Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys

Saunan lauteilla istuessa mieheni kertoi tavanneensa lähikaupassa vanhan kaverinsa. He olivat ostosten lomassa vaihtaneet viimeiset kuulumisensa. Mieheni sanoi maininneensa kaverilleen, että liikkuu nykyisin paljon. Hän kertoi minulle tapaamansa kaverin olevan häntä vuoden nuorempi, mutta että tällä on monenlaisia terveysongelmia. Se sai minut siinä syntymäasussa saunan orrella istuessani miettimään omaa terveyttäni.

Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun itse voin jatkuvasti huonosti. Olin koko ajan väsynyt. Tulehdusarvo ei terveyskeskuksen ja työterveyden kirjoissa ollut koko niillä kirjoillaolo-aikana ollut normaali alle 10, vaan seilannut väliä 20-50. Kropassani muhi matala-asteinen tulehdus. Astma oli pahana, poskiontelot olivat toistuvasti turvoksissa ja hellinä. Parhaana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, keväänä sain viisi antibioottikuuria peräjälkeen.

”Pohja se on miunkii säkissäin!” Muutoksen tarve iski voimakkaampana, kuin tarve pysyä turvallisesti tutussa. Voisiko elää toisin? Aloin miettiä voisinko muuttaa jotain , voidakseni paremmin, koska mitään varsinaista fyysistä syytä pahoinvointiini ei löytynyt.

Elämän muutoksestani on nyt reilu kaksi vuotta. Siinä lauteilla istuessani oivalsin, miten yksinkertaista kaikki loppujen lopuksi onkaan! Miksi näin yksinkertaisesta asiasta yritetään tehdä niin vaikeaa. Ei hyvään, terveyttä edistävään elämään tarvita muuta kuin terveellistä hyvää ruokaa (kaikki todennäköisesti tietävät mitä sillä tarkoitetaan), hyvät yöunet ja hieman liikuntaa. Resepti on siis hyvin helppo! Sydän on kehon tärkein lihas ja sen hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta!

Media koettaa tuputtaa meille jos jonkinlaista dieettiä ja mutkikasta liikuntaohjelmaa. Kuntosalit kilpailevat asiakkaista mainostaen erilaisia ohjelmiaan ja erilaisia ruokavalioita tuntuu olevan yhtä useita kuin suosittelijoita. Ruokavalioita eniten seuraajia lienee saanut gluteeniton dieetti tai keto-dieetti. Mene ja tiedä! Tässä informaatiotulvan maailmassa ihminen menee ihan pökerryksiin ja päivänselvyydetkin hukkuvat liiallisen tiedon hyökyaallon alle.

Hedelmät ja etenkin (kotimaiset) marjat ovat terveellisiä ja erittäin hyvän makuisia

Siinä saunan lauteilla oivalsin äkkiä, että mähän voin tällä hetkellä todella hyvin! Astma on hallinnassa, tulehdusarvo vihdoinkin normaali, poskiontelot eivät vaivanneet koko viime talvena ja olen pystynyt taas jälleen välillä käyttämään rakastamiani hajuvesiäkin!

Hyvinvoinnin reseptiikka on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen: syö lautasmallin mukaisesti (1/2 lautasesta kasviksia ja vihanneksia, 1/4 proteiinia ja 1/4 hiilihydraattia), nuku noin 7-9 tuntia yössä ja liiku noin 150 minuuttia viikossa. Ei mitään kommervenkkejä vaan ihan perusjuttuja. Näihin pystyy jokainen, jos ihan todella haluaa.

Tiedän, että mä söin väärin. Olen hyvin kaikkiruokainen. Mulle kelpasi makea ja suolainen. Rakastin (ja rakastan edelleen) jäätelöä ja lakritsia. Kahvin kanssa on lähes pakko olla jotain ”kastettavaa”. Toisaalta himoitsin (ja himoitsen edelleen) makkaraa, pizzaa ja sipsejä (jotka tosin saavat verenpaineeni kohoamaan huippuun ja aiheuttavat mulle sitten päänsäryn). Nukuin 10-12 tuntia vuorokaudessa ja olin koko ajan silti väsynyt. Unohtamatta sitä tosiseikka, että mielestäni ”hieno nainen ei hölkkää eikä hikoile”!

Pahoinvointi oli hyvä kimmoke muutokselle. En halunnut vain laihtua, vaan toteuttaa kunnollisen elämäntapamuutoksen. Halusin sellaisen muutoksen, jota voisin jatkaa lopun elämäni. Mun onnekseni rakastan kasviksia ja ruuanlaittoa, joten ruokavalioon tarttuminen oli helppoa! Liikunta ja nukkuminen ovat olleet vaikeimmat ja näistä kahdesta lepo vaikein, sillä löysin niin mukavia liikuntalajeja, että aktiivisuudesta tuli suuri ilo!

Olin nukkunut paljon, keskimäärin 11 tuntia yössä. Pienet nokkaunet auttoivat minua selviämään lähes kaikista ongelmista. Enhän minä sitä tuolloin käsittänyt, mutta jälkeenpäin näen asian todellisen laidan. Nukkuminen oli minulle usein pakoa raskaaksi kokemastani todellisuudesta. Olin varmasti välillä myös väsynyt, sen myönnän. Lihavana eläminen ei ole helppoa! Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että minulle riittää oivallisesti kahdeksan tunnin unet, kunhan muistan etten syö raskasta ateriaa tai harrasta liikuntaa 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä nuo molemmat heikentävät unen laatua yllättävän paljon.

Minä päätin laiskana toteuttaa helpointa mahdollista keinoa. Syön hyvin ja harrastan liikuntalajeja, jotka tuovat minulle runsaasti iloa! Lisäämällä aktiivisuutta päivään voin syödä enemmän. Voit tehdä elämästäsi vaikeaa kokeilemalla vaikka kaikkia uusia trendikkäitä dieettejä tai liikuntaohjelmaa tai palata suosituksiin ja olla itsellesi armollinen. Valinta on sinun!

Arkipäivän realismia

Väsy

7 syyskuun, 20217 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tiedätkö tunteen, kun olet niin väsynyt että edes omaan lempipuuhaan ei riitä virtaa?

Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka olisi valtava hinku golfkentälle pelaamaan edes yhdeksän reikää, ei energiaa riitä edes tii-ajan varaamiseen. Ei ole mitään järkeäkään lähteä kentälle notkumaan, kun virta ei riittäne golfkärryn perässä vetämiseen.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas. Vuosi alkoi perä edellä, kun ystäväni sairastui vakavasti. Ystävyytemme on minulle todella tärkeä, ja hänestä on tullut minulle melkein kuin isosisko, jota minulla ei ole ollut. Kevät meni uutista sulatellessa ja kesällä lomailimme yhdessä.

Kun kesäloma oli ohitse, olin itse alkanut kärsiä ikävistä vanhenevan naisen vaivoista, joita hienosti gynekologisiksi laskeumiksi kutsutaan. Aamut menevät sumussa huonosti nukuttujen öiden jälkeen ja illat ovat syvältä, kun laskeuma painaa alavatsalla ja työntyy reilusti ulos. Liikkua voin, mutta kaikki mikä vaatii ponnistamista tuntuu ikävältä ja saa laskeuman työntymään enemmän ulos.

Heinäkuun lopulla luin paikallislehdessä, että ensimmäinen kokkolalainen ystäväni on kuollut. Ystäväni kuolema tuli puskista. Tapasimme ja vietimme iltaa yhdessä toukokuussa ja hän voi kuten ennenkin. Soitin hänelle hänen syntymäpäivänään juhannuksen tienoilla. Hän kertoi olevansa sairaalassa ja saaneensa sydän- ja aivoinfarktin. Lupasin mennä tervehtimään häntä, mutten kerennytkään ja se painaa nyt omallatunnollani. En voinut tietää hänen kuolevan, mutta silti suren syvästi, etten saanut heittää hyvästejä silmätysten.

Viime viikolla olimme ystäväni kanssa Meilahdessa kuulemassa jatkosuunnitelmista hänen sairautensa hoitoon. Reissu oli sinänsä ihan hyvä, vaikka uutiset olisivat voineet olla parempia. Olen aina iloinen, kun saan viettää aikaa ystäväni kanssa. Pääsimme syömään ravintolaan, tapasimme tytärtäni ja kävelimme katselemassa nähtävyyksiä.

Toista viikkoa olen nukkunut huonosti tai erittäin huonosti. Pienet arkiset kärhämät kotona ovat lisänneet ahdistusta, joten nekin ovat heikentäneet unen laatua. Eilen suutahdin ihanalle, maailman kilteimmälle työkaverilleni ihan turhasta. Pinna on piukalla! Tilannetta ei helpota lainkaan työpaikalla oleva meteli. Introverttina koti-ihmisenä olen tottunut hiljaisuuteen ja meteli työmaalla tuntuu, kuin päätä sahattaisiin pokasahalla. Olen fyysisesti ja henkisesti väsynyt!

Tämän päivän lepään. Makaan sohvalla ja katson tallennettuja vielä katsomatta olevia ohjelmia TV:stä. Sen verran käännyn välillä, etten saa makuuhaavoja.

Aktiivinen elämäntapa

Oma pukeutumistyylini

6 syyskuun, 20216 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Vaatteet ja muodin seuraaminen ovat aina olleet minulle ilon lähde! Kun olin ”iso tyttö” olin usein ystävälleni makutuomarina hänen ostaessaan itselleen uusia vaatteita. Itse jäin nuolemaan näppejäni, kun valikoimassa ei omaa kokoani yleensä ollut tarjolla. Ja jos koossa 56 jotain olisi ollut, vaate olisi todennäköisesti ollut musta. Mä en mustaa ole käyttänyt enää 25 vuoteen kuin satunnaisesti alaosissa, koska se saa minut näyttämään entistäkin kalpeammalta.

Omaa pukeutumistyyliäni jouduin pohtimaan, kun laihduttuani kykenin vihdoinkin ostamaan vaatteeni kirpputoreilta. Oli ihanaa, kun vihdoin sain sopivia vaatteita ja oli mistä valita! Vaatteita alkoi kertyä niin, että vaatekaapin hyllyjä alkoi olla vaikea pitää siisteinä. Toiveeni ekologisuudesta ja selkeydestä alkoi hukkua vaatekasoihin. Oli pakko alkaa miettiä keinoja rajoittaa ostoja.

Mietiskelijänä ja listoja rakastavana aloin ideoida ja luoda suunnitelmaa. Aluksi mietin minkälaisiin konkreettisiin tilanteisiin vaatteita tarvitsen. Tulin tulokseen, että tarvitsen liikunta ja ulkoiluvaatteita, joista osa käy myös kotoiluvaatteina sekä siistit vaatteet, joissa voi kierrellä kaupungilla, käydä teatterissa ja näyttelyissä. Kaikki muu olisi oikeastaan turhaa. Miksi ostaa esimerkiksi juhlavaatteita, jos niille ei oikeastaan ole lainkaan käyttöä.

Ihan tavallisille siisteille vaatteille, joilla voi käydä esim kirjastossa, mulla on paljon käyttöä.

Kun olin määritellyt mihin vaatteita tarvitsen, listasin värit, joissa haluan pitäytyä. Värivalinnoilla haluan rajoittaa ostoja. En halua enää ostaa vaatteita, joka eivät sitten sovi yhteen minkään kaapissa jo olevan kanssa. Mun lempivärejä ovat lähes kaikki siniset (+turkoosi) ja pinkki, nämä valikoituivat mukaan ilman muuta. Näiden lisäksi valitsin vaateideni väreiksi harmaan, valkoisen ja lilan eri sävyt sekä viininpunaisen talvivaatteisiin.

Lopuksi mietin tyyliä. Olen keskimittainen ja pyöreähkö, joten dramaattisuus ei ole mun juttu. Kovat värit ja niiden yhdistelmät, sekä isot ja näyttävät kuviot sekä yksityiskohdat näyttävät minun päälläni kolkoilta. En ole romanttista tyyppiä, joten röyhelöt ja pitsitkin voin unohtaa. Näillä huomiolla sain jo rajoitettua ostoskäyttäytymistäni huomattavasti. Tosiasiassa tämä tieto riittääkin uusien vaatteiden mahdollisessa hankinnassa. On helppo kirpparilla katsella pikaisesti vaaterekit, kun ensin sivuuttaa itselle sopimattomat värit ja sen jälkeen vilkaisee sopivan väristen vaatteiden kuviointia ja lopuksi tarvittaessa mallia ja tietenkin kunnon.

Kirpparlöytöjä ja uutta iloisesti sekaisin

Mun arki on liikunnallista, joten se vaikuttaa mun vaatevalintoihini. Vaatteet eivät saa kiristää eikä kiertää päällä. Suosin väljää mitoitusta. Jos vaate ”istuu kuin hanska”, minulla on epämiellyttävä olo. Tulee tunne että kehoni on ”näytillä”. Liikuntavaatteideni haluan olevan iloisen värisiä ja mielellään numeron tai kaksi liian suuria, koska on tärkeää, että kykenen kyykkäämään ja pyörittelemään käsiäni esteettä. Tykkään klassisista perusvaatteista. Etenkin vaatteet joissa liikun kaupungilla, ovat aika sovinnaisia ja yllätyksettömiä mutta laadukkaita.

Ulkoliikuntavaatteissa pitää pystyä myös makaamaan maassa kamera kourassa.

Pukeutumisyyli, jossa mun on miellyttävä ja luonnollista olla ja liikkua, on sporttisen klassinen. Venytän kuitenkin kaikkien valmiiksi ’ylhäältä annettujen” kategorioiden rajaa, koska rakastan kukkasia. Käytän satunnaisesti kukkakuvioita piristämään pukeutumistani. Yleensä kukat ovat kesämekoissa tai huiveissa. Jos käytän kukkakuvioita ovat kukat yleensä pieniä.

Valmiina kiertelemään Helsinkiä kesällä 2021.

Mun peruspukeutumiseen kuuluvat farkut. Puen niiden kanssa yleensä t-paidan ja collegen tai villapaidan. Joskus käytän myös kauluspaitoja, joiden ”kulmikkuutta” pehmennän tavallisesti villatakilla tai huivilla. Tykkäisin hameista, mutten oikein osaa pitää niitä. Olen kyllä viimekesänä löytänyt pari A-linjaista (housu)hametta ja ne ovat olleet tänä kesänä kovassa käytössä golfkentällä. Niitä pitäessäni huomasin, että tuo malli pukeekin minua huomattavasti paremmin kuin suora hame. Mekoista tykkään, pidän niitä kesäisin.

Kokkolan golfkentällä kirpputorilta löytämässäni Rönischin housuhameessa.

Jos mun pitäisi muutamalla sanalla kuvailla omaa tyyliäni, sanoisin sen olevan sporttisen ja luonnollisen pehmeä klassinen. Näillä määreillä mä kuljen vaateostoksilla kirpputoreilla.

Arkipäivän realismia

Vaatteet ja oman tyylin etsiminen

3 syyskuun, 20213 syyskuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen kirjoittanut omasta pukeutumisesta ja tyylistäni kerran aiemminkin 5v sitten (löydät jutun halutessasi täältä: https://taistelevantaivaanrannanmaalarintarinat.com/2016/08/22/capsule-wardroben-suunnittelua ). Kirjoituksen jälkeen olen laihtunut huomattavasti ja vaatteiden ostaminen on helpottanut merkittävästi.

Lihavana, joka rakastaa vaatteita ja muotia, oli hankala elää. Halusin, ja haluan edelleen, pukeutua kauniisti, mutta muotiteollisuus tarjoili mun koossa (tuolloin koko 56) lähinnä mustia (tai muita yhtä sykähdyttäviä (NOT!) tummia), huonosta kankaasta, surkeasti leikattuja ja kökösti ommeltuja vaatteita. Mä olen aina ollut laatutietoinen. Vaikken vaatteistani haluakaan maksaa hunajaa, toivon silti niiltä kestävyyttä ja monikäyttöisyyttä. Laatu, joka menee huonoksi jo ensimmäisissä pesuissa, saa mun puolestani jäädä kauppaan. En välitä pikamuodista, joten esim H&M, Cubus ja Gina Tricot:n kaupat eivät ole minua varten. Ostan ketjuliikkeiden vaatteita nykyisin vain käytettyinä kirpparilta, silloin tiedän, että ne kestävät käytössä.

En ole koskaan oppinut ottamaan peiliselfieitä, mutta joo! Tällaista kroppaa mä nykyisin saan pukea.

Mun haaveeni oli saada vaatteeni kirpputoreilta. Lihavana se ei juuri onnistunut. Nykyisin valinnanvaraa riittää, vaikken mitenkään erityisen pieni olekaan. Olen noin kokoa 44-46 ja se on mulle hyvä! Koska tarjontaa mun kokoisille on kirpputorilla aika paljon, pitää alkaa käyttämään harkintaa. Ennen ostin kirpputorilta jokaisen rätin, joka päälleni sopi, koska sopivia löytyi niin harvoin. Tuota tapaa olen joutunut nyt tarkistamaan. Vaatekaappi alkoi pullistella liitoksista, kun ensi alkuun ostelin iloisena kaikkea kaunista, ajattelematta tuleeko niitä pidettyä. Toiveeni ekologisuudesta oli valumassa viemäriin ahneuden iskiessä runsaan valinnanvaran edessä.

Kirpparilöytöjä keväältä 2021. Kenkiä ja hihatonta toppia en ole vielä käyttänyt kertaakaan.

Jouduin ensimmäisen kerran miettimään tosissani omaa tyyliäni, sitä millaisia vaatteita oikeasti tulee pidettyä. Olin jo aiemmin todennut, että en tarvitse työvaatteita, kuten toimistossa tms työskentelevät ihmiset, koska saan käyttää töissä sitä ihanaa kierrätysmuovista valmistettua hengittämätöntä sairaalaunivormua. Tarvitsen vaatteita ulkoiluun, liikuntaan ja kaupunkireissuille (näyttelyihin ja teatteriin) sekä kotivaatteita. Pelkistettynä siis liikuntavaatteita, joista osaa voi käyttää myös kotona, ja siistit kaupunkivaatteet.

Kurkkaus kaappiin paljasti, että tyyli oli vielä hakusessa ja se aiheutti liikaostoja kirpparireissuilla. Vanhat tavat istuvat tiukassa. Kun olet tottunut hamstraamaan, ja käyttämään kaikkea päälle sopivaa, tarvitsematta ajatella muuta kuin kokoa, on vaikea yhtäkkiä opetella pysähtymään ja miettimään tuleeko vaatekappaletta todella pidettyä, vaikka se päälle sopiikin. Ja sen lisäksi, että se sopii päälle, pukeeko se minua.

Tää on mun ominta tyyliä: reipas ja liikunnallinen

Pohdin vaatevalintojani ja kävin läpi kaapissani olevia vaatteita. Ennen niin ihailemani suorat hameet ja villatakit olivat edelleen käyttämättöminä. En siis ole ”tyylilyyli”! Eniten käyttöä on ollut farkuille, t-paidoille ja urheiluvaatteille. Satunnaisella käytöllä ovat olleet myös trikoomekot (kesällä). Tänä kesänä kirpputorilta löytämäni A-linjaiset urheiluhameet ovat olleet kovassa käytössä, kun aloitin golfin pelaamisen. Toteutinko sattumalta sanontaa: ”pukeudu haluamaasi työtä (harrastusta) varten”.

Kaikki vaatteeni ja mieltymykseni läpikäytyäni tulin siihen tulokseen, että tyylini on aika klassinen. En pidä räikeistä väreistä tai isoista kuvioista ja haluan vaatteideni olevan laadukkaita. Olen myös liikunnallinen ja aktiivinen ihminen, joten haluan vaatteideni olevan joustavia ja käytännöllisiä. Kun etsin nykyisin vaatteita kirppareita, joista olen ostanut lähes kaikki vaatteeni (urheilukenkiä ja sateenpitävää ulkoilutakkia sekä alusvaatteita lukuunottamatta) syyskuusta 2020 lähtien, mietin, että vaatteen tulee olla klassinen ja sporttinen (sporty classic).

Kirpputorieleganssia golfradalla. Hame ja pusero Kokkolan SPR-kirpputorilta.

Oman tyylin ja mieltymysten selvittäminen on helpottanut vaatteiden ostoa huomattavasti. Näen heti ensisilmäyksellä mitkä eivät tule kysymykseenkään. Musta, ruskea ja neon-värit eivät ole minun värejä, joten sen väriset jäävät automaattisesti rekille. Tosin vaatekaappiin on niin täynnä vaatteita, että pitäisi käydä se läpi tiheällä kammalla. Siellä on paljon ylimääräistä!

Olen itseasiassa aika tylsä pukeutuja. Tylsä mutta tyytyväinen. Oma tyyli on löytynyt!

Arkipäivän realismia

Oravanpyörässä

31 elokuun, 202131 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Olen hukannut elämäni punaisen langan tilapäisesti. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun tuntui, että elämä oli hyvässä järjestyksessä ja se rullasi omalla painollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen kuin rapistumassa oleva purtilo tuuliajolla!

Palasin, vapaaehtoisesti myönnän, kamalaan oravanpyörään. Elämäni tuntuu olevan yhtä yövuoroa ja niistä toipumista. Vanhenevan naisen ikävät fyysiset vaivat haittaavat palautumista ja yöunet ovat mitä ovat, jos niitä sattuu saamaan ollenkaan.

Voisin syyttää ulkoisia tekijöitä oman elämäni vaikeuttamisesta, mutta eiköhän se niin ole, että asenne ratkaisee – aina! Itse mä olen olosuhteiden antanut vaikuttaa niin, että olen alkanut itse sabotoimaan omaa käytöstäni, saaden näin elämän maistumaan suussani sahanpuruilta.

Aloitin elämänmuutoksen loppukirin hyvillä mielin ja toiveikkaana, mutta ”elämä tapahtui”. Olen päästänyt muutosvaihteen vapaalle ollen nyt kiihtyvää vauhtia menossa puolessa välissä jyrkkää alamäkeä. Mistä löydän jarrut?

Työ vie voimat! Teen jatkuvia ilta- ja yövuoroja. Yövuorot alkavat käydä liian raskaiksi, kun palautuminen on hidasta, eivätkä vapaat vuorojen välissä ole aina tarpeeksi pitkiä. Iltavuorot ovat äänekkäitä, ja usein tuntuu kuin hiljaisuuteen tottuneita korviani (ja aivojani) kidutettaisiin 130dB voimalla pauhaavalla vaskipuhallin-serenadilla. Aamuvuoroja en jaksa tehdä, koska nukun niin huonosti.

Kroonisesti väsyneenä ja fyysisesti puolikuntoisena tuntuu, että maailma on luotu lähinnä nuorille ja voimakkaille. Yritän tsempata ja liikkun vapaa-ajalla kuin sähköjänis. Nautin liikkumisesta, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, ettei se auta sisällä vellovaan pelkoon siitä, että romahdus on aika lähellä. Kohta en enää jaksa!

Tilannetta pahentavat kaikki ne vastoinkäymiset, joita elämä on tänä vuonna koronan lisäksi tuonut mukanaan. Yhden ystävän yllättävä kuolema, toisen ystävän vakava sairastuminen ja jopa pienet arkiset kärhämät kotona ovat saaneet stressitasoni nousemaan sietämättömän korkeaksi.

Olen taistelija, taisteleva taivaanrannanmaalari. Kohtaan vastatuulen hymyssä suin. Ulkopuoliset eivät tiedä minulla olevan vaikeaa, vaikka ahdistustaso sisälläni on niin korkea, että tuntuu kuin tukehtuisin. Kurkkua kuristaa ja itku tulee pienistäkin asioista. Olen niin väsynyt, etten enää tiedä mistä ammentaisin voimaa.

Tällaisessa elämäntilanteessa pitäisi ehkä levätä, kun siihen on tilaisuus ja rentoutua, eikä pistää uutta vaihdetta silmään elämäntapamuutoksessa! Viisainta olisi rauhoittaa elämä, syödä hyvää ravitsevaa ja värikästä ruokaa, liikkua sen verran, että tulee hyvä olo ja ennen kaikkea levätä. Viettää muutama ihan oikea ”villasukka-päivä” olohuoneen sohvalla hyvää kirjaa lukien.

Keneen yritän tehdä vaikutusta tällä jatkuvalla riehumisella? Suorittamiselta tämä elämä jo alkaa tuntua, mikä ei ollut missään vaiheessa elämänmuutokseni tarkoitus eikä päämäärä. Päämääränä oli ilo! Nyt se tuntuu olevan lähinnä tuloksen tekeminen.

On aika pysähtyä, ottaa elämäntilanne tarkempaan syyniin ja tehdä uusi tilannearvio, jonka pohjalta voi sitten miettiä uutta askelkarttaa. Tilanteeni ei ole toivoton, vaikka väsynyt ja vaivainen olenkin. Olen pysynyt tietoisena siitä missä ja miten taivallan! Siitä olen ylpeä.

Elämänmuutos

Syöppö

30 elokuun, 202130 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mä tein sen taas! Yllätin itsenikin sillä, miten helposti saan syötyä reilun puolitoista litraa jäätelöä noin vain yhdellä istumalla. Seuraavana yönä nukuinkin sitten tosi surkeasti, kun kroppa kävi tehoilla sulattaessa tuota siroa jäätelöannosta.

Mä olen aina tiennyt, että mulla on jonkilainen syömishäiriö. Mun impulssi kontrolli pettää lähes aina, kun tarjolla on jotain mun mielestä herkullista. Muistan parikin joulua, joina olen mättänyt napaani niin paljon suklaata, että olen joutunut oksentamaan. Sipsejä en mielelläni osta kotiin lainkaan, kun syön niitä sitten kaksin käsin, maistelematta makua juuri lainkaan, kärsien myöhemmin suolan aiheuttamasta kamalasta päänsärystä.

Tähän käytökseen olen halunnut muutosta. Olen hävennyt sitä koko elämäni. En ole koskaan puhunut siitä kenenkään kanssa, koska onhan se noloa, ettei aikuinen nainen hallitse omaa syömiskäyttäytymistään. Eikö?

Sairaasta käytösmallistani huolimatta olen onnistunut painonpudotuksessa. Syömiseni pysyi hyvin kurissa jatkuvan kontrollin avulla. En ostanut kotiin herkkuja, kirjasin kaiken syömäni ylös, keksin kevyitä herkkuja, joita voin syödä hyvällä omallatunnolla ja punnitsin itseni lähes päivittäin pysyäkseni kaidalla tiellä.

Takaraivossani kytee jatkuva pelko siitä, että impulssikontrollin puutteeni saa minut lihomaan takaisin kaikki tiputtamani kilot.

Olenko liian ankara itselleni kuten minulle on sanottu? Ehkä olen, mutta omasta mielestäni olen sitä syystä. Minulla on syömishäiriö ja haluan pitää sen kurissa. Se ei onnistu, jos kuittaan jokaisen täysin turhan mättöpäivän päänsilittelyillä. Tiedän syöväni arjessa ravitsevaa ja maukasta kotiruokaa, joten miksi sorrun ylensyöntiin?

Alkoholistista ei tule kohtuukäyttäjää, mutta mitenkä mahtaa olla syöpön laita? Oppiiko syöppö käyttämään herkullista ruokaa kohtuudella? Aika rankka vertaus, mutta mun täytynee tuumata asiaa ja kokeilla kohtuullista herkuttelua saadakseni vastaus tuohon kysymykseen omalla kohdallani. Ihminen selviää vaikka koko elämänsä juomatta alkoholia, mutta ilman ruokaa ei kukaan pärjää kovin pitkää aikaa.

Pienet nautinnot tuovat palasen luksusta arkeen. Jos ei koskaan anna itselleen lupaa syödä jotain hyvää, on elämä yhtä jatkuvaa kärsimystä. Toivottavasti minäkin joskus opin nauttimaan herkuista sortumatta övereihin!

Arkipäivän realismia

Ammatinvalintaa

27 elokuun, 202127 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Mä en edelleenkään ymmärrä mikä mielenhäiriö mulle tuli, kun päädyin hakemaan sairaanhoitajakouluun!

Muistan hyvin, kun pohdin ammatinvalintaa kirkasotsaisena nuorena, ja tulin siihen tulokseen, että hoitoalalta löytyy mulle passeli työ! Olin aivan vakuuttunut, että psykiatria olisi mulle nappivalinta. Järkeilin vielä, että jos en pääse ensimmäisellä yrittämällä sairaanhoitajalinjalle, haen seuraavana keväänä lähihoitaja-puolelle. Tadaa! Pääsin ensimmäisellä yrittämällä Tampereen Terveydenhuolto-oppilaitokseen psykiatrisen erikoissairaanhoitajan koulutukseen.

Aloitin koulun innokkaasti. Menestys oli kohtalainen. Etenkin harjoittelujaksoilta sain hyvää palautetta. Tuolloin tuntui, että olin valinnut oikean alan. Valitettavasti kuitenkin kävi niin, että psykiatrista sairaalaverkostoa ja laitospaikkoja alettiin ajaa alas juuri ennen kuin minun vuosikurssini valmistui. Hienot teoriat ja hoitoideat jäivät siis vain haaveiksi omalla kohdallani. Jälkeenpäin eräällä koulutusmatkalla Helsingissä ollessani eräs hoitaja kertoi potilaiden sanoneen hoidosta kysyttäessä, että ”nykyisin on enemmän avoa”! Hoitoon ei enää päässyt vaikka tarve laitoshoidolle olisi ollut monesti huutava!

Tulin raskaaksi viimeisen opiskeluvuoteni aikana ja jouduin tauottamaan opiskeluni vuodeksi, kun puoli vuotta opiskelua oli kesken. Palasin takaisin ja valmistuin joulukuussa 1995. Jälkeenpäin olen usein pohtinut, että olisiko pitänyt vaihtaa alaa, kun olin vielä nuori!

Sairaanhoito ei ole sellaista, kun sen odotin olevan. Nykypäivänä resurssit ovat vedetty minimiin. Hoitajamitoitus on minimaalinen ja hoitolaitosten budjetti surkea. Joissain surullisimmissa tapauksissa on hoitopaikoissa potilasta kohden vain 1 leikkele ja 1 juustosiivu/päivä. Jos haluat päälliset leivällesi aamulla, voi illalla leivälle laittaakin sitten pelkän ylähuulen.

Kunnallisella puolella resurssipula näkyy sijaisten puuttumisena. Jos joku on sairas, ei ulkoisia sijaisia enää ole, vaan vakinainen henkilöstö venyy. Käytännössä tämä sitten näkyy hoitajien väsymisenä (ja kyynistymisenä) sekä sairaspoissaolojen lisääntymisenä.

Kukka kaikille hoitoalalla työskenteleville.
Olette sankareita!

Hoitajien palkkaus on niin kehno, että kaikki kynnelle kykenevät hakeutuvat muualle töihin. En ymmärrä mistä sairaanhoitajien lakon aikaan lehtien löytämä yli 3000€/kk oleva palkka oli löydetty. Oma ”uransa-huipulla-olevan-sairaanhoitajan” palkkani on noin 2500€/kk + vuorotyölisät. Lähtisitkö itse tällä palkalla ottamaan vastuuta muiden ihmisten hengestä?

Korona oli viimeinen isku hoitoalalle. Hoitajat tekevät työtä oman terveytensä ja läheistensä terveyden puolesta peläten. Työt lisääntyivät ja kiitosta venymisestä sekä hyvin tehdystä työstä sateli, mutta konkreettista korvausta hoitajien tileille ei kuitenkaan ole näkynyt eikä kuulunut. Kissa kiitoksella elää! Kiitoksilla ei osteta ruokaa eikä makseta lainoja. Nuoret hoitajat säikähtävät työtaakkaa ja vastuuta ja pakenevat, kun vielä voivat.

Huono palkka ja työn aliarvostus olivat minulla tiedossa jo opiskeluaikana. Yövuorossa, kun dementikot huutavat kuorossa, enkä voi asialle mitään, kun kokeillut unilääke, kädestä pitäminen tai keskustelu eivät auta, mietin ahdistuneena kenen puoleen kääntyisin, kun tuntuu, että yhteiskunta ei kuuntele hoitajia, vaikka asioista kuinka monta kertaa mainittaisiin. Filippiineiltä hoitajien lennättäminen apuun ei ole mielestäni kestävä ratkaisu! Enemmän apua olisi palkkojen nostamisesta työn vaativuutta vastaavalle tasolle. Ja ei, en halua kuulla lässytystä kutsumusammatista!

Jos haluat vastuullisen työpaikan ja paljon töitä, suosittelen hoitoalaa! Mutta varaudu jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen ja ahdistukseen siitä, että et voi tehdä työtäsi niin hyvin kuin mahdollisesti olit kuvitellut. Hoitoalalla jaksavat työskennellä loppuunpalamatta valitettavasti vain ne, jotka osaavat lukea laatusuosituksia rivien välistä.

Elämäntapamuutos

Loppukiri

24 elokuun, 202124 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Tunnustan: mun elämänmuutos on vielä vaiheessa! Alkuperäinen tavoite oli saada paino BMIn ylärajalle. Tuohon tavoitteeseen en vielä ole päässyt.

Lopetin tarkalla ruokavaliolla olemisen kesällä 2020. Halusin kokeilla pystynkö elämään ilman jatkuvaa pilkun tarkkaa kirjaamista, niin etten liho takaisin kaikkia laihdutettuja 43kiloa. Muutama kilo tuli odotetusti takaisin. Olen kuitenkin pysynyt siinä painossa missä nyt olen noin vuoden. Olen ylpeä itsestäni!

Aktiivisuuden lisääminen arkeen on riittänyt painonhallintaan.

Olen ihan tyytyväinen nykyiseen painooni. En osaa kuvitella olevani kovin laiha, koska olen aina ollut erittäin ylipainoinen. Silti haluaisin kokeilla kerran elämässäni miltä tuntuu olla ns ”normaali painossa”, mikä minun kohdallani tarkoittaa 68 kiloa (se maaginen BMI:n yläraja). Minä en tästä nuorene joten ”it’s now or never”!

Koko kesän olen lykännyt loppukirin aloitusta. Olen kyllä liikkunut tavanomaiseen tapaan, sillä kun liikkuu paljon, voi syödä enemmän. Kesä oli lämmin, joten jäätelöä kului. Se ei ole haitannut, sillä paino on pysynyt hallinnassa. Viime viikon lopulla päätin, että nyt on vihdoin aika aloittaa viimeisen toteutumasta jääneen tavoitteen havittelu.

Tänään se loppurutistus sitten alkoi. Maanantai on mun paastopäivä ja tänään olenkin noudattanut sitä erityisen tarkasti. Kahdeksalta illalla on vielä 11 kaloria 500 kalorista jäljellä käytettäväksi. Onneksi nälkä ei ole, joten nuo 11 kaloria jäänevät todennäköisesti koskemattomiksi. Yleensä en harrasta liikuntaa paastopäivinä. Päätin kuitenkin lähteä pelaamaan golfia paastosta ja siitä tosiasiasta huolimatta, että olen viimeiset kolme yötä nukkunut tosi huonosti. Pelasin laiskahkosti 9 reikää, uusilla rautamailoilla, jotka tulivat viime viikon lopulla. Pakkohan niitä oli päästä testaamaan! Iltapäivällä, kun Hani tuli töistä päätimme vielä käydä heittelemässä frisbeetä Laajalahden radalla. Pelasimme 10 väylää kylmässä mutta hienossa alkusyksyn (loppukesän) säässä.

Viimeisen puserruksen aloittaminen hirvitti. Ei tämä kuitenkaan ollutkaan vaikeaa. Olen niin tottunut näihin maanantain paastopäiviin, että tuntui kuin olisi kotiinsa palannut. Pudotettavaa on noin 13-14 kiloa, joten tavoitekaan ei tunnu yhtä kaukaiselta, kuin silloin kun tämän elämänmuutos-projektin aloitin.

Syksy on hyvää aikaa tiputtaa painoa! Kotimaiset vihannekset ja juurekset ovat parhaimmillaan. Liikkuminenkin on mukavampaa, kun ei ole enää niin kuuma. Kun pääsen asettamaani tavoitteeseen, tiedän nyt kuinka pystyn hallitsemaan painoni niin ettei se enää nouse.

Elämänmuutos

Rispikolf

21 elokuun, 202121 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Frisbeegolf jota mä tapaan kutsua ”rispikolffiksi” on tänä kesänä melko varmasti pelastanut mut lihomasta takaisin 120kiloiseksi!

Frisbeegolfaamassa Kokkola Köykärinmäen kentällä

Kuulin koko lajista ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Poikani sanoi sen olevan hauskaa! Mulla on ikävä tapa luokitella asioita, ennen kuin otan niistä selvää. Frisbeegolf meni ”nuorten kotkotuksia”-osastoon. Jotain jäi kuitenkin hautumaan takaraivoon.

Kokkolaan rakennettiin jokin aika sitten uusi mahtava 18 väyläinen frisbeegolf-rata Laajalahteen. Mieheni kävi viime kesänä testaamassa radan veljensä ja tämän pojan kanssa. Hän mainitsi sen olleen tosi hauskaa, ja että siinä tulee huomaamatta kunnolla liikuntaa, kun radalla on paljon nousuja ja laskuja. Köykärinmäellä on toinenn rata, mutta se ei houkutellut, koska olimme kuulleet, että siellä olisi paljon punkkeja.

Kokeilimme frisbeegolfia viime kesänä Pietarsaaressa ystäviemme pihalla. He olivat ostaneet pari koria ja Olli oli rakentanut heidän isolle pihalleen pienen radan. Juhannusaatto menikin mukavasti kiekkoa viskellessä hyvässä seurassa.

Tämä kesä alkoi totutusta poiketen. Otimme molemmat mieheni kanssa TBE- eli punkkirokotteet, koska olimme aloittaneet suunnistamisen. Päätimme alkukesästä lähteä testaamaan Laajalahden uuden radan, kun käytössämme oli Kokkolan Ladun frisbeet. Rata oli kyllä ensiluokkainen, mutta ilmeisesti kiekoissa oli joku vika, koska ne lensivät niin lyhyitä liitoja tai ihan väärään suuntaan. Porukkaa radalla oli kuin muurahaisia keossa. Laji on suosittu Kokkolassa! Olemme mieheni kanssa kumpikin nopeasti ahdistuvaa lajia. Jos perässä joku odottaa vuoroaan, huonosta heitosta tulee vielä surkeampi. Meistä ei tule kilpailijoita, stressi sietokyky on molemmilla lähellä nollaa! Päätimme palata asiaan syksyllä, kun ihmiset (nuoret) palaisivat kouluun ja töihin.

Mun ekat omat kiekot. Näistä päällimmäinen, jossa on kuningattaren kuva, on jo hävinnyt Köykärinmäen heinikkoon.

Heinäkuun alussa kävin pyöräilemässä ja satuin ajelemaan Köykärinmäelle. Ehdotin miehelleni, että kävisimme kokeilemassa rataa nyt, kun meillä on ne punkkirokotteet. Tuumasta toimeen. Ensimmäisellä yrityskerralla siellä vain oli maastopyöräilykisat, emmekä halunneet aiheuttaa vahinkoa nuorille pyöräilijöille lennättämällä kiekkoja samaan aikaan. Palasimme seuraavana päivänä. Kiersimme koko radan. Kiekot olivat edelleen surkeita: lensivät vain muutaman metrin ja usein aivan väärään suuntaan. Se ei meitä haitannut, tuloksen parantaminen olisi helppoa! Ensimmäisellä reissulla hukkasin heti kolmannella väylällä ihanan ja parhaiten lentäneen pinkin kiekkoni. Näin mihin se lensi, mutten vaan puolen tunnin hakemisesta huolimatta löytänyt sitä enää!

Tämä lempiniekkoni hävisi Köykärinmäen pusikkoon viimeisimmällä reissulla. Siinä on mun nimi ja puhelinnumero, joten voi olla että saan sen vielä takaisin.

Meille on selvinnyt, että kiekon heittäminen on tekniikka ei voimalaji! Aloittelijoina tekniikkamme oli, ja on edelleen, huono. Se ei parane kuin heittelemällä. Meille on myös selvinnyt, että Köykärinmäen rata on karmea ”kiekkosyöppö”! Se on pusikkoinen ja heinittynyt, sekä sen molemmissa reunoissa on melkoiset rotkot, joihin lennätetty kiekko on äärettömän vaikea haettava. Hyvin räväkänvärinen kiekko on paras tälle radalle, sillä se on helpoin havaita.

Kaikesta tästä huolimatta Köykärinmäellä on myös yksi melkoinen vetonaula, kun me keski-ikäiset frisbee golffaajat olemme aloitelleet pelaamista: siellä saa kiekkoa nakella rauhassa! Laajalahti vetää suuret massat ja Köykärinmäellä harvoin on paljoa porukkaa!

Heittelemässä pinkkiä ”Hatchet”iäni ennen kuin se katosi lopullisesti Köykärinmäenn pusikkoon
väylällä 7.

Frisbee-golfaaminen on meille molemmille mukava tapa rentoutua. Emme ota sitä tosissamme. Heittotekniikka on molemmilla vielä hakusessa, vaikka olemme yrittäneet hakea vinkkejä youtube-videoista. Aluksi pidimme kirjaa ihan puhelimen muistiin merkkaamalla tulokset. Sitten löysimme Play-kaupasta Frisbeegolf Suomi appsin, johon tulokset voi merkata ja sieltä sitten voi seurata kehitystä. On mukava seurata, kuinka heittomäärät vähenevät hitaasti mutta varmasti!

Rispikolf on mukavaa ajanvietettä! Siitä voi tehdä urheilua, mutta me otamme sen parempana vaihtoehtona television ääressä istumiselle. Sen avulla olemme saaneet lisättyä arkiaktiivisuutta hauskalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan!

Aktiivinen elämäntapa

Villasukka-päivä

19 elokuun, 202119 elokuun, 2021 Ikinuoren naisen pienet ilot

Edessä on kaksi yövuoroa ja ulkona sataa. Kahtena edellisenä päivänä olen pelannut golfia. Kävely kilometrejä noina kahtena päivänä golfkärryä perässä raahaten ja mailaa välillä heilutellen, on tullut noin 15km. Etenkin 18 reiän pelaaminen eilen tuntuu hieman kropassa, joten tänään on ansaitun tauon paikka varsinaisesta liikunnasta

Iloiset golfaajat eilen kauniilla Pietarsaaren kentällä. Takana 11 pelattua väylää.

Se, että viettää lepopäivän liikunnasta on järkevää. Kestävyysliikunnan (kuten esim golf ja kävely tai pyöräily) jälkeen kroppa rakentaa levossa uusia verisuonia, jonka jälkeen lihakset saavat paremmin happea ja verta. Salitreenien (tai muiden lihaskuntoa parantavien treenien jälkeen) lihas rakentaa levossa rikkoutuneen lihaksen tilalle uutta kudosta, joten lihas palautuu ja kasvaa. Kunnon harjoittelu aiheuttaa kehossa stressireaktion, joka rasittaa hermostoa ja hormonaalista järjestelmää. Hormonit pitävät kehon kiihtyneessä tilassa (esim univaikeudet, jos treenaa liian myöhään illalla), joten palautumiseen tarvitaan aikaa. ”Lihas kasvaa levossa” sanonta pitää siis paikkansa.

Mun ystäväni Kaisa on nimennyt lepopäivät ”villasukka-päiviksi”. Käsitän itse ilmauksen niin, että ne ovat hänelle päiviä, jolloin ladataan akkuja kotona. Noina päivinä tehdään vähän arkisia kotitöitä ja luetaan tai seurustellaan ystävien kanssa.

Itselleni lepopäiväkin on nykyisin eräällä tavalla aktiivinen. Toki se tänäänkin sisältää noita arkisia kotitöitä (tänään mm silitystä ja ruuanlaittoa), mutta hyvin usein myös laiskahkoja kävelylenkkejä metsässä. Laiskahko tarkoittaa sitä, että syke ei juurikaan nouse, on aikaa ihailla ja tutkia luontoa ja mulla on usein kamerakin mukana, koska rakastan valokuvausta.

Kauneuden näkee paremmin ilman kiirettä!

Sadepäivä on hyvä lepopäivä. Silitettävien pyykkien vuori on julma ja ruokaakin olisi hyvä saada huomiselle, ettei yövuorojen välissä tarvitse alkaa miettiä, mitä laittaisi ruuaksi. Siivouskaan ei olisi pahitteeksi. Mutta ensin on päästävä hetkeksi ulos. Pää tarvitsee pienen happihyppelyn!