Elämänmuutos, Elämäntapamuutos, Ruoka

Lähtikö lapasesta

Uniongelmien myötä elämä tuntuu levinneen käsiin. Olen koko ajan väsynyt ja tunnistan kuinka sen esiintuoma ahdistus syötättää. Koko ajan tekee mieli ”herkkuhiilareita”. Mun hyväksi todettu ruokailurytmi on lentänyt taivaan tuuliin. Runsas liikunta, josta on tullut tapa, on onneksi pelastanut mut suuremmilta tuhoilta.

Tämän vuoden loppukesä ja syksy on otettava oppimisen paikkana, sen sijaan, että masentuisin ja hylkäisin koko elämänmuutosprosessini toimimattomana. Olen suurimman osan elämästäni syönyt väärin! Luulinko tosiaan, että oppisin uuden tavan toimia kertaheitolla? Mitään ei vielä ole menetetty. Minähän osasin tehdä oikeita valintoja ja voin jo todella loistavasti.

Mitä siis olen viime kuukausista oppinut? Tärkein asia on että olen tunnesyöjä. Olen aina kieltänyt tuon tosiasian, ehkä siksi etten ole ymmärtänyt mitä se oikeastaan on. Nyt näen selvästi kuinka jatkuva väsymys aiheuttaa minussa ahdistusta. Yritän lieventää ahdistusta syömällä jotain hyvää. Kun voin hyvin, mielitekoja ei ole, tai ainakin saan pidettyä ne kurissa.

Tehdessäni bucket list:ia muutama viikko sitten, sain kirjattua ylös tavoitteeksi syödä tyylikkäästi kauniita ruoka annoksia. Vaikka päätin unohtaa koko hemmetin listan tekemisen turhana, jäi tuo edellä mainittu lause elämään jonnekin aivoni sopukkaan. Oivalsin, että voisi olla viisautta opetella syömään säännöllisemmin ja hieman pienempiä annoksia. Tässä kaikessa auttaisi ruokailutilanteen rauhoittaminen. Minulla on tapana syödä lähes hotkimalla, aivan kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Voisin harjoitella haarukan tai lusikan laskemista kädestä välillä ja opetella pureskelemaan ruokani kunnolla. Tästä kaikesta olisi apua ruuansulatuksellekin.

Oletin ahdistuvani näistä huomioista, mutta yllättäen olenkin innostunut ja täynnä energiaa. Mä osaan syödä oikein, palaan siihen tapaan toimia millä voin hyvin. Kuten joku viisas on joskus todennut, elämä on muutosta! Edessä on siis muutosta ruokailutavoissani, olenhan jo huomannut liikunnan kohdalla, että asioita joista saa iloa, tekee mielellään. Onnekseni mä rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, joten siihen paneutuminen tulee varmasti tuomaan paljon iloa elämääni. Koska tein isoja muutoksia jo pari vuotta sitten, tapani tarvitsevat oikeastaan vain hienosäätöä.

Eilen olen siis palannut omaan ihanaan normiarkeeni. Merkitsen ruokapäiväkirjaan jokaisen syömäni ruuanpalan ja palasin pitämään kaksi paastopäivää viikossa, koska se pitää aineenvaihduntani vauhdissa. Tämä tuntuu nyt helpommalla, koska ei tarvitse miettiä liikuntaa, kun se on jo lähes automaattinen toiminta ja keho vaatii sitä. Sovimme muuten mieheni kanssa elämäni ensimmäisestä suklaattomasta joulusta. Kai se joulu tullenee ilman suklaarasiaakin!

Arkipäivän realismia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen, Ruoka, Terveys

Joka päiväinen ruokamme

Kesä kauneimmillaan, ja sisälläni nousee liian tiedon hamstramisen seurauksena ahdistus. Ruoka ja syöminen ovat aina olleet tärkeitä osia elämässäni. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut syömishimostanikin. Tuon ehkä sensuuria ansaitsevan tummanpuhuvan piirteeni lisäksi rakastan hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Yksi elämäni suuria iloja on käydä syömässä hyvin. Nautin hyvistä ravintoloissa, joissa ruuan laatuun, sen laittoon ja esillepanoon panostetaan.

2016-02-09 13.35.37

Hernekeittoa Budapestissä helmikuussa 2016

Joka toinen viikko päätän, että aloitan syömään hyvin. Lupaan itselleni katsovani mitä leipälävestäni sisään ahdan. Kerän tietoa ravintoarvoista ja ihmisen optimaalisesta ravitsemuksesta (josta minulla löytyy myös kirja kirjahyllyssäni ”Optimal Nutrition”).

Olen lukenut kymmeniä kirjoja ravitsemuksesta ja katsellut asiasta monta monituista dokumenttia. Eniten ahdistusta aiheuttaa se tosiasia, että jokainen asijantuntija väittää eri tapaa syödä oikeaksi. Tässä informaatioähkyssä ei varmaan pysty uskomaan enää kuin itseään.

20160116_184409

Naudanlihapihvi Vanhassa Lyhdyssä tammikuussa 2016

Muutama vuosi sitten oli kovasti ”in ja pop” karpata. Tankkasimme tyttöystäväni kanssa Antti Heikkilän opuksia ja olimme myytyjä ”Pellinki-dieetille”. Muutaman viikon kuluttua huomasin, ettei dieetti sopinut minulle. Mahani ei toiminut kunnolla ja tuli ”raskas olo”. Ystävälleni taas ”Pellinki-dieetti” sopi loistavasti! Hänen ihonsa kukoisti ja silmät loistivat. Seuraavaksi kokeilin urheilijan perinteistä dieettiä: paljon rahkaa, raejuustoa ja kasviksia kanan lisäksi. Liikuin paljon; kävin salilla 5-6 kertaaa viikossa. Aika nopeasti huomasin, että keho tarvitsee niitä parjattuja hiilihydraatteja energian tuotantoon. Täti ei jaksa heilua ilman ruisleipää! Tiukoista dieetti-kokeiluista hormoonini menivät sekaisin ja sain kilpirauhasen vajaatoiminnan. Palasin omaan ”syö mitä jaksat ja niin paljon kuin jaksat-diettiini”.

Olen määritellyt hyvän ruuan sellaiseksi, mikä tehdän itse perusaineksista. Koetan koti-kokkauksessani välttää valmisruokia. Ainoa eines minkä syön hyvällä omallatunnolla on maksalaatikko, jossa on rusinoita. Haluasin valmistaa ruokani ilman teflonpannua ja epäilen vakavissani, etteivät mikroaaltouunit ole terveydellemme hyväksi.

20160618_141144

Riimiporoa ja parsaa Ylivieskassa kesäkuussa 2016

Kiire kostautuu myös ravintovalinnoissamme. Valitsemme nopean tien täyttää maha, ajattelematta sitä ravitsemmeko kehoa. Nälkä lähtee, mutta yllättävän usein ylipainoinenkin ihminen voi olla aliravittu. Ravintoteollisuus – jo nimen pitäisi kertoa mistä on kysymys. Teollisuudesta, jonka tehtävänä on tyydyttää markkinat. Tyydyttää ihmisten nälkä ja luoda sokeririippuvaisia ihmisiä, jota kuluttavat vieläkin enemmän. Sokerikin tosin on korvattu maissista ja viljasta tuotetulla glukoosisiirapilla, joka on halvempaa kuin oikea sokeri. Maissia kasvatettaan maailmalla valtavat määrät eläinten ravinnoksi ja ”sokerin” valmistusta varten. Viljelijät harvoin saavat sadostaan käypää hintaa, vaan joutuvat myymään satonsa tappiolla.

Hedelmämme ovat jalostettu makeiksi ja vetisiksi ja ne enää ulkonäöltään muistuttavat alkuperäistä. Nykyihminen, joka on tottunut makeuteen, ei entisvanhaisia hedelmiä mielellään söisi. Tehomaatalous on köyhdyttänyt maaperän ja kasvit keräävät itseensä lannoiteaine- ja hyönteismyrkkyainejäämiä.

2016-02-08 16.00.26

Baklavoita Budapestissä helmikuussa 2016

Mitä meille jää? Mikä on turvallista ravintoa? Toivoisin, että asiasta tehtäisiin oikeaa tieteellistä tutkimusta, ilman kytkyjä lääke- tai ruokateollisuuteen. Ainoa kysymys olisi, kuka silloin maksaisi puolueettoman tutkimuksen? Haluaisin myös, että asiasta käytäisiin puolueetonta keskustelua, sillä ihminen tarvitsee ruokaa toimiakseen ja pysyäkseen terveenä. Olisiko aika herätä joka päiväistä ruokaamme koskevaan todellisuuteen?

Ruoka, Valokuvat

Pakopaikka

20160407_125821-01

 

Itsesuojeluni on saanut yllättävä käänteen. Television ja lehtien välttely on saanut rinnalleen jumalaisen paon todellisuudesta.

Uppoudun joka päivä uuteen maailmaan kuten talvisin mökillä lampaantaljoille takan eteen. Nautin jokaisesta sanasta jokaisella sivulla.

Joka päivä elän eri todellisuudessa. Hetken olen tyytyväinen ja nautin seikkailusta. Tunnen uudistuvani ja voimaantuvani.

Pahat kielet sanovat tätä paoksi todellisuudesta. Minä sanon sitä paoksi todellisuuteen, toisen henkilön todellisuuteen.

Mikä on minulle hyväksi? Se on minun löydettävä, oivallettava. Maailmasta ei voi kokonaan paeta, realiteetit ovat aina olemassa.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Muutos, Ruoka, Terveys, Valinnat

Addikti

Hiivin hiljaa pakastimelle. Tiedän, että siellä on iso paketti Brysselin kinuskikeksi jäätelöä. Lapioin lusikalla paketista lautaselle ihanaa valkoista herkkua, jossa on yllätyksiä. Saaliini kanssa hiivin takaisin olohuoneen sohvannurkkaan. Asettaudun peiton alle hyvään asentoon. Otan lautasen syliini ja kirjan käteen. Nautinto voi alkaa.

Mahdoinko itse asiassa maistaa koko jäätelöä, kun luin samalla? Tai muistanko mitään lukemastani kirjasta, kun söin? Taisi olla tietoinen läsnäolo hukassa. Jäätelö loppui. Ei hätää! Sitä jäi vielä. Uusi reissu pakastimelle. Puolet litran paketista on tässä vaiheessa mennyttä. Lohdutan itseäni illalla tehtävällä lenkillä. Kyllä ne kalorit siinä heilumisessa kuluu. Kai!

1-DSC_0057

Kun puolisoni tulee illalla töistä, käväisemme pienen lenkin ulkona. Ihan pienen vain, sillä minä voin huonosti. En viitsi kertoa, että syömäni jäätelö aiheuttaa oireita mahassani ja kurkkuni on taas täynnä limaa, jota sokerinen jäätelö elimistööni nopeasti kerää.

Lenkin jälkeen pakastimeen jäänyt jäätelöpaketti nousee mieleeni. Rasiassa oleva kinuskikeksi-jäätelö huutaa kaihoisasti pakkasesta. Syön sen kokonaan pois, enkä sen jälkeen osta enää jäätelöä kotiin. Näin vannon itselleni sillä aikaa, kun mieheni hakee paketin pakastimesta. Nyt syön hitaasti nauttien. Pureskelen sattumat. Syöminen loppui nyt. Kunnes tulee seuraava retkahdus.

Olen kuin alkoholisti jäätelön suhteen. En tunne kohtuutta. Salailen syömisiäni ja valehtelen määrät. Jätskisti, jäätelöholisti, jätskiholisti. Olen miettinyt ilmiölle nimeä. Tässä ei ole mitään söpöä eikä huvittavaa. Tämä on surullista ja nöyryyttävää. Taistelen todella pahan addiktion kanssa. Tähän addiktioon liittyvät samat piirteet kuin muihinkin riippuvuuksiin. Piilottelen, salailen ja käyttöni on mennyt täysin yli normaalirajojen. Ei minusta voi enää tulla jäätelön kohtuukäyttäjää. Paras alkaa tottuman ajatukseen, että joudun opettelemaan jäätelön suhteen absolutismia.

1-DSC_0055

Lopetin jäätelönsyönnin kokonaan 1.1.2016. Riippuvuuksiin perehtyneenä, niissä työkseni ihmisiä autttaneena, tiesin, etten kykene jäätelön kohtuukäyttöön, joten sen suhteen minun on pakko olla absolutisti. Tiedän, että voin repsahtaa, kuten kaikki muutkin riippuvaiset. En anna tuolle ajatukselle nyt valtaa elämässäni, ja jos repsahdus tulee, käsittelen sen aikanaan asianmukaisesti ja palaan takaisin absolutismin kapealle tielle.

Hyvästi rakas ystävä, herkullinen ja uskollinen jäätelö! Palvelit jotain tarvetta elämässäni. Mikä tuo tarve mahtoi olla, sitä en vielä tiedä. Tilallesi jäi tyhjä aukko. Se tulee täyttymään jollakin. Toivon, että se täyttyy hedelmillä. Sen sallin itselleni mielelläni päästäkseni sinusta, joka et ole hyväksi minulle ja terveydelleni.

Jää hyvästi pitkäaikainen rakkaani!

 

Arkipäivän realismia, Ihmisarvo, Lihavuus, Muutos, Ruoka, Sairaus

Syömisen nautinto ja inho

Istun korkealla pyöreäistuimisella, matala selkänojaisella tuolilla ja mietin miksi taas söin liikaa. Olo on kamala. Maha tuntuu pinkeältä. Vatsaa vääntää ja se murisee kuin juuri syödystä ruuasta kiittäen. Eniten kuitenkin sattuu sisälle. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, arvottomaksi, lihavaksi ja selkärangattomaksi paskaksi. Olen jälleen kerran ymmälläni tässä tutussa vanhassa tilanteessa. Kuinka taas kävi näin? Tyhjensin jääkaapista kaikki raskaimmat ja minulle sopimattomimmat ruuat nälkäni pitimiksi. Haluaisin ymmärtää, miksi itsehillintä on niin vaikeaa. Tiedän kaikki ravintoarvot, osaan kaloritaulukot ympäri ulkoa, ja mikä tärkeintä, tiedän, mikä sopii minun keholleni. Silti syön kuin ruoka olisi juuri loppumassa maailmasta. Tankkaan itseni varalta täyteen. Eihän sitä tiedä, huomenna voi tulla sota ja elintarvikkeet loppua kaupoista. Köyhyys saattaa iskeä, eikä ole varaa ostaa ruokaa. Voihan olla, että olen niin sairas, että en voi syödä, tai mikä pahempaa ruoka ei maistu! Toisaalta, sellaisia päiviä jolloin ruoka ei oikeasti maistu, ei onneksi ole.

2016-02-09 13.35.37
Niinä päivinä, kun ruoka on numero yksi elämässäni, en osaa ajatellakaan muuta. Heti herätessäni tiedän, että tänään syön liikaa. Vaikka kuinka haluaisin hillitä itseäni, en siinä tunnu onnistuvan. Vai enkö vain halua onnistua? Saatan illalla päättää mitä syön aamulla. Kuvittelen mielessäni aamupalan edessäni, hedelmää ja jogurttia, sekä hieman kahvia. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän, niin aamulla olen kuin tahdoton nukke. Kaivelen kaapista kaikki mahdolliset herkut. Olen jo oppinut tuntemaan itseni. Tiedän, että päivät, jolloin huijaan itseäni ajattelemalla, että syön vain pienen annoksen Minibixejä, ovat tuhoon tuomittuja. Minibixien jälkeen syön jogurttia, leipää, popcornia jne. Illalla sitten ajattelen, etten oikeastaan olekaan syönyt mitään kamalan väärää. Olivathan kaikki ruuat kuitenkin aika keveitä ja tavallista ruokaa, ei herkkuja, pelkkiä vatsaa täyttäviä hiilihydraatteja.
Välillä menee jopa viikkoja, että syömiseni ovat tasapainossa. Toisinaan saatan seurata jotain erikoista dieettiä, jonka olen jostain lukenut tai saanut. Dieettiohjeet voivat olla välillä outoja. Se ei minua hidasta. Kannan kaupasta vieraita, mutta sillä hetkellä käytössäni olevan dieetin kannalta tarpeellisia, ruokatarvikkeita. Jonkin aikaa jaksan paneutua asiaan ja valmistaa kummallisia ruokalajeja. Uskon dieettiohjeissa luvattuihin väitteisiin ja erikoisiin ruoka-aineiden yhdistelemistapoihin. Uskon, että välttämällä tiettyjä elintarvikkeita, en pelkästään voi paremmin, vaan myös laihdun. Joka kerta uskoin aidosti, että pelastus lihavuuteeni on löytynyt. Minä hoikistun, kaunistun ja verenpaineeni laskee normaalitasolle. Ja siinä olin edelleen! Upea ja kaunis olen kyllä, mutta valitettavasti 40 kiloa ylipainoinen. Kun en enää jaksa seurata orjuuttavaa dieettiä, palaan takaisin entiseen.

20160212_133217-01.jpeg
Syöminen on ihanaa! Ruoka maistuu taivaalliselle suussa, etenkin lakritsi, popcornit, maksamakkaravoileivät ja hapanimeläkana. On myös ruokia joita en söisi, vaikka siitä maksettaisi pieni, tai suurikin, omaisuus: silli, tuoresuolattu lohi, perunamuusi jossa on sipulia ja kalakeitto. Ruoka on parasta lohdutusta kun elämä murjoo. Pieneen masennukseen ruoka auttaa kuin laastari verenvuotoon. Elämän huippukohdissakin ruoka on hyvää, mutta silloin on yleensä liian kiire syödä, liian kiire nauttia ruuan suloisista mauista ja vivahteista. Elämän huippukohdissa tuntuu, että syöminen on hyvän ruuan haaskausta. Silloin ei ole aikaa, eikä tarpeeksi mielenkiintoa, arvostaa ja nauttia sen tarjoamasta mielihyvästä. Mutta päivänä, jolloin matalapaine iskee, tulen kotiin kaupan kautta. Ostan tavanomaiset ostokset ja ennen kassaa jarrutan karamellihyllyillä. Tutkailen valikoiman nopeasti läpi. Päätöksen tekeminen ei koskaan ole ollut minulle vaikeaa. Yleensä valitsen joko lakritsaa tai jonkin pienen suklaapatukan. Yritän viimeiseen asti huijata itseäni. Syön vain tämän pienen patukan ja sitten lopetan. Kotiin päästyäni teen ennen ruokaa voileipää, jonka syön maitokaakaon kanssa. Päivällisen jälkeen jatkan jollain pienellä herkulla. Jääkaapin tai ruokakaapin ovi käy siihen asti, että menen mahani viereen nukkumaan. Ei puhettakaan, että täydellä mahalla jaksaisi muuta!
Ruoka on minulle ystävä. Etenkin hädän hetkellä ruoka ei koskaan petä. Se on aina paikalla, uskollisempana, kuin yksikään ystävä. Se ei jätä, petä eikä hylkää. Ruoka ei kieroile, eikä puukota selkään. Ruoka on turvallinen. Se lohduttaa, kun sydän on särkynyt. Se pitää seuraa silloinkin, kun kukaan ihmisystävä ei jouda tai halua. Se ei väitä vastaan tai ole erimieltä. Ruoka rakastaa minua ehdoitta, mitä harva ihmisystävä tekee. Se on paikalla kun mikään ei haluta, väsyttää tai maailmani väreistä vain musta, valkoinen ja harmaan eri sävyt ovat jäljellä.

IMG_20160208_183242.jpg
Ruoka on minulle myös vihollinen. Se saa minut inhoamaan itseäni. Tunnen itseni hylkiöksi syötyäni mahani niin täyteen, että tuntuu kuin viimeiset palat pyörisivät kurkussa, enkä saa niitä alas, vaikka kuinka nieleskelisin. En koskaan oksenna. En halua tuhlata tai aliarvostaa hyvää ruokaa. Ruualla on itseisarvo. Sitä ei saa halventaa. Liiasta ruuasta olen lihonut. Vihaan lihavaa, tytisevää ja rumaa vartaloani. Heitän itsestäni mustaa huumoria. ”Olen kaunis kaulasta ylöspäin!”, sanon nauraen, vaikka sieluni itkee. Haluaisin olla kaunis myös muualta. Rakas viholliseni ei sitä iloa minulle ole suonut. Ruuasta on tullut viholliseni, koska se on saanut mieleni täysin otteeseensa. Se on sekoittanut ajatteluni niin, että luulen kaiken mitä elämässäni on ja tapahtuu johtuvan ruuasta, joko syömisestä tai syömättömyydestä. Olen sekoittanut ruuan ja syömisen oman kehoni kanssa. Saanut itseni uskomaan, että menestykseni tai menestykseni puute ovat täysin kiinni liiasta syömisestäni ja siitä johtuvasta lihavuudesta. Olen luovuttanut vallan ja vastuun elämästäni ja kehostani ruualle. Vihaan valtaa, jonka olen antanut ruualle.
Minun on ollut vaikea suhtautua ruokaan neutraalisti. En pysty ajattelemaan, saati ääneen sanomaan, että ruoka on tarpeellista ihmiselle siksi, että siitä saa tarvittavaa energiaa pystyäkseen toimimaan normaalisti. Suhteeni ruokaan on ollut kiihkeä tunnesuhde, jossa viha ja rakkaus ovat sekoittuneet kuten sokeri veteen.

Suhteeni ruokaan on toistaiseksi ollut elämäni intohimoisin suhde. Se on lyönyt laudalta kaikki tähän mennessä kokemani rakkaussuhteet. Onneksi suhteeni ruokaan on viimeisen vuoden aikana hieman höllentynyt. Olen pitänyt itselleni kuria ja laittanut päämäärätietoisesti rajoja syömiselleni. Tuo tiukkuuden opettelu on alkanut näkyä sekä vyötärössä, että omassa voinnissani.
Toivon löydettyjen rajojen pitävän. Tästä löytyneestä tasapainosta ja hyvästä olosta haluan pitää kiinni!