Kirjallisuus, Runot, Uncategorized

Keskustelu runoudesta

Pitäisi lukea enemmän runoja, minä sanoin, että oppisin ymmärtämään niitä.

Sinä naurahdit minulle puhelimen kuvitteellisen piuhan toisessa päässä.

Minusta tuntuu, että ne ovat usein tekotaiteellista paskaa, jotka on tarkoituksella kirjoitettu niin, etteivät ihmiset niitä käsittäisi, minä jatkoin – kirjoittajan egon korostamiseksi, älykkyyden ja taiteellisuuden yhdistelmän alleviivaamiseksi.

Sinä naurahdit uudelleen ja sanoit, ettei kaikkia ymmärräkään. Ehkä tarkoitus onkin, että vain muutamat niistä tunkeutuvat tajuntaan kuin keväällä uusien lehtien alut puihin. Yhden onnistuneen ja koskettaavan runon lukeminen palkitsisi vaivan.

Keskustelimme runoudesta.

Sanoit pitäväsi haikuista ja tangoista. Kerroit, ettet juuri ole niitä runokirjoista löytänyt. Ne ovat piiloutuneet sinulta kuin pöllöt minulta. Kerroit miten haikujen kirjoittaminen vaati sinulta runsaasti ajatusenergiaa ja nosti luovuutesi siivilleen. Halusit ilmaista ajatuksesi juuri noin – muutamalla tavulla. Ytimekkäästi, selkeästi.

Minun pauhaavana ja  vuolaana virtaavaa ajatusteni koskea saisi tuskin pakotettua noin askeettiseen järjestykseen. Mahtaisivatko minun täyskaaoksessa olevat kapinalliset aivoni taipua runouden kaavoihin ja järjestykseen. Runsaaseen proosaan ehkä, mutta runouteen, sitä epäilin.

 

 

Arkipäivän realismia, Lihavuus, Sairaus, Terveys, Uncategorized

Sairas?

Olenko sairas, vai kuvittelenko vain? Normaalilämpötilani on 36,4C. Lämpöni olen tarkistanut mittaamalla parhaina päivinä tunnin välein. Juuri äsken kello 10.30 aamupäivästä lämpöni oli 36,8C. Eikö lämmön pitäisi olla matalimmillaan aamuisin? Iltaisin olen jo viikon ajan mitannut 37,4C. Mahtaneeko olla kuumetta vai vain pientä lämpöä? Olo on iltaisin kuitenkin hankala ja vetämätön.
Mielestäni keuhkojen ei pitäisi tuntua. Sitä vain hengittelee rauhassa ja keuhkot tekevät työnsä ilmoittamatta olemassa olossaan. Jo viikon on keuhkojeni yläosassa tuntunut kipua, sellainen tylppä ja jomottava lähes jatkuva kipu. Kipu leviää iltaisin kurkkuun ja korviin. Mietin, että keuhkokipu voisi johtua myös rintalastan lihaksista. Koetan yliajattelemalla saada kivut laantumaan ja tehdä itsestäni täysin terveen.
Kuvittelenko olevani sairas vai olenko sairas? Nämä samat oireethan minulla oli koko viime vuoden. Keuhkoni kuvattiin, tehtiin spirometria ja kokeiltiin astmalääkettä puhallustestin yhteydessä. Keuhkoissa ei ole mitään vikaa. Koko vuoden tulehdusarvo (crp) heilui 20-40 välillä, normaalisti sen pitäisi olla alle 10. Koska lääkärit eivät keksineet mitään syytä oireilleni, minut julistettiin terveeksi.
Minun siis pitäisi tuntea itseni terveeksi. Valitettavasti en koe olevani terve ja aivoni eivät halua hyväksyä sitä. Tosin en minä tämän tautini kanssa lääkärissä ole käynyt. Leikkaukseni jälkeen, joka oli marraskuussa, olen voinut ihan hyvin ja vasta viikon olen tuntenut itseni sairaaksi. Tuntuu vaan niin tarpeettomalta mennä lääkäriin kuulemaan, että: ”sullahan tuo tulehdusarvo on ollut koholla koko viime vuoden ja keuhkotkin on juuri viime vuoden puolella tutkittu, että en minä nyt kyllä keksi mikä sinua vaivaa. Ota tästä Somac-resepti koska sulla tuntuu olevan tuota närästystä.” Ehkä minä nyt vain kuvittelen lääkärin sanoja. Minua ei ole koskaan kuultu lääkärissä. Kaikki oireeni lääkärit ovat selittäneet lihavuudellani ja laiskuudellani.
Keuhkot ilmoittavat jälleen olemassa olostaan. Silmiä kuumottaa ja tunnen punan kohoavan kasvoilleni. Mutta varmasti minä vain kuvittelen olevani sairas. Jos ryhdistäydyn ja alan touhuamaan, niin kyllä minä paranen. Olenko luulotautinen, hypokondrikko, joka kuvittelee itselleen erilaisia oireita?
Tällaisia sitä miettii, kun ei ole ihan parhaassa iskukunnossa ja sairastaminen käy luonnolle.

Arkipäivän realismia, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen, Muoti, Uncategorized

Naistenlehdet

Kuinka helppoa onkaan hukata itsensä, omat toiveensa ja halunsa tässä informaation ja median ryydittämässä arjessa. Kerroin, että pidän naistenlehtien lukemisesta, mielellään sellaisten, jossa on kunnon osiot tämän hetken muodista ja trendeistä. Minä en halua lukea julkkisten elämästä, en ole kiinnostunut heidän elämänsä käänteistä ja mielipiteistään. En tunne heitä henkilökohtaisesti, joten miksi lukisin mitä heille tänään kuuluu. Minua ei vain kiinnosta, joten en halua tuhlata aikaani moiseen soopaan. Tämä on yksi ominaisuus, jonka perusteella alikoin lehteni. Mitä vähemmän juoruja ja kuulumisia, sen varmemmin lehden hankin.
Naistenlehtien lukemisen aloitin yläasteikäisenä Burda-lehdillä. Burda ei ompelu- ja kaavalehtenä kuulu perinteiseen naistenlehtien valikoimaan, mutta nuorena nuo lehdet olivat minulle erittäin arvokkaita. Olin lihava lapsi, josta kasvoi lihava aikuinen. Äidilläni oli tuohon asti ollut ongelma, kuinka vaatettaa lihava tytär. Pohjoisen Suomen pikkukylien ja kaupunkien kaupoissa ei ollut lihaville lapsille suunnattuja vaatteita, tai yleensäkään vaatteita jotka olisivat sopineet hänen pienelle kullanmurulleen. ylä-asteikäisenä löysin Burdat. Niiden ”pahkasikamaisia” kaava-arkkeja tavaamalla opettelin ompelemaan omat vaatteeni. Kankaat olivat ylijäämävarastoista tai jostain muuten halvalla ostettuja, joten ne saattoivat olla välillä todella erikoisiakin, tahtomattaan. Burdan parissa vietin varmasti vuosikymmenen. Palasin niiden kaavojen pariin aina, kun halusin ommella itselleni jotain uutta. Noiden nuoruusvuosieni jälkeen on kauppoihin tullut omia mallistoja meille ”isoille tytöille”. (Kuinka vihaankaan tuota ilmaisua!) Vaatteiden ostaminen ei enää ole pyyleville naisille kovin vaikeaa, paitsi minulle. Olen vaativa laadun suhteen! Tahdon luonnonkuituja, kestäviä materiaaleja ja hyvin ommeltuja vaatteita, jotka kestävät aikaa. Kestävän kehityksen periaatteella valmistettuja suurempia kokoja valmistavia tuotemerkkejä ei ole. Heppoista laatua kyllä löytyy. En halua vaatetta käyttäessäni miettiä kuinka suuri hiilijalanjälki tekokuituisesta vaatteestani mahtaa jäädä tai että minkähän näköinen Aasian lapsi vaatteeni onkaan kursinut kokoon.
Burdista olen siirtynyt toisenlaisiin naistenlehtiin. Ostan lehden varmimmin uuden muotisesongin alussa. Haluan tarkistaa trendit ja linjat. Naistenlehtien lukeminen on taito, jonka olen vuosikymmenien aikana opetellut. Olen oppinut kuinka suljetaan silmät mainoksilta jättämättä kuitenkaan mainostettua tuotetta huomiotta. Mainoksien ylenpalttisesti muokatut kuvat luonnottoman laihoista ja täydellisen ihon omistavista naisista ovat pettäviä. Varsinkin nuoret naiset yrittävät tavoitella ihannetta, jota ei ole olemassa muualla kuin kuvissa. Lapset ja nuoret eivät ymmärrä kuvien olevan photoshopin käytön tuotosta. Kuvissa kauniiden mallien vartaloita ja kasvoja on nipsastu sieltä, täytetty tuolta ja tasoitettu tästä. Olen ihmetellyt miksi mainostajat haluavat käyttää kuvissaan nuoria malleja. Etenkin luksustuotteiden, kuten jopa tuhansia euroja maksavien käsilaukkujen, mainoksissa teini-ikäisen mallin käyttäminen tuntuu liioitellulta ja jopa hölmöltä. Tuotteen todennäköinen ostava kohderyhmä on työssäkäyvät keski-ikäiset naiset, joiden lapset ovat jo aikuisia. Heillä on varaa ja mahdollisuus ostaa kallis merkkilaukku, toisin kuin opintojensa kanssa kamppailevilla tai juuri työelämää aloittelevilla nuorilla, joilla elämän ruuhkavuodet ja taiteilu perheen ja työn välillä on vielä edessä. Olenko naiivi? Nykyaikana saattaa nuori nainen tuhlata sumeilematta kalliiseen merkkilaukkuun ajattelematta asiaa sen enempää. Ja jos rahaa ei ole, niin luottokorttia voi aina vingauttaa ja maksaa laukkua sitten erissä. Elän tänään, huomisesta ei ole väliä!
Toinen naistenlehtien erityisominaisuus on niiden kaksinaismoralismi. Konkreettisena esimerkkinä voisi mainita alkuvuodesta, sekä usein myös syksyisin, aloitetavat kuntokuurit ja laihdutuskuurit. Lehdissä on artikkeleja kuinka saadaan massua tai peppua kiinteämmäksi. Näillä keinoilla laihdut jopa 5 kiloa viikossa! Kun lehteä selaa eteenpäin, tulee osio jossa kerrotaan ruuanlaittamisen olevan keino osoittaa läheisille rakkauttaan ihan konkreettisesti. Jotkin lehdet myös hehkuttavat, kuinka naisen pitää olla persoonallinen ja omaperäinen. Kaikki rakastavat omalle tyylilleen uskollista persoonaa. Mutta kun katsot kuvia ja luet tekstiä, on artikkeli täynnä mainintoja tietyistä vaatemerkeistä (piilomainontaa?) ja asioista, jotka juuri sillä hetkellä ovat trendikkäitä. Etenkin kuvia katsellessa monesti huomaa, että omaperäisyys kilpistyy yhteen tai kahteen pieneen yksityiskohtaan, joita jutussa korostetaan. Oletko esimerkiksi koskaan nähnyt naistenlehdessä muotijuttua kuvineen vammaisesta tai muuten poikkeavasta ihmisestä? Niitä ei juuri ole. Miten virkistävää ja rohkeaa olisikin, jos sellaisen jokin lehti tekisi!
Naistenlehtien tehtävä on olla myyviä. Ne tarvitsevat kunnon levikin pysyäkseen markkinoilla. Tämän vuoksi niiden täytyy pysyä keskitiellä, eikä poiketa massasta. Meillä ihmisillä on tarve kuulua joukkoon ja jostain syystä me suomalaiset olemme käsittäneet asian niin, että poikkeaminen massasta ei ole toivottua. Uskon, että suurin osa suomalaisista naisista nauttii tullessaan huomioiduksi juuri omana persoonallisena itsenään. Pukeutumisellaan erottuvaa ihmistä silti helposti vähätellään ja pidetään leuhkana, ylpeänä. ”Rumat ne vaatteilla koreilee”-ajatus istuu vieläkin hyvin syvällä. On helpompaa tehdä artikkeleja harmaalle massalle, joka ei halua poiketa normaalista. Olisiko massasta hivenen poikkeavalle lehdelle menekkiä? Kukapa sen tietää? Sellaista ei ole!

Uncategorized

Matka

Hän katseli kotinsa ikkunasta.  Pitkien peltosarkojen päässä siinsivät juuri lehteen puhjenneet koivut. Hän laski kahvikuppinsa lavuaarin reunalle. Oli aika lähteä katsomaan mitä kaupunkiin kuului. Oli hänellä sinne asiaakin. Traktoriin tarvittiin uusi rengas.
Kaupunki ei ollut kaukana. Hän oli ensin ajatellut lähteä pyörällä. Hän oli hylännyt tuon idean,  koska traktorin takarengas oli kookas, eikä sitä mitenkään voinut kuljettaa polkupyörän takaritsillä. Hän käynnisti Toyotansa ja lähti hitaasti ajamaan kotipihaansa johtavaa koivukujaa pitkin.
Tultuaan joen yli johtavalle sillalle tuli hän ajatelleeksi lompakkoaan.  Hän oli tarvinnut rahojaan viimeksi kaupungilla asioidessaan. Tuolloin oli ollut kylmä tihkusateinen päivä ja hänellä oli ollut yllään tumman vihreä öljykangastakki. Lompakko oli kotiin palattua jäänyt takin taskuun. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin. Kaarisillan kaupunginpuoleisella laidalla oli onneksi levikki. Hän ajoi levikille, kirosi ja käänsi auton nokan takaisin kohti kotia.
Tien oikealla puolella havisi lempeässä kevättuulessa heleän vihreänä koivuja vieri vieressä kasvava lehto. Kauempana korpimaalka hillat olivat alkaneet muodostaa kartteja. 

Arkipäivän realismia, Filosofoinnit, Uncategorized

Henkisesti kehittynyt ihminen

Millainen on sinun mielestäsi henkisesti kehittynyt ihminen? Minusta hän on rakastava, suvaitsevainen, lempeä ja nöyrä sekä kantaa vastuun sanoistaan ja teoistaan.
Koko ikäni olen ollut henkinen etsijä. Muistan lukeneeni eri uskontokuntien opuksia jo yläaste-ikäisenä. Uskonnon numeronikin oli aina 9, koska olen aina ollut aidosti kiinnostunut uskonnoista. Henkisyys on kuitenkin eri asia kuin uskonnollisuus. Henkisyys on mielestäni jokaisen ihmisen henkilökohtaista kilvoittelua tullakseen entistä paremmaksi ihmiseksi, toisilla se on näkyvämpää kuin toisilla, sekä uskoa siihen, että tässä maailmassa on muutakin kuin se mitä silmät näkevät.
Olisin aina halunnut kuulua johonkin henkiseen yhteisöön. Eri uskontokunnat eivät tarjoa minulle siihen realistista vaihtoehtoa. En halua sitoutua tiettyihin ajatusmalleihin, rutiineihin enkä oppeihin. Suurin osa uskontokunnista tosin heittäisi minut itse ulos helmastaan, jos kertoisin heille omista käsityksistäni. Tällä hetkellä kuulun Suomen Evankeliseen kirkkoon vietettyäni lähes 20 vuotta Ortodoksisessa kirkossa, johon tunsi läheisempiä siteitä. Ortodoksisen kirkon kauneus, sen tuoksut, musiikki ja ikoni-taide viehättävät minua. Myös munkkien ja nunnien yksinkertainen elämä, joka on tarkoitettu palvelemiseen, kiinnostaa ja kunnioitan heidän valintaansa suuresti.
Olen etsinyt henkisiä sisaruksiani maailman turuilta. Aina törmään samoihin asioihin. Liian usein hekisiksi itseään kutsuvat ihmiset kompastuvat kilpailuun, toisten ihmisten mustamaalaamiseen, itsensä nostamiseen ja toisten ihmisten ja heidän mielipiteittensä vähättelyyn. Esimerkiksi somessa ”henkiset ryhmät” ovat usein kaikkein tuomitsevimpia. Siellä ilkeillään toisille ja luetaan toisten ihmisten hyvää tarkoittavia kommentteja ”vääristävien lasien” läpi ja käydään sitten iskuun, että saataisiin toinen tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Itse en juuri näiden ikävien kommenttien kohteeksi ole joutunut, sillä kirjoitan kommenttini kieli poskessa ja muotoilen ne hyvin ympäripyöreiksi. Mutta monesti olen joutunut säälimään joitain, jotka saavat kurat niskaansa kerrottuaan totuuden. Useat henkisen tien kulkijat uskovat hyvään ja haluavat nähdä asian sokerikuorrutuksen lävitse. Heiltä on irronnut ote realismista. Apua tarjotaan asioihin, joita itse ei edes ymmärretä koska niitä ei ole koettu tai nähty lähipiirissä. Eräässä ryhmässä neuvottiin anoreksiasta kärsivää hakemaan energiaa auringosta ja luonnosta. Ideana ihan jees, mutta konkreettisesti aika kaukana todellisuudesta, kun ihminen on kuolemassa syötävän ravinnon puutteeseen. Kuka kantaa näistä keskusteluista vastuun? Kantavatko nämä hyvää tarkoittavat neuvojat vastuunsa, jos ohjeen saaja todella ottaa vinkistä vaarin ja istahtaa aurinkoon tankkaamaan itseensä energiaa, sen sijaan että oikeasti söisi jotain?
Viime aikoina olen huomannut, että turhan usea itseään henkisenä ihmisenä pitävä onkin suvaitsematon. Rakkaus ja hyvyys ihmisiä kohtaan loppuvat, kun puhutaan pakolaisista. Tai kyllähän heistäkin voi tykätä, jos he pysyvät poissa Suomesta. Valitettavan moni sortuu MV-lehden propagandaan ja antaa pelon hallita itseään, sen sijaan että keskittyisi rakkauteen ja iloon. Minusta henkisen kehityksen yksi tärkeistä mittareista on sen oivaltaminen, että se lisääntyy jota ruokit. Jos ruokit pelkojasi ne lisääntyvät ja päinvastoin: jos ruokit rakkautta se lisääntyy.
Itselleni tärkein havainto henkisyydestä on ollut se, että monesti ne ihmiset, jotka eivät miellä itseään henkisiksi saattavat olla kaikkein kehittyneimpiä. Nuo ihmiset palvelevat aina muita rakkaudella, eivät koskaan puhu muista pahaa ja levittävät hyvää mieltä lähiympäristöönsä. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon, mutta he eivät pidä melua itsestään. Heidän ei tarvitse, koska he ovat sinut itsensä kanssa, kantavat vastuunsa sanoistaan ja teoistaan sekä rakastavat ja luottavat siihen että myös heitä rakastetaan.

Uncategorized

Rauha

Rauha
Ääretön, äänetön rauha!
Sanat, jotka jäivät soimaan sieluuni ja sydämeeni koko illaksi.
Nuo sanat tarrasivat helmaani eräänä päivänä salilla,
ne jäivät korvamadoksi soimaan tajuntaani,
mieleni väriseville tärykalvoille.
Rentoutuneessa tilassa,
kovalla lattialla,
ohuen joogamaton päällä,
kyyneleet herahtivat silmiini.
Miten kaunista!
Nuo sanat koskettivat suoraa
jo kauan unohduksissa ollutta herkkää kohtaa sydämessäni.
Ääretön, äänetön rauha.
Sydämen ja mielen luonnollinen tila.
Ilo ja rauha, joita tavoitellaan,
etsitään maailman ääristä, uskonnoista, -ismeistä.
Sen löytämiseksi maksetaan kursseista, kuunnellaan guruja,
meditoidaan, ajellaan hiukset ja eletään askeettisesti.
Kaikki on kuitenkin juuri tässä, juuri nyt,
ikuisesti ja alati läsnä, kun vain sen haluaa tavoittaa,
kun malttaa pysähtyä kuuntelemaan, rentoutua ottamaan sen vastaan.
Hellittää kiireestä, tarpeesta hallita kaikkea,
luopua kontrollista.
Ääretön, äänetön rauha.
Sydämessä ja mielessä.
Tyyneys, lempeys, rauha, kiireettömyys on sisälläni.
Minulla on vain tämä hetki.
Ei ole muuta ajanmäärettä kuin preesens.
Eilinen meni, se ei palaa.
Huominen ei ole vielä.
Elän nyt, tässä,
juuri tätä ainutkertaista hetkeä,
jossa on tämä autuaallinen
ääretön, äänetön rauha!

Uncategorized

Liiketoimintasuunnitelma

Pyörittelin liiketoimintasuunnitelmapohjaa läppärini näytöllä lähes tunnin. Luin otsikkoja ja kuvauksia ja pää iski tyhjjää. Tai no! Joo!

Tehtävä pitäisi palauttaa huomenna. Mä en sitä huomiseksi valmiiksi saa. ilmoitin sen jo opettajallekin. Se mitä tässä tilanteessa nyt on hyvää, niin liikeidea alkaa hahmottua mielessäni. Olen siirtymässä suunnittelemastani käytännön tekemisestä takaisin niille kulmille, joista juuri vajaa vuosi sitten sanouduin irti. Ehkäpä se oli minulle tämän tehtävän tarkoitus. Olla selkä seinää vasten, jotta on pakko miettiä mitä oikeasti on takoitus tehdä tulevaisuudessa. Ei ole hyvä vain ajelehtia ja antaa ”elämän näyttää”, sillä silloin ei saa mitään. Oma filosofiani on, että olisi parempi päättää mitä haluaa ja pikkuhiljaa tehdä asioita, jotka suuntaavat elämää kohti tuota toivottua päämäärää.

Minusta tuntuu, että ajatukseni on liian suuri. En saanut sitä vielä paperille, koska idea on edelleen valtavana mössönä omassa päässäni.  Tuntuu , että olen ison asian äärellä. Olen synnyttämässä uutta, jotain sellaista, jossa voin hyödyntää kaiken jo tähän asti oppimani lisäten siihen uutta, itseäni inspiroivaa. Psykiatrisen sairaanhoitan koulutus ja vuosien käytännön työ usealla eri terveydenhuollon osa-alueella on pohjana yritykselleni, vaikka alkuperäisessä yritysideassani tarkoituksenani oli hylätä kaikki hoitamiseen viittaavakin. Mutta mihinkäs se kissa karvoistaan pääsisi! Kun aloitin liiketoimintasuunnitelman kirjoittamisen, niin ”toiminta-ala” osioon hyppäsi hoitaminen ihan vahingossa, vaikkakin toisella nimellä. Ohjaaminen, opastaminen ja neuvominen eivät minusta tunnu niin pahalta kuin hoitaminen, jota en suurin surminkaan enää halua tehdä.

Jännityksellä jatkan ideoimista. Lupasin opettajalle liiketoiminta suunnitelmani valmistuvan tammikuun alkuun mennessä, joten pitänee lähteä inspiraatioita metsästämään.

Olo on tällä hetkellä kuin tuolla vihreällä öttiäisellä, joka killuu turvattomana kartion päällä. Onneksi hän(kään) ei tipahda korkealta!

IMG_20151203_083811

 

Uncategorized

Nyt

Tässä hetkessä. Mitä se tarkoittaa kun sanotaan: elä hetkessä? Oletko koskaan miettinyt sitä?

Tämä hetki on nyt, kun se on mennyt, se ei koskaan enää palaa. Et voi muuttaa myöhemmin tässä hetkessä tekemiäsi asioita, sanomiasi sanoja.  Eilinen on jo mennyt, huominen on vielä tulossa, se ei ole vielä tässä. Tee tässä hetkessä asioita, joista huomenna voit iloita. Tämähän kuulostaa valtavan hienolta ja suureelliselta. Mutta tosi asiassa ne ovat pieniä asioita. Ajatellaampa, että olet viettänyt kaksi viikkoa vetelehtien, tyhjää toimittaen. Mitä luulet ajattelevasi tuosta ajasta ensi viikolla? Tänään on turha myöskään murehtia noita kahta hukkaan heitettyä viikkoa, sillä ne ovat jo menneet. Toinen vaihtoehto on, että päätät joka päivä saada aikaan joitain pieniä asioita elämässäsi. Maanantaina peset pyykit, tiistaina kudot sukkaa, keskiviikkona teet sen hakemuksen tms paperityön, joka odottaa tekemistään. Vaatimattomia esimerkkejä ja pieniä tekoja, mutta seuraavalla viikolla iloitset, että olet saanut jotain aikaiseksi.

Tee asioita joista voit huomenna olla iloinen! Nämä asiat ovatkin yllättäviä. Se että tänään ostat ihanan juhlamekon tai kolmannet istuvat farkut vaatevarastoosi, joista ostohetkellä nautit suunnattomasti, voikin huomenna tuntua joutavanpäiväiseltä tuhlaukselta, joka saa itsesi kyseenalaistamaan oman rahankäyttösi. Oma klassinen esimerkkini on ikkunan pesu, työ jota olen aina vihannut. Kun jokin päivä vihdoinkin pätän pestä ikkunat, olen koko loppu viikon ja seuraavankin, äärettömän onnellinen tekemästäni työstä ja ikkunan pesuun uhraamastani ajasta.

Tässä hetkessä eläminen vaatii tietoisena pysymistä. Tietoisena itsestä ja omista valinnoista. Et voi sysätä vastuuta omasta elämästäsi muille. Olet oman elämäsi asiantuntija, kukaan muu ei valintoja puolestasi voi tehdä. Ota hetkestä kiinni ja tartu tilaisuuksiin. Sano kyllä elämälle, anna sen kuljettaa, sillä usko tai älä elämä kantaa. Uskomattomia asioita, ihmeitäkin, tapahtuu, kun elät tässä hetkessä ja päästät irti jatkuvasta kontrollista. Anna elämälle tilaa yllättää. Elä hetkessä, anna flown viedä.