Kategoria: Oivallus

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Harrastukset, kirjoittaminen, Oivallus

Paluu juurille

Ikinuoren naisen pienet ilot

Tammikuun aikana olen lukenut paksuja tiiliskiviromaaneita, ja niiden avulla irroittanut itseni todellisuudesta. Aloitin Mika Waltarin Mikael Hakimilla, jonka kuuntelin äänikirjana. Dostojevskin Karamazovin veljekset aloitin heti vuodenvaihteen jälkeen ja nyt olen kolmannessa eli viimeisessä osassa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogiassa. Painavat ja suurikokoiset kirjat ovat rasittaneet käsiäni ja nyt muutaman päivän on ranteitani pakottanut. Eilen ja tänään on ollut aikaa ajatustyölle, koska olen päättänyt hieman lepuuttaa siroja käsiäni.

mde
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogia

Tilan antaminen omalle ajatuksen flow:lle on nostanut pintaan tuskallisen kysymyksen. Teenkö elämässäni oikeita asioita? Eli annanko aikaa oikeille jutuille. Vastauksen tiedän. Elämäni tärkeimmät asiat ovat jääneet. Ne kolme kovaa K:ta, joista olen ennenkin kirjoittanut, ovat saaneet väistyä hetkeksi syrjään: kirjoittaminen, kuvaaminen ja kutominen. Osittain kolme K:ta on jäänyt sairastamisen takia. Kysymys tänään kuuluikin: sairastanko siksi, että olen viskannut syrjään elämäni tärkeimmät asiat? Voiko ihminen yleensäkin sairastua, jos ei tee itselleen tärkeitä asioita. Eräs maahanmuuttajana maahan tullut opiskelijani sanoi kerran: ” You caucasians are so weak, that even small things make you take sickleave!”

1-DSC_0043

Olen kaivannut valokuvaamista. Kaivannut oikeaa valokuvaamista, oikealla kameralla, omalla Nikonillani. Kaipaan sitä miltä Nikon tuntuu käsissäni, kaipaan sen painoa. Toki olen kuvannut, ottanut tuhansia kännykkäräpsyjä ajattelematta mitä ja milloin kuvia otan. Nikonin kanssa asiaa pitää ajatella, paneutua kuvaamiseen ja antaa aikaa kameralle, mielelle ja sydämelle tehdä yhteistyötä. Sitä olen kaivannut. Olen kaivannut myös kirjoittamista. Sitä kuinka flow vie, kun aloitan naputella tietokoneen näppäimistöä.

1-DSC_0070

En tiedä voiko ihminen sairastua, kun hän toimii omaa sisintään vastaan, tekemällä asioita, jotka sotivat omaa sielunsuunnitelmaa vastaan. Mutta sen tiedän, että aion lepytellä sydäntäni, tehdä itseni tyytyväiseksi ja palata omille juurilleni, tekemään asioita, joista juuri minä nautin. Työ haittaa harrastuksia, mutta silti minulla on halutessani runsaasti aikaa toteuttaa itseäni. Voin valokuvata sekä kirjoittaa tuntojani ja kokemuksiani sekä niistä nousevia tarinoita ja haluan jakaa ne muiden ihmisten kanssa.

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kauneus, Lihavuus, Oivallus

Over 50 & fat

Ikinuoren naisen pienet ilot

Sain taas eilen o-i-v-a-l-l-u-k-s-e-n! Se ei ehkä ollut mieltäylentävin oivallus, mutta siitä avautui monta mahdollisuutta, joista voin itse valita, mitä lähden seuraamaan.

Oivalsin, että kuulun siihen kaikkein syrjityimpään ja unohdetuimpaan ihmislajiin mitä on. Olen ensiksikin yli 50-vuotias nainen. Näiltä naisilta on monien medioiden (varsinkin muotilehtien) mukaan elämä jo takana. Monet tämän ikäisistä naimisissa olevista naisista heittävät huulipunan ja korut nurkkaan ja heittäytyvä verkkarimummoiksi tv:n eteen. Ei tässä vielä kaikki, jos tämän määreen vielä hallitsee ja saa pidettyään itsensä pinnalla niin seuraava määre osuu ja upottaa varmasti. Olen lihava. Hienosti voisi käyttää sanaa plus kokoinen ja heilutella valkoista lippua. Minä olen oikeasti lihava, olen ollut sitä lähes aina. Olen siis vanha ja lihava. So what!?

IMG_20171204_075519_359

Makustelin määreitä koko eilisen illan ja mietin miten handlaan tilanteen. Nuortua en voi ja laihdutuskuurille en kokemusteni takia enää halua. Itse asiassa minun ei kauaa tarvinnut miettiä. Tuntui kuin kaikki olisi viime viikkoina kirkastunut mielessäni kotona muhiessani. Ikä on vain numero. Paino on ulkoinen asia. Minä olen enemmän ja monimuotoisempi kuin painoni ja ikäni summa. Minä olen ulkoisen lisäksi myös se mitä päässäni ja sydämessäni liikkuu. Sisällä muhii rehevä ja iloinen ihminen, joka tahtoisi minun murtavan myytit ja haluaisi tulla näkyväksi.

bty

Kaikki tämä avasi minulle myös vision siitä, että koska en enää käytä henkistä energiaani laihdutuskuurien miettimiseen, voin keskittyä voimaan hyvin. Jatkuvat laihduttamisen paineet eivät ole enää taakkana selässäni, riittää voimaa keskittyä liikkumaan itselleni sopivalla tavalla ja ravitsemaan ihanaa kehoani sen ansaitsemalla tavalla.

bdr

Lopetan itseni säälimisen ja alan arvostamaan itseäni ja kehoani. Vaatetan itseni kauniisti ja välitän ulkoisesta olemuksestani niin, että se mitä on sisälläni näkyy myös ulos. En enää pyytele anteeksi itseäni ja piiloudu, vaan annan sisäisen valoni ja ilon loistaa.

Olen ehkä yli 50-vuotias ja lihava, mutta: ”Jumalani, minä elän!”

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muutos, Oivallus, Social media

Viikko älypuhelinlakkoa takana

Ikinuoren naisen pienet ilot

Viikko älypuhelin-/sometaukoa takana. Kiitos kysymästä, hyvin pyyhkii! Olen hengissä, teen asioita ja nautin elämästäni, vaikka en sitä somessa olekaan mainostanut.

Olen energia imuri. Imen itseeni jatkuvasti vaikutteita ja ihmisten fiiliksiä. Usein olen ihan pihalla mikä minulle tuli. Hetken aikaani fiilisteltyäni, huomaan, ettei minulla ole mitään hätää. Olen imenyt toisen ihmisen tunnelmat. Tuntuuko muista joskus samalta? On väsyttävää jatkuvasti kulkea tuntosarvet pystyssä miettien, onko tämä minun oma kokemukseni vai jonkun toisen. Erityisen herkälle ihmiselle elämä on monesti raskasta. Etenkin Facebookista ja Instagramista pois pysyminen on ollut minulle helpotus. Lähden helposti mukaan kaikkeen, jaan itseäni ja voimiani asioille ja ajatuksille, jotka eivät minulle hetken mietittyäni ole edes tärkeitä. Haluan irti kaikesta turhasta, joka ei tue minua polullani.

 

1-DSC_0008

 

Facebookista pois pysyminen on pelastanut minut varmasti monelta mielipahalta. Petyn ja turhaudun niin usein ihmisten ilkeydestä ja ajattelemattomuudesta. Olen varma, että monesti ihmiset kokevat myös minun sanani ja tekoni loukkaavina. Kirjoitettu sana ei voi koskaan korvata aitoa kohtaamista ihmisten välillä, läsnäolevaa ja toista kunnioittavaa keskustelua. Mielestäni sellaista on vaikeaa käydä missään pelkän tietokoneen ja netin välityksellä. Kirjoitettuun sanaan liittyy aina väärinymmärtämisen mahdollisuus, koska sanoilla on erilaisia merkityksiä eri ihmisille. Suomenkielinen voi suomenkielellä tulla täysin väärinymmärretyksi. Nykyaikana tuntuu muutenkin usein, että ihmiset ovat unohtamassa lukutaitoa. Ja vaikka osaisivatkin lukea ja ymmärtäisivät lukemansa, eivät halua tuhlata aikaansa siihen vaan katsovat ainoastaan kauniit kuvat.

Mitä olen siis viikon sometaukoni aikana oppinut? Olen oppinut, että pysyminen poissa Facebookista rauhoittaa ja tasoittaa mieltäni. Olen seesteisempi ja saan enemmän aikaiseksi. Olen myös yllättynyt siitä, että tiedonhaluni on lisääntynyt. Etsin hakukoneen avulla enemmän tietoa eri asioista ja kirjoitan enemmän. Jatkossa rajoitan Facebookin siihen, että pidän sillä yhteyttä muutamaan ihmiseen, joita minulla on taukoni aikana jo kerinnyt tulla ikävä. Instagramista ajattelin ensin luopua kokonaan, mutta sitten sain ajatuksen siitä, että voisin valjastaa sen uuteen käyttöön. Ehkäpä otan sen markkinointikanavaksi uudelle idealleni.

Henkilökohtainen ihmiskokeeni on siis sujunut hyvin. Ajatus kulkee kirkkaana ja mieli on rauhallinen. Tunnen olevani uuden kynnyksellä. Enää anna ylimääräisten energioiden sakata nousukiitoani.

Arkipäivän realismia, Muutos, Oivallus, Sairaus, Terveys

Mitä olen oppinut tällä viikolla?

Ikinuoren naisen pienet ilot

On perjantai aamupäivä. Työviikko alkaa olla lopuillaan. Entisessä työpaikassani Ventuskartanossa meillä oli kuntoutujien kanssa tapana perjantaisin aamukokouksessa miettiä, mitä uutta olimme tuolla viikolla oppineet. Itselleni tämä viikko on pitkästä aikaa antanut oikean ”ahaa”-elämyksen. Tietänet tunteen missä järjen tasolla tiedät jotain, mutta vihdoin tuo tieto uppoaa myös sydämeesi ja tunnet vihdoin oivaltaneesi jotain suurta. Olen viimeiset vuodet puhunut ruuan, liikunnan ja ulkoilman merkityksestä terveydelle sekä työssäni asiakkaille, että vapaa-aikana ihmisille ympärilläni. Olen tiennyt miten suuri vaikutus noilla elämäntavoilla on omaan terveyteemme, mutten ole tehnyt tarpeeksi muuttaakseni omaa elämääni.
Olen sairastanut viime viikon maanantaista lähtien. Ahtaat poskionteloni ovat taipuvaiset poskiontelotulehduksille. Kilpirauhasenvajaatoiminta, joka minulla todettiin muutama vuosi sitten, altistaa myös tulehduksille. Minut tutkittiin eilen kunnolla, keuhkokuvia myöten. Olen terve, kuumeilua lukuun ottamatta. Poskionteloissani tosin on tulehdus, joka on viruksen aiheuttama. Olisin saanut siihen halutessani antibioottikuurin, muuta tietäähän sen jo jokainen, etteivät antibiootit auta viruksen aiheuttamiin vaivoihin, joten kiitin ja kieltäydyin.
Kotiin tultuani vietin tovin miettien asiaa. Olin ollut valtavan vihainen hoitajalle, kun hän sanoi, ettei poskiontelotulehdukselle voi lääkäri tehdä mitään. Joutuisinko koko loppuelämäni kärsimään poskiontelotulehduksista pienien poskionteloideni takia? Rauhassa, kiireettä asiaa mietittyäni rauhoituin. Oikeassahan hän oli! Ainoa, joka poskionteloille ja sen vaivoille voi jotain tehdä, on se henkilö, joka tässä poskiontelovaivastaan kirjoittaa.
Miten helppoa olisikaan tuudittautua ajatukseen, että joku toinen ratkaisisi kaikki ongelmani. Olisi ihanaa, jos jokaiseen vaivaan olisi tabletti, eikä tarvitsisi muuta kuin niellä se. Kuitenkin, jossain syvällä minussa, elää usko siihen, että jos ravinto on oikeaa, ei tarvitse lääkäriä.
Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Kärsiä ja syödä antibioottikuureja antibioottikuurien perään tai tehdä asialle itse jotain. Myönnettyäni tämän sain valtavan oivaltamisen tunteen. Tätä itsensä jatkuva hoitaminen tarkoittaa! Aloitin itseni hoitamisen heti illalla. Minulla on huuhtelukannu eli ”sarvikuono”, jonka avulla nenäonteloita voi huuhdella suolavedellä. Olin käyttänyt sitä jo aikaisemminkin, vaikka se on vetistä ja vaivalloista. Päätin ottaa huuhtelukannun käyttööni jokailtaisen suihkuni yhteydessä. Suihkussa vetisyys ei haittaa ja siinä lämpimässä on helppo huuhdella nenäontelotkin puhtaiksi. Huuhtelun lisäksi päätin tehdä jotain ruokavaliolleni. Jäätelöstä olin jo luopunut uuden vuoden-lupauksena. Se on yksi itselleni pahiten limaa aiheuttava ruoka. Olin jo aikaisemmin päättänyt luopua kokonaan maidosta, kun ensin vierottaudun jäätelöstä. Eilen oli ensimmäinen täysin maidoton päiväni. Kun olen tottunut maidottomaan ruokavalioon, lopetan seuraavaksi eniten itselleni limaisuutta lisäävän ruuan eli vehnän syömisen. Aloitan vähitellen, sillä uskon, että pikainen siirtyminen erikoisruokavalioon ei ole kestävä.
Tämä viikko on ollut tahmea ja edennyt hitaasti. Olen ollut kärtyinen ja mielenliikkeiltäni jähmeä. Ehkä sellainen aika tarvitaan ennen oivalluksia, sillä koen, että olen tällä viikolla ottanut suuren harppauksen omalla vaatimattomalla polullani. Kuntoutuksessa käyttämämme tapa miettiä, mitä olen oppinut/saanut tällä viikolla, oli oivallinen tapa reflektoida mennyttä viikkoa. Taidan jatkossa käyttää sitä perjantaisin ”aamusivujeni” aloitus aiheena. Jokainen viikko tuo elämään jotain arvokasta tai vie mennessään jotain, joka ei enää palvele tarkoitustaan. On hyvä pysyä tietoisena mitä omassa elämässä tapahtuu.