Kategoria: Uncategorized

Koko syksy on mennyt. Aika on valunut kuin hiekka tiimalasissa. Olen ollut väsynyt ko syksyn. Väsynyt ja viluinen. Muisti kulkee klimpeissä ja sanat ovat hukassa. Olen lihonut lähes 30 kiloa vuoden aikana. Kaikki kilot, jotka vaivalla laihdutin, tulivat takaisin. Henkiset ihmiset sanovat, että elämme uuden aikakauden alkua ja siihen kuuluvat juuri nämä oireet. Lääkäri otatti verikokeen ja sanoi, että minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Totuus on varmaan jossain tuossa noiden kahden ulkopuolisen totuuden välissä.

Mieli ei voi huonosti. Se odottaa jotain. Aivan kuten henkiset tuttavani ja lääkäri sanovat, olen astumassa vajaatoimintaisen kilpirauhaseni kanssa uuteen aikaan. Osittain olen sen jo tehnytkin lupuessani talosta. Luovuin ainoasta arvokkaasta maallisesta omaisuudesta, jonka omistin. Tuntuu, kuin valtava taakka olisi nostettu selästäni. Tuntuu, kuin olisin nakannut isoja mustia kiviä täynnä olevan repun ojaan, ja jatkanut matkaani keventyneenä. Vielä täytyy taakkaa keventää. Tunnen sisälläni, että kuormaa on vieläkin liikaa. Uudelle ei vielä ole tilaa.

Silti voin jo sanoa, että näin tasapainoisena ja tyytyväisenä en matkaani ole kulkenut aikoihin.

Määrätön väsymys

joka ei lähde nukkumalla

Olen yrittänyt ruokavalioita

Väsymys ei lähde

Liikuntaakin olen kokeillut

Väsymys roikkuu farkkujen lahkeessa

Energia valuu pitkin käsivarsia

tipahtaa sormien päistä maahan

Olen voimaton tämän uupumuksen edessä

Kynnetön

Olin jo antanut periksi

Ja tänään löytyi syy

En olekaan laiska

En olekaan saamaton

Minulla on vajaatoimintaa kilpirauhasessani

Väymykselleni on elimellinen syy

Olisin voinut itkeä ilosta

Ilo pulppuilee vieläkin sisälläni

ehkä jo tammikuussa olen oma iloinen ja pirteä itseni

Olen pyöritellyt erastä ajatustan päässäni pari päivää. Ajatusta kauneudesta. Kamera kädessä liikkuesani olen hiljaa manannut syksyä. Maisema on harmaa, sateinen ja masentava. Minun on vaikea löytää siitä kauneutta. Eilen kävimme Perhojokisuulla. Uskollinen Samsungini oli mukana. Otin pari kuvaa, jotka kutkuttivat sydäntäni. Toisessa kuvassa oli kirkkaan oranssi limainen sieni koivun rungolla. Muistan koivun. Sen rungolla oli useampi sieni. Ne kasvoivat siinä kuin huutomerkkinä minulle. ”Katso toope! Ei maailma ole kokonaan harmaa, kuten pienessä päässäsi kuvittelet”. Seuraavassa kuvassa, joka herätti huomioni, olin kuvannut jäkälää oksalla. Jäkälässä näkyi violettia ja vaaleanpunaista. Yllättävänkin kirkkaita värejä syksyn harmaudessa.

Nuorena tyttönä  iloisella 90-luvulla, olin Kilpisjärvellä kesätöissä pari kesää. Nyt muistin miten tuolloin jouduin konttaamaan pitkin tuntureiden rinteitä löytääkseni tunturikasveja. Mallan ja Saanan maisemat ovat massiivisia, kivikkoisia rinteitä. Mutta kasvusto on pientä. Suureen tunturiskaalaan verrattuna kasvit olivat mikroskooppisia. Niitä ei nähnyt ellei jaksanut kyykistellä. Tunne tämän aamuisella lenkillä kamerani kanssa oli samanainen. Maailmassa on paljon kauneutta, se pitää vain nähdä.

Maailma on kaunis! Pysähdy, käytä aikaa huomataksesi pienetkin asiat. Älä anna kiireen viedä!

On vain tämä hetki

Ohi kiitävä

seitinohut

Henkäys vain

ja se on kadonnut

Tämä hetki käsittää kaiken

siinä on maailmasi pienoiskoossa

Tässä hetkessä on kaikki

eikä silti mitään

Eilinen meni

Huomista ei ole vielä

Meillä on vain nyt

Vain  ”nyt” on todellinen

kaikki muu on harhaa.

Etsi totuutta itsestäsi

Sinulla on kaikki tässä hetkessä

et tarvitse mitään muuta

Eilistä ei ole

Huominen ei ole vielä tässä.

Suosittelen

tee tänään asioita

joista huomenna voit iloita

Tässä hetkessä on kaikki