Arkipäivän realismia, Kotimaan matkailu, Luontojutut

Pumpulikirkko

Bongattiin viime vuoden kesälomareissulla mielenkiintoisen kuuloinen paikka tienviitasta matkalla Nurmeksesta Rautavaaralle: Pumpulikirkko. Nimikin kuulostaa jo niin pehmoiselta ja lohdulliselta. Viime kesän lomaviikolla satoi lähes tauotta koko viikon, joten vierailu tuossa ihanalta kuulostavassa kohteessa jäi!

Saimme vuokralle saman paritalon puolikkaan Tahkon vanhan golfkentän vierestä, joten oli oivallinen mahdollisuus käydä Pumpulikirkossa.

Lähdimme matkaan eväiden kanssa, vaikka itse reitti Konttimäen parkkipaikalta Pumpulikirkolle on vain 1.3 km. Matka Tahkolta Konttimäelle on yhteen suuntaan noin 85 km ja osa tiestä on hyvin kapeaa metsätietä, niin aikaa kuluisi reissuun kuitenkin useampi tunti. Viime vuonna seutuun tutustuessa huomasimme, että ruokapaikkoja tuolla välillä ei juuri ole, joten eväät on hyvä olla, ettei rouvalle iske nälkäkiukku paluumatkalla.

Polku lähti laskeutumaan jo parkkipaikalta aika reippaasti. Koko ajan odotin koska ”verta imevät ilmavoimat” iskevät. Ötököitä reitillä oli, sekä sääskiä että mäkäräisiä, mutta yllättävän vähän. Selvisimme ilman Offia. Luulen että tuulinen päivä oli meidän onnemme, sillä suurin osa reitistä oli melkoisessa vehreässä ja kosteassa ”rotkossa”, joka on oikea ötököiden paratiisi.

Polku itsessään oli ihan perus metsämaastoa: paljon kiviä ja juuria. Odotin, että se olisi ollut vaikeampikulkuista, kuin mitä se oli.

Itse Pumpulikirkko on geologinen muodostelma, joka on haljennut hiidenkirnu. Muodostelma muistuttaa kirkkosalia saarnastuoleineen. Oletan, että Pumpulikirkko nimi on tullut kiveä peittävästä sammaleesta.

Näkymä oli uskomaton! Ympärillä kohoavien seinämien juurella tunsimme itsemme todella pieniksi. Seinämissä oli isoja lohkeamia ja alueen pohja oli soista maastoa joten alueen läpi kulkikin pitkospuut. Pumpulikirkon ”lattia” olikin hyvin vehreä.

Pumpulikirkko on oiva luontokohde!  Reitti on hyvin merkitty ja polku suhteellisen helppo/keskivaativa kulkea. Pumpulikirkolla voi mielestäni käydä vaikka lasten kanssa eväsretkellä. Vahva suositus tälle kohteelle.

Elämänrytmi, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Saalistusjotos

Neljäs lomapäivää Levillä valkeni jälleen harmaana. Ei kuitenkaan satanut. Kolmena edellisenä päivänä on varsinainen vaeltaminen jäänyt säälittäväksi yritykseksi, joten tälle päivälle olimme suunnitelleet vaellusretken Ylläkselle. Levin omat reitit ovat valitettavasti keski-ikäiselle pyöreälle pariskunnalle hieman liian raskaita. (Ehkäpä ensi kesänä…?) Olimme valinneet reitiksi ”Saalistusjotoksen”, joka Ylläksen nettisivujen mukaan on noin 6km ja vaikeusasteeltaan helppo.

LRM_EXPORT_59450055878725_20190703_204049198

Ylläkselle saavuttuamme pilvet riippuivat vielä matalalla, mutta edelleenkään ei satanut. Ajattelimme, ettemme ole sokerista ja päätimme kiertää reitin, koska olimme niin suunnitelleet. Tovi meni kun pyörimme pitkin keskuksen pihaa ja parkkipaikkoja. Kävelyreitin lähtöpaikka oli todella huonosti merkitty: yksi viitta osoitti itään ja toinen länteen. Meinasin jo pakata miehen takaisin autoon ja palata Leville. Lähtöpaikka kuitenkin löytyi ja matkaan päästiin.

IMG_20190703_123940

Ensimmäiset 1,5km olivat aika perinteistä suomalaista metsämaastoa. Polku oli leveää ja helppokulkuista. Matkanvarrella oli kivoja tauluja tutuista eläimistä ja niitä saalistavista eläimistä.

IMG_20190703_122725

1,5 kilometriä kuljettuamme oli myös ensimmäinen laavu: Kahvikeitaan laavu, jonka takana solisi myös ihastuttavasti pieni kaltio (lähde). Päätimme levätä ja paistaa makkarat vaikka matka ei vielä ollut rasittanut meitä ensinkään. Onneksi lepäsimme ja tankkasimme nuotiossa käristetyllä makkaralla, sillä seuraavan kahden kilometrin matkalla todella tarvisimme niistä saatua energiaa.

IMG_20190703_131700-01

Kahvikeitaan laavulle saimme tallustaa tasaisessa metsämaastossa suhteellisen leveää väylää. Tuolta laavulta tie lähti rinteeseen; ei kovin tiukkaa nousua kuitenkaan, mutta tasaista nousua kuitenkin. Hyvin pian maasto muuttui lehtomaiseksi. Aluskasvillisuutena rehoitti valtavan suuria saniaisia. Rentukat kukkivat vielä tunturipuroissa. Noin kilometrin matka oli hyvin rehevää aluskasvillisuuden puolesta. Joskus kaatuneet puut toivat ravintoa maaperään ja hyönteisille. Vaikka olikin kosteaa ja paljon kasvillisuutta, oli yllättävää ettei mäkäräisiä tai sääskiä (mieheni väittää niitä hyttysiksi!) ollut haitoiksi asti.

LRM_EXPORT_58210791480657_20190703_200403202

LRM_EXPORT_59403387883170_20190703_204002530

Kävelyvauhti hidastui huomattavasti. Polut olivat kivikkoisia ja juurakkoisia. Jokaista askelta piti varoa, ettei tule haaveria ja joudumme soittamaan noloina apua.

LRM_EXPORT_58272454600164_20190703_200504865

Yhtäkkiä edessä näkyikin tunturin rinne ja rakkaa. Huomasimme kävelevämme kurussa. Kurun nimi selvisi meille hetkeä myöhemmin Tuomikuruksi. Polku oli välillä vain kengän levyinen ja pudotusta kurun pohjalle muutama metri, Hetken piti edetä kieli keskellä suuta ja silmät tiukasti maassa.

LRM_EXPORT_57460678962922_20190703_195133089
Tuomikuru

Tuomikurun päässä olimme puurajan yläpuolella ja siitä olikin enää hyvin pieni nousu Tuomikurun laavulle. Maisemat olivat päätähuimaavat!

IMG_20190703_145726

LRM_EXPORT_58329189145455_20190703_200601599

Tuomikurun laavu on upealla paikalla. Olimme silti iloisia, että olimme syöneet eväitä Kahvikeitaalla. Istuimme tovin penkeillä ihailemassa maisemia ja ihmettelemässä maailman kauneutta. Tunsimme itsemme niin pieniksi sen suuruuden keskellä.

LRM_EXPORT_57823603692992_20190703_195736014

Loppumatka alas rinnettä olisikin sitten aika tylsä. Edessä avautui kahden metrin levyinen straada, jota oli hyvin helppoa astella alaspäin rinnettä. Olimme hyvin iloisia, että olimme kiertäneet reitin näin päin. Jälkeen päin ajateltuna olisimme varmasti kyllästyneet reitin mitäänsanomattomuuteen kahden kilometrin kohdalla ja kääntyneet takaisin, jos olisimme valinneet päinvastaisen kiertosuunnan. Sitäpaitsi silloin, kun polku oli hankalaa, meillä oli runsaasti voimia jäljellä. Leveää tietä on helppo tulla alas muuta väsyneenä se kivikko ja juurikko olisi ollut työläs.

LRM_EXPORT_59983102043730_20190703_204942244

Kaiken kaikkiaan erityisen hyvä päivä! Kannatti kiertää Saalistusjotos, vaikken sitä mitenkään erityisen helpoksi kutsuisikaan. Ei se vaativa oli eikä vaikea, mutta ihmiselle, joka on tottunut kulkemaan lähinnä asfaltilla se varmasti on vaativa.

LRM_EXPORT_59358576602406_20190703_203917719
Myös vanamoja kasvaa Ylläksen maisemissa.

Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Hietatievat

Olin lukenut Hietatievoista jo kotona etsiessäni uusia mielenkiintoisia tutustumiskohteita Lapin lomallemme. Koska olen kovin räkäinen ja poskiontelot ovat tukossa, ei pidempi vaeltaminen ole paras idea. Valitsimme siis tämän päivän ohjelmaksi Hietatievat lähellä Nunnasen kylää Enontekiöllä.

LRM_EXPORT_25187091003723_20190702_181032030

Matkaan lähdimme aamulla majapaikastamme Leviltä. ajoimme ensin Könkään kautta Tepastolle ja siitä käännyimme Lompoloon ja Puljun kautta Nunnaseen menevälle tielle. Tepaston ja Nunnasen välillä olevan tien varrella on näkemisen arvoiset maisemat! Pysähdyimme useaan kertaan ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia.

0207-2019-065137826931350200037

Matka Kalmakaltiolle herätti itsessäni halun tutustua Puljun erämaahan. Siellä vaeltaminen tosin vaatii hieman parempaa kuntoa kuin mitä itselläni on. Mutta kaikkihan on saavutettavissa kovalla työllä halutessa. Tässäpä mahdollinen tavoite tulevalle kesälle 2020?

IMG_20190702_134319

IMG_20190702_134305

Saavuimme Nunnaseen ja siitä piti ohjeiden mukaan kääntyä Kalmakaltioon johtavalle tielle. Tie oli hyväkuntoinen kapeahko soratie, joka oli paikoin hyvin pehmeä reunoiltaan. Ajoimme Retkipaikka sivustoilla olevissa ohjeissa mainitun järville menevän tien ohi, koska en uskonut, että tie voisi olla vain auton renkaiden tehneet urat kohti ei mitään. Viittojakaan ei ollut. Päädyimme liki tien päähän, joka on muuten aika lähellä Norjan rajaa. Ohitimme puhelimeen puhuvan nuoren roskakuskin, joka oli arvioinut auton leveyden tai reunan kestävyyden väärin ja roska-auto oli ojassa, pahasti! Huomasimme että dyynimäinen maasto loppui ja palasimme takaisin. Paluumatkalla kysyimme roska-auton kuljettajalta tarvitsisiko hän apua. Ei tarvinnut – apu oli tulossa.

LRM_EXPORT_24963189636152_20190702_180648129

Käänsin auton nokan Kalmankaltion tieltä kapealle hiekkapohjaiselle ajouralle ja ajoimme noin kilometrin. Sitten parkkeerasin auton dyyneille ja jatkoimme matkaa jalkaisin.

435808325_356224-01

Dyyneillä oli pikkukuovi-pariskunta, joka tuntui saavan hepulin meidät nähdessään. Ne ääntelivät suureen ääneen ja lentelivät meidän yllämme kuin henkensä hädässä. Olisiko heillä ollut jossain pesä ja pariskunta yritti kääntää meidän huomiomme pois pesästä?

LRM_EXPORT_25311687521852_20190702_181236627
Pikkukuovi istuu puun latvassa ja laulaa hätäänsä

Ihastelimme dyynejä, jotka minusta muistuttivat kovasti Tanskan rannikkoa. Ei olisi uskonut, että olemme niin korkealla Lapissa. Dyyneillä kasvoi valtavasti kissankäpälää, jota etelämmässä enää harvoin näkee. Ohessa muutama kuva dyyneiltä. Yhdessä kuvassa näkyy myös toinen Hietatievojen takana olevista järvistä.

LRM_EXPORT_24997372889368_20190702_180722312

LRM_EXPORT_25651109523285_20190702_181816049

LRM_EXPORT_24883461962797_20190702_180528401

Erittäin virkistävä ja erilainen tutustumiskohde Enontekiöllä tämä Hietatievat. Sopii omatoimimatkailijalle, joka on kiinnostunut luonnosta!

 

LRM_EXPORT_25224917141000_20190702_181109856

Arkipäivän realismia, Luontojutut, Matkustaminen

Seitoja ja Kuerlinkat

Heräsimme sateiseen aamuun. Alkuperäinen ajatuksemme oli viettää maanantaina sateen sattuessa lukupäivä. Luettavaa meillä on mukana yllinkyllin. Lukulaitteella ja tabletilla on kymmeniä lukemattomia kirjoja odottamassa tilaisuutta tulla luetuiksi. Kymmenen jälkeen minulla alkoi polttelemaan: josko sittenkin lähtisimme jonnekin. Vettä tuli kuin reilummasta sumutinpullosta, joten varsinainen vaellus ei innostanut. Päätimme lähteä tarkistamaan uudelleen Pakasaivo ja Kirkkopahta, joista olenkin tänne jo yhden postauksen tehnyt.

LRM_EXPORT_795017479993335_20190701_184143618
Sadepisaroita keränneet kusenkerkät

Luonto näytti kauniilta ja aivan erityisen vihreältä tihkusateessa. Kuusen hennot kevään vaaleat kerkät melkein loistivat ja kesäkukat kukkivat tienpientareilla, sillä mistä tielaitos (Destia) ei niitä ollut niittänyt. Muutaman kerran pysähdyimme jo ennen Kirkkopahtaa kuvaamaan maisemia. En voinut ohittaa upeaa rimmiä, jossa vesi väreili niin kauniisti sateen osuessa veden pintaan. Ohitimme myös ”leimauskämpän” johon päätimme tutustua paluumatkalla paremmin. Kirkkopahdankin ohi ajoimme mennessä, koska siellä näytti olevan tutustujia, ehkä paluumatkalla saisimme katsella paikkoja kahden?

DSC_0006-01

Pakasaivolla ihmettelimme luontoa ja saivojärveä kunnioituksella. Koska olen Pakasaivosta kirjoittanut enemmän, en siitä nyt tällä kertaa kirjoita tämän enempää. Menkää itse katsomaan: siellä se on, kaikessa jylhyydessään. Palatessamme Pakasaivon katselutelineiltä ajattelin, että kyllä ihmiset ennen olivat paremmin luonnon kanssa kosketuksissa. Nykyajan ihminen on menettänyt luontoyhteyden. Kuinka moni voi sanoa osaavansa suunnistaa luonnonmerkeistä, jos joutuu metsässä eksyksiin? Minä en ainakaan osaa. Niille jotka osaavat lukea luontoa, sen merkit aukeavat helposti.

IMG_20190701_121832-01

Entisaikojen saamelaiset ovat kunniottaneet Seitoina sellaisia luonnon erikoisuuksia, joita me nykyajan ihmiset emme välttämättä ymmärrä ja käsitä. Esimerkkinä Kirkkopahta, jota kävimme toistamiseen kiertämässä. Se on suuri siirtolohkare, joka seisoo ihan tasaisessa mäntymetsikkössä. Siinä se nöpöttää keskellä tasaista metsää yksinään, paikalla mihin jääkaudenaikaset jäätiköt ovat sen työntäneet. Se on ollut saamelaisten pyhäpaikka, mutta ihmiset taitavat edelleen kunnioittaa sitä, sillä siellä oli edelleen pieniä muistoesineitä ja runsaasti poronluita.

LRM_EXPORT_794451534271936_20190701_182517287
Ihmisiä ihmettelemässä Kirkkopahtaa

LRM_EXPORT_794485556230465_20190701_182551309
Poronluita Kirkkopahdan päällä

Pahdan jälkeen ajoimme vielä mainitsemalleni Valkeajoen leimauskämpälle, joka on ilmeisesti aikoinaan rakennettu tukkien leimauskämpäksi. Metsähallitus on kunnostanut kämppää ja se on avoin kaikille matkailijoille. Mökin lähistöllä on kaivo, jonka vedestä oli varoitus mökin seinässä. Vesi on kovin raadonpitoista, eikä siksi sovellu juotavaksi. Mökissä on ollut tulisija, joka on valitettavasti kärsinyt aikojen kuluessa, joten siihen ei enää saa tulia tehdä. Mökin pöydällä oli siellä käyneden vierailijoiden jättämiä pieniä viestejä. Mm saksankielellä kirjoittetettu viesti Dirkiltä, joka oli viettänyt kämpässä muutaman onnellisen päivän. Hän toivoi, että luonto säilytettäisiin koskemattomana, jotta tulevakin sukupolvi saisi siitä nauttia.

LRM_EXPORT_794943678495602_20190701_184029816
Valkeajoen leimauskämppä’

LRM_EXPORT_794907792958324_20190701_183953931
Kynttilä ikkunalla tuo varmasti tunnelmaa pimeään kämppään

Mieheni oli jossain välissä kerennyt selata Retkipaikan sovellusta ja löytänyt upean kohteen paluumatkamme varrelta. Suunnistimme kohti Hannukaisen kylää, josta matkaa olisi vielä muutama kilometri. Käännyimme ohjeiden mukaan Aavahelukantielle ja siitä kuoppaista kärrypolkua kunnes edessä oli (hyvin huterannäköinen) puusilta. Siitä suunnistimme jokivartta pitkin ihastelemaan koskea. Se oli varsin upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Oli oiken hyvä päivä, vaikka satoikin. Sade hidastaa, muttei estä!

IMG_20190701_134122
Kuerlinkat

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Hillapolulla

Lihava, huonokuntoinen, keski-ikäinen astmaatikko-täti on taas tänään liikkunut ja ollut reipas. Taapersimme läpi Kesänki- ja Kellostapuli-tuntureiden välissä olevan ”Hillapolun”, joka kiertää Kesänkijärven.

1-DSC_0001bc

Kellokkaan luontokeskuksen tyttö sanoi reitin olevan yksi alueen esteettömistä reiteistä, jonka voisi kiertää vaikka pyörätuolilla. Polku on suosittu maastopyöräilijöiden keskuudessa. Itse Hillapolku on ympyräreitti, joka lähtee Kesänkijärven parkkipaikalta. Osa reitistä on myös pieni pätkä ”Seita-polkua” ja sen varrelta voi poiketa mm. Kellostapulille menevälle reitille.

1-DSC_0009
Kesänkijärvi ja Kellostapuli

Kokonaisuutena Hillapolku oli aika tasainen, nousuja ja laskuja oli hyvin vähän. Polulla ei ollut juurikaan kivikkoja eikä juurakkoja, joten se oli hyvin helppo kävellä. Kesänkitunturin puolella polun varsi ole rehevämpi ja maasto hieman kosteampi. Jo ensimmäisen kilometrin varrella tuli selväksi miksi reittiä kutsutaan ”Hillapoluksi”: kiersimme polkua kesäkuun lopulla ja hillankukkia oli joka puolella!

1-DSC_0015

Reitin alkupuolella oli Metsähallituksen mökki. Mökki on ilmeisesti vuokramökki, sillä ovet olivat lukossa. Mökki oli kauniissa paikassa männikössä järven rannalla. Järven rannalla oli pieni laituri, josta voi halutessaan pulahtaa uimaan saunan jälkeen.

1-DSC_0026

Kaksi kilometriä käveltyämme huomasimme, että edessä on kota ja nuotiopaikka, johon sinne ennen meitä kerinneet olivat jo tehneet nuotion. Paistoimme siis makkarat ja joimme hieman mehua ja jatkoimme sen jälkeen virkistyneinä matkaa. Nuotiolla istuessa saimme kanssaretkeilijöitä taas monta hyvää vinkkiä tulevalle kesälle, mm tietoa maastopyöräreiteistä, joita Äkäslompolon maastoon on tullut viime vuosina paljon.

1-DSC_0053
Rentukat kukkivat vielä paikka paikoin Kesänkijärven rannoilla

Matka jatkui Kesänkijärven Kellostapulin puoleiselle rannalle. Maasto oli lähinnä kuivaa mäntymetsää, jossa mukana oli jonkin verran kynttiläkuusia. Kansallispuistolle tyypilliseen tapaan kaatuneiden puiden on annettu olla ja poluille kaatuneita puita on parturoitu vain sen verran, että polulla pystyy kulkemaan. Kellostapulin puoleisella polulla oli jonkin verran kiviä ja juuria, mutta ei niin paljoa, että se olisi haitannut tai hidastanut kävelemistä.

1-DSC_0099

Polun loppupuolella oli pienen suon ylitys. Suon yli oli rakennettu reilun levyiset pitkospuut. Ennen kuin me pääsimme pitkospuille, tuli pitkoksia vastaan kaksi nuorta miestä läskipyörillä. Todistettavasti koko reitti on siis kierrettävissä maastopyörällä. Se miten pyörätuolilla ylität suon, jääkin sitten epäselväksi. Mielestäni se ei ole mahdollista. Ennen pitkospuita ylitimme tosin metsäautotien, josta oletettavasti pääsee suoraa Kesänkijärven parkkipaikalle johtavalle tielle, joten siten Hillapolun kiertäminen pyörätuolilla varmaankin onnistuu!

1-DSC_0129

Hillapolku oli leppoisa kävelylenkki Kesänkijärven maastossa. Sen varrella oli aluksi luontopolulle tyypilliseen tapaan tauluja ympäröivästä luonnosta ja loppupuolella tauluja saamelaisten kulttuurista. Nämä saamelaiskulttuurista kertovat taulut saivat itseni kiinnostumaan ”Seitakierroksesta”, joten ensi vuodellekin on nyt tavoitteita.

1-DSC_0094
Saamelaiskulttuurista kertovat opastaulut

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Kauneus, Luontojutut, Matkustaminen

Keimiöniemen kalamajat ja Palkaskero

Tällekin päivälle luvattiin kaunista ilmaa, joten tunturiin oli päästävä. Tarkoituksenamme oli tällä Levin reissulla tutustua paremmin Pallaksen alueen vaellusreitteihin. Pallas on meidän molempien suosikkikohde, jossa viettäisimme mielellämme enemmänkin aikaa. Valitettavasti aika on rajallinen ja viikon lomaan on vaikea sisällyttää kaikkea mitä haluaisimme tehdä ja nähdä.

1-DSC_0039

Tämän päivän aloitimme tutustumalla Keimiöniemen kalamajoihin, joiden ohitse olimme jo kahtena vuonna tyylikkäästi kaasuttaneet matkalla omasta mielestämme tärkeämmille nähtävyyksille. Onneksi nyt paikkasimme tuon aukon sivistyksessämme. kohde on todellakin näkemisen arvoinen. Paikalla on ollut kalamajoja jo satoja vuosia. 1592 venäläiset polttivat kaikki kalamajat kahta lukuun ottamatta. Tietojen mukaan paikalla on kalastettu jo vuonna 1553 ylitorniolaisten veroluetteloiden mukaan. Paikalla olevat majat eivät siis ihan kamalan vanhoja ole. Suurin osa nykyään paikalla olevista mökeistä on 1800-luvulta ja vanhimmat 1700-luvulta.

1-DSC_0028

Jerisjärven Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Alue on viehättävä ja luonnonkaunis. Mökit ovat edelleen käytössä, mikä lisää alueen viehätystä. Tosin juuri sen vuoksi, että ne ovat edelleen käytössä, niitä saa ihailla vain ulkoa.

1-DSC_0010

Keimiöniemeltä jatkoimme matkaa Pallakselle. Tarkoituksena oli tänään kiertää Palkaskeron 7km ympyrälenkki. Olin lukenut Pallaksen luontopoluista Luontoon.fi sivuilta ja todennut, että matkalla olisi paljon rakkaa, eli tunturin laella olevaa kivikkoa. Tunturin erottaa vaarasta siten, että tunturin laella ei kasva puita. Koska rakkaa olisi odotettavissa, epäilin pääsisimmekö kiertämään koko ympyrää, mutta päätimme kuitenkin yrittää ja kääntyä sitten takaisin jos polku muuttuisi meille liian vaikeaksi.

1-DSC_0053

Palkaskeron kierros lähtee Pallaksen Luontokeskukselta. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat helppoja! Polkua oli paljon kuljettu ja se oli leveä eikä juurikaan kivikkoa. Se oli toki nousua, mutta lihava, huonokuntoinen keski-ikäinen astmaatikko on viime vuoden reissuista oppinut ja vedin avaavaa Ventolinea ennen kävelemään lähtöä, joten kävely tuntui kevyeltä. Kahden kilometrin jälkeen istahdimme hetkeksi poroerotusaidan reunalle ja jomme vettä ja söimme muutaman kuivahedelmän, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

1-DSC_0072

Muutaman sadan metrin jälkeen poroerotusaidasta maasto muuttui. Polku oli kivikkoista ja rakkaa alkoi olla enemmän. Se ei kuitenkaan vielä ollut kovin vaikeaa kävellä. Poroerotusaita alkoi jäädä kauas taakse ja pienen mutkan jälkeen hävisi kokonaan näkyvistä. Luontokeskus ja Pallas-hotelli olivat hävinneet näkyvistä jo ennen poroerotusaitaa. Polulla ei ollut ketään muita kulkijoita kuin me, joten saimme taivaltaa omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Keskustelu alkoi käydä mahdottomaksi, koska tunturissa tuuli navakasti, joten toisen puhetta oli mahdotonta kuulla. Onneksi oli lämmin päivä, sillä olin unohtanut tuultapitävän takkini kotiin!

1-DSC_0090

Saavutimme pisteen, josta oli upea näkymä tunturien takaiseen Lappiin. Eteemme avautui mm. näkymä Pallasjärvelle. Tuuli oli niin kova, että epäilin tukan kohta lentävän pois päästäni. Keskustelu oli totaalisesti mahdotonta, edes huutoa ei tahtonut kuulla. Näköalapaikalla oli kolme suurta kiveä, joilla olisi voinut istuskella ja syödä eväitä, mutta hirmuinen tuuli ei innostanut meitä pysähtymään, vaan jatkoimme matkaa.

1-DSC_0117

Yritimme jatkaa matkaa, mutta edessä olisi ollut Palkaskeron laen ylitys, eikä laen rakassa kävely houkutellut meitä kompurajalkoja. Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme päässeet näinkin pitkälle, joten päätimme yhdessä tuumin kääntyä takaisin. Olimme tulleet varmaan puolet (n. 3,5km) matkasta, joten mielestämme päivän tavoite oli saavutettu. Palkaskeron kierroksen pituus on 7km. On ihan sama kiertääkö ympyrän vai kääntyykö puolista välistä takaisin. Näin ainakin meidän mielestä!

1-DSC_0120

Ehkäpä ensi kesänä yritämme Taivaskeron polkua!

1-DSC_0140
Tunturi ja vaara

 

Arkipäivän realismia, Luontojutut, Matkustaminen

Partio-Jylhän luontopolulla

Meillä ihmisillä on tarve haaveilla paikoista, jotka ovat kaukana ja joissa muut ovat käyneet. Sosiaalinenmedia on pullollaan kuvia ihmisistä, jotka ovat käyneet upeissa kaukaisissa paikoissa. Se synnyttää meissä tarpeen vierailla kohteissa, jotka muutkin ovat nähneet; mitä kauempana sitä parempi!

1-DSC_0006

Koska pienen perheeni taloudellinen tilanne ei anna periksi matkustella ulkomailla joka vuosi, eikä ihan koko ajan kotimaassakaan, olen yrittänyt paikata jatkuvaa uuden näkemisen tarvettani lähimatkailulla. Partio-Jylhän luontopolku on Kannuksessa ja ajan sen ohi joka ainoa kerta, kun menen tervehtimään vanhempiani. Muutaman vuoden olemme mieheni kanssa puhuneet, että pitäisi kävellä tuo polku läpi. Olimme jo etukäteen ottaneet selvää, että luontopolku olisi noin 3km pitkä ja se olisi aikalailla tasamaata, joten suuria nousuja ja laskuja sen varrella ei olisi.

1-DSC_0044

Olen ostanut viime viikolla maastopyörän ja eilisen pyörälenkin jälkeen ahterini (pieni ja kova satula vasten muhkeaa ahteria) oli sitä mieltä, että tänään ei pyöräillä. Illalla tulin muistaneeksi Partio-Jylhän luontopolun. Ehdotin reitin patikoimista ja mieheni suostui mielihyvin.

1-DSC_0007

Lähdimme matkaan ennen puoltapäivää. Partio-Jylhän tienhaara on hyvin merkitty Kokkola-Kajaani-tieltä (valtatie 28). Kannuksen kirkolta Partio-Jylhälle kääntyvän tien risteykseen on hieman reilu 7m ja valtatie 28lta vielä noin 5km pienempää tietä, joka on noin puoleen väliin asfaltoitu, mutta hyvin kuoppainen. Tie päättyy puomiin, jonka vieressä on parkkipaikka luontopolulle aikoville.

1-DSC_0028

Vähän matkaa polkua taivallettuamme, meille selvisi, että luontopolku kiertäisi Heinäjärven. Heinäjärvi on ollut pieni erämaajärvi, joka on kuivattu 1800-luvun lopulla, että saataisiin eläimille heinää. Kuivatun järven alueella kasvaa edelleen runsaasti saraa, jota nälkävuosina on Heinäjärven alueelta lehmille kerätty. Heinäjärvi on kuivatettu Heinäojan kautta. Oja on edelleen olemassa ja sen varrella kasvaa runsaasti vehkaa ja raatetta. Ojassa asustelee myös saukkoja, joista emme tosin nähneet vilaustakaan.

1-DSC_0067

Polulla ei juuri ollut korkeuseroja vaan polku kulki tasamaalla. Se ei kuitenkaan tehnyt reitistä helppoa. Polku oli erittäin kivikkoinen, kantoinen ja juurakkoinen. Yöllä oli satanut, joten metsä oli märkä ja etenkin juuret sen vuoksi petollisia. Suomen ilmavoimat (itikat, hyttysen, sääsket, mäkäräiset, paarmat tms) eivät juuri matkantekoa häirinneet, paitsi syvänteissä olevissa kosteikoissa.

1-DSC_0049

Reitin varrella oli myös laavu upeassa ikikuusikossa. Paikka on hämyinen ja Heinäoja luikertee laavun takana. Laavun seinustalla oli myös puita, jos olisi halunnut tehdä tulet ja nauttia metsän hiljaisuudesta pidempään.

1-DSC_0021

Partio-Jylhän luontopolku on luonnoltaan hyvin vaihteleva. Heinäjärven soistuneelta alueelta havumetsään, josta matka jatkuu märän lehdon kautta takaisin havumetsään palaten vihdoin takaisin Heinäjärven tuntumaan. Alue on sen verran kaukana valtatiestä, ettei sinne kuulu liikenteen meteli, vaan saa nauttia luonnon äänistä, joita tosin keskikesällä (heinäkuu) on vähemmän, kun linnutkin viettävät hiljaiseloa.

1-DSC_0036

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun ihan kotinurkilta löytyy tällaisia helmiä!

1-DSC_0048

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Taatsi

Levin loman kolmantena päivänä olimme suunnitelleet ajelevamme Taatsin Seidalle. Valinta oli tänään jo ihan käytännön sanelema, obeesi astmaatikko tarvitsi kahden aktiivisen patikointipäivän jälkeen tauon liikunnasta.

1-DSC_0002

Iltapäiväksi oli luvattu sadetta, jopa ukkosta, joten lähdimme aikaisin matkaan. Könkäälle asti (n 8km) tie oli asfaltoitu ja sen jälkeen alkoi enemmän tai vähemmän kuoppainen soratie. Ajelimme hitaasti sillä emme halunneet missata yhtäkään tilaisuutta tutustua johonkin uuteen ja kiinnostavaan kohteeseen. Matkalla tosin ei juuri nähtävää ollut, paitsi pienellä mäenrinteellä sijaitseva pikkiriikkinen Hanhimaan kylä. Se oli näin myöhässä olevan kesän vuoksi täynnä luonnonkukkia: kurjenpolvia, niittyleinikkejä ja koiranputkia. Heinänuhaisen mieheni silmiä alkoi kutista ja nenä vuotaa, mutta hän ei antanut sen häiritä menoa.

1-DSC_0043

Matkalla oli myös pari pitkän pitkää suoraa, joissa oli mahtavat näkymät vastapäiseltä mäeltä vastapäätä olevalle mäelle. Näkymä, jota etelän teillä ei näe.

1-DSC_0003

Pokka on vaatimaton alle 10 asukkaan kylä Kittilän koillisimmassa osassa. Se kuuluu sarjaan: jos Tieva-baarin kohdalla räpäytät silmiäsi, saattaa kylän keskusta mennä sinulta ohi. Taloja kylässä ei juuri ole. Pokka on kuuluisa Suomen pakkasennätyksestä, joka näytti kylässä olevan taulun mukaan olevan -51,5C. Todella kylmää!

1-DSC_0006

Pokan ”keskustan” (= vähän Tieva-baarin) jälkeen, kääntyi tie Taatsijärven suuntaan. Soratie muuttui entistä huonommaksi. Seutu oli kuivaa kangasmetsää ja havupuissa roikkui pitkiä naavatuppoja. Naavan paljous kertoo puhtaasta ilmasta, mikä noilla selkosilla ei ole ihme, sillä mitään saastuttavaa ei ole kymmenien ehkä jopa satojen kilometrien säteellä.

1-DSC_0026

Taatsin Seidan kohdalla oli tiellä opastaulu ja reilusti parkkitilaa. Parkkipaikalla oli yksi auto, eikä minun tullessamme tarvinnut väistää ainoatakaan. Parkkipaikalta oli Seidalle noin 150m matka.

1-DSC_0008

Seita on upea! Ei voi pieni ihmismieli käsittää luonnon voimaa ja kykyä luoda kauneutta. Ymmärrän oikein hyvin miksi saamelaiset ovat valinneet Taatsin seidaksi, jota on tultu palvomaan Norjan Kautokeinosta asti. On vaikea käsittää niitä voimia, jotka ovat luoneet tuon vastapäätä olevan kalliopahdan ja syvän Taatsijärven, josta alkaa Kitinen, yksi Lapin pitkistä joista. Jos ei olisi tiennyt sen olevan luonnon muovaama, olisi se näyttänyt kaivokselta tai kivilouhimolta. Saamelaiset ovat aikoinaan metsästäessään ajaneet peuroja kalliopahdalta alas järveen, josta ne on helpompi saada kiinni.

1-DSC_0010

Itse Taatsin Seita on korkea ja kapea kalliomuodostelma. Olisi kiva tietää miten se on muodostunut, sillä on vaikea uskoa, ettei ihmiskäsi ole muotoillut sitä. Koko alueen yllä oli hiljaisuus ja miellyttävä pyhyyden tunne.

1-DSC_0014

Seidalta ajelimme Taatsinjärven kämpälle jonka pihassa on nuotiopaikka. Meillä oli luonnollisesti makkarat mukana. Matkailu tekee nälkäiseksi. Kämpällä oli kaksi miestä purkamassa juuri tullutta halkokuormaa liiteriin. Toinen miehistä oli lappilainen ja toinen puheenparresta päätellen eestiläinen. Mukavia ja puheliaita miehiä olivat molemmat, etenkin tämä lappilainen. Hän kertoili omaan jäyhään tyyliinsä kokemuksiaan asumisesta etelässä. Eniten häntä ihmetytti, kun naapurit eivät sanoneet edes päivää. Hän oli muuttanut takaisin juurilleen ja asettunut perheineen Tepastolle. Paistoimme makkarat ja päätimme palatessa käydä vilkaisemassa miltä Tepaston kylä näyttää, koska nimi kuulostaa meistä molemmista niin mukavalta.

1-DSC_0031

Tepaston lisäksi poikkesimme paluumatkalla myös Konkäällä sijaitsevalla Akanrimmin lintutornilla. Tuo vierailu jäi lyhyeksi sillä taivaalle olivat nousseet uhkaavat ukkospilvet ja kaukaisuudesta kuului jyrinää. Selvisimme kuitenkin jälleen matkasta kuivina!

1-DSC_0062

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Ruoppaköngäs, Pyhjärvenkierros ja Punainenhiekka

Tämä päivä meinasi alkaa pettymyksellä, mutta onneksi vain meinasi. Aamulla satoi nimittäin vettä. Olimme suunnitelleet pieniä kävelyreittejä päivälle ja sade olisi tehnyt kävelemisestä huomattavasti epämiellyttävämpää. Onneksi sade loppui yhdentoista maissa ja pääsimme matkaan.

1-DSC_0004

Ensin suuntasimme Alman (v.1995 Nissan Almera. ”Urheilumallinen” (lue matala) huippuyksilö, joka ei koskaan ole jättänyt minua vielä tienvarteen.) nokan kohti Ruoppaköngästä. Olimme lukeneet paikasta Retkipaikka.fi:stä. Polun alku oli helppo löytää, mutta paikan tolpilla merkityt polut veivät upeille kalliomuodostelmille ja könkään ääni kuului jossain taustapauhuna, mutta itse könkäästä ei näkynyt vilahdustakaan. Ihastelimme jylhiä kallioita ja otimme muutaman kuvan jonka jälkeen peruutimme (jalan tietenkin) muutaman sata metriä kallioisessa, kivikkoisessa ja juurakkoisessa metsässä.

1-DSC_0015

Puolesta välistä kalliolle vievää polkua haarautui merkitsemätön reitti, jota lähdimme vielä seuraamaan. Valtavia kiviä ja uskomattoman kookkaita juuria väistellessä kiittelimme, että olimme valinneet Ruoppakönkään ensimmäiseksi kohteeksi. Löysimme itse Ruoppakönkään. Tosin ihailimme sitä aika kaukaa, koska köngäs oli kurussa ja kuru oli erittäin kostea ja siellä oli runsaasti aluskasvillisuutta mikä takasi myös sääskien ja mäkäräisten määrän. Ensimmäistä kertaa rekisteröimme, että ”Suomen ilmavoimat” ovat heränneet tähänkin Lapin kesään!

1-DSC_0012

Ruoppakönkäältä olimme päättäneet ajella Pallastunturin maisemiin. Päivän varsinainen ohjelma olisi Pyhäjoenkierros. Matkalla tuntui, että on pakko poiketa Pallashotelilla. Pallastunturin ja vanhan hotellin näkeminen saa sydämeni aina hakkaamaan tavallista nopeammin ja tuntuu, kuin olisin palannut sydämeni kotiin. Ehkäpä jo ensi vuonna vietämme lähes koko loman Pallastunturin maisemissa?

1-DSC_0022

Pyhäjoen luontopolku löytyi helposti. Lähdimme reippaasti taivaltamaan vain vesipullo repussa. Tarkoitus oli myöhemmin mennä Pallasjärven rantaan paistamaan makkarat. Reitin alkupää oli helppokulkuista lehtometsää. Itseni yllätti aika alkupuolella oleva valtava saniaispöheikkö, jonka keskellä kukki täydessä kukassa tuomia. Vastaavaa saniaisesiintymää en ole nähnyt vielä koskaan aikaisemmin.

1-DSC_0048

Lehtomaisema muuttui äkkiä kuivaksi kangasmetsäksi. Polku muuttui kivikkoiseksi ja juuriakin oli taas kiitettäväksi. Polku nousi ensin mäelle, josta se sitten alkoi laskeutua taas joenuomaan. Vähän ennen puoltaväliä oli mukava taukopaikka: pieni laituri kalliolammen rannalla. Istuimme siinä tovin ja juttelimme kanssamme matkaa taittavan pariskunnan kanssa. He olivat samanlaisia nautiskelija-kävelijöitä. Pariskunnan miehellä oli kamera kaulassa ja hekin epäilemättä pysähtyivät kuvailemaan tuon tuosta. Tapasimme toisemme aina taukopaikoilla ja molemmat pariskunnat olimme suunnistamassa Pyhäjoenkierroksen jälkeen makkaranpaistoon Pallasjärven rannalle.

1-DSC_0073

Maisemalaiturin jälkeen noustiin taas notkelmasta kalliolle. Edessämme oli upea kalliomaisema mäntyineen. Ihailimme maisemia ja olimme hyvin tyytyväisiä päivän reitin valintaan.

1-DSC_0082

Kalliomaiseman jälkeen kävelimme jonkin matkaa tavanomaisessa lappilaisessa metsässä, kunnes saavuimme pienelle suolle. Suo oli aivan täynnä hillankukkia. Suolla oleva opastaulu kertoi hillan arkuudesta. Sato saattaa pilaantua kukkimisvaiheessa runsaasta sateesta tai vielä raakilevaiheessa kylmästä. Toivon todella, että hillasato onnistuu tänä vuonna! Hillankukkien joukossa oli runsaasti suokukkaa, joten koko suo oli valkea ja vaaleanpunainen. Taustalla häämöttivät Pallaksen huiput. Voiko kauniimpaa olla?

1-DSC_0094

Loppumatkasta vastaan tuli vielä viiden poron lauma. Lauman johtajaporo kuopi meille kaviollaan maata, varoittaen tulemasta lähemmäksi. Soimme luonnollisesti poroille etuajo-oikeuden ja löntystelimme jo hieman väsyneinä porojen perässä.

1-DSC_0103

Pyhäjärvenkierros on luontopolku ja se on merkitty käpymerkeillä. Reitillä on opastetauluja kertomassa luonnosta ja elinkeinoista alueella. Matkaa kertyy noin 3,5km, joka paikoin huonokulkuisesta maastosta johtuen, tuntuu kyllä reilusti pidemmältä. Huonojalkaisille en reittiä suosittele.

1-DSC_0069-001

Luontopolun jälkeen suuntasimme matkamme Pallasjärven Punaisellehiekalle. Kyllä, hiekka todellakin on siellä punaista. Maisema on vertaansa vailla. Järven takana näkyivät Pallaksen vielä osittain lumen peittämät huiput. Punaisellahiekalla kohtasin elämäni ensimmäiset kuukkelit. Ne ovat veikeitä ja hieman röyhkeitä lintuja jotka norkuvat matkailijan eväitä. Nuotiolla oleva perhe syötti niille makkaranpaloja, joita linnut kävivät jopa kädestä noutamassa.

1-DSC_0111

Makkaroiden ja muumilimsojen jälkeen sanoimme uusille tuttavillemme hyvästit ja suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Olimme ajaneet tuskin viittä minuuttia, kun alkoi sataa. Kävipä meillä uskomaton tuuri!

1-DSC_0087

 

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Luontojutut, Matkustaminen

Särkitunturissa

Ensimmäisen kokonaisen Lapin lomapäivän kunniaksi päätimme kavuta Särkitunturiin. Särkitunturi oli ohjelmassa viimevuotisella Levin reissulakin, mutta viikko on rajallinen aika ja siihen ei voi sovittaa ihan kaikkea haluamaansa. Viime vuonna olimme Levin maisemissa ensimmäistä kertaa, ja koko seutu oli siis vieras. Aikaa meni paikkaan tutustuessa, eli ajellen päämäärättömästikin tutustuen alueeseen. Tänä vuonna pystyisimme paikkailemaan sivistykseen jääneitä aukkoja.

1-DSC_0074-001

Minua pelotti lähteä tunturiin. Lihava astmaatikko ja kolmen kilometrin nousu eivät kuulosta varsin vakuuttavalta samassa lauseessa. En luonnollisestikaan maininnut pelostani mitään aviomiehelleni, sitkeä ja ylpeä kun olen. Vedin tyynesti vaelluskengät jalkoihini, ja ajattelin, ettei se matka tapa vaan vauhti.

1-DSC_0016

Särkitunturiin lähtevän polun vieressä on parkkipaikkaa molemmin puolin tietä. Tien toisella puolella on maisemaparkki, josta voi ihailla Särkijärveä ja sen takana näkyvää Pallasta. Pysäköin autoni Särkitunturille lähtevän polun läheisyyteen tien toiselle puolelle ja lähetin mielessäni rukouksen ylös, että selviäisin ilman suurempia vaurioita reissusta.

1-DSC_0043

Alkumatka taivallettiin tavanomaisessa lappilaisessa metsässä. Ilma tuoksui koivulta ja mustikanvarvuilta. Alku oli yllättävänkin helppoa. Loivaa nousua ja minua puuskutti vain hieman. Vähän ennen puoltaväliä tuli vastaan kaksi iäkkäämpää naishenkilöä, ja minä sain virtaa: ”jos nuo ovat jaksaneet, niin kyllä minäkin!”

1-DSC_0015

Puolenvälin jälkeen oli virallinen pysähdyspaikka. Sarvivaarassa oli kota, vessat ja liiteri puille. Kota näytti olevan aika uusi ja paikalla oli jopa metalliset makkaranpaistotikut. Kodan vieressä oli pieni tunturilampi, jossa tunturista palatessamme oli nuoria naishenkilöitä uimassa. He olivat sanoneet miehelleni, että vesi oli yllättävän lämmintä, lämpimämpää kuin Jerisjärvessä tai Särkijärvessä.

1-DSC_0020

Kodalta alkoi sitten varsinainen nousu. Reilu kilometri oli suoraa nousua. Maasto muuttui kuivaksi ja kituliaaksi mäntymetsäksi. Oli todella kuuma päivä, palattuamme takaisin oli varjossa mittarissa +25C. Tuo metsä tuoksui männylle ja suopursuille. Rakastan kuivaa mäntymetsää sekä kituliaita ja vänkkyröitä latvasta taipuneita mäntyjä ja keloja!

1-DSC_0037

Vähän ennen huippua siihen asti helppokulkuinen ”highway”, jota oli helppo noususta huolimatta taivaltaa, muuttui kivikkoiseksi ja epätasaiseksi. Onni oli se, että olimme saapuneet perille Särkitunturin laelle. Huipulla oli enää muutama puunkarahka ja paljon kiveä. Yllättäen tunturissa oli myös kaksi pientä lampea. Näkymä alas ja muihin tuntureihin oli sanoinkuvaamattoman upea. Tunturissa oli tulentekopaikka ja kömmänä puille sekä pieni wc.

1-DSC_0061

Paistoimme makkarat ja juttelimme kahden miellyttävän nuoren miehen kanssa, jotka kertoivat asuvansa Levillä. On aika hauska ilmiö, miten luontoreissuilla kohtaa yleensä miellyttäviä ihmisiä, joilta saa uusia vinkkejä seuraaville retkille. Pieni lepotauko tuli kyllä tarpeeseen. Istuimme tovin laella ja ihailimme maisemia tuntien itsemme pieniksi ja jopa tyhjänpäiväiseksi mahtavan luonnon rinnalla.

1-DSC_0073

Paluumatkasta ei ole lapsille kerrottavaa. Alastulo oli helppoa eikä lihavaa astmaatikkoakaan puuskututtanut ensinkään. Viikolla vihoitellut polvikin osasi olla muistuttamassa olemassa olostaan.

1-DSC_0075

Särkitunturi on vierailemisen arvoinen kohde, jos olet Muonio-Kittilä akselilla lomalla ja se on myös valittu Suomen kansallismaisemien joukkoon. Me rakastuimme paikkaan!

1-DSC_0029
Sarvivaaran kota