Kategoria: Social media

Elämänrytmi, Harrastukset, Käsityöt, Social media

Älypuhelintauon aikana teen käsitöitä

Ikinuoren naisen pienet ilot

Yllättävän paljon jää aikaa, kun ei enää ole jatkuvasti puhelin kourassa tarkastamassa mitä maailmalle kuuluu! Olen käyttänyt ajan sivistääkseni itseäni monella eri tavalla. Olen lukenut. Paljon! Kirja päivässä, pitää alzheimerin-taudin loitolla. Toivottavasti! Olen myös harjoitellut uusia käsityötaitoja.

Nypläykseni kanssa olin viime viikolla aivan solmussa. Joku onneton oli mennyt nypläämään monta virhettä minun pitsiini ja jouduin viime tiistaina retro-nypläämään (purkamaan J ) työtäni monta senttiä. Myteröt on nyt korjattu ja pitsin nyplääminen voi jatkua suhteellisen puhtaalta pöydältä. Huomisen päivän olen suunnitellut käyttäväni nypläämiseen. Kyllähän sitä työttömällä ja jatkuvasti sairastavalla täytyy jotain iloa ja suunnitelmallisuutta elämässään olla.

Viikonloppuna kävin kylässä vanhemmillani. Äidillä oli ongelma mistä saada punainen kukkanen paikallisen opiston kevätjuhlan tarpeisiin. Jokaisen opistolaisen oli tarkoitus tehdä punainen kukkanen omasta valitsemasta materiaalista opiston juhlatilaisuuden koristeluihin. Äiti oli jo väkertänyt kukkasen huovasta, muttei ollut siihen tyytyväinen. Minä etsin Pinterestistä (tunnustan: Pinterest lakkoni on loppu. Instagram ja Facebook lakko jatkuvat edelleen!) virkatun ruusun ohjeen ja virkkasin äidille malliksi yhden kukan. Ensimmäisestä tuli tällainen:

 

20160403_100933-01.jpeg

 

Äiti ihastui kukkaan ja pyysi minua neuvomaan miten se tehdään. Joskus se menee näinkin päin. Muna neuvoo kanaa! Kirjoitin äidille erittäin epäselvät ohjeet kukan virkkaamiseen, joten luultavasti hän selvinnee kukkien teosta jatkossakin. Ja jollei, voi soittaa minulle tarkistaakseen asiaa.

Sunnuntaina ajelimme kotiin ja päätin vielä illalla kokeilla muistanko kuinka kukkia virkataan. Muistin. Helposti! Olen nyt virkannut 4 kukkasta puuvillalangasta. Tarkoituksena on tehdä niistä jotain. Vielä en ole vain saanut maailmankaikkeudelta viestiä siitä, mitä niistä voisi tehdä. Joskus epäilen vahvasti toimiiko kollektiivinen tietoisuus sittenkään. Viestien vastaanottaminen ainakin tässä päässä tökkii rajusti. Vaikka saisin jotain tehtyä, ei kollektiivinen tietoisuus anna minulle vinkkiä aikaansaannosteni hyödyntämiseen. Täsä kuitenkin virkkaamani 4 puuvillakukkasta:

 

20160406_082759-01

 

Eilen skippasin nypläyksen. Minulla oli hyvä syy. Olin ilman omaa tietoisuuttani mennyt ilmoittautumaan Kankurin Espadrillos-kurssille. Puhelimeeni tuli maanantaina viesti, että minkä kokoiset espadrillot haluan. Kokoa 40, kiitos! Ai olenko ilmoittautunut tuonne? Milloin? Miksi?  Päätin jättää yhden nypläyskerran väliin, olinhan juuri saanut nypläykseni jatkon selvitettyä, ja mennä tekemään kenkiä. Kankurissa minulle iskettiin tossupohjat kouraan ja sanottiin, että huopa on painoluokassa. Leikkaa kaavat laatikosta ja lähde leikkaamaan huopaa.

Tästä espadrilloksien tekeminen lähti:

 

20160405_172753-02

 

Olin päättänyt kirjoa kukkasen jalkaterän päälle tulevaan kankaaseen. Piirsin kukan paperille ja siitä liidulla huovalle ja aloin kirjoa. Kirjoin lopuksi muutaman solmupiston koristeeksi erivärisillä langoilla kukan keskelle. Minä pidän väreistä ja harmaa onkin loistavaa pohja iloisille väreille. Tyylikkyydestä viis, värit ne on  jotka jyllää ja tuo minulle iloa. Pohjan ja päälikankaan ompeleminen on raskasta. Pohja on kumia ja neulan läpisaaminen kaikista kerroksista tuntui illalla sormissa, vaikken saanutkaan kuin toisen espadrilloksen yhtä reunaa vaille valmiiksi. Tällaisen tossun sain aikaiseksi:

 

20160405_213633-01

 

Kun aikaa säästyy jostain, se mahdollistaa uusien asioiden tekemisen. Jokainen voi itse tykönään päättää mitä ajallaan tekee. Minä mieluusti opettelen uusia käsityötaitoja. Olen iloinen tästä lakosta/tauosta ja meinaan pitää älypuhelimenkäytön minimissään jatkossakin.

 

Runot, Social media

Tauko-runo

Ikinuoren naisen pienet ilot

Jäljellä vielä viikko älypuhelin  taukoa
Ennen kuin alan hallitusti facessa naamaani aukoa.
Hyvä olla hetki hiljaa,
Saa aika kypsyttää henkilökohtaista viljaa.
Elämäni on ollut turhan avoin kirja,
Sitä on päässyt seuraamaan joka Markku ja Mirja.
Ei kaikkea tarvinne toisille jakaa,
Muita ei edes kiinnosta kuinka mun maailmani makaa.
Ei ne jaksa kaikkea kirjoittamaani lukea
Ja mun suurta egoani siten tukea.
On aika palata maailmaan rankkaan
Ja ottaa lusikka käteen vankkaan.
Elämää on enemmän ulkopuolella netin,
paremmin olisin todellisuudessa kiinni unohtamalla koko setin.
Höpötystä on hyvä elämässä olla,
Ettei sekoa koko tää Molla.
Nyt pitäisi nämä ristiriitaiset palaset yhteen laittaa,
Ja niiden kanssa jotenkin sopusoinnussa matkaa taittaa.
Elämä on oikea paradoksien  kehto
Niitä on täynnä jokainen lehto.
Lakkoni saa vielä hetken kestää
Mikään ei voi sitä estää.
Helppo on ilman viettelyksiä olla
En tunne olevani täysi nolla.

image

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muutos, Oivallus, Social media

Viikko älypuhelinlakkoa takana

Ikinuoren naisen pienet ilot

Viikko älypuhelin-/sometaukoa takana. Kiitos kysymästä, hyvin pyyhkii! Olen hengissä, teen asioita ja nautin elämästäni, vaikka en sitä somessa olekaan mainostanut.

Olen energia imuri. Imen itseeni jatkuvasti vaikutteita ja ihmisten fiiliksiä. Usein olen ihan pihalla mikä minulle tuli. Hetken aikaani fiilisteltyäni, huomaan, ettei minulla ole mitään hätää. Olen imenyt toisen ihmisen tunnelmat. Tuntuuko muista joskus samalta? On väsyttävää jatkuvasti kulkea tuntosarvet pystyssä miettien, onko tämä minun oma kokemukseni vai jonkun toisen. Erityisen herkälle ihmiselle elämä on monesti raskasta. Etenkin Facebookista ja Instagramista pois pysyminen on ollut minulle helpotus. Lähden helposti mukaan kaikkeen, jaan itseäni ja voimiani asioille ja ajatuksille, jotka eivät minulle hetken mietittyäni ole edes tärkeitä. Haluan irti kaikesta turhasta, joka ei tue minua polullani.

 

1-DSC_0008

 

Facebookista pois pysyminen on pelastanut minut varmasti monelta mielipahalta. Petyn ja turhaudun niin usein ihmisten ilkeydestä ja ajattelemattomuudesta. Olen varma, että monesti ihmiset kokevat myös minun sanani ja tekoni loukkaavina. Kirjoitettu sana ei voi koskaan korvata aitoa kohtaamista ihmisten välillä, läsnäolevaa ja toista kunnioittavaa keskustelua. Mielestäni sellaista on vaikeaa käydä missään pelkän tietokoneen ja netin välityksellä. Kirjoitettuun sanaan liittyy aina väärinymmärtämisen mahdollisuus, koska sanoilla on erilaisia merkityksiä eri ihmisille. Suomenkielinen voi suomenkielellä tulla täysin väärinymmärretyksi. Nykyaikana tuntuu muutenkin usein, että ihmiset ovat unohtamassa lukutaitoa. Ja vaikka osaisivatkin lukea ja ymmärtäisivät lukemansa, eivät halua tuhlata aikaansa siihen vaan katsovat ainoastaan kauniit kuvat.

Mitä olen siis viikon sometaukoni aikana oppinut? Olen oppinut, että pysyminen poissa Facebookista rauhoittaa ja tasoittaa mieltäni. Olen seesteisempi ja saan enemmän aikaiseksi. Olen myös yllättynyt siitä, että tiedonhaluni on lisääntynyt. Etsin hakukoneen avulla enemmän tietoa eri asioista ja kirjoitan enemmän. Jatkossa rajoitan Facebookin siihen, että pidän sillä yhteyttä muutamaan ihmiseen, joita minulla on taukoni aikana jo kerinnyt tulla ikävä. Instagramista ajattelin ensin luopua kokonaan, mutta sitten sain ajatuksen siitä, että voisin valjastaa sen uuteen käyttöön. Ehkäpä otan sen markkinointikanavaksi uudelle idealleni.

Henkilökohtainen ihmiskokeeni on siis sujunut hyvin. Ajatus kulkee kirkkaana ja mieli on rauhallinen. Tunnen olevani uuden kynnyksellä. Enää anna ylimääräisten energioiden sakata nousukiitoani.

Arkipäivän realismia, Muutos, Social media

Älypuhelin-lakon 4. päivä

Ikinuoren naisen pienet ilot

Some-lakkoni on muuttunut älypuhelinlakoksi. Lakkoa on nyt takana kokonaiset 3 vuorokautta. Vieläkin välillä tartun puhelimeeni vaistomaisesti tarkistaakseni Facesta kaverieni kuulumisia. Instagramia en ole kaivannut lainkaan ja Pinterestiäkin vain hieman. Muutaman tarkastuksen olen lakkoni sääntöihin näiden kuluneiden päivien aikana tehnyt. Facessa olenkin siis eilen pikaisesti käynyt muutaman kerran. Selittelyn makua, mutta en halunnut erota Facessa olevasta itselleni mieluisasta Vilmaajien-ryhmästä. Ryhmä on valokuvausryhmä, jossa joka viikko on erilaisia valokuvaushaasteita. Liityin ryhmään helmikuussa ja jo nyt koen saaneeni sieltä paljon. Ryhmä kuvaushaasteissa on tarkoituksena kokeilla joka viikko jotain uutta, harjoitella uusia kuvaustapoja tai tekniikkaa. Sovin siis sunnuntaina itseni kanssa, että annan itselleni luvan käydä Vilmaajien-ryhmässä kerran tai pari viikossa, mielellään sunnuntaina tai maanantaina jolloin kuvaushaaste vaihtuu, pysyäkseni kiinni ryhmän tapahtumissa. Pinterestissä minun oli käytävä myös sunnuntaina. Olin ostanut tarvikkeet uuteen ruokaan, enkä ollut tallentanut reseptiä muualle kuin Pinterest-sivulleni. Annoin tämänkin poikkeaman itselleni anteeksi. Muuten olen pysynyt erossa puhelimestani ja somesta.

 

1-DSC_0025

 

Olen yllättynyt, että älypuhelimesta irti pysyminen on näin helppoa. Olen sulkenut siitä nettiyhteyden sekä wifin, joten voin käyttää sitä vain puhelimena. Odotin vieroittumisen olevan vaikeaa, koska pidin itseäni älypuhelin addiktina. Teen tuntemuksistani sen tulkinnan, että olen ollut turhautunut ja kyllästynyt Instagramiin ja Facebookiin jo jonkin aikaa. Minulla toki on Facebookissa muutama ihminen, joita pidän ystävinä, ja joihin haluan pitää yhteyttä jatkossakin. Yksi näistä tärkeistä ihmisistä asuu kaukana Euroopan etelälaidalla, ja yhteydenpito häneen on Facen kautta helppoa ja vaivatonta. Yhden ihmisen kanssa meillä on samansuuntaiset harrastukset ja elämänkatsomus, joka on tehnyt meistä läheisiä vaikka emme vielä ole koskaan tavanneet.

Olen miettinyt lakon, tai voisihan sitä tauoksikin sanoa, aikana miten omituista on, että somessa on monta tuttua, jotka asuvat ihan lähiympäristössä, mutta joita ei koskaan tapaa livenä. Usein sovitaan jotain, mutta tapaamiset eivät koskaan toteudu. Aina löytyy jotain tärkeämpää tekemistä. Omasta puolestani voin sanoa, että olen huono tutustumaan paremmin vieraisiin ihmisiin. Minusta on epämukavaa jakaa asioita itsestäni uusille ihmisille. Olen tainnut pettyä liian usein ihmissuhteissani ja minusta on tuullut pidättyväinen ja varovainen. Siksi some on ollut minulle hyvä vaihtoehto. Annan näennäisesti paljon itsestäni sanomatta kuitenkaan oikeasti yhtään mitään. Osaan hienosti muotoilla sanani niin, että näyttäisin olevani avoin, mutta kun sanojani tutkii, niissä ei ole juurikaan sanomaa. Tämä on se mitä tarkoitin ensimmäisessä some-lakko kirjoituksessani sanoilla ”somen epätodellinen maailma”. Elämässäni on monta asiaa, joita en halua jakaa lähes tuntemattomien ihmisten kanssa. Kyse ei ole epäluottamuksesta toisia kohtaan, vaan yksinkertaisesta halusta suojella itseään. Kun on muutaman kerran elämänsä aikana hajonnut lähes atomeiksi, tarkkailee itsesuojeluvaisto jatkuvasti tuntosarvet sojollaan ympäristöä, sen reaktioita ja omaa ulosantia.

 

1-DSC_0023

 

Minulle älypuhelimesta ja somesta erossa pysyminen on siis ollut suhteellisen helppoa. Mutta huomaan, että minusta on tulossa varsinainen toisten älypuhelimen käytön kyttääjä. Huomauttelen miehelleni välillä esimerkiksi: ”Huomaisitkohan sinä minut paremmin, jos minä olisin kännykkä!” tai ”Tuonkin ajan voisit käyttää lukemiseen!” Olen siis melkoinen älypuhelin-natsi. Jossakinhan se lakko väistämättä näkyy. Valitettavasti!

Odottelen siis edelleen, että valaistuisin ja kollektiivinen tietoisuus lahjoittaisi minulle keinot ja avaimet maailmankaikkeuden yhteiseen tietolähteeseen, josta voin ammentaa kaikkien yhteiseksi hyväksi. Sitä ei siis kolmen päivän älypuhelinlakon aikana vielä ole tapahtunut. Jotenkin luulen, ettei sitä tule tapahtumaankaan, mutta ajattelin kuitenkin vielä lähes kaksi viikkoa yrittää.

 

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muutos, Social media

Some-lakon ensimmäinen päivä

Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen miettinyt yksityistä ihmiskoettani eli some-lakkoa jo jonkin aikaa. Haluan itseni irti somen luomasta epätodellisesta maailmasta, jossa elän. Tunnen olevani kuin keski-ikäinen täti kuplassa. Katsoin eilen toisen kerran Jim Carreyn elokuvan The Truman show. Siinä nuorehko mies elää elämäänsä lähes täydellisessä maailmassa. Pikku hiljaa hänelle selviää, että hänen kaunis maailmansa on epätodellinen. Hän haluaisi matkustaa Fidzille, mutta kaikki propaganda hänen ympärillään kannustaa häntä jäämään kotikaupunkiinsa, tuttuihin pieniin ympyröihin. Katsojalle selviää jo elokuvan puolenvälin paikkeilla, että Truman on ”The Truman-shown” päätähti. Hänen elämäänsä on esitetty televisiosarjana hänen sikiöajoista lähtien. Olin nähnyt elokuvan ennenkin, mutta luettuni muutama viikko sitten Orwellin 1984, tuo elokuva jysähti tajuntaani kuin pallo maaliin.

Eräs ystäväni antoi minulle aiemmin päivällä vinkin, että minun kannattaisi tarkastella miten elän elämääni ja miten toteutan arvojani. Tämä ohje tuli erään keskustelun perusteella ja yhdistettynä nuo sanat ”The Truman Shown” sanomaan koin, että niissä olevan jokin merkityksellinen viesti elämäntilanteeseeni. Olin koko illan mielessäni jossain ihan muualla. Tajuntani toimi ylikierroksilla, en meinannut rauhoittua koko iltana. ”The Truman-shown” ohjaaja vastasi haastattelussa kysymykseen ”Miksi Truman ei lähde pois sarjasta vaikka tietää elävänsä epätodellisessa maailmassa?” suurin piirtein seuraavasti: ”Eivät ihmiset halua pois elämästä, johon he ovat tottuneet. He eivät halua poiketa siitä mihin ovat kasvaneet.”

20160313_134239-01

Juuri ennen nukahtamista sen oivalsin. Aloittaisin aamulla some-lakon. Se olisi minun keinoni rauhoittaa elämääni entisestään. Minulla olisi tilaa ja rauha kuunnella mitä sisältäni nousee ilman somen sokaisevaa vaikutusta. Somessa jokainen yrittää tuoda parhaat puolensa esiin ja haluaa elämänsä näyttävän täydelliseltä muiden silmissä. Facebook on viimeaikoina hukannut tarkoituksensa. Ennen ihmiset kertoilivat kuulumisiaan, nykyään jaetaan korulauseita ja kauniita kuvia. Harva jaksaa lukea pidempiä tekstejä, ne vievät liikaa aikaa.

Ensimmäinen lakkopäivä on lopuillaan. Se meni hyvin. Vain pari kertaa otin puhelimen käteeni ja vaistomaisesti painoin Facebookin kuvaketta. Onneksi olin sulkenut puhelimestani nettiyhteyden ja laittanut jopa wifi-yhteyden kiinni, etten saanut yhteyttä mihinkään. Ensimmäinen some-lakkopäivä meni siis yllättävänkin helposti. Ehkä ensimmäinen päivä tuntui siksikin niin helpolta, että kävimme Perhossa. Mieheni lähisukulaisia on haudattu sinne ja mieheni halusi käydä pääsiäisen kunniaksi laittamassa haudoille kynttilöitä. Kävimme samalla Penninkilammella, jonne suunnittelen tänä keväällä meneväni muutamaksi päiväksi viettämään retriittiä. Se on oiva paikka henkilökohtaiselle retriitille, sillä sinne ei tule sähköä Perhon kirkonkylälle on matkaa noin 20 kilometsiä. Siellä ihminen on metsän syleilyssä.

Vaikka ensimmäinen some-lakkopäiväni meni hyvin, luulen, että kun arki tiistaina iskee ja mieheni on päivän töissä ja minä yksin kotona, voin kaivata Pinterestiä. Pinterestiä luulen lakkoni aikana kaipaavan eniten. Instagramiin olen parin vuoden aikana laittanut paljon kuvia, mutta sen viehätys on sammunut silmissäni. Facebookin turhuus on tullut myös selväksi. Pinterest viehättää ja koukuttaa edelleen rankasti. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Ensimmäisestä päivästä selvisin kunnialla.