Arkipäivän realismia, Kotimaan matkailu, Vaellus

Huuhkajankierros

Aamu valkeni aurinkoisena. Tulisi hyvä päivä pienelle vaellukselle meille molemmille aivan uudessa maastossa. Olimme viime vuonna sadepäivinä maastoa kartoittaessamme bonganneet Lapinlahden ja Rautavaaran rajalla kulkevan Huuhkajankierroksen. Tuon reitin halusimme kiertää.

Lähdimme matkaan yhdeksän jälkeen. Tahkolta matkaa reitin alkupäähän on noin 50km. Tullessamme Huuhkajankierroksen lähtöpaikalle oi parkissa vain yksi auto. Se sopi meille hyvin. Introverttinä en tykkää, että vieraat ihmiset ”häiritsevät” luontokokemustani.

Olimme lukeneet Huuhkajankierroksesta muutaman reitti kuvauksen, joten molemmilla oli jo tiedossa millaista maastoa odottaa. Kuvaukset kertoivat suhteellisen helppokulkuisesta reitistä, missä olisi sen verran nousuja ja laskuja että hengästyäkin saattaa.

Oikeassa olivat nuo kirjoitukset. Reitti oli helppokulkuinen myös noin kuuskymppiselle ylipainoiselle pariskunnalle, jolla kummallakin on ongelmia polvinivelen kanssa. Nousuja oli, kuten niitä kiviä ja juurakoita kuten aina metsässä.

Matka ei tapa, vaan vauhti! Tallustelimme verkkaisesti maisemia ihaillen. Polku kulki aluksi mäntymetsikössä ja laskeutui kohti Pieni-Valkeisen rantaa ja kiersi sitten järven ympäri. Järven toiselta puolelta eteen avautui upea harjumaisema, jonka molemmilla puolilla oli järvi, mainittu Pieni-Valkeinen harjun tällä puolella ja toisella Iso-Valkeinen.

Aurinko paistoi, oli lämmin eikä yhtään verta imevää hyönteistä! Mikä siinä oli kulkiessa! Maata asutettettaessa ihmiset kulkivat peurojen lailla harjuja pitkin, koska niillä oli hyvä maapohja kävelyyn. Tuli aika nostalginen olo harjulla kävellessä, kun mietin että täällä esi-isämme ja -äitimmekin ovat saattaneet kulkea.

Harjulta tultiin mäntymetsään. Metsikkö oli aika korkealla ja tovin kuluttua sieltä avautui upeat näkymät suppiin, joita oli molemmin puolin polkua.

Noin puolessa välissä reittiä oli Huuhkajanniemen taukopaikka jossa oli WC, laavu ja tulentekopaikka. Pidimme siinä pienen tauon ja söimme eväänä olleet voileivät. Taukopaikalla oli myös muutama ihminen koirineen joiden kanssa vaihdoimme syödessä muutaman sanan. Saatiin muutama hyvä reittivinkki ensi vuoden kesälomaa silmällä pitäen!

Taukopaikalta lähdettäessä maisema olikin sitten hyvin erilaista. Edelleen mäntymetsää, mutta jonkin verran ryteikköisempää ja mäntyjen seassa kasvoi koivuja. Jossain olisi ollut Tiilikkajokikin, jonka vartta reitti loppumatkasta kulki, mutta minä en joesta näköhavaintoa saanut. Muutaman paarman kyllä kohtasin, joten kai se joki lähellä oli.

Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 6,4km (Polarini mukaan). Reittiohjeen mukaan matka on 6km, mutta minähän kiersinkin katselemassa kaikki matkalla olleet järven poukamat ja suolammet.

Oikein hyvä vierailukohde, joka sopii vanhemmille ja niille nuoremmillekin ulkoilijalle. Ei vaadi mitään erikoisia varusteita, mutta itse suosittelen tukevia varrellisia kenkiä, kuten aina maastoon kävelemään lähdettäessä.

Kotimaan matkailu, Vaellus

Pyhä-Häkki ja Hotelli Hirvi

Lähdimme ajelemaan Kokkolasta kohti Pyhä-Häkin Kansallispuistoa yhdeksän maissa aamulla. Asetin navigaattoriin osoitteen, joka oli annettu Luontoon.fi sivustolla. Olisin osannut perille paremmin kuin navigaattori! Navigaattori olisi ajanut Kyyjärveltä Viitasaarella lähtevää tietä Viitasaarelle asti ja kääntynyt sieltä sitten ties minne. Ilmeisesti navigaattorini tarvitsee päivitystä!

Löysimme kuitenkin perille ja ilmankin oli verrattain mainio 6,5km lenkille: pilvipoutaa ja noin +9C. Yleensä kansallispuistojen reittien, tai minkä tahansa muunkin vaellusreittien, aloituspaikkojen etsimiseen menee oma aikansa, mutta Pyhä-Häkki on niin pieni alue, ettei siellä kovin montaa vaellusreittiä ole, joten lähtöpaikka löytyi hyvin helposti.

Pyhä-Häkin kansallispuistossa on 4 reittiä: Riihinevan polku: Riihinevan polku on 1,4 km mittainen. Se on merkitty maastoon vihreillä maalitäplillä.
Mastomäen polku: Aarniometsässä kulkeva 3,2km polku. Se on merkitty maastoon oransseilla maalitäplillä.
Kotajärven polku: pituus 6.5km Polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin.
Tulijärven polku (17 km) on merkitty maastoon valkoisin maalitäplin. Kaikki nämä reitit lähtevät samasta paikasta Pyhä-Häkin portilta osoitteesta: Viitasaarentie 2119, Saarijärvi.

Parkkipaikka oli tupaten täynnä autoja, onneksi saimme auton kuitenkin sopimaan pienelle paikoitusalueelle. Kotajärven tulentekopaikalla kohtaamamme perhe kertoi joutuneensa pysäköimään autonsa (kapean) tien varteen, kun parkkialue oli heidän tullessaan täynnä.

Hyvillä mielin lähdimme kävelemään. Ensimmäinen huomio tuli vain muutama sata metriä käveltyämme. En ole nähnyt koskaan niin paljon keloja missään metsässä! Kelot olivat sulassa sovussa vielä elävien ja kasvavien puiden kanssa. Kaatuneiden puiden rungot olivat peittyneet sammalilla ja siellä täällä oli pieniä pihlajia syysvärityksessään. Pihlajat loistivat ja ikään kuin valaisivat metsää.

Vaikka puistossa oli paljon ihmisiä saimme kävellä aika rauhassa. Polkua oli helppo seurata ja se on erittäin hyvin merkitty. Kotajärven polku kulki läpi aarnimetsän ja muutaman suon. Maapohja oli normaalia metsämaata, kiviä ja puidenjuuria. Muutamaan paikkaan oli tuotu pienirakeista sepeliä helpottamaan etenemistä.

Minä pidin Pyhä-Häkin Kansallispuistossa eniten keloista ja erikoisista puista. Näimme erilaisia vänkkyrään kasvaneita ja eri tavoin kelottuneita mäntyjä. Suurin osa metsästä oli siis mäntyvoittoista. Puiston mainitut nähtävyydet olivat ”vanha puu”, joka on kasvanut paikallaan jo 1600-luvun puolesta välistä lähtien ja ”iso puu”, joka sanansa mukaisesti oli valtava!

Matka sujui leppoisasti. Saimme esimerkiksi seurata kahden oravan kisailua puiden latvustoissa. Kotajärven tulipaikalla oli nuotio valmiina, kun saavuimme sinne. Paistoimme makkarat ja söimme voileivät kahvin kanssa. Loppumatka parkkipaikalle oli sitä jo mainittua pienirakeista sepelikköä, varmaankin siksi, että lyhin puiston poluista kulki sitä kautta ja se näytti olevan lapsiperheiden suosiossa.

Jos olet kiinnostunut metsästä, sen hiljaisuudesta ja erilaisista biotoopeista, suosittelen lämpimästi tutustumista Pyhä-Häkin aarnimetsään!

Pyhä Häkistä ajoimme Äänekoskelle, josta olimme varanneet kahdeksi yöksi huoneen Hotelli Hirvestä. Ennen saapumista saimme hotellilta viestin siitä, että hotellin julkisivu olisi remontissa ja pääsisimme sisään ovikoodilla. Viestissä oli kaikki tarpeellinen ohjeistus hotellihuoneeseen saapumisesta ja parkkeerauksesta. Hotelli on arkkitehtonisesti mun mielestä upea funkkisrakennus, joten sen remontointi lämmittää sydäntäni. Hotellihuoneemme oli puhdas ja sieltä löytyy kaikki mitä me tarvitsemme, eli hyvät leveät sängyt!

Tämä syysloma on siis alkanut miellyttävästi!

Arkipäivän realismia, Matkustaminen, Vaellus

Ensimmäinen kokonainen lomapäivä Levillä

Heräsin aikaisin aamulla siihen kun poskionteloita pakotti ja nokka oli täynnä räkää. Kaoin hengitystiet auki ja iskin kuulokkeet koviin kuunnellakseni pätkän Geir Tangenin dekkaria. Päätin pyhästi, että pää saa olla tukossa ja vaikka äänikin tulee kuin hautaholvista, liikkumiseen se ei saa vaikuttaa!

Olimme tutkineet lähiliikuntaan sopivia maastoja ja Pahtakuru meiltä on vielä näkemättä. Keräsimme retkeilykamat kasaan ja puimme sääsken ja mäkäräisen kestävän vaatetuksen. Ketutti. Olin ostanut talvella itselleni kalliit ulkoiluvaatteet (yli 200€) ja niiden housut eivät meinanneet pysyä päällä! Olen ollut dieetillä ja se on ilmeisesti onnistunut.

447818103_174312-01
Minä ja kalliit ulkoiluvaatteet. Hah!

Löysimme Pahtakuruun menevän polun alun. Ensimmäiset muutama sata metriä oli varsinaista highwaytä. Leveää polkua, jota voisi ajaa vaikka autolla. Korkeaniemen upean maisemalaavun kohdalta lähti pieni polku suoraa rinnettä ylös, josta oletimme pääsevämme Pahtakuruun. Ei muuta kuin nokka kohti korkeaa rinnettä. Niin sitä keski-ikäinen täti väisteli kiviä, kantoja ja risuja puuskuttaen ylös rinnettä. Muutama sata metriä nousutuamme muuttui rinne niin kivikkoiseksi, että tulimme siihen tulokseen että Pahtakuru on nähty. Rinne oli hyvin jyrkkä ja kun se muuttui lohkareikkoiseksi laskimme ettemme ikinä pääse ehjinä alas jos jatkamme matkaa.

LRM_EXPORT_759763907962200_20190630_161358293
Tähän luhikkoon loppui meidän kiipeäminen.

Olimme nousseet hyvin korkealle joten maisemat olivat todella upeat ja rinteestä näki kauas. Lehtomainen tunturin juuri oli muuttunut kivikkoiseksi ja karuksi.

LRM_EXPORT_759751227466424_20190630_161345612

LRM_EXPORT_759670098142288_20190630_161224483

 

Ja alashan aina pääsee! Tässä tapauksessa oli vaara, että alas tultaisiin liiankin nopeasti ja pyörien. Jos rinne ei olisi ollut niin kivikkoinen, olisin mieluimmin tullut sen alas istualtaan ”laskien”. Se ei ollut mahdollista, joten hitaasti ja varmasti jostain tukia hakien kun se oli mahdollista. Pahtakuru jäi näkemättä, mutta se ei meitä haitannut. Maisemat olivat kauniit, ilma paras mahdollinen ulkoiluun eikä hytynkäisiäkään ollut. Istuimme hetken Korkeaniemen laavulla ihaillen edessämme avautuvaa maisemaa ja uutta upeaa maisemalaavua.

LRM_EXPORT_759837890473682_20190630_161512275

DSC_0039

Palattuamme alas Kätkätunturista päätimme vielä vierailla Akanrimmillä, jossa on lintutorni. Olemme käyneet siellä ennenkin ja se paikka viehättää etenkin minua. Suot ovat minusta ihastuttavia. Se on lähellä tietä joten sinne on helppo löytää. Akanrimpi on sanansa mukaan hyvin kostea, jopa vetinen, suo. Sen reunassa on oiva laavu ja lintutorni, josta voi halutessaan tiirailla lintuja. Nyt ei ilmassa ollut kuin muutama lokki, joista yksi sai hepulin meidät nähdessään ja alkoi äännellä erikoisella tavalla. Olisiko linnuilla ollut poikasia hetteellä?

DSC_0083

DSC_0069

Suopursu kukkii täällä vielä täydessä loistossa ja lakoissa näytti olevan kartteja. Jos Pahtakurun reissulla emme kohdanneet Suomen Ilmavoimia (= sääskiä ja mäkäräisiä), niin Akanrimmillä niitä olikin sitten senkin edestä. Ei huvittanut jäädä sinne pitkäksi aikaa töllistelemään ja ihailemaan upeita näkymiä, vaikka olisi ehkä haluttanutkin. Nälkäkin alkoi jo olla kaiken tämänpäiväisen kiertämisen jälkeen.

LRM_EXPORT_758760687825031_20190630_155715073