Elämänrytmi, Fiktio, Muutos, Tarina, Terveys

Kun ilo katoaa

Hän sipaisi vaaleita hiuksiaan ja katsahti ulos ikkunasta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja avoimesta ikkunasta kuului peipposen ärsyttävän pirteä laulu. Ilma oli upea! Tällaista hän oli odottanut koko pitkän loskaisen talven.

1-DSC_0017

Hänen sisuksiinsa oli hiipinyt peikko. Tuo mörkö oli puuduttanut hänen hermonsa ja ottanut komentajan oikeuksilla vallan koko hänen kehostaan ja mielestään. Tuo synkistäjä sai hänet näkemään elämän ikään kuin sumuverhon lävitse. Tumman tukahduttavan pahanhajuisen savusumuverhon takaa. Maailmasta oli tullut ankea ja tympeä. Hänen kotinsakin oli muuttunut ahdistavaksi vankilaksi, jossa hän kuljeskeli päivät löytämättä etsimäänsä rauhaa.

Keho oli pettänyt hänet! Senhän piti kestää kauemmin. Eihän oma keho voi kääntyä sielua vastaan tässä iässä. Hän on vasta 30-vuotias! Aluksi hän oli ajatellut kestävänsä elämää kivun kanssa. Ajatteli kivun alkaneen liiasta urheilusta. Aikaa myöten hänelle selvisi, että ilman liikuntaa hän ei olisi päässyt näinkään pitkälle.  Nyt hän ei kyennyt juuri liikkumaan vaikka olisi halunnutkin. Liikkumaan hän kyllä kykeni ja tiesi että liikuttava oli, mutta illalla tai viimeistään seuraavana päivänä tulisivat tuskat, joita taltuttamaan tarvittaisiin hermoja lamaavia myrkkyjä. Niitä hän ei halunnut syödä, koska hänestä tuntui, että ne vaikuttivat hänen ajatteluunsa. Mieluummin hän pysytteli kotona.

Hänen elämänsä oli kutistunut aivan liian pieneen ympyrään. Harrastuksille oli pitänyt sanoa hyvästit ja ystäväpiirikin oli kutistunut minimiin. Ystävät eivät tienneet mitä sanoa kivuista kärsivälle. Hänen jatkuva napakka ”Ei kiitos” vastauksena kutsuihin, oli työntänyt ystävät ja sukulaisetkin kauemmaksi.

Hänelle jäi vain tämä vankilana toimiva koti ja televisio. Hän osasi peruskanavien ohjelmajärjestyksen ulkoa ja elämä oli rutinoitunut hänen lempisarjojensa ympärille. Aamutv, päivän kotimainen elokuva, Kauniit ja Rohkeat, Emmerdale ja Salatut Elämät. Siinä oli hänen elämänsä koko komeudessaan.

Aamuisin juuri heräämisen jälkeen ja iltaisin ennen nukahtamista, hän haaveili entisestä elämästään. Hän muisteli miten oli lenkkeillyt ja käynyt jumpassa. Hänellä oli rivitalokaksiossaan pieni piha ja hän oli rakastanut puutarhanhoitoa. Nyt piha oli ylikasvanut ja rikkaruohot olivat valloittaneet hänen kukkapenkkinsä.

 

20160515_124715-01.jpeg

 

Hoitaja oli sanonut, että hänen pitäisi keskittyä iloisiin asioihin, niihin jotka tuovat iloa. Mitä enemmän hän iloa tuovia asioita, ajatteli, sitä suuremman vallan synkistäjä hänen elämästään sai. Se hoitaja ei tiedä kivusta yhtään mitään! Sairastaminen oli vienyt häneltä kaikki iloa tuovat asiat ja niiden ajattelemien sai hänet aina itkemään. Elämästä oli kadonnut kaikki ilo!

 

 

Arkipäivän realismia, Ihmisarvo, Muutos, Terveys, Työ

Valitusvirsi sairastelusta

Pitäisi olla tikka, saisi elantonsa takomalla päätä puuhun!

                                                                                                    Mikko Kilpi

Tämä aforismi kuvaa aika hyvin tämän hetkistä tilannettani. Olen elämäni suuressa muutoskohdassa, pakon edessä etsimässä uutta uraa elämälleni. Olen jättänyt tutun ja turvallisen työympäristön sairastelun vuoksi. Mikään elämässäni ei tällä hetkellä ole varmaan, sekään maksetaanko minulle seuraavaa työttömyyskorvausta, sillä en ottanut vastaan tarjottua työtä. En puhu ruotsia hyvin, ja paikka olisi ollut ruotsinkieliselle. Olen kotoisin suomenkieliseltä Pohjois-Pohjanmaalta, jossa ruotsia ei puhuttu ja nyt minun oletetaan täyttävän työhakemuksen ehdot. En täytä! En puhu ruotsia niin hyvin, että voisin tehdä sairaanhoitajan vaativaa työtä sillä kielellä. Kokkolan ruotsia en ymmärrä alkuunkaan.

Lääkärit eivät vielä ole halunneet kirjoittaa minulle sairaslomaa. Kokemus on minulle osoittanut, että oltuani muutaman tunnin paikassa, jossa on koneellinen ilmanvaihto, sairastun. Minulle tulee poskiontelotulehdus ja kuumeilen. Tulehdusarvoni ovat olleet lääkärin tämänpäiväisen sairaskertomukseni selailun perusteella olleet koholla jo vuodesta 2011, poskiontelotulehduksia löytyi kirjauksissa lukemattomia. Hän myönsi, että ongelma on ikävä ja ymmärsi kyllä väsymykseni ja haluni selvittää tulehduksen ja jatkuvansyyn.

20160421_115113-01

Elän keskellä dilemmaa. Lyön päätäni seinään kuten tikka puuhun, tai kuten nuoret miehet aikanaan Väinö Linnan sanojen mukaan Kannaksella löivät päätään Karjalan mäntyyn. Valitettavaa on, ettei pään paukuttamisella puuhun todellakaan voi tienata elantoa.

Koska tiedän, etten koskaan enää voi oleskella pitkiä aikoja rakennuksissa, joissa on koneellinen ilmanvaihto ja/tai sisäilmaongelma, seison tanakasti selkä seinää vasten. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin reippaat ulkotyöt tai yrittäjyys. Eipä siis puutu kuin ihan pikkuinen liikeidea!

Kunpa voisikin hankkia elantonsa takomalla päätä puuhun!  Olisin taatusti miljonääri. Olen aina ollut oman tieni kulkija, valinnut vähemmän samoiltuja polkuja. Joskus toivoisin kuitenkin, että joku muu hakkaisi omaa päätään puuhun minun puolestani tai edes avittaisi kädestä pitäen kappaleen matkaa.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Muutos, Ruoka, Terveys, Valinnat

Addikti

Hiivin hiljaa pakastimelle. Tiedän, että siellä on iso paketti Brysselin kinuskikeksi jäätelöä. Lapioin lusikalla paketista lautaselle ihanaa valkoista herkkua, jossa on yllätyksiä. Saaliini kanssa hiivin takaisin olohuoneen sohvannurkkaan. Asettaudun peiton alle hyvään asentoon. Otan lautasen syliini ja kirjan käteen. Nautinto voi alkaa.

Mahdoinko itse asiassa maistaa koko jäätelöä, kun luin samalla? Tai muistanko mitään lukemastani kirjasta, kun söin? Taisi olla tietoinen läsnäolo hukassa. Jäätelö loppui. Ei hätää! Sitä jäi vielä. Uusi reissu pakastimelle. Puolet litran paketista on tässä vaiheessa mennyttä. Lohdutan itseäni illalla tehtävällä lenkillä. Kyllä ne kalorit siinä heilumisessa kuluu. Kai!

1-DSC_0057

Kun puolisoni tulee illalla töistä, käväisemme pienen lenkin ulkona. Ihan pienen vain, sillä minä voin huonosti. En viitsi kertoa, että syömäni jäätelö aiheuttaa oireita mahassani ja kurkkuni on taas täynnä limaa, jota sokerinen jäätelö elimistööni nopeasti kerää.

Lenkin jälkeen pakastimeen jäänyt jäätelöpaketti nousee mieleeni. Rasiassa oleva kinuskikeksi-jäätelö huutaa kaihoisasti pakkasesta. Syön sen kokonaan pois, enkä sen jälkeen osta enää jäätelöä kotiin. Näin vannon itselleni sillä aikaa, kun mieheni hakee paketin pakastimesta. Nyt syön hitaasti nauttien. Pureskelen sattumat. Syöminen loppui nyt. Kunnes tulee seuraava retkahdus.

Olen kuin alkoholisti jäätelön suhteen. En tunne kohtuutta. Salailen syömisiäni ja valehtelen määrät. Jätskisti, jäätelöholisti, jätskiholisti. Olen miettinyt ilmiölle nimeä. Tässä ei ole mitään söpöä eikä huvittavaa. Tämä on surullista ja nöyryyttävää. Taistelen todella pahan addiktion kanssa. Tähän addiktioon liittyvät samat piirteet kuin muihinkin riippuvuuksiin. Piilottelen, salailen ja käyttöni on mennyt täysin yli normaalirajojen. Ei minusta voi enää tulla jäätelön kohtuukäyttäjää. Paras alkaa tottuman ajatukseen, että joudun opettelemaan jäätelön suhteen absolutismia.

1-DSC_0055

Lopetin jäätelönsyönnin kokonaan 1.1.2016. Riippuvuuksiin perehtyneenä, niissä työkseni ihmisiä autttaneena, tiesin, etten kykene jäätelön kohtuukäyttöön, joten sen suhteen minun on pakko olla absolutisti. Tiedän, että voin repsahtaa, kuten kaikki muutkin riippuvaiset. En anna tuolle ajatukselle nyt valtaa elämässäni, ja jos repsahdus tulee, käsittelen sen aikanaan asianmukaisesti ja palaan takaisin absolutismin kapealle tielle.

Hyvästi rakas ystävä, herkullinen ja uskollinen jäätelö! Palvelit jotain tarvetta elämässäni. Mikä tuo tarve mahtoi olla, sitä en vielä tiedä. Tilallesi jäi tyhjä aukko. Se tulee täyttymään jollakin. Toivon, että se täyttyy hedelmillä. Sen sallin itselleni mielelläni päästäkseni sinusta, joka et ole hyväksi minulle ja terveydelleni.

Jää hyvästi pitkäaikainen rakkaani!

 

Arkipäivän realismia, Muutos, Oivallus, Sairaus, Terveys

Mitä olen oppinut tällä viikolla?

On perjantai aamupäivä. Työviikko alkaa olla lopuillaan. Entisessä työpaikassani Ventuskartanossa meillä oli kuntoutujien kanssa tapana perjantaisin aamukokouksessa miettiä, mitä uutta olimme tuolla viikolla oppineet. Itselleni tämä viikko on pitkästä aikaa antanut oikean ”ahaa”-elämyksen. Tietänet tunteen missä järjen tasolla tiedät jotain, mutta vihdoin tuo tieto uppoaa myös sydämeesi ja tunnet vihdoin oivaltaneesi jotain suurta. Olen viimeiset vuodet puhunut ruuan, liikunnan ja ulkoilman merkityksestä terveydelle sekä työssäni asiakkaille, että vapaa-aikana ihmisille ympärilläni. Olen tiennyt miten suuri vaikutus noilla elämäntavoilla on omaan terveyteemme, mutten ole tehnyt tarpeeksi muuttaakseni omaa elämääni.
Olen sairastanut viime viikon maanantaista lähtien. Ahtaat poskionteloni ovat taipuvaiset poskiontelotulehduksille. Kilpirauhasenvajaatoiminta, joka minulla todettiin muutama vuosi sitten, altistaa myös tulehduksille. Minut tutkittiin eilen kunnolla, keuhkokuvia myöten. Olen terve, kuumeilua lukuun ottamatta. Poskionteloissani tosin on tulehdus, joka on viruksen aiheuttama. Olisin saanut siihen halutessani antibioottikuurin, muuta tietäähän sen jo jokainen, etteivät antibiootit auta viruksen aiheuttamiin vaivoihin, joten kiitin ja kieltäydyin.
Kotiin tultuani vietin tovin miettien asiaa. Olin ollut valtavan vihainen hoitajalle, kun hän sanoi, ettei poskiontelotulehdukselle voi lääkäri tehdä mitään. Joutuisinko koko loppuelämäni kärsimään poskiontelotulehduksista pienien poskionteloideni takia? Rauhassa, kiireettä asiaa mietittyäni rauhoituin. Oikeassahan hän oli! Ainoa, joka poskionteloille ja sen vaivoille voi jotain tehdä, on se henkilö, joka tässä poskiontelovaivastaan kirjoittaa.
Miten helppoa olisikaan tuudittautua ajatukseen, että joku toinen ratkaisisi kaikki ongelmani. Olisi ihanaa, jos jokaiseen vaivaan olisi tabletti, eikä tarvitsisi muuta kuin niellä se. Kuitenkin, jossain syvällä minussa, elää usko siihen, että jos ravinto on oikeaa, ei tarvitse lääkäriä.
Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Kärsiä ja syödä antibioottikuureja antibioottikuurien perään tai tehdä asialle itse jotain. Myönnettyäni tämän sain valtavan oivaltamisen tunteen. Tätä itsensä jatkuva hoitaminen tarkoittaa! Aloitin itseni hoitamisen heti illalla. Minulla on huuhtelukannu eli ”sarvikuono”, jonka avulla nenäonteloita voi huuhdella suolavedellä. Olin käyttänyt sitä jo aikaisemminkin, vaikka se on vetistä ja vaivalloista. Päätin ottaa huuhtelukannun käyttööni jokailtaisen suihkuni yhteydessä. Suihkussa vetisyys ei haittaa ja siinä lämpimässä on helppo huuhdella nenäontelotkin puhtaiksi. Huuhtelun lisäksi päätin tehdä jotain ruokavaliolleni. Jäätelöstä olin jo luopunut uuden vuoden-lupauksena. Se on yksi itselleni pahiten limaa aiheuttava ruoka. Olin jo aikaisemmin päättänyt luopua kokonaan maidosta, kun ensin vierottaudun jäätelöstä. Eilen oli ensimmäinen täysin maidoton päiväni. Kun olen tottunut maidottomaan ruokavalioon, lopetan seuraavaksi eniten itselleni limaisuutta lisäävän ruuan eli vehnän syömisen. Aloitan vähitellen, sillä uskon, että pikainen siirtyminen erikoisruokavalioon ei ole kestävä.
Tämä viikko on ollut tahmea ja edennyt hitaasti. Olen ollut kärtyinen ja mielenliikkeiltäni jähmeä. Ehkä sellainen aika tarvitaan ennen oivalluksia, sillä koen, että olen tällä viikolla ottanut suuren harppauksen omalla vaatimattomalla polullani. Kuntoutuksessa käyttämämme tapa miettiä, mitä olen oppinut/saanut tällä viikolla, oli oivallinen tapa reflektoida mennyttä viikkoa. Taidan jatkossa käyttää sitä perjantaisin ”aamusivujeni” aloitus aiheena. Jokainen viikko tuo elämään jotain arvokasta tai vie mennessään jotain, joka ei enää palvele tarkoitustaan. On hyvä pysyä tietoisena mitä omassa elämässä tapahtuu.

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Sairaus, Terveys, Uncategorized

Sairas?

Olenko sairas, vai kuvittelenko vain? Normaalilämpötilani on 36,4C. Lämpöni olen tarkistanut mittaamalla parhaina päivinä tunnin välein. Juuri äsken kello 10.30 aamupäivästä lämpöni oli 36,8C. Eikö lämmön pitäisi olla matalimmillaan aamuisin? Iltaisin olen jo viikon ajan mitannut 37,4C. Mahtaneeko olla kuumetta vai vain pientä lämpöä? Olo on iltaisin kuitenkin hankala ja vetämätön.
Mielestäni keuhkojen ei pitäisi tuntua. Sitä vain hengittelee rauhassa ja keuhkot tekevät työnsä ilmoittamatta olemassa olossaan. Jo viikon on keuhkojeni yläosassa tuntunut kipua, sellainen tylppä ja jomottava lähes jatkuva kipu. Kipu leviää iltaisin kurkkuun ja korviin. Mietin, että keuhkokipu voisi johtua myös rintalastan lihaksista. Koetan yliajattelemalla saada kivut laantumaan ja tehdä itsestäni täysin terveen.
Kuvittelenko olevani sairas vai olenko sairas? Nämä samat oireethan minulla oli koko viime vuoden. Keuhkoni kuvattiin, tehtiin spirometria ja kokeiltiin astmalääkettä puhallustestin yhteydessä. Keuhkoissa ei ole mitään vikaa. Koko vuoden tulehdusarvo (crp) heilui 20-40 välillä, normaalisti sen pitäisi olla alle 10. Koska lääkärit eivät keksineet mitään syytä oireilleni, minut julistettiin terveeksi.
Minun siis pitäisi tuntea itseni terveeksi. Valitettavasti en koe olevani terve ja aivoni eivät halua hyväksyä sitä. Tosin en minä tämän tautini kanssa lääkärissä ole käynyt. Leikkaukseni jälkeen, joka oli marraskuussa, olen voinut ihan hyvin ja vasta viikon olen tuntenut itseni sairaaksi. Tuntuu vaan niin tarpeettomalta mennä lääkäriin kuulemaan, että: ”sullahan tuo tulehdusarvo on ollut koholla koko viime vuoden ja keuhkotkin on juuri viime vuoden puolella tutkittu, että en minä nyt kyllä keksi mikä sinua vaivaa. Ota tästä Somac-resepti koska sulla tuntuu olevan tuota närästystä.” Ehkä minä nyt vain kuvittelen lääkärin sanoja. Minua ei ole koskaan kuultu lääkärissä. Kaikki oireeni lääkärit ovat selittäneet lihavuudellani ja laiskuudellani.
Keuhkot ilmoittavat jälleen olemassa olostaan. Silmiä kuumottaa ja tunnen punan kohoavan kasvoilleni. Mutta varmasti minä vain kuvittelen olevani sairas. Jos ryhdistäydyn ja alan touhuamaan, niin kyllä minä paranen. Olenko luulotautinen, hypokondrikko, joka kuvittelee itselleen erilaisia oireita?
Tällaisia sitä miettii, kun ei ole ihan parhaassa iskukunnossa ja sairastaminen käy luonnolle.