Arkipäivän realismia, Elämänmuutos, Elämänrytmi, Elämäntapamuutos, Lihavuus, Liikunta, Pukeutuminen, Pyöräily

Pyöräilyvaatteet

Viime aikojen runsas pyöräileminen on saanut aikaan sen että olen alkanut miettimään asianmukaisten pyöräilyvaatteiden ostoa. Mulla kyllä on oikeinkin hyviä ulkoiluvaatteita, mutta olisi kiva siivittää hyötyliikuntaa ja hauskaa harrastusta lajiin sopivilla varusteilla.

Tähän asti olen pyöräillyt leggingseillä ja milloin milläkin t-paidalla. Näiden päälle olen nykäissyt säästä riippuen collegepuseron tai ulkoilutakin (softcell). Kyllähän ne ihan hyvät vaatteet on tällaiselle rapakuntoiselle täti-ihmiselle, mutta etenkin pyöräilyhousuista olisi kovasti iloa! Ahterini on sen verran iso ja painoakin reippaasti, joten takalisto on kovasti koetuksella etenkin pitkiä matkoja pyöräillessä. Istuva, kaulaa suojaava pitkähihainen yläosakin olisi hyvä.

Viime viikolla eräänä luppohetkenä aloitin googlaamaan  plus-kokoisia pyöräilyvaatteita, sillä mä olen tällä hetkellä kokoa 48-50. Samaa googlausta olen jatkanut koko alkuviikon. Tuloksena on, että urheilukaupat eivät myy vaatteita ylipainoisille, varsinkaan naisille. Jotain löysin kyllä ”isojen tyttöjen”-kaupasta,  mutta päätin odottaa ensi kevääseen vaatteiden kanssa. Pyöräilyni ei viime kädessä kumminkaan ole vaatteista kiinni.

”Ootpa sä lihava! Voisit kyllä liikkua enemmän!” Tuo on aika tavallinen kommentti minkä ylipainoinen ihminen elämänsä aikana kuulee. Voin pitkällä kokemuksella kertoa, että ainakaan vaateteollisuus ei tue lihavan ihmisen liikkumista. Liikuntaan on todella haasteellista löytää istuvia vaatteita! Jos haluaa sopivuuden lisäksi  vielä eettisyyttä, ovat mahdollisuudet mikroskooppiset.

Mä päätin pyöräilyvaatteideni kanssa odottaa ensi kevääseen, sillä vakaa aikomukseni on jatkaa liikuntaharrastuksiani ja minulle sopivaa ruokavaliota ja näiden avulla pudottaa painoa sen verran, että halutessani voin valita millaiset vaatteet haluan. Tosin, voi hyvinkin olla mahdollista, että minulle ensi keväänäkin kelpaavat ne vaatteet jotka jo omistan.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Intohimo, Kauneus, Lihavuus, Muutos

Herkkä kovis

”Kiltti tyttö on siivo ja soma. Villatakki on nätisti napitettu, sukkahousujen väri sointuu kauniisti hameen tai housunlahkeiden väriin. Kiltti tyttö ymmärtää olla hiljaa ja puhua vain pyydettäessä, silloinkin sointuvalla mutta hiljaisella äänellä, vaatimattomasti kuin säästellen sanoja. Hän hillitsee ja hallitsee käytöksensä ja tunteensa. Kiltti tyttö ymmärtää rajansa, ei toivo elämältä liikoja, pysyttelee tytöille annetuissa raameissa. Kiltti tyttö osaa syödä nätisti, valitsee terveelliset ruuat ja pysyy hoikkana kuin pajun varsi.” Kuva, jonka olen mielessäni luonut täydellisestä tytöstä/naisesta, jollaisena minäkin olisin ehkä tullut täydellisesti hyväksytyksi.

Minun tyttöyteni lähti jo lapsena väärälle uralle. Alle koulu-iässä leikin naapurin pojan kanssa Tarzania ja Janea. Minä olin Tarzan ja tuo naapurin, aikanaan isoksi adonikseksi ja kansankynttiläksi kasvanut poika, halusi olla Jane. Kiipeilin lapsena puissa niin antaumuksella, että äitini epäili minun sittenkin olevan poika. Koulussa vaatteeni repsottivat eikä värikoordinaatiosta ollut tietoakaan: ruskeaa, vihreää, sinistä, punaista ja keltaista. Kaikki värit iloisesti yhdessä. Kynsien alla oli usein isänmaata ja tukka oli kampaamaton. Tiesin muotitrendit, mutten lihavuuteni vuoksi voinut itse pukeutua trendien mukaisesti.

dav
Tyylikkäänä ja asiallisena, kuten aina!

Kasvoin maaseutukylässä, jossa ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Vai oliko sittenkin? Minä en sellaisiin paineisiin kuitenkaan reagoinut. Elin täysin omaa elämääni nenä kiinni kirjoissa väliaikoina paperinukeille vaatteita piirtäen. Koulumenestykseni oli  hyvää keskitasoa. Olin yksinäinen lapsi, joka ei päässyt piireihin. Mahtoiko syynä olla tuo kapinallisuuteni, kyvyttömyyteni sopeutua ulkopuolisiin paineisiin? Vai oliko syynä yksinkertaisesti se että olin lihava, pukeuduin hyvin epäsovinnaisesti ja olin kaiken lisäksi hyvin suuriääninen.

2ca2854352a384f9e4fe77db42f9e538

En sovi omaan muottiini, jonka olen ”kiltistä työstä luonut”. Minulla on edelleen kahdet kasvot kuin Januksella. Olen kiltti ja kapinallinen yhdessä. Kiltteyteen en tässä halua paneutua, sillä se olisi tylsää. Kapinallisuus on minussa aina ilmentynyt sopeutumattomuutena. En sopeudu minulle annettuihin rooleihin ja sitoutuminen on aina ollut minulle vaikeaa. Yhden ystäväni kanssa kerran totesimme, että uusien asioiden opetteleminen on kivaa ja molemmat opimme uutta yllättävän nopeasti. Mutta mestariksi tuleminen vaatii niin paljon aikaa ja paneutumista, ettei meistä kummastakaan sellaiseen ole. Opettelemme vain uuden taidon ja suuntaamme sitten seuraavaan. Sopeutumattomuudesta, vai onko se sittenkin kärsimättömyyttä(?), onkin tullut eräänlainen este elämässäni. Koko sukuni on toitottanut minulle lapsuudesta lähtien miten kärsimätön ja äkkipikainen olen. Uskoin tuohon muiden totuuteen vuosikymmeniä, kunnes oivalsin, ettei kärsimätön tee lasitöitä ja lue tuhatsivuisia kirjoja.

mde

Suurin vajavaisuuteni lienee kuitenkin tahtoni ilmaista aina oma totuuteni. Tässä ilmentyy myös kapinallisuuteni, sillä oma todellisuuteni on useallakin tapaa poikkeava. En arvosta tavaraa, tuottavuutta, tehokkuutta enkä rahaa. Ihmisyys mitataan henkilön kyvyssä osoittaa rakkautta, kunnioitusta ja myötätuntoa, kyvyssä iloita kauneudesta, ilosta ja taiteesta sekä kyvyssä tuottaa kauneutta ja iloa toisille. Itseltäni vei lähes viisikymmentä vuotta oppia avautumaan herkille tunteille. Oli vaikea antaa itselle lupa herkistyä toisten edessä. Herkistyessäni alan itkemään. Itken surusta mutta useimmiten ilosta tai liikutuksesta. Saan edelleen usein kuulla moitteita itkuherkkyydestäni, en nykyisin juuri reagoi moitteisiin. Olen vihdoinkin karistanut kovuuden itsestäni ja kykenen tuntemaan ja avautumaan sellaisen edessä, jonka tunnen koskettavan itseäni.

2126937e127078a4d7795b7dd998ec17

Kapinallinen olen monella tapaa. Olen herkkä kovis, turvallisuushakuinen seikkailija sekä totuudentorvi ja taivaanrannanmaalari yhtä aikaa. Viimeiset neljä vuotta olen yrittänyt päästä eroon kaikista itselle asettamistani reunaehdoista, toimintamalleista ja sabluunoista. Haluan vain olla. Haluan olla pidäkkeettömästi ja täydellisesti juuri minä: ilman ehtoja, malleja tai valmiita kaavoja.

Oletko itse luonut itsellesi tietynlaisen kuvan millainen olet? Kuinka hyvin itse koet sopivasti omaan itsellesi luomaan sabluunaan?

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kauneus, Lihavuus, Oivallus

Over 50 & fat

Sain taas eilen o-i-v-a-l-l-u-k-s-e-n! Se ei ehkä ollut mieltäylentävin oivallus, mutta siitä avautui monta mahdollisuutta, joista voin itse valita, mitä lähden seuraamaan.

Oivalsin, että kuulun siihen kaikkein syrjityimpään ja unohdetuimpaan ihmislajiin mitä on. Olen ensiksikin yli 50-vuotias nainen. Näiltä naisilta on monien medioiden (varsinkin muotilehtien) mukaan elämä jo takana. Monet tämän ikäisistä naimisissa olevista naisista heittävät huulipunan ja korut nurkkaan ja heittäytyvä verkkarimummoiksi tv:n eteen. Ei tässä vielä kaikki, jos tämän määreen vielä hallitsee ja saa pidettyään itsensä pinnalla niin seuraava määre osuu ja upottaa varmasti. Olen lihava. Hienosti voisi käyttää sanaa plus kokoinen ja heilutella valkoista lippua. Minä olen oikeasti lihava, olen ollut sitä lähes aina. Olen siis vanha ja lihava. So what!?

IMG_20171204_075519_359

Makustelin määreitä koko eilisen illan ja mietin miten handlaan tilanteen. Nuortua en voi ja laihdutuskuurille en kokemusteni takia enää halua. Itse asiassa minun ei kauaa tarvinnut miettiä. Tuntui kuin kaikki olisi viime viikkoina kirkastunut mielessäni kotona muhiessani. Ikä on vain numero. Paino on ulkoinen asia. Minä olen enemmän ja monimuotoisempi kuin painoni ja ikäni summa. Minä olen ulkoisen lisäksi myös se mitä päässäni ja sydämessäni liikkuu. Sisällä muhii rehevä ja iloinen ihminen, joka tahtoisi minun murtavan myytit ja haluaisi tulla näkyväksi.

bty

Kaikki tämä avasi minulle myös vision siitä, että koska en enää käytä henkistä energiaani laihdutuskuurien miettimiseen, voin keskittyä voimaan hyvin. Jatkuvat laihduttamisen paineet eivät ole enää taakkana selässäni, riittää voimaa keskittyä liikkumaan itselleni sopivalla tavalla ja ravitsemaan ihanaa kehoani sen ansaitsemalla tavalla.

bdr

Lopetan itseni säälimisen ja alan arvostamaan itseäni ja kehoani. Vaatetan itseni kauniisti ja välitän ulkoisesta olemuksestani niin, että se mitä on sisälläni näkyy myös ulos. En enää pyytele anteeksi itseäni ja piiloudu, vaan annan sisäisen valoni ja ilon loistaa.

Olen ehkä yli 50-vuotias ja lihava, mutta: ”Jumalani, minä elän!”

Arkipäivän realismia, Kauneus, Lihavuus, Muutos, Sairaus

Treenien jälkeen

Muutama vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että haluan olla hoikka. Lääkäritkin olivat kehottaneet laihduttamaan. Yksi oli jopa suositellut minulle tuolloin niin muodissa olevaa ”pussiruoka-dieettiä, koska piti minua niin lihavana, että hyödyt peittoaisivat sen haitat.

Aloitin dieetin ja laihduin pian 10kg. Pussiruuat alkoivat tökkiä ja mietin uutta keinoa saada kiloja karisemaan. Topakkana naisena marssin paikalliseen kuntokeskukseen ja palkkasin itselleni personal trainerin puoleksi vuodeksi. Yllättäen rakastin rajua treenaamista ja olin lähes jokailtainen näky salilla. Laihduin dieetilläni 35 kiloa. Olin jo lähes normaalipainoinen, kun mieleeni alkoi hiipiä epäilyksiä. Jos haluan pysyä painossa, joutuisin kyttäämään joka ainoan suupalan, koska Luoja on luonut minusta helposti lihovan mallin! Joutuisin myös käymään salilla lähes joka päivä. Jokapäiväinen salilla kulkeminen varmisti, että minulla ei ollut muuta elämää. Töiden jälkeen suunnistin salille. Treenien jälkeen olinkin niin väsynyt, että mihinkään muuhun ei virtaa riittänyt. Haluanko elää loppu elämäni näin? Tulin siihen tulokseen, että en halua.

dav

Pian treenien ja ruokavalion lopettamisen jälkeen kehoni alkoi oireilla. Ensin tuli kilpirauhasen vajaatoiminta. Kehoni oli ollut niin kovalla rääkillä, että aineenvaihduntani ja immuunipuolustukseni meni sekaisin. Sain vaivaan lääkkeen ja tilanne koheni. Mutta jatkuvat hengitystievaivat eivät ottaneet helpottaakseen. Ne olivat kyllä totta puhuen alkaneet jo hieman ennen kovaa dieettiäni. Silti uskon, että vastustuskykyni kärsi rääkistä. Jatkuvista tulehduksista seurasi astma, joka tällä hetkellä on niin pahana, että kaikki tuoksut ja hajut, pöly ja ilman pienpartikkelit saavat henkeni ahtaalle.

mde
Hengittämässä höyryä, että saisin hapen kulkemaan elimistössä.

Astma tuntui minusta ensin, kuin se olisi Jumalan suurin rangaistus.  Vaikken ole kovinkaan uskonnollinen, mietin pitkään olenko tehnyt jotain peruuttamattomasti väärin, kun minua näin julmasti ja kovasti rangaistaan. Olen aina rakastanut hajuvesiä. Vaikken koskaan paljoa ole meikkiä käyttänyt, niin hajuvesiä minulla oli tapana käyttää päivittäin. Ensimmäinen asia mitä aamulla tein: laitoin hajuvettä. Minulla saattoi olla 5-8 kaunista parfyymipulloa kaapissa, joista aamuisin valitsin mitä sille päivälle laittaisin.

4447485a00361af7bb10afa9bfcdc986
Unelmoin silti tästä Oscar de la Rentan tuoksusta

Nuo päivät ovat takana. Enää en hajuvesiä kykene käyttämään kuin hyvin satunnaisesti, viime aikoina en lainkaan. En siedä edes tuoksuvia pyykinpesuaineita, huuhteluaineista puhumattakaan.  Saatan kotona naputtaa miehelleni jopa tämän suihkugeelistä. Asiasta, joka on tuonut palan kauneutta arkeeni, on ollut pakko luopua.  Valitsen tuoksuttoman vaihtoehdon aina kun se on mahdollista.

mde
Pitänee keskittyä elämän muihin kauniisiin asioihin!

Jos saisin elää tuon ajan uudelleen ja valita uudelleen, en laihduttaisi noin rajusti. Keski-ikäinen kehoni ei kestä kovaa käsittelyä.

Olen yrittänyt miettiä positiivisesti. Hengitystieni eivät ehkä kestä tuoksuja, mutta näköaistillani ei ole rajoituksia – vielä. Joten mahdollisimman paljon silmille sievää, niin ehkä tuoksuton elämä sujuu paremmin.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Muoti, Muutos

Minun ”uusi” tyyli

Eilen kirjoitin siitä, millaisia pukeutumismuistoja minulla on lapsuudestani ja nuoruudestani ja mitä oivalluksia nuo muistot toivat. Tänään ajattelin kirjoittaa siitä, miten haluaisin pukeutua ja mihin suuntaan haluan omaa tyyliäni viedä.

327be9b8a3d55462db05f12dab8f2ccf
Kuva: Pinterest

Mainitsin jo eilen olevani rehevä Rubens-nainen. Minua luotaessa kudoksia loiskahti kehoni aika tavalla enemmän kuin monelle muulle. Olin lapsena lihava ja olen aikuisena lihava; olen muodokas ja kaunis. Minua on jo lapsesta asti sanottu iloiseksi ja puheliaaksi. Minä olin se lapsi, joka tervehti kaikki kylän vanhukset ja ajelin pyörällä ympäri kylää tervehtimässä yksinäisiä. Olen aina rakastanut lukemista ja teatteria sekä arvostanut kuvataidetta sekä musiikkia. Taide on aina ollut tärkeällä sijalla sydämessäni. Lukioaikana haaveilin arkeologin urasta. Ja silti valitsin sairaanhoidon! No, töitä on ainakin ollut!

pixlr_20171118191215314

Kun toissailtana oivalsin pukeutuvani tylsästi, aloin miettiä millainen olen ja mitä haluan tyylilläni ilmaista. Mikä on minulle ominaisinta? Tällä hetkellä pukeutumiseni on mitäänsanomatonta, tylsää ja väritöntä. Koko oma väritykseni on puuteroitu, joten kovat värit ja kontrastit eivät sovi minulle, vaikka niitä olenkin pukeutumisessani paljon käyttänyt. Vaatteeni ja ulkoasuni eivät kerro minusta mitään. Olen kuin suoraa ketjuliikkeestä ulos tupsahtanut ”noubadi”. En pidä mustasta, se ei sovi minulle, mutta piiloudun kyllä sujuvasti tummaan siniseen. Se on ollut minun henkilökohtainen vastaiskuni maailmalle ja sen asettamille vaatimuksille.

pixlr_20171118190524721
Kuvat: Pinterest

Kirjoitin eilen itselleni nopeasti ylös määreitä, joiden ajattelen kuvaavan itseäni hyvin.  Rakastan kukka- ja lehtikuvioita. Luonto on lähellä sydäntäni, siksi lisäsin listaan perhoset, sudenkorennot ja höyhenet. Pidän myös pyöreistä paisley-kuvioista, spiraaleista sekä palloista. Olen syvimmältä olemukseltani romanttinen ihminen ja pidän pitseistä sekä helmistä (vaikka olen jossain kirjoittanut niitä vastaan). Lempivärejäni ovat meren-, jalokiven- sekä pastellivärit. Taidehistorian opiskelijana haluaisin myös luovuuden näkyvän myös pukeutumisvalinnoissani. Tahtoisin pukeutumisellani ilmentää hillittyä romantiikkaa ja kesäistä raikkautta ja keveyttä. Haluan näyttää naiselliselta ja pehmeältä.

pixlr.jpg
Kuvat: Pinterest

Tutkin talven 2017-2018 trendit ja löysin toivomani. Kukat ja luontoaiheet ovat trendien aallonharjalla tänä talvena. Valitettavasti ne eivät ole rantautuneet meidän kauppoihimme asti, ainakaan plus-kokoisina. Kookkaiden osastolla päävärinä on edelleen tylsä musta, joukossa hieman jotain tehosteväriä (pinkki tai punainen).

 

39047093dad1b2167bf7336dff41229e
Kuva: Pinterest

Joudun näkemään vaivaa pukeutumiseni eteen, jos haluan todella ilmentää syvintä olemustani pukeutumisellani. Tiedän, etten tule saamaan kaupoista haluamiani vaatteita. Kangaskauppojen valikoimat ovat paremmat, joten se tarjoaa minulle mahdollisuuden. Opettelen ompelemaan itse vaatteeni. Kuinka vaikeaa se voi olla? Kaikki taidothan on tehty opeteltaviksi. Jos haluat jotain, on oltava valmis näkemään vaivaa asian eteen.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Lihavuus, Muoti, Muutos

Sairausajan mietteitä omasta pukeutumisesta

Olen taas sairastellut eikä pää ole toiminut. Eilen vietin illan yksin kotona, kun mieheni lähti työpaikkansa pikkujouluihin. Istuin sohvannurkassa kuunnellen Mikael Karvajalka äänikirjaa ja selailin hajamielisesti Pinterestiä. Siellä sattui silmääni linkki erääseen pukeutumisaiheiseen blogiin. Blogissa annettiin ohjeita oman tyylin tarkentamiseen. Ulkoista kauneutta ja ihanaa turhuutta, muuta juuri tätä tunnun tarvitsen tällä hetkellä, kun vaikea astma pitää otteessaan. Blogi antoi kolme vinkkiä oman tyylin tarkentamiseen. Vinkit olivat kysymyksiä, joiden avulla voi miettiä nykyistä tyyliä ja miten voi kehittää sitä tarvittaessa/halutessaan. Ensimmäinen kysymys oli: mitkä seikat elämässäsi ovat vaikuttaneet siihen kuinka pukeudut nyt? Tämä kysymys sai aikaan valtavan ajatusten ja muistojen tulvan, joka alkoi ensin ahdistaa ja nosti sen jälkeen vapauden tunteen.

received_10155763487384483

Olen viime aikoina lukenut hitaasti nautiskellen Yuval Noah Hararin kirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Hitaasti olen sitä lukenut siksi, että se on nostanut mieleeni mietiskeltävää ja sulateltavaa. Pukeutumistyyliäni mietiskellessä oivalsin, että olen toteuttanut kirjassa erästä mainittua teoriaa: ”Lähes kaikki mitä tiedät, olet oppinut ulkopuolelta”. Olen oppinut ulkopuolisia käsityksiä ja teorioita. Lihava on ruma! Lihavan pitää piiloutua! Valitse musta ja pystyraidat, ne hoikentavat! Sinun pitää olla hoikka ollaksesi hyväksytty ja menestyvä! Vain hoikat ovat kauniita ja seksikkäitä! Lihava ei voi olla terve ja hyvinvoiva! Näitä teesejä yhteiskunta ja media meille uskotelee.

 

Historia kertoo kuitenkin toista tarinaa. Muistanette ehkä Willendorfin Venuksen? Tuo pieni ja lihava naisveistos oli aikansa runsauden ja lisääntymisen symboli. Laihoja naisia ei pidetty hedelmällisinä ja siksi tarpeeksi vahvoina jatkamaan sukua. Laihuuden ihannointi alkoi vasta 1960-luvulla. Twiggy (”Tikku”) oli aikansa naisihanne, poikamainen nainen ilman naisellisia muotoja. Hyvin harva aikansa nainen pääsi lähellekään ajan ihannetta, kuten ei pääse nykyäänkään, vaikka naiskauneuden ihanne on muuttunut tikunlaihasta hieman lihaksikkaammaksi.

cof

 

Ennen nukahtamista makasin pitkään sängyssä ja mietin omia pukeutumismuistojani. Olin lihava lapsi ja lihava nuori aikuinen josta tuli lihava aikuinen. Aikaisimpia muistojani oli, ostoksilla käynti äitini kanssa. Jouduin aina ottamaan ne vaatteet, jotka sopivat päälleni kokonsa puolesta. Valikoimaa ei juuri tuohon aikaan ollut. Muistan eräätkin kammottava ”kakan”-väriset vakosamettihousut, joita inhosin sydämeni pohjasta niiden ostohetkestä alkaen, mutta muita päälle sopivia housuja ei kaupungista löytynyt. Opin häpeämään ylipainoani ja rumia vaatteitani.

cof

Lapsuuteni jälkeen seuraava pukeutumismuistoni on ajalta jolloin tapasin lasteni isän ja olimme hyvin onnellinen nuori pariskunta. Halusin kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, että varmistaisin työnsaantini ja saisin arvostetun ammatin. En tehnyt valintoja kuunnellen sydäntäni, vaan kuuluakseni johonkin ja saadakseni ulkopuolisten hyväksynnän. Pukeutumiseni oli sovinnaista ja neutraalia, en uskaltanut poiketa joukosta. Hieman vaivaa kuitenkin näin: kävin värianalyysissä ja opin noudattamaan vaatevalinnoissani tarkasti ja systemaattisesti oman värivuodenaikani värejä.

mde

Olen ollut turvallisuushakuinen ja tylsä pukeutuja koko elämäni. Olen yrittänyt puskea rehevän ja värikkään Rubens-vartaloni ja iloisen persoonallisuuteni ihan väärään muottiin. Tämän oivallettuani tuntuu, että maailma on minulle avoin. En enää häpeä vartaloani, olen iloinen ja onnellinen lihava itseni. Uskallan ja haluan jatkossa näyttää persoonallisuuteni ja valoni sekä (lihavan) vartaloni myös muille.

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Lihavuus, Muoti, Vaatteet

Plus-kokoisen vaatehankinnat

On varmaan niille, jotka juttujani ovat lukeneet, tullut jo selväksi, että muoti, väritrendit ja vaatteet kiinnostavat minua. Kun itse olin nuori, ei kaupoista juurikaan ollut vaatteita lihaville naisille, joita kauniisti isoiksi tytöiksi kutsutaan. Ne vaatteet, jotka isommissa koossa sai, olivat suunnattu vanhoille ihmisille. Tottahan se onkin, ettei ennen juuri ollut lihavia ihmisiä niin paljoa kuin nykyisin. Ennen piti hiihtää kouluun kesät talvet ja ruuaksi sai vain kaurapuuroa tai perunoita. Ennen ei ollut kuin todella rikkailla mahdollisuutta kasvattaa elintasomakkaroita. Elämämme on muuttunut helpommaksi ja ruoka haetaan nopsasti autokaistalta ja syödään ripeästi miettimättä sen kummemmin mitä se sisältää. Ravintomme sisältää liikaa sokeria ja vehnäjauhoja, pikaisia hiilihydraatteja, jotka eivät sisällä muuta kuin kehoa turvottavia ainesosia. Saattaa olla, että sorrun lievään liioitteluun, mutta saat varmaan ajatuksestani kiinni. Kun minä olin nuori, koko kotikuntani yläasteella ei ollut lisäkseni kuin 1-5 muuta ylipainoista ihmistä, joista minä olin ylivoimaisesti kookkain.

635815471607349566 - dress y96835e_2
Ruskea pitsimekko Zizzin mallistosta.

Ihaillen kuuntelin luokkatovereitani, kun he kertoivat mitä farkkuja käyttävät: MicMac, Beavers ja Lee Cooper. Minä olin niin lihava, ettei yhdestäkään noista merkeistä löytynyt minulle sopivia. Koulussa opin pitämään suuni kiinni pukeutumisasioissa. Kuuntelin kavereiden juttuja ja salaa kotona luin muotilehtiä haaveillen muodikkaammasta tulevaisuudesta. Opettelin myös alkeelliset ompelutaidot, että saisin edes jotain iloista päällepantavaa. Kirkkonkylän Osuuskaupasta ostin Burdan, josta piirsin summittaiset kaavat vaatteisiini. Burdankin mallit olivat liian pieniä, mutta näppäränä tyttönä opin nopeasti suurentamaan kaavoja.

bigullappopken
Ulla Popken on saksalainen firma ja sen mallit ovat väljiä.

Aikaa kului, ja ketjuliikkeet oivalsivat, mikä markkinarako onkaan lihavien ihmisten vaatettamisessa. KappAhl ja Lindex rantautuivat Suomeen tuoden mukanaan edullisia vaatteita myös meille ”suurenmoisille naisille”. Nykyisin valinnan varaa on reilusti. Zizzi-ketju myy vaatteita meille muodokkaille edullisesti. Isoja kokoja tekee myös Gerry Weberin tytäryhtiö Samoon ja saksalainen Ulla Popken, jolla on liikkeitä suuremmissa kauppakeskuksissa (mm Oulun Ideaparkissa). Nämä kaksi merkkiä ovat ns keskihintaisia ja ihan laadukkaita ja niistä löytyy pukineita myös nuorekkaampaa tyyliä haluaville. Italialaiseen Marina Rinaldin vaatteet ovat laadukkaita ja siksi hinnakkaampia kuin edellisten.

index

Maailmalta löytyy vaatemerkkejä, jotka tekevät vaatteita meille isoillekin naisille. On olemassa merkkejä, jotka valmistavat tyylikästä ja laadukasta päälle puettavaa meille lihaville. Valitettavasti noita parempilaatuisia vaatteita ei saa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kotikaupungistani Kokkolasta. Ulla Popkenin paitoja näin Halosen valikoimissa. Valitettavasti myynnissä olevat mallit olivat tarkoitettu hieman konservatiivisempaa tyyliä kannattavammalle naiselle kuin mitä itse olen. Samoonia sai ennen Pukumiehestä. Muistan jopa ostaneeni sieltä joskus merkin paitoja. Myyjä kertoi tiistaina, että Samoon on poistunut Pukumiehen valikoimista. Suurimmat myytävät koot heillä olivat Gerry Weberin mallistossa (koko 48). Oulun ideaparkissa on jo mainitsemani Ulla Popkenin oma merkkiliike ja Zizzi. Sieltä olen vaatteita viimeksi hankkinut palatessani vuorotteluvapaalta töihin vajaa kaksi vuotta sitten.

mag40_en22
Saksalaisen Samoonin markkinointia.

Nykyaika mahdollistaa vaatteiden tilaamisen myös netin kautta. Amerikan ja Iso-Britannian nettikaupat mahdollistavat shoppailun myös kookkaammille. Noista kaupoista löytyy vaatetta joka tyyliin ja tilanteeseen. Itse en ulkomaisia nettifirmoja ole kokeillut, ja luulen, etten kokeilekaan. Olen sen verran erikoismitoitettu (lyhyehkö, minulla on leveä perä ja paksut reidet sekä tukevat käsivarret), että en halua nähdä palauttamisen vaivaa. Jos teistä joku on kokeillut, tai meinaa kokeilla, olisi mukava kuulla kokemuksia.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Muutos, Ruoka, Terveys, Valinnat

Addikti

Hiivin hiljaa pakastimelle. Tiedän, että siellä on iso paketti Brysselin kinuskikeksi jäätelöä. Lapioin lusikalla paketista lautaselle ihanaa valkoista herkkua, jossa on yllätyksiä. Saaliini kanssa hiivin takaisin olohuoneen sohvannurkkaan. Asettaudun peiton alle hyvään asentoon. Otan lautasen syliini ja kirjan käteen. Nautinto voi alkaa.

Mahdoinko itse asiassa maistaa koko jäätelöä, kun luin samalla? Tai muistanko mitään lukemastani kirjasta, kun söin? Taisi olla tietoinen läsnäolo hukassa. Jäätelö loppui. Ei hätää! Sitä jäi vielä. Uusi reissu pakastimelle. Puolet litran paketista on tässä vaiheessa mennyttä. Lohdutan itseäni illalla tehtävällä lenkillä. Kyllä ne kalorit siinä heilumisessa kuluu. Kai!

1-DSC_0057

Kun puolisoni tulee illalla töistä, käväisemme pienen lenkin ulkona. Ihan pienen vain, sillä minä voin huonosti. En viitsi kertoa, että syömäni jäätelö aiheuttaa oireita mahassani ja kurkkuni on taas täynnä limaa, jota sokerinen jäätelö elimistööni nopeasti kerää.

Lenkin jälkeen pakastimeen jäänyt jäätelöpaketti nousee mieleeni. Rasiassa oleva kinuskikeksi-jäätelö huutaa kaihoisasti pakkasesta. Syön sen kokonaan pois, enkä sen jälkeen osta enää jäätelöä kotiin. Näin vannon itselleni sillä aikaa, kun mieheni hakee paketin pakastimesta. Nyt syön hitaasti nauttien. Pureskelen sattumat. Syöminen loppui nyt. Kunnes tulee seuraava retkahdus.

Olen kuin alkoholisti jäätelön suhteen. En tunne kohtuutta. Salailen syömisiäni ja valehtelen määrät. Jätskisti, jäätelöholisti, jätskiholisti. Olen miettinyt ilmiölle nimeä. Tässä ei ole mitään söpöä eikä huvittavaa. Tämä on surullista ja nöyryyttävää. Taistelen todella pahan addiktion kanssa. Tähän addiktioon liittyvät samat piirteet kuin muihinkin riippuvuuksiin. Piilottelen, salailen ja käyttöni on mennyt täysin yli normaalirajojen. Ei minusta voi enää tulla jäätelön kohtuukäyttäjää. Paras alkaa tottuman ajatukseen, että joudun opettelemaan jäätelön suhteen absolutismia.

1-DSC_0055

Lopetin jäätelönsyönnin kokonaan 1.1.2016. Riippuvuuksiin perehtyneenä, niissä työkseni ihmisiä autttaneena, tiesin, etten kykene jäätelön kohtuukäyttöön, joten sen suhteen minun on pakko olla absolutisti. Tiedän, että voin repsahtaa, kuten kaikki muutkin riippuvaiset. En anna tuolle ajatukselle nyt valtaa elämässäni, ja jos repsahdus tulee, käsittelen sen aikanaan asianmukaisesti ja palaan takaisin absolutismin kapealle tielle.

Hyvästi rakas ystävä, herkullinen ja uskollinen jäätelö! Palvelit jotain tarvetta elämässäni. Mikä tuo tarve mahtoi olla, sitä en vielä tiedä. Tilallesi jäi tyhjä aukko. Se tulee täyttymään jollakin. Toivon, että se täyttyy hedelmillä. Sen sallin itselleni mielelläni päästäkseni sinusta, joka et ole hyväksi minulle ja terveydelleni.

Jää hyvästi pitkäaikainen rakkaani!

 

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Käsityöt, Lihavuus, Muoti

Uusi käsityötaito

Tahtoisin niin opetella jonkin uuden taidon. Jotain mistä minulle olisi hyöty ja iloa pidempäänkin. Muutama vuosi sitten ilmoittauduin ikonimaalaukseen. Kävin kaksi vuotta säännöllisesti. Juuri kun aloin päästä jyvälle maalauksen tekniikoista ja ikonien saloista, loppui minulta mielenkiinto. Into maalaukseen väsähti samalla, kun tajusin, ettei ortodoksinen uskontokaan minulle valtavasti anna. Maalaaminen sinänsä oli ihan mukavaa. Ryhmässä oli mielekästä maalata. Opettaja kertoi juttuja ikoneista ja matkoistaan Venäjän luostareihin. Ryhmän muut jäsenet olivat vanhempia rouvia, joiden verkkaista puhelua maalauksen lomassa oli leppoista kuunnella.

 
Omien vaatteiden ompelemisen haluaisin oppia. Useana syksynä olen ajatellut ilmoittautua Kokkola Opiston ompelukursseille. Vielä en ole saanut ilmoitettua itseäni noille kursseille. Olisi ihanaa suunnitella omat vaatteensa. Olisi hauskaa miettiä värejä, etsiä kankaita kaupoista ja kirpputoreilta. Tuunaamistakin voisi olla mukava kokeilla, kirpputorilöytöjen muokkaamista oman näköiseksi.

 

1-DSC_0033
Minun on aina ollut vaikea saada itselleni sopivia vaatteita. Ennen syynä oli se ikävä tosiasia, että olin niin lihava, ettei kaupoissa ollut minun kokoisiani vaatteita. Olenkin siis jonkin verran joutunut aikoinaan ompelemaan vaatteita, saadakseni edes jotain päälle pantavaa, ettei tarvitse alasti kulkea. Toinen syy siihen miksi olen vaatteita tehnyt, on se, että suurin osa suurikokoisista vaatteista on tummia, mustia. Minä pidän väreistä: punaisesta, pinkistä, sinisestä, turkoosista. Musta saa minut näyttämään sairaalta.
Jonkin verran osaan siis ommella. Haluaisin kuitenkin oppia enemmän. Haluaisin olla sinä parempi. Haluaisin pukeutua persoonallisesti, enkä ketjuliikkeiden tarjoamaan ”tusinavetimiin”. Taiteilijan (Heh heh!) pitää näyttää taiteilijalta, myös ulkoisesti. Haluan käyttää värejä, jotka kertovat persoonastani. Itse omat vaatteet ompelemalla saa juuri sellaisia vaatteita kuin haluaa. Kirpputorien tarjontaa hyödyntämällä ja tuunausta opettelemalla, harrastus tulee myös edulliseksi, eikä varmasti tule toista samanlaista asustetta tienpäällä vastaan.

 
Mikään ei estä minua ompelun opettelemisessa. Omistan ompelukoneen ja saumurin. Minulla on parikin ompelun opaskirjaa ja läjäpäin käsityölehtiä, joita voin tarvittaessa käyttää apuna. Esteenä on vain oma pääni. Esteenä on ainoastaan oma motivaationi, ja haluni tehdä jotain asian eteen.

 
Olisi niin monta ihanaa asiaa, jota voisi kokeilla ja harjoitella. Kunpa vuorokaudessa olisi enemmän kuin 24 tuntia. Aika ei riitä kaikkeen mikä kiinnostaa!

Arkipäivän realismia, Ihmisarvo, Lihavuus, Muutos, Ruoka, Sairaus

Syömisen nautinto ja inho

Istun korkealla pyöreäistuimisella, matala selkänojaisella tuolilla ja mietin miksi taas söin liikaa. Olo on kamala. Maha tuntuu pinkeältä. Vatsaa vääntää ja se murisee kuin juuri syödystä ruuasta kiittäen. Eniten kuitenkin sattuu sisälle. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, arvottomaksi, lihavaksi ja selkärangattomaksi paskaksi. Olen jälleen kerran ymmälläni tässä tutussa vanhassa tilanteessa. Kuinka taas kävi näin? Tyhjensin jääkaapista kaikki raskaimmat ja minulle sopimattomimmat ruuat nälkäni pitimiksi. Haluaisin ymmärtää, miksi itsehillintä on niin vaikeaa. Tiedän kaikki ravintoarvot, osaan kaloritaulukot ympäri ulkoa, ja mikä tärkeintä, tiedän, mikä sopii minun keholleni. Silti syön kuin ruoka olisi juuri loppumassa maailmasta. Tankkaan itseni varalta täyteen. Eihän sitä tiedä, huomenna voi tulla sota ja elintarvikkeet loppua kaupoista. Köyhyys saattaa iskeä, eikä ole varaa ostaa ruokaa. Voihan olla, että olen niin sairas, että en voi syödä, tai mikä pahempaa ruoka ei maistu! Toisaalta, sellaisia päiviä jolloin ruoka ei oikeasti maistu, ei onneksi ole.

2016-02-09 13.35.37
Niinä päivinä, kun ruoka on numero yksi elämässäni, en osaa ajatellakaan muuta. Heti herätessäni tiedän, että tänään syön liikaa. Vaikka kuinka haluaisin hillitä itseäni, en siinä tunnu onnistuvan. Vai enkö vain halua onnistua? Saatan illalla päättää mitä syön aamulla. Kuvittelen mielessäni aamupalan edessäni, hedelmää ja jogurttia, sekä hieman kahvia. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän, niin aamulla olen kuin tahdoton nukke. Kaivelen kaapista kaikki mahdolliset herkut. Olen jo oppinut tuntemaan itseni. Tiedän, että päivät, jolloin huijaan itseäni ajattelemalla, että syön vain pienen annoksen Minibixejä, ovat tuhoon tuomittuja. Minibixien jälkeen syön jogurttia, leipää, popcornia jne. Illalla sitten ajattelen, etten oikeastaan olekaan syönyt mitään kamalan väärää. Olivathan kaikki ruuat kuitenkin aika keveitä ja tavallista ruokaa, ei herkkuja, pelkkiä vatsaa täyttäviä hiilihydraatteja.
Välillä menee jopa viikkoja, että syömiseni ovat tasapainossa. Toisinaan saatan seurata jotain erikoista dieettiä, jonka olen jostain lukenut tai saanut. Dieettiohjeet voivat olla välillä outoja. Se ei minua hidasta. Kannan kaupasta vieraita, mutta sillä hetkellä käytössäni olevan dieetin kannalta tarpeellisia, ruokatarvikkeita. Jonkin aikaa jaksan paneutua asiaan ja valmistaa kummallisia ruokalajeja. Uskon dieettiohjeissa luvattuihin väitteisiin ja erikoisiin ruoka-aineiden yhdistelemistapoihin. Uskon, että välttämällä tiettyjä elintarvikkeita, en pelkästään voi paremmin, vaan myös laihdun. Joka kerta uskoin aidosti, että pelastus lihavuuteeni on löytynyt. Minä hoikistun, kaunistun ja verenpaineeni laskee normaalitasolle. Ja siinä olin edelleen! Upea ja kaunis olen kyllä, mutta valitettavasti 40 kiloa ylipainoinen. Kun en enää jaksa seurata orjuuttavaa dieettiä, palaan takaisin entiseen.

20160212_133217-01.jpeg
Syöminen on ihanaa! Ruoka maistuu taivaalliselle suussa, etenkin lakritsi, popcornit, maksamakkaravoileivät ja hapanimeläkana. On myös ruokia joita en söisi, vaikka siitä maksettaisi pieni, tai suurikin, omaisuus: silli, tuoresuolattu lohi, perunamuusi jossa on sipulia ja kalakeitto. Ruoka on parasta lohdutusta kun elämä murjoo. Pieneen masennukseen ruoka auttaa kuin laastari verenvuotoon. Elämän huippukohdissakin ruoka on hyvää, mutta silloin on yleensä liian kiire syödä, liian kiire nauttia ruuan suloisista mauista ja vivahteista. Elämän huippukohdissa tuntuu, että syöminen on hyvän ruuan haaskausta. Silloin ei ole aikaa, eikä tarpeeksi mielenkiintoa, arvostaa ja nauttia sen tarjoamasta mielihyvästä. Mutta päivänä, jolloin matalapaine iskee, tulen kotiin kaupan kautta. Ostan tavanomaiset ostokset ja ennen kassaa jarrutan karamellihyllyillä. Tutkailen valikoiman nopeasti läpi. Päätöksen tekeminen ei koskaan ole ollut minulle vaikeaa. Yleensä valitsen joko lakritsaa tai jonkin pienen suklaapatukan. Yritän viimeiseen asti huijata itseäni. Syön vain tämän pienen patukan ja sitten lopetan. Kotiin päästyäni teen ennen ruokaa voileipää, jonka syön maitokaakaon kanssa. Päivällisen jälkeen jatkan jollain pienellä herkulla. Jääkaapin tai ruokakaapin ovi käy siihen asti, että menen mahani viereen nukkumaan. Ei puhettakaan, että täydellä mahalla jaksaisi muuta!
Ruoka on minulle ystävä. Etenkin hädän hetkellä ruoka ei koskaan petä. Se on aina paikalla, uskollisempana, kuin yksikään ystävä. Se ei jätä, petä eikä hylkää. Ruoka ei kieroile, eikä puukota selkään. Ruoka on turvallinen. Se lohduttaa, kun sydän on särkynyt. Se pitää seuraa silloinkin, kun kukaan ihmisystävä ei jouda tai halua. Se ei väitä vastaan tai ole erimieltä. Ruoka rakastaa minua ehdoitta, mitä harva ihmisystävä tekee. Se on paikalla kun mikään ei haluta, väsyttää tai maailmani väreistä vain musta, valkoinen ja harmaan eri sävyt ovat jäljellä.

IMG_20160208_183242.jpg
Ruoka on minulle myös vihollinen. Se saa minut inhoamaan itseäni. Tunnen itseni hylkiöksi syötyäni mahani niin täyteen, että tuntuu kuin viimeiset palat pyörisivät kurkussa, enkä saa niitä alas, vaikka kuinka nieleskelisin. En koskaan oksenna. En halua tuhlata tai aliarvostaa hyvää ruokaa. Ruualla on itseisarvo. Sitä ei saa halventaa. Liiasta ruuasta olen lihonut. Vihaan lihavaa, tytisevää ja rumaa vartaloani. Heitän itsestäni mustaa huumoria. ”Olen kaunis kaulasta ylöspäin!”, sanon nauraen, vaikka sieluni itkee. Haluaisin olla kaunis myös muualta. Rakas viholliseni ei sitä iloa minulle ole suonut. Ruuasta on tullut viholliseni, koska se on saanut mieleni täysin otteeseensa. Se on sekoittanut ajatteluni niin, että luulen kaiken mitä elämässäni on ja tapahtuu johtuvan ruuasta, joko syömisestä tai syömättömyydestä. Olen sekoittanut ruuan ja syömisen oman kehoni kanssa. Saanut itseni uskomaan, että menestykseni tai menestykseni puute ovat täysin kiinni liiasta syömisestäni ja siitä johtuvasta lihavuudesta. Olen luovuttanut vallan ja vastuun elämästäni ja kehostani ruualle. Vihaan valtaa, jonka olen antanut ruualle.
Minun on ollut vaikea suhtautua ruokaan neutraalisti. En pysty ajattelemaan, saati ääneen sanomaan, että ruoka on tarpeellista ihmiselle siksi, että siitä saa tarvittavaa energiaa pystyäkseen toimimaan normaalisti. Suhteeni ruokaan on ollut kiihkeä tunnesuhde, jossa viha ja rakkaus ovat sekoittuneet kuten sokeri veteen.

Suhteeni ruokaan on toistaiseksi ollut elämäni intohimoisin suhde. Se on lyönyt laudalta kaikki tähän mennessä kokemani rakkaussuhteet. Onneksi suhteeni ruokaan on viimeisen vuoden aikana hieman höllentynyt. Olen pitänyt itselleni kuria ja laittanut päämäärätietoisesti rajoja syömiselleni. Tuo tiukkuuden opettelu on alkanut näkyä sekä vyötärössä, että omassa voinnissani.
Toivon löydettyjen rajojen pitävän. Tästä löytyneestä tasapainosta ja hyvästä olosta haluan pitää kiinni!