Kuinka helppoa onkaan hukata itsensä, omat toiveensa ja halunsa tässä informaation ja median ryydittämässä arjessa. Kerroin, että pidän naistenlehtien lukemisesta, mielellään sellaisten, jossa on kunnon osiot tämän hetken muodista ja trendeistä. Minä en halua lukea julkkisten elämästä, en ole kiinnostunut heidän elämänsä käänteistä ja mielipiteistään. En tunne heitä henkilökohtaisesti, joten miksi lukisin mitä heille tänään kuuluu. Minua ei vain kiinnosta, joten en halua tuhlata aikaani moiseen soopaan. Tämä on yksi ominaisuus, jonka perusteella alikoin lehteni. Mitä vähemmän juoruja ja kuulumisia, sen varmemmin lehden hankin.
Naistenlehtien lukemisen aloitin yläasteikäisenä Burda-lehdillä. Burda ei ompelu- ja kaavalehtenä kuulu perinteiseen naistenlehtien valikoimaan, mutta nuorena nuo lehdet olivat minulle erittäin arvokkaita. Olin lihava lapsi, josta kasvoi lihava aikuinen. Äidilläni oli tuohon asti ollut ongelma, kuinka vaatettaa lihava tytär. Pohjoisen Suomen pikkukylien ja kaupunkien kaupoissa ei ollut lihaville lapsille suunnattuja vaatteita, tai yleensäkään vaatteita jotka olisivat sopineet hänen pienelle kullanmurulleen. ylä-asteikäisenä löysin Burdat. Niiden ”pahkasikamaisia” kaava-arkkeja tavaamalla opettelin ompelemaan omat vaatteeni. Kankaat olivat ylijäämävarastoista tai jostain muuten halvalla ostettuja, joten ne saattoivat olla välillä todella erikoisiakin, tahtomattaan. Burdan parissa vietin varmasti vuosikymmenen. Palasin niiden kaavojen pariin aina, kun halusin ommella itselleni jotain uutta. Noiden nuoruusvuosieni jälkeen on kauppoihin tullut omia mallistoja meille ”isoille tytöille”. (Kuinka vihaankaan tuota ilmaisua!) Vaatteiden ostaminen ei enää ole pyyleville naisille kovin vaikeaa, paitsi minulle. Olen vaativa laadun suhteen! Tahdon luonnonkuituja, kestäviä materiaaleja ja hyvin ommeltuja vaatteita, jotka kestävät aikaa. Kestävän kehityksen periaatteella valmistettuja suurempia kokoja valmistavia tuotemerkkejä ei ole. Heppoista laatua kyllä löytyy. En halua vaatetta käyttäessäni miettiä kuinka suuri hiilijalanjälki tekokuituisesta vaatteestani mahtaa jäädä tai että minkähän näköinen Aasian lapsi vaatteeni onkaan kursinut kokoon.
Burdista olen siirtynyt toisenlaisiin naistenlehtiin. Ostan lehden varmimmin uuden muotisesongin alussa. Haluan tarkistaa trendit ja linjat. Naistenlehtien lukeminen on taito, jonka olen vuosikymmenien aikana opetellut. Olen oppinut kuinka suljetaan silmät mainoksilta jättämättä kuitenkaan mainostettua tuotetta huomiotta. Mainoksien ylenpalttisesti muokatut kuvat luonnottoman laihoista ja täydellisen ihon omistavista naisista ovat pettäviä. Varsinkin nuoret naiset yrittävät tavoitella ihannetta, jota ei ole olemassa muualla kuin kuvissa. Lapset ja nuoret eivät ymmärrä kuvien olevan photoshopin käytön tuotosta. Kuvissa kauniiden mallien vartaloita ja kasvoja on nipsastu sieltä, täytetty tuolta ja tasoitettu tästä. Olen ihmetellyt miksi mainostajat haluavat käyttää kuvissaan nuoria malleja. Etenkin luksustuotteiden, kuten jopa tuhansia euroja maksavien käsilaukkujen, mainoksissa teini-ikäisen mallin käyttäminen tuntuu liioitellulta ja jopa hölmöltä. Tuotteen todennäköinen ostava kohderyhmä on työssäkäyvät keski-ikäiset naiset, joiden lapset ovat jo aikuisia. Heillä on varaa ja mahdollisuus ostaa kallis merkkilaukku, toisin kuin opintojensa kanssa kamppailevilla tai juuri työelämää aloittelevilla nuorilla, joilla elämän ruuhkavuodet ja taiteilu perheen ja työn välillä on vielä edessä. Olenko naiivi? Nykyaikana saattaa nuori nainen tuhlata sumeilematta kalliiseen merkkilaukkuun ajattelematta asiaa sen enempää. Ja jos rahaa ei ole, niin luottokorttia voi aina vingauttaa ja maksaa laukkua sitten erissä. Elän tänään, huomisesta ei ole väliä!
Toinen naistenlehtien erityisominaisuus on niiden kaksinaismoralismi. Konkreettisena esimerkkinä voisi mainita alkuvuodesta, sekä usein myös syksyisin, aloitetavat kuntokuurit ja laihdutuskuurit. Lehdissä on artikkeleja kuinka saadaan massua tai peppua kiinteämmäksi. Näillä keinoilla laihdut jopa 5 kiloa viikossa! Kun lehteä selaa eteenpäin, tulee osio jossa kerrotaan ruuanlaittamisen olevan keino osoittaa läheisille rakkauttaan ihan konkreettisesti. Jotkin lehdet myös hehkuttavat, kuinka naisen pitää olla persoonallinen ja omaperäinen. Kaikki rakastavat omalle tyylilleen uskollista persoonaa. Mutta kun katsot kuvia ja luet tekstiä, on artikkeli täynnä mainintoja tietyistä vaatemerkeistä (piilomainontaa?) ja asioista, jotka juuri sillä hetkellä ovat trendikkäitä. Etenkin kuvia katsellessa monesti huomaa, että omaperäisyys kilpistyy yhteen tai kahteen pieneen yksityiskohtaan, joita jutussa korostetaan. Oletko esimerkiksi koskaan nähnyt naistenlehdessä muotijuttua kuvineen vammaisesta tai muuten poikkeavasta ihmisestä? Niitä ei juuri ole. Miten virkistävää ja rohkeaa olisikin, jos sellaisen jokin lehti tekisi!
Naistenlehtien tehtävä on olla myyviä. Ne tarvitsevat kunnon levikin pysyäkseen markkinoilla. Tämän vuoksi niiden täytyy pysyä keskitiellä, eikä poiketa massasta. Meillä ihmisillä on tarve kuulua joukkoon ja jostain syystä me suomalaiset olemme käsittäneet asian niin, että poikkeaminen massasta ei ole toivottua. Uskon, että suurin osa suomalaisista naisista nauttii tullessaan huomioiduksi juuri omana persoonallisena itsenään. Pukeutumisellaan erottuvaa ihmistä silti helposti vähätellään ja pidetään leuhkana, ylpeänä. ”Rumat ne vaatteilla koreilee”-ajatus istuu vieläkin hyvin syvällä. On helpompaa tehdä artikkeleja harmaalle massalle, joka ei halua poiketa normaalista. Olisiko massasta hivenen poikkeavalle lehdelle menekkiä? Kukapa sen tietää? Sellaista ei ole!