Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Viime aikoina minulla on ollut aikaa lukea. Kotisohvalta käsin olen sujahdellut toisiin ulottuvuuksiin kirjojen kautta. Miten ihanaa onkaan antautua hyvän kirjan vietäväksi. Huomenna palaan taas työarkeen, ja luulen että lukeminen jää hetkeksi. Töissä käydessä tuntuu, ettei virtaa riitä mihinkään ylimääräiseen. Ajattelin, että puolen tunnin ajomatka mennen tullen olisi helppoa eikä väsyttäisi. Olin väärässä! Aika aikaansa kutakin! Tänään ja eilen nautin lukemisesta, huomenna iloitsen työstäni.

Joulun jälkeen olen lukenut yhdeksän kirjaa. Tämänkertaisen lukuinnostukseni aloitti joululahjaksi saamani Jukka Viikilän ”Akvarelleja Engelin kaupungista”. Pidin kirjasta. Viimevuotiseen Finlandia-voittajaan (Laura Lidstedtin Oneiron) verrattuna Viikilän kirja oli minusta ylivoimaisesti parempi. Kirjan kieli oli kaunista. Oli mielenkiintoista lukea kuvausta 1800-luvun alun Helsingistä. Ulkomaalaisen näkökulma pääkaupunkiin on niin erilainen, olkoonkin että kirja on fiktiivinen. Ainoa miinuspuoli kirjassa oli kuvauksiltaan höttöisiksi jäävät henkilöhahmot.

”Engelin kaupungin” jälkeen luin pari lainassa ollutta dekkaria: Tess Gerritsenin ”Joka tulella leikkii” ja L Keplerin ”Playground”. Kummatkin olivat erikoisia, eivätkä oikein säväyttäneet, vaikka kummassakin kirjassa tarina-idea oli hyvä. Gerritsenin kikkaili kielellisillä kliseillä ja Kepler sortui epäuskottavuuteen.

cof — Jonossa on vielä montaa hyvää kirjaa. Kuvasta puuttuvat tänään kirjastosta mukaani kaappaamaani Maigretia ja Kauko Röyhkän ”Lapinpoika”

Dekkarit luettuani kipaisin kirjastossa ja sain käsiini pari naisen kirjoittamaa kirjaa. Ensin luin Evie Wyldin ”Kaikki laulavat linnut”, joka oli saanut EU:n kirjallisuuspalkinnon. Kirja kertoi Australiasta Englantiin pienelle saarelle lammasfarmariksi muuttaneen naisen tarinan. Kirjan pääosanesittäjän maailma oli karski ja kova. En kyennyt samaistumaan kirjassa keneenkään, joten itselleni kirja jäi mitäänsanomattomaksi, vaikka se oli upeasti kirjoitettu ja voin suositella kirjaa muille. Toinen naisen kirjoittama kirja, jonka olen vasta lukenut, on Maylis de Kerangalin ”Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät”. Kirja kertoo yhden sydämen tarinan. Kirjaimellisesti! ”Haudataan kuolleet, paikataan elävät” on ”yhdenpäivän romaani”, jonka tapahtumat sattuvat yhden päivän aikana. Nuori mies kuolee surffaus-reissulla ja seuraavana yönä hänen sydämensä on siirretty 51-vuotiaalle perheenäidille. Eli tarina kertoo erittäin kauniisti ja kunnioittavasti erään sydämensiirron tarinan. Suosittelen lämpimästi lukemaan! Itse pidin kirjasta valtavasti, vaikka se oli realistinen ja raadollinen. Kirja oli kaikesta huolimatta täynnä rakkautta.

Kahden raskaan, kirjan jälkeen tunsin tarvetta lukea jotain kevyttä. Tartuin siis Tarquin Hallin ”Vish Puri ja Lemmenkommandot” teokseen. Hall ei pettänyt tälläkään kertaa! Olen nauttinut Vish Puri-tarinoista suunnattomasti. On herkullista lukea keveitä ja oivaltavia salapoliisitarinoita, joiden tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Nämä kirjat sisältävät runsaasti lempeää huumoria ja meheviä persoonakuvauksia. Joudun odottelemaan seuraavaa Hallin kirjaa, sillä olen nyt lukenut kaikki suomennetut teokset.

Pikaisena välipalana luin Kari Hotakaisen ”Iisakin Kirkon”, joka oli kertomus aivoverenvuodon saaneesta vanhemmasta miehestä ja hänen suhteestaan omaan poikaansa. Tämä oli kertomus vanhenemisesta ja uskonnollisista erimielisyyksistä. En pitänyt kirjaa mitenkään erityisen hyvänä, joskaan en erityisen huononakaan. Alkupuolisko kirjasta oli upeaa kerrontaa, mutta puolessa välissä kirjaa sävy muuttui, eikä mielestäni parempaan.

Tällä hetkellä luen Pierre Lemaitren ”Näkemiin taivaissa”, jota on kirjallisuus ryhmissä kehuttu kovasti. Eikä syyttä! Kirja on upeasti kerrottu tarina kolmesta ensimmäisen maailmansodan veteraanista, jotka kohtalo on oudosti sitonut toisiinsa. Luin Lemaitren dekkarin ”Alex” viime keväänä, joten tiesin millaista kuvausta olisi luvassa. Vaikka ”Alex” olikin dekkarina äärimmäisen jännittävä ja loistavasti kerrottu, tosin se on myös raaka ja julma, niin ”Näkemiin taivaissa” on vieläkin paremmin kerrottu. Tarina on omaa luokkaansa. Olen noin puolessa välissä kirjaa (kirjassa on 546 sivua) enkä malta odottaa, että saan sen loppuun selvittääkseni kuinka miehille kävikään. Lemaitre on saanut kirjastaan ”Concourt”-palkinnon vuonna 2013.

Vaikka olen näennäisesti ollut viime viikot kotona, niin oman pääni sisällä olen liikkunut lukemattomissa paikoissa. Lukeminen kannattaa aina!

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi

Uuden vuoden tavoitteet

9 tammikuun, 2017 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tammikuun alku. Kokonainen uusi vuosi edessäni. Miten aion sen käyttää? Minulla on ollut aika miettiä tavoitteita ja toiveita uudelle vuodelle 2017, kuluttaessani koti-sohvaani kuumeessa ja hengitysteitäni piinaavassa taudissa. En aio paneutua jutussa sairauteeni, koska olen siihen itsekin jo korviani myöten kyllästynyt, vaan suuntaan fokuksen ihan muualle.

Joka tammikuu minulla on ollut tapana kirjoittaa tavoitteita uudelle vuodelle. Kirjaan ylös millaista toivon elämäni tulevana vuonna olevan ja mitä tavoittelen. Ihan aina en tavoitteitani ole saavuttanut, mutta luulen, että elämäni silti on jonkin verran tavoitteellisempaa, kun kirjaan tavoitteet ja unelmat ylös. Konkreettisena esimerkkinä on toiveeni retriitistä, jonka olin kirjoittanut tavoitteisiini useana vuonna. Retriitin pääsin toteuttamaan viime vuoden elokuussa. Nautin yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta metsän keskellä Perhon erämaassa. Retriitin kirjoitin tavoitteisiini tällekin vuodelle, sillä yksin oleminen metsässä oli niin puhdistava ja rentouttava kokemus, että haluan kokea sen uudelleen. Minua vaivaa myös tunne, että ihan kaikesta kantamastani turhasta taakasta ja kuonasta en vielä ole luopunut. Toivon uuden retriitin auttavan minua turhan ja tarpeettoman tunnistamisesta ja avaavan samalla polkuja uudelle.

Tänä vuonna tavoitteeni tuntuivat keskittyvän lähinnä hyvinvointiin. Näin on ollut ennenkin. Vuoden 2013, 2014 ja 2015 tavoitteet olivat kovin samansuuntaiset. Noin vuoden olin suhteellisen hyvässä kunnossa ja elämä hymyili, mutta nyt olen taas valunut tähän juoksuhiekkaan, josta tuntuu olevan vaikea päästä irti. Ajatukseni kiertävät negatiivistä kehää terveyteni osalta ja haluan katkaista tuon kierteen, ennen kuin on myöhäistä.

Päihdetyötä tehdessäni pidin terveystieto-luentoa asiakkaille. Tiedän, että se mitä itse voin terveyteni eteen tehdä on ravita kehoani hyvin, liikkua tarpeeksi ja nukkua kunnolla. Näihin kykenee jokainen. Se että tietää paljon asiasta, ei tarkoita sitä että toimisi tietonsa pohjalta. Valitettavasti! Etenkin huonokuntoisena tulee ravintoon kiinnitettyä rikollisen vähän huomiota. Sairaana syö mitä käsiinsä nopeimmin saa, koska on niin väsynyt.

Olen päättänyt tehdä asialle jotain. Haluan pysyä työkykyisenä, koska tämän hetkinen työpaikkani on parasta mitä minulle on työnsaralla tapahtunut vuosikausiin. Keskityn ravitsemaan kehoani paremmin. Se on paras keino auttaa itseäni tässä tilanteessa. Ulkoillakin voisin jos en sentään ihan päivittäin niin ainakin joka toinen päivä.

Koen, että kaikista suurin muutos minkä voin tehdä, on muutos omassa ajattelussa. Annoin jälleen liian suuren vallan katastrofi-ajattelulle ja sairauskeskeisyydelle päässäni. Keskityin negatiivisuuteen, kun positiivisuuteen ja mahdollisuuksiin keskittyminen olisi varmasti saanut paremman lopputuloksen aikaiseksi.

Vuonna 2017 koetan pysyä tietoisen ja kiinnittää paremmin huomiota omiin ajatuksiini!

Arkipäivän realismia, Sairaus, Terveys

Sairaana sairastetaan

21 marraskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olin viikon sairaana. Lötkötin kuumeessa vuorotellen tutisten tai hikoillen, yskien sekä aivastellen sohvan täytteenä. Jokainen päivä oli toisensa kaltainen. En jaksanut tehdä mitään. Makasin mitään näkemättömin silmin tuijottaen joko television- tai tietokoneenruutua. Ärtymykseni ja tyytymättömyyteni kasvoi kasvamistaan viikon mittaan. Keskiviikon ja perjantain vietin koko päivän yksin. Vaikka nautinkin yksinolosta, jokin kaiversi sisikuntaani. Koko viikon olen maannut kuin kuollut lahna tuijottaen eteeni, koska olen ollut niin täydellisen väsynyt.

1476618186940 — Rut Brykin taidetta Oulun Taidemuseossa kuvattuna lokakuussa 2016

Olen pitänyt pitkää työmatkaa ja uutta työkieltä väsymykseni syynä. Osaltaan ne ovat lisänneet uupumustani, mutta ne eivät ole ainoa syy. Tarvittiin tämä flunssakuume ja täydellinen pysähtyminen oivallukseen. Muutama vuosi sitten olin vastaavassa taudissa. Kuumetta oli reilu 38C. Samaan saumaan osui myös muutto kerrostalosta omakotitaloon. Olin yksin vastuussa muutosta, sillä kaikki apunani olleet olivat terveytensä vuoksi kykenemättömiä kantamaan ja liikuttelemaan painavia huonekaluja. Kaiken kukkuraksi entiseen asuntooni muuttava perhe halusi alkaa muuttaa uuteen kotiinsa ennen kuin minä olin saanut omat tavarani alta pois. Eipä hätää: otin Burana 800mg + Panadol 1G ja kannoin tavarani uuteen kotiin. Siitä taudista en ole tainnut koskaan kunnolla toipua! Tuo kokemus on opettanut pysähtymään kuumeen iskiessä.

Vieläkään en ollut oivaltanut miten tärkeää päivittäinen luonnossa liikkuminen terveydelleni olisi! Järki tietää, että terveellinen ruoka ja liikunta ovat hyväksi terveydelle. Pidin aiheesta jopa säännöllisesti luentoja edellisessä työpaikassani. Mutta vaikka järjellä tietää, niin se ei tarkoita, että toteuttaisi sitä minkä oikeaksi tietää. Viikko piti maata kotona ahdistumassa näennäisen liikkumattomana. Mieli vaelsi ympäri universumia ja ajatukset saivat tuulletusta.

Eilen kävimme ulkona. Sisäilmasta pölyttyneet keuhkoni tahtoivat raitista ilmaa, joten suunnistimme matkan Perhonjoen Isokoskelle. Kävelin hitaasti kivistä rantatörmää ja vihdoinkin tuntui, että mieleni on saanut rauhan. Se kaikki on tässä! Oivasin, että vaikka olisin kuinka väsynyt, minun pitää alkaa käymään joka päivä ulkona, vaikka vain 15 minuuttia. Keuhkoni tarvitsevat raikasta ilmaa ja pääni tuuletusta.

Sen mitä tästä flunssasta muuta opin on, että jos/kun sairastut – sairasta. Älä yritä päteä ja kiirehtiä töihin ennen aikojaan tai jopa sairaana. Keho ja mieli tarvitsevat lepoa!

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Erilaisuus, Työ

Kielipuoli hoitaja

7 marraskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Aloitin työt Pietarsaaren vanhustenhuollossa reilut kaksi kuukautta sitten. Ironia työni taustalla on, että useampi kuukausi sitten kieltäydyin hakemasta työtä, joka olisi ollut ruotsinkieliselle hoitajalle ja sain siitä kahden kuukauden karenssin. Penni ja pinna venyivät, kun en saanut pitkään aikaan rahaa mistään, mutta laskut piti silti maksaa.

Tätä uutta työtä hakiessa esimieheni sano, ettei minun tarvitsisi käyttää ruotsin kieltä juuri lainkaan. Jo kolmantena työpäivänäni jouduin kirjoittamaan potilaasta hoitojakson loppuyhteenvedon. Potilaan äidinkieli on ruotsi, joten lain mukaan oli yhteenveto kirjoitettava ruotsiksi. Tuosta ensimmäisestä hoitotyönyhteenvedosta toisella kotimaisella kielellä en ole erityisen ylpeä, mutta sain sen kuitenkin ruotsia äidinkielenään puhuvan kollegan avulla kirjoitettua. Ensimmäinen ruotsinkielinen yhteenveto oli vaikein kirjoittaa. Pian sen jälkeen kirjoitin välillä muutaman suomeksi, ennen kuin tuli seuraava ruotsinkielinen yhteenveto kohdalleni. Toinen ruotsinkielinen hoitotyönyhteenveto olikin sitten helpompi laadittava.

1-dsc_0016

Osaston pääkielenä on ruotsi, sillä suurin osa työkavereistani puhuu sitä äidinkielenään. Ensimmäiset työviikot olivat raskaita. Ymmärrän kyllä lähes kaiken mitä potilaiden hoitotietoihin on kirjoitettu ja kykenen keskustelemaan asioista alkeellisella tasolla. Kahvipöytäkeskusteluihin en juuri ole osallistunut ja epäilen, että työkaverini pitävät minua välillä epäkohteliaana ja tyhmänäkin, kun en reagoi aina esitettyihin asioihin odotetulla tavalla.

Luulin osaavani hyvinkin ruotsia, kun muutin Kokkolan seudulle. Luuloni karisivat nopeasti. Hyvin pian oivalsin, etten ymmärrä ranta-ruotsia ollenkaan. Tämä mielikuvani ruotsin-taidoistani on vahvistunut Pietarsaaressa työskennellessäni. Joudun opettelemaan ikään kuin uuden kielen.

Kaksi kuukautta on mennyt ja nyt pystyn jo ymmärtämään mistä työkaverit kahvittelun ja ruokailun lomassa puhuvat. Työkaverini ovat todella kannustavia ja ymmärtäväisiä, joten olen alkanut myös hieman puhua ruotsia. Ehkäpä työsopimuksen loppuessa helmikuun lopussa kykenen pitämään yllä arkipäiväistä keskustelua toisella kotimaisella kielellä.

Istuessani tuppisuuna ihmisten puhuessa ympärilläni itselle oudompaa kieltä, olen oivaltanut miltä voi tuntua, kun ei tule ymmärretyksi puhumillaan kielillä. Oma ruotsinkielentaitoni ei ole aivan mitätön ja työkaverinikin puhuvat ihan hyvää suomea. Olen silti kokenut itseni usein ulkopuoliseksi tuossa yhteisössä. Minut on otettu hyvin porukkaan ja koen olevani tervetullut, mutta kielimuuri on silti tuntunut välillä liian suurelta ylitettäväksi.

1-dsc_0082

Työpäivät vievät kohtuuttomasti energiaani, kun pelkään, että minulta on jäänyt ymmärtämättä jotain tärkeää. Itselleni vaikein tilanne on, kun joku ainoastaan ruotsia puhuva potilas soittaa kelloa ja vain minä olen vapaana. Ymmärränkö mitä hän haluaa? Osaanko vastata? Monesti heitän huumorilla, että kun en ymmärrä mitä joku sanoo: hymyilen kauniisti. Näinhän minä teen, mutta sydämeni ympärillä on kylmä rinki. Hoitajana tehtävänäni olisi ymmärtää. Vai vaadinko minä itseltäni liikaa?

Kielipuolena työni väsyttää minua enemmän kuin jos osaisin kieltä paremmin. Kielipuolena olen oivaltanut miten tärkeää oma asenne asioihin on! Asenne ratkaisee – aina! Olisin voinut kieltäytyä tästäkin työstä vedoten siihen, etten osaa ruotsia tarpeeksi. Voisin tehdä työtä ainoastaan suomeksi, olla opettelematta yhtä ainoaa uutta ruotsin sanaa ja kieltäytyä kirjoittamasta ruotsinkielisiä yhteenvetoja. En kuitenkaan ole liian vanha oppimaan uutta. Ehkä tämän määräaikaisen työsuhteen jälkeen saan uuden määräaikaisen työsuhteen, jossa saan syventää nyt oppimiani ruotsinkielen taitoja.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Filosofoinnit, Ihmisarvo

Ajattele mitä ajattelet

25 syyskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet haasteita omalle ajattelulleni. Sairastaessani ja voidessani huonosti sorrun negatiivisuuteen, joka syöksee minut surkeilun syöksykierteeseen. Etenkin muutamana viime päivänä olen jälleen miettinyt ajattelun vaikutusta omaan pieneen elämääni. Jotkut väittävät, että pitäisi olla positiivinen, nähdä synkän pilven hopeareunus. Toisten mielestä positiivisuus ruokkii valheellista toivoa ja pessimistihän ei pety.

Vasempaan käsivarteen muutama vuosi sitten ottamani tatuointi ”As you think, so shall you be” on herättänyt paljon hyviä keskusteluja uudessa työpaikassani vanhustenhuollossa. Vanhukset ovat olleet kiinnostuneita tatuoinnistani ja halunneet tietää mitä sanat minulle tarkoittavat. Tatuointi on ollut myös jäänmurtajana erään haastavan potilaan kanssa lähestymisessä. Olemme keskustelleet potilaitten ajatuksista ja tunteista. Lyhyessä ajassa koen saaneeni hyvinkin syvällisen yhteyden useamman vanhuksen kanssa. Johtuneeko tuo sitten tatuoinnistani vai omasta muuttuneesta asenteestani – mene ja tiedä?

20160925_114402-01

Eilen eräs vanhus pyysi minulta omenaa. Viedessäni sitä hänelle hän kertoi tänään ikävöineensä perhettään ja kotiaan erityisen paljon. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Keskustelimme hänen vanhasta kodistaan ja perheestään. Hän ilmaisi toiveensa kuolla, koska elämä oli menettänyt merkityksensä. Lopuksi hän höysti sanansa toiveella, että haluaisi kuoltuaan arkkunsa täyteen omenoita. ”Eikö ollutkin hauska lopetus”, hän kysyi katsoen minua anovasti. En voinut muuta kuin hymyillä hänen kanssaan. Ymmärsin hyvinkin hänen toiveensa kuolla – mutta ei ihan vielä! Elämän vastoinkäymisistä ja sairaudesta huolimatta hän on valinnut ilon ja huumorin. Hän tuo iloa ja jaksamista monelle muulle osastolla olevalle potilaalle iloisella juttelullaan. Joukossa on varmasti myös niitä, jotka kokevat rouvan juttelun pinnallisena ja ärsyttävänä. Iloisia ja nauravaisia ihmisiä pidetään helposti turhan naurajina. ”Räkänokastakin mies tulee, muttei turhannaurajasta!”

Sitä niin helposti haluaa olla mieleksi muille, että haluaa tukahduttaa todellisen ja aidon itsensä. Olen aina ollut peruspositiivinen ja iloinen ihminen. Olen saanut kuulla olevani tekopyhä näyttelijä, joka luulee olevansa parempi kuin muut. ”Ei kukaan ole aina onnellinen!” Ei olekaan, mutta vastamäessäkin on helpompi esittää iloisuutta, ettei koko elämä luiskahtaisi negativismiin, joka vie elämää entistä synkempään suuntaan.

Me voimme antaa maailman negatiivisten ja ikävien uutisten vaikuttaa elämäämme. Ajatella, että maailma on menossa paljon huonompaan suuntaan, kuin mitä se ennen on ollut. Mieheni setä aina sanoo, että maailma menee paradoksienkin kautta koko ajan parempaan suuntaan. Hän on oikeassa. Uskon, että ihmiset oppivat, vaikka ääripäät ovat nykyään suuriäänisempiä kuin aiemmin.

1-dsc_0014-001

Minä en pysty vaikuttamaan kuin omaan elämääni. Haluan oman elämäni olevan onnellista ja täynnä iloa. Kumpaakaan en saa jos vellon kaulaa myöten menneisyyden ikävissä tapahtumissa, joita meitä jokaisella on, tai median suoltamissa traagisissa maailman tapahtumissa. Minä voin tehdä onnelliseksi itseni ja se on minun elämäni tarkoitus. Sinun elämäsi onnelliseksi tekeminen on sinun elämäsi tehtävä. Maailma yrittää kaikin keinoin syöstä kapuloita rattaisiin. Voit itse päättää annatko takapakkien masentaa, vai otatko sen elämän eteen heittämän haasteena oppia ja jatkat eteenpäin.

Rajoitteet todellakin ovat vain omassa päässäsi, joten ajattele mitä ajattelet! Voidaan ihanasti!

Arkipäivän realismia, Erilaisuus, Ihmisarvo, Kannanotto nykypäivän tilanteeseen

Ajatuksiani Kansallissosialismista (uusnatsismi)

18 syyskuun, 201618 syyskuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Yritän olla iloinen ja ajatella mukavia asioita. Yritän ajatella positiivisia ajatuksia, levittää ympärilleni valoa ja hyvää mieltä. Tänään en siihen kykene. Kyyneleet ovat tänään saaneet valua ja tukkia jo valmiiksi tukossa olevaa nenääni etisestään. Koko eilisen illan ja tämän aamun tuutit työntävät ikäviä uutisia etelästä. Nuori mies on kuollut Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksen seurauksena Helsingissä. Uusnatsi-liike riemuitsee siitä, että ”katu on muuttunut punaiseksi punikin verestä. Eläköön kansallissosialismi!”

Ihmisen julkea pahuus saa minut voiman pahoin. Miten joku voi toivoa toiselle kuolemaa, vain tämän ajatusten tähden? Uskonto, ihonväri, kansallisuus, poliittiset näkemykset ja varallisuus ovat olleet aikojen kuluessa aiheuttaneet väkivaltaa ja vihaa.

Mistä johtuu, että jotkut ihmiset nauttivat vihan ja pelon lietsomisesta? Tuoko se vallantunnetta, auttaako se yhteenkuuluvaisuudentunteen luomisessa? Minun on vaikea uskoa, että jotkut ihmiset syntyvät sydämeltään mustina. Mitä tapahtuu sellaisen ihmisen sydämessä ja mielessä, joka antaa ”pirulle pikkusormen” ja heittäytyy pahan kätyriksi? Millaisia elämänkokemuksia tuolla ihmisellä on ollut, että hän on valinnut tehtäväkseen tuhota mahdollisimman monta muuta elämää omalla ilkeydellään ja pahoilla teoilla?

Sanotaan, että esimerkiksi koulukiusaajat olisivat onnettomia ihmisiä, että he itse olisivat aikoinaan olleet kiusattuja. Harvasta koulukiusaajasta tai kiusatusta kuitenkaan tulee pahaa aikuista, vaikka kiusaaminen ihmiseen jäljen jättääkin. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Olin lihavuuteni takia koulukiusattu ja voisin väittää, että minua kiusataan vieläkin. Mutta näin ei ole! Kaiken omaan maailmaani ristikkäisen kommentoinnin kuulen kuitenkin omissa korvissani edelleen lihavuuteeni liittyvänä vinoiluna, vaikka näin asia ei todellisuudessa ole. Minusta, ja todennäköisesti monesta muusta tavallani koulukiusatusta, tuli ”suvakkihuora” ja tomera kukkahattutäti, joka ei voi sietää heikomman kiusaamista.

Nuoren ihmisen elämä on päättynyt aivoverenvuotoon, koska hän osoitti vastalauseen Suomen Vastarintaliikkeelle. Koska me tavalliset kansalaiset osoitamme mieltämme, ettemme halua tällaisia uusnatseja terrorisoimaan elämäämme? Omaan kotikaupunkiini kotiutui myös Soldiers of Odin-liike. He kysyivät Facebookissa mielipidettä ryhmän tarpeellisuudesta. Kaupungissa joku maahanmuuttaja oli raiskannut nuoren naisen ja liike perusteli partioinnin tarvetta tapahtumalla. Tuo raiskaus on todella ikävä tapahtuma. Itse olen saanut liikkua kotikaupungissani rauhassa ilman mitään häiriöitä, sekä yöllä että päivällä. Keski-ikä ja ylipaino ovat varmaan suojelleet minua. Soldiers of Odin aiheuttaa itselleni enemmän pelkoa ja epävarmuutta kuin kaupunkimme ulkomaalaiset. En ollut yksin mielipiteeni kanssa.

img_20160909_075331

Miksi me emme voi elää yhdessä rauhassa? Keskustella sovussa asioista ja sopeutua siihen asiaan, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja ajattele asioista samalla tavalla. Asioista pitää pystyä keskustelemaan kiihkeästikin, mutta väkivaltaan ei tarvitse sortua. Meitä suomalaisia on niin vähän, että kyllä tänne sekaan muutama ulkomaalainen mahtuu.

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Muutos

Töihin lähtö lähenee

29 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Venetsialais-viikonloppu tuli ja meni. Rauli-myrsky ohitti lauantaina Kokkolan ilman suurempia vaurioita. Minun elämäni tuntuu jysähtäneen paikoilleen. Minä haahuilen kotonani huoneesta toiseen päämäärättömästi, kykenemättä tarttumaan mihinkään tehtävään.

Olen aloittanut kutomaan pitsihuivia. Välillä kudon muutaman rivin ja lasken kutimen sitten kädestäni tuijottaakseni vastapäistä seinää hypnoottisesti, ajattelematta kuitenkaan yhtään mitään. Pääni sisällä vallitsee kammottava tyhjyys. Siellä ei liiku vaihteeksi minkäänlaista ajatusta. Se on toisaalta virkistävääkin, vaihtelua jatkuvalle asioiden yliajattelemiselle.

Kulutan aikani aivan ilmanaikuiseen söheltämiseen, vaikka tärkeääkin tehtävää olisi. Makuuhuoneen tapetit odottavat repimistä ja uudet tapetit laittamista, huivin- ja sukankutimet odottavat kutomista sekä ”kirjastohuone” järjestämistä. En saa itseäni liikkeelle. Tuntuu kuin olisin syönyt sata kiloa nauloja ja sen jäljiltä kroppa painaisi miljoona kiloa. Toisaalta, kun mieheni tulee töistä kotiin ja ehdottaa Pokémon-jahtia tai sukulaiset geo-kätköjen etsimistä, olen sekunnissa valmis.

20160829_092454-01 — Kutimeni. Sukat ja pitsihuivi.

Tiedän mikä on syynä tilapäiseen saamattomuuteeni ja ”pysäkillä olon”-tunteeseeni. Aloitan uuden työn torstaina (1.9). Yritän olla ajattelematta asiaa. Haluan vajota tilapäiseen taantumukseen. Dive into oblivion. Työ on tuttua työtä. Olen tehnyt sitä vuosia Kokkolan terveyskeskuksessa. Myönnettäköön, että uudet työkaverit ja toimintatavat aiheuttavat normaalia jännitystä ja odotuksen kutinaa. Eniten yritän olla ajattelematta uuden työpaikan sisä-ilmaa. Lähes kaikissa edellisissä työpaikoissani olen kärsinyt jatkuvista poskiontelotulehduksista ja muista keuhko-ongelmista. Minulla todettiin alkukesästä astma ja kortisonilla olen saanut oireeni kuriin. Vaivoikseni on hyökännyt myös hajuste-yliherkkyys. Entiselle hajuvesifriikille tilanne on lähes sietämätön. Olen vaihtanut pesuaineita ja luopunut rakastamistani parfyymeistä.

20160829_092237 — Uskolliset ystäväni: Flixotide ja Ventoline.

On vaikea myöntää edes itselle, että töihin lähtö nostattaa hyvin ristiriitaisia tunteita. Iloitsen kovasti töistä, siitä että tapaan uusia ihmisiä ja pääsen tekemään työtä, jonka parhaiten osaan. Eniten odotan kuitenkin tilipäiviä. Toista vuotta olen elänyt ansiosidonnaisella päivärahalla, joka on kyllä riittänyt jopa pieniin ylellisyyksiin. Silti on mukava saada sen verran enemmän rahaa kuukaudessa, että on varaa jälleen säästää pahojen päivien varalle. Ilon takana pilkistää suurimpana tunteena pelko. Pelkkään, ettei terveyteni kestäkään. Kauhulla ajattelen jatkuvaa poskiontelotulehdus-kierrettä, jolloin pää on kuin sumussa, ajatus kulkee klimppeinä ja räkä lentää. Olisi kamalaa palata tuohon tilaan, jollaista elämäni on ollut vuosia. Pelkään myös hajusteyliherkkyyteni pahenemista monikemikaaliyliherkkyydeksi (mcs).

Yritän olla ajattelematta mitään! Valoakin nopeamman ajatustoimintani vuoksi, yritän pitää pääni tyhjänä. En ruoki sitä pelolla, etten alkaisi panikoimaan. Haluan mennä töihin, enkä anna ajatusteni tai oireitteni sitä estää. Haluan kokeilla olenko kuvitellut kaiken. Voihan olla, että olen ollut väärässä. Minun on otettava riski ja uskallettava!

Arkipäivän realismia, Muoti, Vaatteet

Capsule wardroben suunnittelua

22 elokuun, 201622 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Vaatekaappi on siivottu ja vaatteet mitä sinne on jäänyt arvioitu. Vajaan viikon olen nyt miettinyt kuinka alkaisin vaatevarastoani uudistaa. Olen etsinyt erilaisia ideoita toimivan ja järkevän (samalla iloisen) vaatevalikoiman hankkimiseksi. Olen siis selkokielellä sanottuna viettänyt viikon Pinterestissä ja tsekkaamassa nettikauppojen valikoimaa. Kokkolan kauppojen valikoiman tarkistin jo viime viikolla, todeten, että sieltä en mitään päällepantavaa löytäisi.

979671ea01177a28c29827c7007076cf — Kuva Pinterestistä

Olenkin löytänyt paljon hyviä vinkkejä turhien vaatteiden poissa pitämiseksi kaapistani jatkossa. Ehkä suurimman oivalluksen antoi kuitenkin ”ajankäyttö-piirakan” täyttäminen. Se on simppeli tehtävä ja auttaa ainakin itseäni jatkossa vaatevarastoni koostamisessa, koska turhia ostoksia on helppo välttää, kun muistaa piirtämänsä kaavion. Mieti mihin kulutat aikaa. Listaa ylös kaikki aktiviteetit vuoden ajalta. Itselläni on paljon kotona askarointia ja oleskelua, kaupunkilomia, teatteria ja näyttelyitä sekä ulkoilua, juhliakin mutta harvemmin. Nyt kuvioon tulee mukaan työ. Töihin en tarvitse erillisiä vaatteita, sillä tulen käyttämään upeaa ja hyvin (huonosti) hengittävää ja laskeutuvaa sairaalauniformua.

Vaate 3 — Tässä yksi kuva unelmavaatteistani. Kuva Pinterestistä.

Minä en tarvitse muuta kuin rentoja kotivaatteita, ulkoiluasuja ja siistit vaatteet kaupunkilomille ja teatteriin. Teatteriin ja kaupunkilomille käyvät oikeastaan ihan samat vaatteet, kun vaihtaa korun tai huivin. Oivalsin miksi olen niin helposti pärjännyt pari vuotta ostamatta vaatteita: minullahan on rentoja kotivaatteita, ulkoiluvaatteita ja jopa suhteellisen siistit kaupunkivaatteet. Omistan myös neljät Converset (siniset, mintunvihreät, fuksiat ja keltaiset). Ne toimivat lenkkareiden lisäksi pääasiallisina jalkineinani, koska istuvat jalkaani kuin olisivat niihin tehdyt.

Vaate 5 — Converset toimivat tässäkin loistavasti. Kuva Pinterestistä.

Haaveilen tyylikkäästä ”pariisittaren vaatevarastosta”. Vaatteista, joissa jokainen vaatekappale käy yhteen muiden kokoelmassa olevan vaatteen kanssa. Sen koostaminen vaatii tutustumista omaan elämäntapaan ja omien vaatevärien päättämistä, sillä ”pariisittaren-vaatekomero” koostuu vain muutamasta tarkkaan valitusta neutraalin värisestä vaatteesta. Näihin vaatteisiin kuuluvat farkut, kynähame, raidallinen lyhyt tai pitkähihainen paita (riippuen vuodenajasta), yksivärinen pusero (t-paita, pitkä tai lyhythihainen), valkoinen paita, hyvin istuva bleiseri ja trenssitakki. Neutraalina mielellään musta, tumma harmaa tai tumma (ukkospilven) sininen. Asusteikseen pariisitar valitsee nauhalliset nahkaiset kävelykengät, ballerinat tai sandaalit sekä siistin nahkaisen käsilaukun.

1 Capsule Wardrobe

Haaveeksi saattaa ”pariisittaren-vaatteet” omassa vaatekaapissani jäädä. Kaksikymppisestä olen odottanut, että minusta tulisi tarpeeksi aikuinen, jotta voisin pukea päälleni bleiserin. Jostain syystä ne vain eivät istu tyyliini. Olen omistanut useammankin bleiserin, mutta kertaakaan en niitä ole käyttänyt. Bleiseriin rahan laittaminen olisi siis minulle täyttä rahan haaskausta. Ohjeet ovat hyviä, mutta niitä lukiessa on hyvä muistaa omat mieltymykset ja oma elämäntyyli. Ohjeissa on paljon sellaista mitä itse en esimerkiksi aio toteuttaa. Lista ”Vaatteet, jotka jokaisen naisen vaatekaapista pitäisi löytyä” on vain suositus, idea mitä ehkä kannattaa miettiä. Bleiserin lisäksi helminauha kaulalla olisi minulle kauhistus. Se luetellaan lähes jokaisessa listassa suositukseksi asusteista, joita jokaisen tyylikkään naisen tulisi omistaa.

Vaate 4 (4) — Voisin hyvinkin kuvitella päälleni tälaiset esimerkiksi teatterin ensi-iltaan. Kuva Pinterestistä.

Ideaa meinaan kuitenkin noista ”perusvaatekokoelmista” ottaa. Pidän farkuista ja suorista hameista. Silmääni miellyttävät pitkät linjat ja rennot asut. Nuorempana rakastin kirkkaita värejä, kuten pinkkiä ja punaista. Nykyisin silmäni lepää ukkospilven sinisessä, roosassa ruskeassa/beigessä, helmen harmaassa ja kanervan sävyissä unohtamatta silti suurta suosikkiani turkoosia. Suurin surminkaan en käyttäisi korkeita korkoja enkä neonvärejä. Keltaisen ja oranssin jätän muille käytettäviksi. Materiaaleiksi haluan lähinnä laadukkaita villakankaita, pellavaa, puuvillaa ja muita luonnonmateriaaleja. Trenssitakista pitäisin kovasti, mutta vielä en sellaista trenssimallia ole löytänyt joka sopisi muodokkaalle vartalolleni.

4x4 — Tämä on aika hyvä idea oman vaatekaapin perustaksi. Kuva Pinterest/Vivienne Files

Vaikka vaatekomeroni näyttää siivouksen jälkeen tyhjältä, on siellä kuitenkin sen verran päällepantavaa, että voin alkaa kokoamaan unelmieni vaatevarastoa rauhassa. Olen yrittänyt kehitellä joitain suuntaviivoja ja muistutussanoja ohjenuoraksi ostoksilleni, kun uusien vaatteiden hankinta tulee ajankohtaiseksi. Muistisääntösanojani ovat: selkeät peruslinjat, käytännöllisyys, kerroksellisuus ja luonnonmateriaalit.

Rakastan suunnittelemista ja listojen tekemistä. Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Arkipäivän realismia, Elämänrytmi, Harrastukset, Käsityöt

Rönsyilevä elämäni

21 elokuun, 201621 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

Elämäni kulkee selvissä sykleissä. Välillä kirjoitan vimmatusti ja kirjoittaminen täyttää koko elämäni. Kirjoitan puoli tuntia aamusivuja joka aamu, ja lisäksi jotain muuta proosaa iltapäivällä. Tätä vaihetta saattaa kestää muutaman kuukauden ja sitten alan kutoa. Kudon sukkia, pipoja ja huiveja. Etsin välillä malleja, joita voin toteuttaa tulevaisuudessa. Menee pari kuukautta: into kutoa lopahtaa ja tartun kameraani. Kävelen ympäriinsä kamera kourassani. Kyykkään kuvaamassa kasveja ja makaan pitkospuilla yrittäen ikuistaa suon kauneuden.

received_10152951489559483 — Täti kuvaamassa talvea. Joulukuu 2015

Innostun helposti ja annan innostuksen myös viedä mukanaan. Pidän sitä terveyden merkkinä itselläni. Niinä aikoina kun innostus, ja sen tuoma flow, ovat puuttuneet elämästäni, ovat olleet elämäni mustimpia aikoja.

Eräs ihminen sanoi, että minun kanssa on vaikea elää, kun kiinnostuksen kohteeni muuttuvat niin nopeasti. Kuuluuko ihmisen valita joku kiinnostuksen kohde ja ruuvata se tottumuksiinsa kiinni niin, ettei enää kiinnostu mistään muusta? Pitäisikö ihmisen rajoittaa itseään niin rajusti, että vain tietyt asiat saavat kiinnostaa?

20151207_105502~2-01 — Huovutetut helmet. Joulukuu 2015

Jossain vaiheessa elämääni rönsyilevä maailmani ahdisti jopa itseäni. Annoin uskotella itselleni, että olen jotenkin viallinen, kun en kykene olemaan uskollinen tietylle harrastukselle tai mielenkiinnonkohteelle. Harmitti, kun en voinut keskittyä yhteen lajiin niin että olisin tullut siinä mestariksi, vaan hajotin (hajotan edelleen) itseäni eri alueisiin. Suljin aikoinaan pois elämästäni asioita, joissa en mielestäni ollut hyvä tai jotka eivät jostain syystä sopineet siihen kuvaan ihmisestä, jollainen halusin olla.

20160518_213642-01 — Lukemieni kirjojen pino alkukesällä 2016

Elämä toi eteen suuria iskuja ja menetyksiä. Vuosia ryvin omassa surkeudessani ja tongin omaa elämääni, kuorien siitä pois kerroksia, joita en tunnistanut omakseni. Oivalsin, että minulla on oikeus ja jopa velvollisuus olla oma itseni. Aina tulisi olemaan ihmisiä, jotka eivät minusta pitäisi, mutta olisi myös ihmisiä, jotka pitäisivät minusta juuri sellaisena rönsyilevänä ja rehevänä persoonana jollainen olen.

20160821_110340 — Pitsihuivi, jota kudon syksyllä 2016

Mukavin oivallus oli, että vaikka jotkut pitävät minua sekavana ja helposti asioita aloittavana ja lopettavana, olen kuitenkin aina ollut uskollinen joillekin asioille. Jo ylä-asteiästä olen kutonut, valokuvannut ja kirjoittanut. Kirjatoukka olen ollut niin kauan kun olen osannut lukea. Muoti ja vaatteet (ompelu) ovat olleet mukana elämässäni myös ylä-asteelta asti. Kiinnostukseni matkustamiseen ja vieraisiin kieliin sekä kulttuureihin olen ilmeisesti saanut syntymälahjaksi.

1-DSC_0134 — Synagogan pihalla oleva ”muistopuu”. Puiden lehtiin kaiverrettu kuolleiden nimiä. Budapest 2016

Sanokoot muut mitä tahansa, kyllä minä itseäni kiinnostavien aiheiden suhteen olen aika ennustettava. Tosin nyt kun lukuvaihe alkoi hiipua, oli itsellenikin yllätys, että kutominen oli seuraava intohimoni kohde. Kutomisvaihetta tullee kestämään muutama seuraava kuukausi. Jännityksellä odotan mikä ”vie” minua sen jälkeen!

Arkipäivän realismia, Harrastukset, Lihavuus, Muoti, Vaatteet

Plus-kokoisen vaatehankinnat

18 elokuun, 201618 elokuun, 2016 Ikinuoren naisen pienet ilot

On varmaan niille, jotka juttujani ovat lukeneet, tullut jo selväksi, että muoti, väritrendit ja vaatteet kiinnostavat minua. Kun itse olin nuori, ei kaupoista juurikaan ollut vaatteita lihaville naisille, joita kauniisti isoiksi tytöiksi kutsutaan. Ne vaatteet, jotka isommissa koossa sai, olivat suunnattu vanhoille ihmisille. Tottahan se onkin, ettei ennen juuri ollut lihavia ihmisiä niin paljoa kuin nykyisin. Ennen piti hiihtää kouluun kesät talvet ja ruuaksi sai vain kaurapuuroa tai perunoita. Ennen ei ollut kuin todella rikkailla mahdollisuutta kasvattaa elintasomakkaroita. Elämämme on muuttunut helpommaksi ja ruoka haetaan nopsasti autokaistalta ja syödään ripeästi miettimättä sen kummemmin mitä se sisältää. Ravintomme sisältää liikaa sokeria ja vehnäjauhoja, pikaisia hiilihydraatteja, jotka eivät sisällä muuta kuin kehoa turvottavia ainesosia. Saattaa olla, että sorrun lievään liioitteluun, mutta saat varmaan ajatuksestani kiinni. Kun minä olin nuori, koko kotikuntani yläasteella ei ollut lisäkseni kuin 1-5 muuta ylipainoista ihmistä, joista minä olin ylivoimaisesti kookkain.

635815471607349566 - dress y96835e_2 — Ruskea pitsimekko Zizzin mallistosta.

Ihaillen kuuntelin luokkatovereitani, kun he kertoivat mitä farkkuja käyttävät: MicMac, Beavers ja Lee Cooper. Minä olin niin lihava, ettei yhdestäkään noista merkeistä löytynyt minulle sopivia. Koulussa opin pitämään suuni kiinni pukeutumisasioissa. Kuuntelin kavereiden juttuja ja salaa kotona luin muotilehtiä haaveillen muodikkaammasta tulevaisuudesta. Opettelin myös alkeelliset ompelutaidot, että saisin edes jotain iloista päällepantavaa. Kirkkonkylän Osuuskaupasta ostin Burdan, josta piirsin summittaiset kaavat vaatteisiini. Burdankin mallit olivat liian pieniä, mutta näppäränä tyttönä opin nopeasti suurentamaan kaavoja.

bigullappopken — Ulla Popken on saksalainen firma ja sen mallit ovat väljiä.

Aikaa kului, ja ketjuliikkeet oivalsivat, mikä markkinarako onkaan lihavien ihmisten vaatettamisessa. KappAhl ja Lindex rantautuivat Suomeen tuoden mukanaan edullisia vaatteita myös meille ”suurenmoisille naisille”. Nykyisin valinnan varaa on reilusti. Zizzi-ketju myy vaatteita meille muodokkaille edullisesti. Isoja kokoja tekee myös Gerry Weberin tytäryhtiö Samoon ja saksalainen Ulla Popken, jolla on liikkeitä suuremmissa kauppakeskuksissa (mm Oulun Ideaparkissa). Nämä kaksi merkkiä ovat ns keskihintaisia ja ihan laadukkaita ja niistä löytyy pukineita myös nuorekkaampaa tyyliä haluaville. Italialaiseen Marina Rinaldin vaatteet ovat laadukkaita ja siksi hinnakkaampia kuin edellisten.

index

Maailmalta löytyy vaatemerkkejä, jotka tekevät vaatteita meille isoillekin naisille. On olemassa merkkejä, jotka valmistavat tyylikästä ja laadukasta päälle puettavaa meille lihaville. Valitettavasti noita parempilaatuisia vaatteita ei saa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kotikaupungistani Kokkolasta. Ulla Popkenin paitoja näin Halosen valikoimissa. Valitettavasti myynnissä olevat mallit olivat tarkoitettu hieman konservatiivisempaa tyyliä kannattavammalle naiselle kuin mitä itse olen. Samoonia sai ennen Pukumiehestä. Muistan jopa ostaneeni sieltä joskus merkin paitoja. Myyjä kertoi tiistaina, että Samoon on poistunut Pukumiehen valikoimista. Suurimmat myytävät koot heillä olivat Gerry Weberin mallistossa (koko 48). Oulun ideaparkissa on jo mainitsemani Ulla Popkenin oma merkkiliike ja Zizzi. Sieltä olen vaatteita viimeksi hankkinut palatessani vuorotteluvapaalta töihin vajaa kaksi vuotta sitten.

mag40_en22 — Saksalaisen Samoonin markkinointia.

Nykyaika mahdollistaa vaatteiden tilaamisen myös netin kautta. Amerikan ja Iso-Britannian nettikaupat mahdollistavat shoppailun myös kookkaammille. Noista kaupoista löytyy vaatetta joka tyyliin ja tilanteeseen. Itse en ulkomaisia nettifirmoja ole kokeillut, ja luulen, etten kokeilekaan. Olen sen verran erikoismitoitettu (lyhyehkö, minulla on leveä perä ja paksut reidet sekä tukevat käsivarret), että en halua nähdä palauttamisen vaivaa. Jos teistä joku on kokeillut, tai meinaa kokeilla, olisi mukava kuulla kokemuksia.