Hän sipaisi vaaleita hiuksiaan ja katsahti ulos ikkunasta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja avoimesta ikkunasta kuului peipposen ärsyttävän pirteä laulu. Ilma oli upea! Tällaista hän oli odottanut koko pitkän loskaisen talven.
Hänen sisuksiinsa oli hiipinyt peikko. Tuo mörkö oli puuduttanut hänen hermonsa ja ottanut komentajan oikeuksilla vallan koko hänen kehostaan ja mielestään. Tuo synkistäjä sai hänet näkemään elämän ikään kuin sumuverhon lävitse. Tumman tukahduttavan pahanhajuisen savusumuverhon takaa. Maailmasta oli tullut ankea ja tympeä. Hänen kotinsakin oli muuttunut ahdistavaksi vankilaksi, jossa hän kuljeskeli päivät löytämättä etsimäänsä rauhaa.
Keho oli pettänyt hänet! Senhän piti kestää kauemmin. Eihän oma keho voi kääntyä sielua vastaan tässä iässä. Hän on vasta 30-vuotias! Aluksi hän oli ajatellut kestävänsä elämää kivun kanssa. Ajatteli kivun alkaneen liiasta urheilusta. Aikaa myöten hänelle selvisi, että ilman liikuntaa hän ei olisi päässyt näinkään pitkälle. Nyt hän ei kyennyt juuri liikkumaan vaikka olisi halunnutkin. Liikkumaan hän kyllä kykeni ja tiesi että liikuttava oli, mutta illalla tai viimeistään seuraavana päivänä tulisivat tuskat, joita taltuttamaan tarvittaisiin hermoja lamaavia myrkkyjä. Niitä hän ei halunnut syödä, koska hänestä tuntui, että ne vaikuttivat hänen ajatteluunsa. Mieluummin hän pysytteli kotona.
Hänen elämänsä oli kutistunut aivan liian pieneen ympyrään. Harrastuksille oli pitänyt sanoa hyvästit ja ystäväpiirikin oli kutistunut minimiin. Ystävät eivät tienneet mitä sanoa kivuista kärsivälle. Hänen jatkuva napakka ”Ei kiitos” vastauksena kutsuihin, oli työntänyt ystävät ja sukulaisetkin kauemmaksi.
Hänelle jäi vain tämä vankilana toimiva koti ja televisio. Hän osasi peruskanavien ohjelmajärjestyksen ulkoa ja elämä oli rutinoitunut hänen lempisarjojensa ympärille. Aamutv, päivän kotimainen elokuva, Kauniit ja Rohkeat, Emmerdale ja Salatut Elämät. Siinä oli hänen elämänsä koko komeudessaan.
Aamuisin juuri heräämisen jälkeen ja iltaisin ennen nukahtamista, hän haaveili entisestä elämästään. Hän muisteli miten oli lenkkeillyt ja käynyt jumpassa. Hänellä oli rivitalokaksiossaan pieni piha ja hän oli rakastanut puutarhanhoitoa. Nyt piha oli ylikasvanut ja rikkaruohot olivat valloittaneet hänen kukkapenkkinsä.
Hoitaja oli sanonut, että hänen pitäisi keskittyä iloisiin asioihin, niihin jotka tuovat iloa. Mitä enemmän hän iloa tuovia asioita, ajatteli, sitä suuremman vallan synkistäjä hänen elämästään sai. Se hoitaja ei tiedä kivusta yhtään mitään! Sairastaminen oli vienyt häneltä kaikki iloa tuovat asiat ja niiden ajattelemien sai hänet aina itkemään. Elämästä oli kadonnut kaikki ilo!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 