Golf kurssin käymisestä on kulunut jo kaksi kuukautta. Lomalla kävin kentällä todella usein, mutta kun työt taas alkoivat, harrastustahti tuppasi kärsimään.
Työ haittaa harrastuksia, niinhän se on! Ei kuitenkaan niin paljoa, ettei se vähentäisi kilpavarusteluun tai sitä miettimiseen käytettyä aikaa. Toki olen pelannutkin, enimmäkseen yksin, mutta pääsin myös kokeilemaan pelaamista kahden ihanan naisen kanssa. Mikään ei ole niin mahtava tapa horjuttaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin, kuin golfin pelaaminen kahden itseä huomattavasti paremmin ja kauemmin pelanneen kaverin kanssa! Olin sanalla sanottuna kehno. Silti haluan muistaa vain ne muutamat mahtavasti onnistuneet aloituslyönnit driverilla ja pari upeaa puttia.
Mahtava päivä takana, pelasimme 18 reikää.
Pelatessa olen huomannut, että rautamailani ovat kovin painavat ja jäykät. Ne ovat kyllä hyvät ja toimivat mailat, mutta olen alkanut epäillä, löytyisikö minulle paremmin käteensopiva setti. Nykyiset mailani ovat miesten mailat, joissa on jäykät varret. Syksyn tullen on paras aika etsiä mailoja, kun kaupat myyvät pois tämän vuoden varastojaan. Yövuorossa oli hieman aikaa tutkia verkkokauppojen valikoimaa. Ja yllätys, yllätys! Eipä aikaakaan, niin olin tehnyt tilauksen. Mä aina silloin tällöin yllätän itsenikin impulsiivisuudellani (tyhmyydelläni?)!
Uudet mailani
Perustelin ostostani itselleni sillä, että mailojen hinta oli 300€ halvempi kuin lähtöhinta, ja että mä (todellakin?) tarvitsen uudet mailat, jotka istuvat käteeni paremmin kuin vanhat. Yritin oikeuttaa tyyriinpuoleisen ostokseni myös tolkuttamalla itselleni, että rautamailoja ei todennäköisesti tarvitse sitten juurikaan enää uusia. (Ja lehmät lentää!!!) Kaiken tämän lisäksi sanoin itselleni, että juuri siksihän töissä käydään, että voidaan hankkia elämään pieniä (ja isoja) iloja. Näin minä oikeutin kalliin mailaostokseni! Aikalailla samanlaisen sisäisen keskustelun, tosin hieman lyhyemmän, kävin, kun ostin aiemmin kesällä itselleni uuden putterin. Putteri onkin ollut kovassa käytössä. Nyt meillä on kaksi putteria, joten voimme mieheni kanssa harjoitella yhtäaikaa.
Uusi putteri käytössä
Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että huonosta pelaajasta ei tehdä hyvää pelaajaa hienoilla varusteilla! Ainoa keino kehittyä on harjoitella ahkerasti! Kanssani yhdessä pelanneet naiset antoivat hyvää palautetta ja paljon hyviä vinkkejä. Vaikken olekaan Matilda Castrenin tasoa, enkä varmasti koskaan lähelläkään, niin nautin pelistä suunnattomasti. Golf on mahtavaa ulkoliikuntaa ja siinä riittää haastetta!
Olen ollut hyvin levoton lapsi, nuori ja aikuinen. Isäni sanoi kerran, että mun elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Jos pidän jostain tänään, voi olla varma, että vuoden kuluttua tilanne on ihan muuta. On mulla kuitenkin koko elämäni mukana kulkenut itselleni neljä K:ta: kirjat, kirjoittaminen, kuvaaminen ja käsityöt. Nämä kaikki ovat olleet, ja ovat edelleen, mulle todella tärkeitä harrastuksia. Ne rentouttavat ja tuovat arkeen kaivattua kauneutta.
Arjen kauneutta kuvattuna omalla takapihalla
Ystäväni kysyi minulta tovi sitten miksi lomailen aina samoissa paikoissa? Mietin asiaa metsälenkillä. Olin ollut lihava lapsi, josta kasvoi lihava nuori ja aikuinen. Koko elämäni olen koettanut sopeutua joukkoon. Olen yrittänyt miellyttää muita, että minusta pidettäisiin. Toisten miellyttäminen merkitsee usein itsensä unohtamista. Kun seura muuttui, myös käytökseni muuttui. Olin oikea kameleontti, liputin milloin kenenkin värejä. Lapsuuteni oli sosiaalista kaaosta.
Elämä on valoa ja varjoa
Sosiaalinen kameleontti kasvoi aikuiseksi. 21-50-vuotiaana muutin aivan liian monta kertaa. Missään ei ollut hyvä, aina oli joku pielessä. Myös työpaikkoja tuli ja meni. Asuin kaksi vuotta nuoruudessa ulkomailla. Vuoden Sveitsissä ja vuoden Englannin etelärannikolla. Kuljimme paljon ulkomailla ensimmäisen mieheni kanssa. Hänellä oli tovin lähin esimies Lontoossa. Lentokentät tulivat tutuiksi, samoin suuri osa Euroopan pääkaupungeista. Ensimmäinen avioliittoni päättyi osittain oman rauhattomuuteni ja tyytymättömyyden takia. Mikään ei tuntunut enää riittävän, vaikka kaikkea oli ja mahdollisuudet olivat lähes rajattomat.
Koko elämä on yhtä suunnistusta
Elämäni on rauhoittunut vasta viimeisen 6 vuoden aikana. Olen oppinut pakon edessä hyväksymään oman vajavaisuuteni. Perfektionismi olisi ollut tie liian aikaiseen tuhoon. Olen toistanut itselleni: ”keskinkertainen on riittävä. Minä riitän!” Minun ei ole tarvetta enää jatkuvasti tuoda itseäni esille, eikä yrittää olla parempi kuin muut. Olen hyväksynyt että olen ”riittävä” ja ”keskinkertainen” jopa ”huono”, jos jokin kaikesta huolimatta on hauskaa.
Tätä kaikkea pelasin ystäväni kysymykseen, miksi lomailen aina samassa paikassa. Mä on kulkenut paljon, nähnyt paljon ja kokenut liian paljon, että nykyään huomattavasti vähempikin riittää. Mulla ei ole tarvetta, eikä kauheasti enää haluakaan matkustella joka lomalla ulkomaille. En koe, että saan sieltä yhtään sen enempää kuin Suomen Lapista. Kyllä mä todennäköisesti vielä ulkomaanreissuja teen, kun tästä koronasta selvitään. Ihan yhtä mielelläni matkustan silti vaikka viikonloppulomalle Vaasaan. Vähempi ja pienempi riittää! Keskinkertainen on hyvä!
Olen kertonut monessa aikaisemmassa kirjoituksessa omasta elämäntapamuutoksestani, jonka avulla onnistuin pudottamaan noin 40kg ja vannoutuneista kirjan kanssa sohvalla makaavasta mammasta tuli aktiiviliikkuja. Lupaan, että lopetan asian käsittelyn tähän! Haluan vain vielä kertoa omat vinkkini niille, jotka mahdollisesti niitä tarvitsevat muutosta miettiessään.
Minä vuosina 2018 ja 2021
Jos mietit elämänmuutosta, älä muuta kerralla kaikkea! Usein näkee, että ihmiset elämäntapojaan muuttaessaan menevät äärimmäisyyksiin. Niin minäkin ensimmäisellä kunnon yritykselläni tein. Hyvin tarkka ja yksityiskohtainen dieetti yhdistettynä tolkuttoman treenaukseen on varma keino lyödä hanskat tiskiin hyvin nopeasti, etenkin jos on aiemmin syönyt miten sattuu ja liikkunut hyvin vähän.
Ruokavaliota muuttaessaan ole rehellinen itsellesi. Käy läpi ruokailutapasi ja arvioi muutoksen tarve. Tärkeintä on syödä hieman vähemmän (noin -400-500kcal/vrk) kuin kulutat. Äkkidieetit eivät tuo pysyvää muutosta. Et tarvitse erikoisruokia, etkä mitään jauheita tai pillereitä. Yksi parhaista dieettivinkeistä on vanha kunnon lautasmalli: puolikas lautasellinen kasviksia, yksi neljäsosa hiilihydraattia ja yksi neljäsosa proteiinia. Toimii!
Pauttiarallaa lautasmallin-mukainen annos
Elämää kannattaa ajatella pidemmällä tähtäyksellä kuin esimerkiksi kuukauden päästä oleva juhla, jossa haluaa näyttää vetävältä. Mikään ihme-dieettikään ei onnistu, jos saat ravinnostasi enemmän kaloreita kuin kulutat. Aktiivisen liikkujan ei kannata yrittää ”nälkä-dieettiä”, eli kituuttaa turhan vähällä ruualla. Mä söin laihuttaessani noin 1600kcal/päivä ja pidin viikossa 2 paastopäivää, joina kalorimäärä jäi 500-600kcal. Paastopäivinä en harrasta liikuntaa. Suosittelen ruokapäiväkirjan pitämistä ainakin aluksi, että saat realistisen kuvan syömästäsi kalorimäärästä. Mä käytin puhelimeen lataamaani Yaziota. Sen ilmaisversiokin on ihan riittävän toimiva! Yazio on minulla edelleen käytössä! Sen avulla voin syödä sen mitä syön hyvällä omallatunnolla. Ruuasta tulee kyetä nauttimaan!
Mä syön myös pizzaa. Teen sen itse, että pystyn kontrolloimaan ravintoni kalorimäärän.
Liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti. Kävely on loistava laji, joka sopii lähes kaikille. Jos haluaa kävelyyn hieman lisää tehoa, voi ottaa sauvat avuksi ja näin koko keho saa liikettä. Kuntosalia suosittelen lämpimästi lihaskunnon vuoksi. Itse en tykkää salitreenistä, käyn kuitenkin, koska olen jo 56-vuotias ja haluan kyetä nousemaan tuolista ja laskeutumaan kotimme kellarissa olevaan saunaan vielä 20 vuoden kuluttuakin. On aivan sama minkä lajin valitset, kunhan liikut. Ihmisen keho on luotu liikkumaan ja se toimii parhaiten, kun saa säännöllistä harjoitusta. Tärkeintä on, että teet sellaista, mitä jaksat jatkaa kauan, olipa lajina melonta, juoksu, padel tai frisbeegolf.
Suunnistus on yksi mun lempilajeista
Näiden ravinto- ja aktiivisuusvinkkien lisäksi kunnon yöunien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Aikuinen ihminen tarvitsee 7-9 tuntia kunnon unta vuorokaudessa. Itse tarvitsen noin 8 tuntia kyetäkseni toimimaan hyvin. Liian vähäinen yöuni mm lisää ruokahalua. Minulle tulee ”syön-kaiken-mitä-kaapista-löytyy”-päiviä, jos nukun huonosti. Kunnon yöunet takaavat palautumisen. Liian myöhään illalla tehty raskas liikunta heikentää yöunia, joten raskasta liikuntaa, kuten myös tukevia ilta-aterioita, kannattaa välttää, jos haluaa levätä hyvin.
Mä en elämäntapa muutosta aloittaessani halunnut ajatella olevani dieetillä tai laihduttaa. Hoin itselleni: ”syön värikästä ruokaa” ja ”olen aktiivinen”. Samalla tiellä olen edelleen ja olen tyytyväinen.
Aloitteleva frisbeegolfaaja tässä, hei! Uusien hauskojen liikuntalajit metsästys jatkuu!
Mä oon aina tykännyt ruuanlaittamisesta. Leipomisesta en niin välitä, kun se on niin teknistä ja tarkkaa, mutta ruuanlaitto on hauskaa!
Tomaatti-kesäkurpitsagalette
Kun aloittelin elämänmuutostani arvioin, että mun ruokavalion perusta oli kunnossa. Tarvitsin vain reipasta hienosäätöä annoskokoon, mutta vielä enemmän tarvitsisin muutosta ruokailurytmiin, koska olin ollut illat jääkaapilla kulkeva märehtijä. Annoskokoon oli helppo tarttua. Mietin ja tutkin asiaa ja havaitsin että annoskoko voi oikeastaan pysyä ennallaan, kun lautasen täyttää suurimmaksi osaksi kasviksilla (ilman voita ja kermaa tietenkin). Kasvisten kalorimäärä on niin pieni, että niitä voi syödä aika huoletta mahansa täyteen. Onneksi olen aina pitänyt kasviksista! Minulla on jatkuva reseptihaku päällä uusille kasvisruuuille, toki myös muille ruuille. Olenkin tilannut itselleni englantilaisen Delicious Magazinen ja kotimaisen Maku-lehden. Kirpparilla käydessä tsekkaan aina keittokirjat.
Isossa kupillisessa salaattia on noin 120kcal ja varmasti lähtee nälkä.
Kasvikset ovat niin monikäyttöisiä! Niitä voi käyttää raakana ja kypsennettynä, tosin poikkeuksiakin on. Suosikkikasviksiani ovat tomaatit ja juurekset. Peruna on herkkuani, vaikka mahani ei siitä erityisemmin iloitse. Peruna on aivan liian aliarvostettu kasvis! Se taipuu todella moneksi ja on sivumennen sanoen pelastanut aikoinaan monta suomalaisia nälkäkuolemalta. Itse tykkään uuniperunoista ja äskettäin uunissa laittamani litistetyt potut olivat herkullisia (tosin ne eivät olleet vähäkalorisia, sillä päälle oli lirautettu jonkin verran öljyä rapeuttamaan pintaa).
Kanaa ja pottuja uudella tavalla
Mun tapani laittaa ruokaa on hyvin ”Jamie Oliver”-mainen: ei hienostelua eikä ihme kommervenkkejä, vaan tavallista helppotekoista kotiruokaa. Innostuttuani katselemaan Master Chef Australiaa muutama vuosi sitten innostuin vielä enemmän ruuanlaitossa. Ohjelmasta sai vinkkejä eri aineiden yhdistetyn, ruuan esille laittoon ja lukuisia tekniikkavinkkejä. Ohjelman innoittamana olen kokeillut muun muassa fenkolia ensimmäisen kerran. Tein sitä netistä löytämälläni italialaisella ohjeella: kermassa haudutettuna ja tarjoilin lohen kanssa. Näytti kanssasyöjille maistuvan! Nyt kun elän uuden tyylistä elämää ja kerma on jäänyt, olen tehnyt mm omena-fenkolisalaattia. Se on mun herkkua!
Elämäntapamuutoksen jälkeen meille ei valmisruoka-annoksia ole ostettu, vaikka maksalaatikkoa joskus tekee mieli, sitä rusinallista. Mun rauta-arvot vain ovat niin korkeat, että parempi jättää maksalaatikko ja rakastamani maksapasteija kaupan hyllylle. Jos halutaan valmista evästä, mennään ulos syömään. Muutaman kerran mun pitkien yövuoroputkien jälkeen ollaan tilattu Foodoran avulla ruuat kotiin. Yleensä mä kuitenkin laitan ruuat itselleni töihin ja varmistan, että miehelleni on syötävää kun hän tulee töistä. Se on mulle ilo!
Kasvisten lisäksi laitan mielelläni kanaa ja ahventa. Kalan suhteen olen nirso. Olen hyvin myöhään opetellut sen syönnin ja olen valikoiva sen suhteen. Pidän kaloista joissa on mieto maku (ahven, lohi, siika ja tonnikala) myös savukala maistuu. Sushia olen yrittänyt opetella syömään, mutta niin kauniilta kuin sushit näyttävätkin, niin mun suussa ne eivät maistu hyville.
Mieheni on havainnut, että kun menemme kauppaan vietämme eniten aikaa hevi-osastolla. Jääkaapissa pitää aina olla kaalta, porkkanoita, lanttua tai naurista ja kyssäkaalta juuresraastetta varten, jota käytän salaattieni tekemiseksi tukevimmiksi, että ne pitäisivät nälkää paremmin paastopäivinä. Kotona pitää aina olla myös tomaatteja, erilaisia salaatteja, suippopaprikoita, perunoita ja kananmunia sekä pakkasessa pinaattia, herneitä, maissia ja ruusukaalia. Tällä perusvarastolla voin tehdä jo jos jonkinlaisia aterioita.
Lähes päivittäinen salaatti tuunattuna reilulla kanamäärällä pyörälenkin jälkeen
Jäätelö on aina ollut mun heikkouteni. Siitäkään ei ole tarvinnut luopua. En ole oikeastaan luopunut mistään, vaihtanut vaan kaiken kevyempään vaihtoehtoon. Syön jäätelöä, vaikka maito ei oikeastaan sovi keholleni, koska sen on vaikea pilkkoa laktoosia. Pahin yhdistelmä mulle on maito + sokeri toisin sanoen jäätelö. Tyhmästä ja ahneesta päästä kärsii koko kroppa! Jäätelönä syön siksi usein pakkasesta ottamiani marjoja, joihin sekoitan proteiinijauhetta ja hieman jotain nestettä, usein mantelimaitoa (13kcal/100ml), jota käytän myös kahviin. Sekoitan marjat ja lisukkeet blenderissä ja voilá – minulla on herkullista ”jäätelöä”. Joskus halutessamme herkutella, ostamme Jymyn Vapaus jäätelöä, joista herkullisin mielestäni on valkosuklaa-salmiakki. Se vie kielenkin mennessään, eikä sisällä kuin 320kcal.
Salaattien lisäksi syön lähes joka päivä Kaurapuuroa. Lisään päälle raejuustoa ja hilloa ja itse puuroon chian- ja pellavansiemeniä sekä Kuidukasta. Nämä kaksi: salaatit ja kaurapuuro ovat olleet mun pelastukseni. Ne maistuvat hyviltä, ovat kevyitä ja helppotekoista.
Savustettua ahventa ja kasviksia
Ruoka on iloinen asia. Mä en ruokavaliostani elämäntapa muutoksen takia ole jättänyt pois mitään. Ainoa ruoka mitä varon on leipä. Rakastan uunituoreita leipää! Jos aloitan en kykene lopettamaan. Parempi siis rajoittaa leivänsyönti erikoistilaisuuksiin.
Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa! Näin on tyttäreni minulle joskus sanonut ja siihen minun on helppo yhtyä.
Pizzaa meillä syödään noin kerran kuukaudessa. Teen sen aina itse. Pohjassa taikinajuureen jämät ja tässä täytteenä vain tomaatteja ja basilikaa.
Aloitin aktiivisen elämän metsästyksen harrastamalla enemmän kävelyä ja käymällä 1 (-2) kertaa viikossa salilla. Sohvaperunalle liikunnan aloittaminen on palkitsevaa. Usko tai älä! Tuloksia tulee itseasiassa hyvin pian. Nopeasti huomaa, että 3km on aivan liian lyhyt matka lenkille. Myös kävelynopeus kiihtyy. Tallustajasta tulee kävelijä.
Ensimmäinen salikäynti tuntuu lähes aina kropassa seuraavana päivänä, kun lihakset ovat saaneet outoa uutta liikettä. Näin kävi minullekin. Yllättäen salilla ei ollutkaan ihan niin kamalaa, kun olin kuvitellut, ja olen siksi käynyt salilla elämäntaparemontin vuoden 2019 toukokuun alusta asti. Sali ei ole mun juttu! En innostu treenaamaan itselleni ”bikinibodyä”. Lihaskunto on vanhenevalle naiselle tärkeää, joten koen, että tunnin parin uhraaminen viikossa kuntosalille on fiksua. Kuten sanoin: sali ei ole mun juttu, mutta joskus vaan on tehtävä asioita joista ei niin kauheasti välitä, että voi tehdä ja jatkaa niitä juttuja joita rakastaa!
Lihastreeniä koronan vuoksi ulkona keväällä 2021
Kun kävely alkoi olemaan helppoa, päätin kokeilla polujuoksua. Yritin ja yritin. Yksin olo metsässä olisi viehättänyt ja juokseminen on niin helppo laji, kun ei tarvita muita varusteita kun kunnon jalkineet. Mutta jos jokin tuntuu pakolta, sitä ei tule jatkettua. Päätin unohtaa polkujuoksun ja jatkaa hyväksi havaittua kävelyä.
Kävelyllä kameran kanssa keväällä 2021
Viime talvena oli Keski-pohjanmaallakin oikea talvi. Lunta oli kerrankin niin paljon, että pääsi hiihtämään. Hiihdinkin muutaman kerran, mukavaahan se oli. Mutta mieheni ei oikein innostu sivakoimisesta. Mahtaneeko syynä olla liian kapea nykysuksi 45 numeron monoissa melko pitkällä ja sopivan leveällä miehellä?
Hiihtämässä pikku pakkasessa helmikuussa 2021
Päätimme kokeilla jotain uutta. Lainasimme Kokkolan Ladulta lumikenkiä ja johan nappasi! Vaikka mun kengät olivatkin vain muoviset ”karvalakkimallit” tuntui niillä tepastelu todella hauskalta. Se oli niin kivaa, että ostimme itselle omat lumikengät. Niitä me sitten ulkoilutimme monta kertaa merenjäällä eväät ja kaakaot repussa.
Merellä lumikengillä
Aikaisin keväällä 2021 kotiimme jaettiin Kokkolan Suunnistajien lehti. Jokin siinä lehden etukannessa jäi pyörimään alitajuntaani. Vuosikausia olimme mieheni kanssa etsineet geokätköjä, joten aloin pohtia miltä suunnistus mahtaisi tuntua. Sehän voisi olla jopa ihan kivaa, etenkin kun olin kauan puhunut, että haluaisin opetella kompassin käytön. En kuitenkaan ollut kovin optimistinen, että innostuisin suunnistuksesta, koska muistan vihanneeni sitä kouluaikoina erityisen syvästi.
Ostin kevään ensimmäisen omatoimirastien kartan, 1,7 kilometriä ja kävin yksin suunnistamassa ensimmäisen reitin. Löysin kaikki rastit. Voi sitä riemua! Rakkautta ensi rastista! Liityin Kokkolan Suunnistajiin ja sain mukaan myös rakkaan mieheni koska hänkin innostui lajista. Olemme suunnistaneet lähes kaikki tämän kesän omatoimirastit, vain kesän kuumimpina viikkoina ne ovat jääneet väliin. Monta uutta kivaa paikkaakin on kotikaupungista suunnistaessa löytynyt.
Suunnistusta toukokuussa 2021
Myös kokonaan ihan uusi liikuntalaji on tullut elämääni tänä kesänä. Ystäväni ja tämän mies veivät minut toukokuun lopussa Pietarsaaren golfkentälle kokeilemaan lyöntejä. Yllättäen osuin palloon ja kipinä iski välittömästi. Ilmoittauduin alkeiskurssille, jonka sitten kävin kesäloman ensimmäisenä viikonloppuna. Ostin pelioikeuden kaudeksi, kun sain sen edullisesti alkeiskurssin kanssa. Ja voi tytöt, että olen pelannut! Golf, mikä ihana laji! Mieheni on koko kesän toiminut minulle caddynä, vetäen perässään golfkärryä ja ojennellen tarvittavia mailoja. Ensi keväänä hän aikoo ilmoittautua ensimmäiselle kurssille. Sitten saamme pelata yhdessä. Tuskin maltan odottaa!
Golffaamassa heinäkuussa 2021
Kokeilimme mieheni kanssa Kokkolan Ladun kiekoilla frisbeegolfia Laajalahden radalla keväällä. Ihan kivalta tuntui, vaikka molemmat olimme siinä tosi surkeita. Emme vaan saa kiekkoa lentämään! Kipinä jäi, mutta Laajalahti on niin suosittu pelipaikka, että siellä aloittelijalle tulee äkkiä paniikki ja tunne, että jää jalkoihin. Heinäkuun lopussa päätimme käydä kokeilemassa Köykärinmäen rataa. Odotukset eivät olleet korkealla, kun olimme kuulleet, että rata on pusikkoinen ja että siellä olisi punkkeja. Siellä ei kuitenkaan ollut tungosta! Kokeilimme ja ihastuimme tosissaan! Mahtava, vaihteleva (kiekkoja ”syövä”) rata! Pian meillä olikin omat kiekot laukkuineen sekä tietenkin pyyhkeet, joilla voi kuivata ruohikossa kastuneita kiekkoja.
Omat kiekot. Kuningatar-kiekko tosin hävisi Köykärinmäen pusikkoon heti ensimmäisellä pelikerralla.
Pyöräilyä olen harrastanut aina. Muutama vuosi sitten ostin maastopyörän ja pyöräily sai ihan uuden ulottuvuuden. Lihavana pyöräily tosin ei tuntunut ollenkaan mukavalta. Viime kesänä yritin uudelleen, mutta vaihteet menivät rikki toisella pyöräilykerralla. Koska ahteri oli tullut kipeäksi pyöräilyreissulla, en innostunut korjauttamaan niitä. Tänä keväänä veimme pyörät huoltoon maaliskuussa ja niin lähti mun pyöräilyura käyntiin. Takalisto tuli kyllä kipeäksi taas, mutta pyöräsuunnistus oli mahtava porkkana jatkamaan pyöräilyä. Etenkin metsäpoluilla pyöräily on ihanaa!
Pyörälenkillä heinäkuussa 2021
Kokkolan Latu on mahdollistanut meille monta mukavaa uutta liikuntakokemusta. Olemme olleet jo pitkään mukana sen toiminnassa. Mieheni on mukana hallituksessa ja hänen vastuullaan on ollut mm lumikenkien vuokraaminen. Heillä on ilmeisesti vuokrattavana myös kanootteja. Melominen on yksi laji, jota haluan vielä kokeilla. Tänä kesänä on kyllä tullut jo niin paljon uutta, että melominen jäänee suosiolla ensi kesälle.
Siinäpä ne mun suosikit: suunnistus, golf kaikissa muodoissaan, lumikenkäily, (hiihto), kävely ja maastopyöräily. Coach Greg on sanonut, että on tärkeintä löytää laji, jota voi jatkaa loputtomiin. Minä löysin useamman!
Köykärinmäen frisbeegolfradalla heinäkuun lopulla 2021
Elämäntaparemontiin kuuluu yleensä liikunnan lisääminen. Ihmiselle, joka vihaa liikuntaa se voi olla hyvinkin haasteellista. Olin ensimmäiset noin 50 vuotta yrittänyt vältellä kaikenlaista ylimääräistä aktiivisuutta. En ymmärtänyt miksi ihmiset viitsivät sitä harrastaa.
Aloitin muutokseni vain ruokavalion avulla. Kyllähän niitä tuloksia tuli. Pikkuhiljaa aloin miettiä saisiko nopeammin tuloksia, jos harrastaisin jotain liikuntamuotoa. ”Calories in, calories out”! Sairaanhoitajana tiedän, että päivittäinen aktiivisuus lisää kalorien kulutusta ja voi syödä enemmän. Tiesin myös, että sen lisäksi että lihas painaa enemmän kuin läski, se myös kuluttaa enemmän kaloreita.
.
Salilla keväällä 2020
Olin työssäni nähnyt monta potilasta, joka ei edes sängystä ylös päässyt heikkojen lihasten takia. Liian moni kieltäytyi fysioterapiasta, vaikka seisominen teki tiukkaa. Nämä havainnot saivat minut mietteliääksi. Kauan asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että vaikka en pidäkään salilla käymisestä, vielä vähemmän pidän ajatuksesta olla vanhus, joka ei omatoimisesti pääse liikkeelle. Totesin, että minusta ei täysin autettava vanhusta tule, jos itse asiaan jotenkin pystyn vaikuttamaan.
Kaikkien näiden mietintöjä jälkeen päätin siis ruokailutapojen muutoksen lisäksi nostaa päivittäisen aktiivisuuden määrää aloittamalla liikunnan harrastamisen. Aloitin helpoimmasta päästä, eli päätin alkaa kävelemään enemmän. Olin jo kerran aiemminkin laihduttanut runsaasti, ja silloin aloitin kävelemisen kävelemällä 15 minuuttia päivässä. Pikku hiljaa aika ja matka pitenivät. Samaa hyväksi havaittua taktiikkaa päätin kokeilla tälläkin kerralla.
Lenkillä kesällä 2019
Tiesin, että pelkkä kävely ei riittäisi, joten aloin psyykata itseäni kuntosalille, että saisin lihaskuntotreeniä. Lähin kuntosali on parin sadan metrin päässä ja varasin sinne tutustumiskäynnin. Ennen pitkää olinkin salin vakiosiakas. En voi sanoa vieläkään nauttivani, tai edes pitäväni, voimaharjoittelusta. Muistikuva eräästä nuorehkosta fyysisesti huonokuntoisesta ja laiskasta potilaasta auttaa kuitenki jatkamaan käyntejä kuntosalilla
Kävely ja kuntosali olivat tärkeimmät liikuntamuodot ensimmäisenä elämäntaparemonttivuotenani. Ostin kyllä sukset, mutta lunta ei sinä ensimmäisenä talvena ollut juuri lainkaan, joten itse hiihtäminen jäi muutamaan kokeilukertaan.
Joku fiksu on sanonut, että jo yhdellä kahdella lajilla, jotka tuntuvat hyviltä ja joita voi jatkaa lopun elämäni, pääsee pitkälle. Olen samaa mieltä!
Mä olen aina inhonnut liikuntaa. Vain (hitaasti) kävely, uiminen ja tanssi ovat saaneet minulta hyväksynnän. Tanssia rakastin nuorena! Se oli minulle eräänlainen keino ilmaista itseäni ja tuoda julki sisälläni vellovia tunteita. Uimisessa olin jopa ihan hyvä, varmaan siksi, että vesi kannatteli hyvin lihavaa kehoani.
1970-80 lukujen koululiikunta oli omiaan tappamaan viimeisenkin kiinnostukseen kaikkeen liikuntaan viittaavaakin. Muistoissani on joka syksyiset ja keväiset Cooperin testit. Boikotoin niitä kävellä löntystämällä koko 12 minuuttia. Sain aina huonoimman ajan luokaltani. Suksia piti joka talvi raahata bussissa, kun kävin ylä-asteen ja lukion kirkolla. Että se oli rasittavaa! Ja voi niitä nöyryyttävää hetkiä, kun opettaja sanoi, että tänään on sitten telinevoimistelua! Vihasin puomia, kun pelkäsin tippuvani siltä. Mun lihava kroppani ei sopinut yhteen telineiden kanssa.
Uiminen oli ”mun laji”
Elämäni muuttui hieman ennen 1990-luvun alkua. Olin Sveitsissä au-pairina Zürichin lähellä pienessä Horgen nimisessä kylässä. Vapaa-aikaa jäi aika runsaasti ja vietin sen mielelläni Zürichissä. Otin tavakseni kävellä ympäri kaupunkia, koska siten tutustui kaupunkiin parhaiten. Aluksi kiertelin keskikaupungilla ja punaisten lyhtyjen alueella, mutta kun kunto kasvoi, aloin jäämään junasta yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Pitkät kävelymatkan saivat minut laihtumaan huomaamatta aika paljon. En tiedä paljonko painoin ennen Sveitsiin lähtöä, enkä sitäkään paljonko vaaka näytti palatessa, mutta äidilläni oli vaikeuksia tunnistaa minua kotiuduttuani.
Aloitin opiskelut ja tapasin lasteni isän, jonka vaikutus liikkumiseen on ollut huomattava! Hänen kanssaan uskalsin kokeilla hiihtämistä uudelleen ja yllättäen pidinkin siitä. Hän oli kasvanut laskettelurinteiden vieressä ja halusi opettaa minutkin laskettelemaan. Yritin ja yritin, mutta lasketteluun ei minun fysiikkani taipunut. Kun hän kihlasi minut, ajattelin, että nyt ollaan turvallisella pohjalla parisuhteessa, päätin siis, että laskettelu saa jäädä. Ensimmäinen mieheni oli, ja on edelleen, hyvin liikunnallinen ja yhteiset vuodet saivat minut ymmärtämään, että liikunnasta voi todellakin nauttia ja että se voi olla rentouttavaa.
Kävely on aina ollu ja tulee olemaan mulle tärkeää.
Sairaanhoitajakoulussa liikuntatunnit olivatkin sitten yhtä juhlaa. Siellä ei ollut enää ”pakkoja”, joita kuului tehdä koska opetussuunnitelmassa niin sanotaan. Opettaja kyseli meiltä mitä haluamme tehdä. Kävimme ainakin jousiampumassa, pelaamassa sulkapalloa ja kokeilemassa ammuntaa. Miten virkistävältä tuntuikaan kokeilla itselle aivan uusia lajeja.
Toivon todella, että peruskoulun liikunnan opetussuunnitelmaa on muutettu ja ”pakot” ovat poistuneet. Jos nuoria hyppyytetään koulun liikuntatunneilla vastentahtoisesti, ei liikuntaan varmasti synny minkäänlaista kipinää.
Elämänmuutosta aloittaessani tiesin, että mun olisi löydettävä muutama liikuntalaji, joita voisin jatkaa loppuelämäni. Itse en ollut ihan vakuuttunut että näin kävisi! Siitä miten ja mitkä lajit kolahtivat sitten tuonnempana.
Minun elämäntapojen muutos lähti turhautumisesta jatkuvaan huonoon oloon, väsymykseen ja sairasteluun.
Tiesin, että ruokailutottumukseni olivat täysin pielessä, joten ajattelin, että niistä voisin aloittaa. ”Pitkäkin matka alkaa yhdestä askeleesta!”. Tätä lausetta olin toitottanut asiakkailleni aikoinaan päihdetyötä tehdessäni. Ei muuta kuin maistamaan omaa lääkettä siis ja perusasioiden äärelle.
Ruokavalioni oli periaatteessa ihan hyvä. Söin aiemminkin mm kasviksia ja hedelmiä. Kokonaisuutena dieettini oli monipuolinen, mutta annoskoko oli pielessä. Pielessä oli myös tapani syödä. Olin ns ”märehtijä”, joka söi koko ajan jotain pientä, kuten esim muutaman kinkkupalan tai juustosiivun jääkaapista vesilasillista hakiessa. Kahvia en voinut juoda ilman pullaa, sillä silloin kahvi ei maistunut hyvälle. Suurin syntini oli kuitenki jäätelö, jota kykenin syömään litran kerrallaan. Kykenetkö sinä samaan?
Olin laskeskellut, että väärin syöminen olisi syy pahoinvointiini, joten sen olisi muututtava. Miettiessäni keinoja ruokailutapojeni muuttamiseksi, jouduin pohtimaan syitä syömiseeni ja keinoja kuinka korjaisin tilanteen. Omien heikkouksien tunnistaminen ei ole helppoa eikä miellyttävää, mutta se on tehtävä, jos haluaa pysyvän muutoksen.
Jotkut väittävät, että kalorien laskenta olisi vanhanaikaista ja vain ”ketoilu” olisi tie onneen. Ketoilu ei sopinut minulle. Olen kokeillut sitä ja voin sen aikana äärimmäisen huonosti. Mä uskon väittämään ”calories in, calories out”. Eli syö hieman vähemmän kuin kulutat. Kaloreita olisi siis laskettava, jos halusin pudottaa painoa. Löysin puhelimeeni hyvän appsin, jonka avulla aloin pitää ruokaiväkirjaa. Aika ripeästi havaitsin, että syön liikaa leipää ja että maksamakkarassa on julmasti kaloreita! Maksamakkaravoileipien syömisellä en siis saavuttaisi tavoitettani kovin helposti.
Kaurapuuro on ollut mun pelastus! ❤️
Mä päädyin valitsemaan paaston toiseksi keinoksi vähentää syömiäni kaloreita. Paasto sopii minulle todella hyvin. Otin tavaksi paastota maanantait ja torstait. Paastoan yleensä siten, että syön päivän 500kcal iltapäivällä. Näin saan mahdollisimman pitkän paastojakson, joka rauhoittaa mun elimistöä ja samalla saan sen verran ravintoa iltapäivällä, ettei ole nälkä nukkumaan mennessä. Paastosta tulee hyvä, kevyt olo.
Siinä tärkeimmät keinot mun painon pudotuksessa: kalorien laskenta ja paasto. Toki lisäsin liikuntaa kun, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina!
Keväällä 2019 oli päässäni alkanut itää ajatus suuresta elämänmuutoksesta. Haaveilin aktiivisesta elämästä, vaikka en vielä osannutkaan kuvitella mitä se sisältäisi.
Halusin myös oppia syömään oikein, sillä olin jo kauan sitten oivaltanut, että minulla on jonkinlainen syömishäiriö. Olen aina ollut kiinnostunut ruuasta ja ruuan laittamisesta. Tiesin mitä ja kuinka paljon minun pitäisi syödä, ja monesti niin teinkin. Valitettavasti sain usein ahmintakohtauksia, jolloin söin jotain mitä mieleni silloin teki (yleensä jotain hyvin rasvaista ja suolaista kuten makkaraa) niin paljon että mahani oli niin täynnä, että siihen sattui.
Minä 2018
En halunnut nimetä elämänmuutostani laihdutuskuuriksi, koska olin vannonut etten ikinä enää laihduttaisi. Toki toivoin, että laihtuisin, sillä unelmoin, että voisin ostaa vaatteeni tavallisista vaatekaupoista, eikä tarvitsisi enää hakeutua ”isojen tyttöjen osastolle”. Tykkään kierrellä kirpputoreja, ja toiveeni oli että löytäisin niiltä arjessa tarvitsemani vaatteet. Ekologisuus on minulle tärkeä asia ja tiedän, että vaateteollisuus on yksi kaikkein saastuttavimmista teollisuudenaloista.
Mietin pitkään voimalauseita, joita itselleni toistamisella toivoin tsemppaavani itseäni matkallani muutokseen. Ensimmäiseksi tavoitteekseen otin ”elän aktiivista elämää”. Uskoin, että saisin aikanaan sisältöä muutokseni alussa vielä aika tyhjänä päässäni kaikuvalle lauseelle. Elämänmuutosta aloittaessani vietin noin 70% ajastani sohvalla joko TV:tä katsellen tai lukien. Elämäni oli hyvin passiivista! Aktivoitumiselle oli siis todellinen tarve, jotta saisin elää terveempänä ja hyvinvoivampana pidempään kuten toivoin.
Sohvalla 2018
Toiseksi voimalauseekseni valitsin ”syön värikästä ruokaa”. Kuten jo sanoin, minulla oli perustiedot ravitsemuksesta, joten ruokailuun tarvitsin lähinnä säännöllisyyttä ja annoskokojen hallinnan opettelua. Ennen elämänmuutokseeni alkua satuin näkemään dokumentin paaston vaikutuksesta painonhallinta. Päätin kokeilla 5:2 dieettiä, jossa paastotaan 2 päivää viikossa. Paastopäivinä voi syödä noin 500kcal, muina päivinä syödään tavalliseen tapaan. Paasto sopii hyvin ihmiselle, joka kykenee hallitsemaan syömistään paaston jälkeen, eikä sorru ahmimaan pidemmän paastojakson jälkeen. Yllättäen paasto sopikin minulle äärettömän hyvin!
Näillä spekseillä lähti mun elämäntavan muutos. En kokenut laihduttavani kun ajattelin, että syön värikästä ruokaa ja paastoan vain välillä pitääkseni huolta terveydestäni. Aktiivisuuttani lisäsin pikkuhiljaa pidentämällä kävelylenkkejä. Hiljaa hyvää tulee!
Keväällä 2019 olin kyllästynyt elämääni. Olin jatkuvasti sairas, astma oli pahana ja tulehdusarvoni on oli joka mittauksessa välillä 20-40. Normaali CRP on alle 10. Vihasin liikuntaa, joka toi aina mieleeni syvästi inhoamani koulun liikuntatunnit ja niiden aiheuttaman häpeän tunteen. Olin ollut lihava lapsi, jolle liikuntatunnit olivat olleet jatkuva nöyryytyksen lähde. Ainoat liikuntamuodot jotka saivat minulta hyväksynnän olivat kävely, tanssi ja uiminen.
Olin väsynyt ja turhautunut. Tiesin, että noin 119kg elopainoni oli suurin syy surkeaan tilaani. Olin laihduttanut melko paljon muutama vuosi sitten. Se oli ollut varsinainen kidutuskuuri! Ensimmäiset 10 kiloa pudotin niin sanotulla ”pussiruokadieetillä”. Minun tapauksessani se oli virhe, vaikka lääkäri sitä olikin eräällä tapaamisella ehdottanut. Äärimmäisen tiukan dieetin seurauksena hormoonitasapainoni sai siipeensä ja minulle kehittyi kilpirauhasenvajaatoiminta.
Minä keväällä 2018
Laihdutin ripeällä tahdilla 35kg, jotka tulivat sitten lähes yhtä ripeästi takaisin. Kyttäsin jokaista syömääni suupala ja pysyttelin noin 1200kcal/päivä. Olin palkannut itselleni personal trainerin. Treenasin paljon. Kävin kuntokeskuksessa parhaimmillaan 6x viikossa. Kysyin itseltäni haluanko syödä näin rajoitetusti ja asua kuntokeskuksessa? Vastaus molempiin kysymyksiin oli ”en halua’, ja niin palasin vanhoihin elämäntapoihin.
Jälkiviisaus on paras viisaus! Söin liian vähän ja olin liian tiukka dieettini suhteen. Rapakuntoisena yritin myös treenata liikaa. Vertailin tuloksiani 30-vuotta nuorempien tuloksiin ja tunsin huonommuutta. Olisi ollut järkevää hellittää hieman, eikä vaan iskeä kokonaan hanskoja tiskiin niinkuin tein.
Lihoin takaisin kaikki pudottamaani kilot, plus muutaman ekstra kilon. Kilpirauhasenvajaatoiminta säikäytti. En halunnut laihduttaa itselleni enempää terveysongelmia. Vannoin etten enää ikinä alkaisi laihdutuskuurille. Tämä olikin vaikea yhtälö, sillä jokaisen lisääntyvän kilon myötä vointini laski laskemistaan.
Keväällä 2019 olin ahdistunut ja huonovointinen. Tuli tunne, että mun on pakko tehdä jonkinlainen korjausliike elämässäni. Tiesin, että ellen keksi keinoja muuttaa elämäntapojani, elämäni jää lyhyeksi. Minun olisi pakko keksiä itselleni sopiva keino pudottaa painoa ja löytää ainakin yksi sellainen liikuntamuoto, jota voisin jatkaa lopun elämääni.
Minä 2019 ja 2021
Tässäpä lähtötilanne mun elämänmuutokseen. Olin selkä seinää vasten. Piti valita haluanko elää vai valitsenko nopean tien pois. Mä valitsin elämän!
Keski-ikäisen rouvan aktiivisen elämän metsästys 