99d4a0c2d38

92cadca6e59ad6d7e6bf04c1a5668d53

Ei ole helppoa olla ylipainoinen kesi-ikäinen nainen. Ei ole helppoa, mutta jännittävää kyllä! En aio alistua muotiteollisuuden ja ajan hengen vaatimukseen, vaan luon itselleni omani näköisen todellisuuden! Jos ei kaupasta löydy haluamaani, olen aikonut opetella ompelemaan.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kauneus, Lihavuus, Oivallus

Over 50 & fat

4 joulukuun, 20174 joulukuun, 2017 Ikinuoren naisen pienet ilot

Sain taas eilen o-i-v-a-l-l-u-k-s-e-n! Se ei ehkä ollut mieltäylentävin oivallus, mutta siitä avautui monta mahdollisuutta, joista voin itse valita, mitä lähden seuraamaan.

Oivalsin, että kuulun siihen kaikkein syrjityimpään ja unohdetuimpaan ihmislajiin mitä on. Olen ensiksikin yli 50-vuotias nainen. Näiltä naisilta on monien medioiden (varsinkin muotilehtien) mukaan elämä jo takana. Monet tämän ikäisistä naimisissa olevista naisista heittävät huulipunan ja korut nurkkaan ja heittäytyvä verkkarimummoiksi tv:n eteen. Ei tässä vielä kaikki, jos tämän määreen vielä hallitsee ja saa pidettyään itsensä pinnalla niin seuraava määre osuu ja upottaa varmasti. Olen lihava. Hienosti voisi käyttää sanaa plus kokoinen ja heilutella valkoista lippua. Minä olen oikeasti lihava, olen ollut sitä lähes aina. Olen siis vanha ja lihava. So what!?

Makustelin määreitä koko eilisen illan ja mietin miten handlaan tilanteen. Nuortua en voi ja laihdutuskuurille en kokemusteni takia enää halua. Itse asiassa minun ei kauaa tarvinnut miettiä. Tuntui kuin kaikki olisi viime viikkoina kirkastunut mielessäni kotona muhiessani. Ikä on vain numero. Paino on ulkoinen asia. Minä olen enemmän ja monimuotoisempi kuin painoni ja ikäni summa. Minä olen ulkoisen lisäksi myös se mitä päässäni ja sydämessäni liikkuu. Sisällä muhii rehevä ja iloinen ihminen, joka tahtoisi minun murtavan myytit ja haluaisi tulla näkyväksi.

Kaikki tämä avasi minulle myös vision siitä, että koska en enää käytä henkistä energiaani laihdutuskuurien miettimiseen, voin keskittyä voimaan hyvin. Jatkuvat laihduttamisen paineet eivät ole enää taakkana selässäni, riittää voimaa keskittyä liikkumaan itselleni sopivalla tavalla ja ravitsemaan ihanaa kehoani sen ansaitsemalla tavalla.

Lopetan itseni säälimisen ja alan arvostamaan itseäni ja kehoani. Vaatetan itseni kauniisti ja välitän ulkoisesta olemuksestani niin, että se mitä on sisälläni näkyy myös ulos. En enää pyytele anteeksi itseäni ja piiloudu, vaan annan sisäisen valoni ja ilon loistaa.

Olen ehkä yli 50-vuotias ja lihava, mutta: ”Jumalani, minä elän!”

Arkipäivän realismia, Kauneus, Lihavuus, Muutos, Sairaus

Treenien jälkeen

22 marraskuun, 201710 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Muutama vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että haluan olla hoikka. Lääkäritkin olivat kehottaneet laihduttamaan. Yksi oli jopa suositellut minulle tuolloin niin muodissa olevaa ”pussiruoka-dieettiä, koska piti minua niin lihavana, että hyödyt peittoaisivat sen haitat.

Aloitin dieetin ja laihduin pian 10kg. Pussiruuat alkoivat tökkiä ja mietin uutta keinoa saada kiloja karisemaan. Topakkana naisena marssin paikalliseen kuntokeskukseen ja palkkasin itselleni personal trainerin puoleksi vuodeksi. Yllättäen rakastin rajua treenaamista ja olin lähes jokailtainen näky salilla. Laihduin dieetilläni 35 kiloa. Olin jo lähes normaalipainoinen, kun mieleeni alkoi hiipiä epäilyksiä. Jos haluan pysyä painossa, joutuisin kyttäämään joka ainoan suupalan, koska Luoja on luonut minusta helposti lihovan mallin! Joutuisin myös käymään salilla lähes joka päivä. Jokapäiväinen salilla kulkeminen varmisti, että minulla ei ollut muuta elämää. Töiden jälkeen suunnistin salille. Treenien jälkeen olinkin niin väsynyt, että mihinkään muuhun ei virtaa riittänyt. Haluanko elää loppu elämäni näin? Tulin siihen tulokseen, että en halua.

Pian treenien ja ruokavalion lopettamisen jälkeen kehoni alkoi oireilla. Ensin tuli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kehoni oli ollut niin kovalla rääkillä, että aineenvaihduntani ja immuunipuolustukseni meni sekaisin. Sain vaivaan lääkkeen ja tilanne koheni. Mutta jatkuvat hengitystievaivat eivät ottaneet helpottaakseen. Ne olivat kyllä totta puhuen alkaneet jo hieman ennen kovaa dieettiäni. Silti uskon, että vastustuskykyni kärsi rääkistä. Jatkuvista tulehduksista seurasi astma, joka tällä hetkellä on niin pahana, että kaikki tuoksut ja hajut, pöly ja ilman pienpartikkelit saavat henkeni ahtaalle.

mde — Hengittämässä höyryä, että saisin hapen kulkemaan elimistössä.

Astma tuntui minusta ensin, kuin se olisi Jumalan suurin rangaistus. Vaikken ole kovinkaan uskonnollinen, mietin pitkään olenko tehnyt jotain peruuttamattomasti väärin, kun minua näin julmasti ja kovasti rangaistaan. Olen aina rakastanut hajuvesiä. Vaikken koskaan paljoa ole meikkiä käyttänyt, niin hajuvesiä minulla oli tapana käyttää päivittäin. Ensimmäinen asia mitä aamulla tein: laitoin hajuvettä. Minulla saattoi olla 5-8 kaunista parfyymipulloa kaapissa, joista aamuisin valitsin mitä sille päivälle laittaisin.

4447485a00361af7bb10afa9bfcdc986 — Unelmoin silti tästä Oscar de la Rentan tuoksusta

Nuo päivät ovat takana. Enää en hajuvesiä kykene käyttämään kuin hyvin satunnaisesti, viime aikoina en lainkaan. En siedä edes tuoksuvia pyykinpesuaineita, huuhteluaineista puhumattakaan. Saatan kotona naputtaa miehelleni jopa tämän suihkugeelistä. Asiasta, joka on tuonut palan kauneutta arkeeni, on ollut pakko luopua. Valitsen tuoksuttoman vaihtoehdon aina kun se on mahdollista.

mde — Pitänee keskittyä elämän muihin kauniisiin asioihin!

Jos saisin elää tuon ajan uudelleen ja valita uudelleen, en laihduttaisi noin rajusti. Keski-ikäinen kehoni ei kestä kovaa käsittelyä.

Olen yrittänyt miettiä positiivisesti. Hengitystieni eivät ehkä kestä tuoksuja, mutta näköaistillani ei ole rajoituksia – vielä. Joten mahdollisimman paljon silmille sievää, niin ehkä tuoksuton elämä sujuu paremmin.